torstai 20. syyskuuta 2018

Jälkitarkastus ja sisätutkimus - kun sisätutkimukseen painostetaan tukien menettämisellä



Olipa kerran jälkitarkastus, johon menin hyvillä mielin. Minulle ei tehty sisätutkimusta, koska en kokenut tarvetta sille. Sain Kelaa varten jälkitarkastustodistuksen, niinkuin asiaan kuuluu. Vaan olipa kerran ystäväni jälkitarkastus. Hän ei saanut jälkitarkastustodistusta, koska hän ei suostunut sisätutkimukseen. Sama maa, sama kaupunki!



Synnytyksiin ja raskauksiin liittyvissä käytännöissä ei ole Suomessa selkeää yhtenäistä linjaa, jota kaikki noudattaisivat. Sama myös jälkitarkastuksen suhteen. Vielä joissakin neuvoloissa asiakkaille kerrotaan, että ilman sisätutkimusta myöskään vanhempainrahaa ei heru! Auts. Ehkä kyseessä ovat villit viidakon lait, sillä Suomen lakiin tällaista ei ole kirjattuna.



Mikä ihmeen jälkitarkastus?


Jälkitarkastuksen tarkoituksena on selvittää äidin terveydentila raskauden ja synnytyksen jälkeen. Jälkitarkastuksessa usein on osana sisätutkimus, mutta ei aina, sillä läheskään aina se ei ole tarpeellinen, eikä sitä pitäisi tehdä rutiinisti. 


Jälkitarkastus on hyvä asia, niinkuin neuvolapalvelut muutenkin, mutta se, että se on sidoksissa vanhempainrahaan, ei ole mielestäni ihan tätä päivää. Ja nykyäänhän isätkin voivat jäädä lapsen kanssa kotiin, ja jälkitarkastustodistus tarvitaan tosiaan niissäkin tapauksissa äidiltä, vanhempainrahan saamiseksi Kelalta. 

Kuitenkin, valitettavasti naiset joutuvat vielä tänäkin päivänä suostumaan sisätutkimukseen saadakseen rahaa. Ja edelleen, en puhu niistä tilanteista, kun asiakas itse haluaa sisätutkimuksen. Puhunkin tilanteista, joissa rahan saamisella on kiristetty asiakasta. Väitetty, että lakiin olisi kirjattu kohta, jonka mukaan vanhempainrahaa ei voi saada, jos ei anna tehdä sisätutkimusta. Millainen olisikaan sellainen yhteiskunta, jossa taloudellisen etuuden saamiseksi olisi annettava jonkun laittaa käsi sisääsi? 



Kelaa ei kiinnosta kenenkään pimppi


Vaikka usein toisin kuulee, niin Kela ei vaadi, että sitä pimppiä pitää saada katsella tai tutkiskella, tai mitään muutakaan. Jälkitarkastustodistuksen Kela vaatii, mutta sen saamiseen riittää jo pelkkä jälkitarkastukseen paikalle meneminen, ja suullinen kertominen omasta kokonaisvaltaisesta voinnista.

Kelan virallinen kanta asiaan on, että heille riittää päivämäärä jälkitarkastuskäynnistä.



Kuva Pixabay


Neuvolan työntekijät saattavat luulla sisätutkimusta pakolliseksi


Kaikille neuvoloissa toimiville työntekijöille asia sisätutkimuksesta ei välttämättä ole ollenkaan selvä. Myös se on mahdollista, että yksittäinen neuvolan työntekijä on perillä asiasta, mutta linjaus on tullut neuvolan esimiehen tasolta, ja työntekijä ei voi kuin totella, vaikka tietäisi toimintatavan vääräksi. Eli välttämättä esimiestasollakaan ei ole oikeaa tietoa asiasta! Hui. Se on mielestäni vähän pelottavaa jopa!

Ja tietenkin silloin, kun oikeaa tietoa ei ole, tulee levittäneeksi sitä tietoa, jonka olettaa oikeaksi. Käytännössä siis monissa paikoissa kerrotaan sisätutkimuksen olevan pakollinen, ja asiakas siihen suostuu, koska hei, onhan se sentään pakollinen, kaikille se tehdään!


Kuten tänne kirjoittelinkin, synnytyksiinkin liittyy paikkakunnittain vaihtelevia käytäntöjä paljon. Valitettavasti tosiaan myös jälkitarkastus on yksi näistä vaihtelevista käytännöistä, vaikka sisätutkimuksen pakollisuus on ihan tuulesta temmattua.


Tarve sisätutkimukselle?


Mikä sitten on se "tarve"? No se, että asiakas itse niin haluaa, se on tarve. Joskus työntekijä voi myös ehdottaa esim. "kun sulla tuli niitä repeämiäkin, niin katsottaisiinko, että miltä alapää näyttää?". Silloinkin se päätösvalta on asiakkaalla, tehdäänkö sisätutkimusta vai ei. Tai ainakin näin kuuluisi olla, sillä meillä Suomessa on hyvin selkeä itsemääräämislaki, joka tätäkin asiaa määrittelee. 

Sisätutkimus on hyvä asia, jos asiakas sen itse haluaa ja kokee tarpeelliseksi, joko varmuuden vuoksi tai mahdollisten oireiden perusteella. Kyse on vapaudesta valita. Päätäntävalta omaan itseen.

Fakta kun on, että normaalin, säännöllisen synnytyksen jälkeen ei ole rutiininomaisesti tarvetta sisätutkimukselle. Eli toisin sanoen pelkkä synnytys ei ole automaattisesti syy tehdä sisätutkimus.



"Jälkitarkastuksen yhteydessä voidaan tehdä gynekologinen tutkimus,
 mutta se ei ole välttämätön, jos synnytys on ollut ongelmaton." 
 Terveyskirjasto



Jälkitarkastukseen liittyvä lainsäädäntö





Tarpeellinen tutkimus voi olla myös suullinen kysely aiheesta, äidin niin halutessa. Olisikin melko huolestuttavaa, jos lakiin olisi kirjattu pimppiinkurkistamispakko.  Tämä on myös sosiaali- ja terveysministeriön lääkäriltä tarkistettu, virallinen kanta asiaan. Valitettavan moni on joutunut ottamaan yhteyttä häneen näissä asioissa.



Kuva Pixabay


Oikeastiko joku ei halua sisätutkimusta?


Kyllä. Joku voi kokea sen tarpeettomaksi, joku epämiellyttäväksi, toinen eriarvoistavaksi, ja joku taas kokea, että haluaa sisätutkimuksen mieluummin gynekologilta, kuin terveyskeskuslääkäriltä tai terveydenhoitajalta. Jokaisen oma asia. 

Itse henkilökohtaisesti tiedän tuntevani alapäätäni sen verran hyvin, että en kaipaa jonkun ulkopuolisen mielipidettä asiasta. Minulla on kuitenkin omasta alapäästäni vuosien kokemus, kokemus niin raskausajalta, sitä ennen ja sen jälkeenkin. Jos et tunne pimppiäsi, niin suosittelen tutustumaan. Se on hyvää ennaltaehkäisyä, ja tuo varmuutta omaan kehoon. Alapään pitäisi kuitenkin toimia koko elämän ajan.



No eikö sitä voisi vain antaa tehdä? Pääsisi helpommalla!


Ei kai sitä ole tapana osallistua muihinkaan tarpeettomiin toimenpiteisiin? En minä ainakaan suostuisi johonkin toimenpiteeseen vain siksi, että joku työntekijä sen haluaisi tehdä. 
Sisätutkimus niille, jotka sen haluavat, mutta ei painostamalla kenellekään. Ei ole kovin yhdenvertaista, että Suomessa osa naisista saa päättää omasta kehostaan, osa ei. Miehistä puhumattakaan. 



Mitä jos neuvola kieltäytyy kirjoittamasta jälkitarkastustodistusta ilman sisätutkimusta?


Tällaisissa tapauksissa on usein kyse vain puhtaasta tietämättömyydestä. Neuvolaa tai sen työntekijää voi muistuttaa asiasta, kertoa, ettei ole lakia, joka määräisi sisätutkimuksen pakollisuudesta. Jos et kuitenkaan saa "virallista" todistusta jälkitarkastuskäynnistä, voit pyytää neuvolan työntekijää tulostamaan otteen käynnistäsi neuvolassa. On kyse omista asiakastiedoistasi, jotka kuuluvat sinulle. Ei haittaa, vaikka kyseisessä otteessa mainittaisiin kieltäytyminen sisätutkimuksesta, sillä kuten sanottu, etuudet saadakseen riittää pelkkä todistus käynnistä, ja tämä tuloste kelpaa Kelalle yhtä lailla.

Eriarvoistavaa kohtelua saadessaan kannattaa olla yhteydessä Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvokseen tai Kelaan. Toki on mahdollista myös käydä yksityisellä puolella tuo kyseinen paperilappunen hakemassa, mutta soisin, että kaikki synnyttäneet tulisivat asiallisesti kohdelluiksi myös neuvolan puolelta. Aina se ei kuitenkaan ole helpoin ja nopein tie, joten ymmärrän täysin, miksi monet käyvät yksityisellä asian hoitamassa.



Minkälaisia kokemuksia muilla on jälkitarkastuksista tai sisätutkimuksista?






keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Kuopuksen ruokakateus - ihan hulvatonta!




Oltiin lounaalla tässä eilen tyttöjen kanssa, ihan kotosalla. Usein meillä on kaikilla samaa ruokaa, mutta nyt minulla ja kolmevuotiaalla oli ruokana kasvishampurilaiset, nuorimmaisella linssikastiketta bulgurilla. Kuopus on aiemmin tykännyt tästä ruoasta kovasti, mutta nytpä hän oli tarkkana, muut eivät syökään samaa!


Hänen katseensa kohdistuu omaan annokseen, siskon annokseen, takaisin omaan, vielä vilkaus siskon ateriaa kohti. Itkuksi meni. Voi katkeruutta, miksi sisko saa jotain varmasti paljon ihanampaa ruokaa? Äidistä nyt viis, mutta se sisko!

Hetki oli varsin surkuhupainen, kun selitin, että sisko on isompi, ja saa siksi eri ruokaa. Ei auta, eihän se muuta asiaa toiseksi! Lapsi kieltäytyy kokonaan syömästä. Naurattaa.

Voi ruokakateus. Esikoisen himo isin ja äidin ruokia kohtaan aikoinaan ei ollut mitään tämän rinnalla. Hauskoja hetkiä luvassa varmasti roppakaupalla, vauva kun ei vielä pitkään aikaan ole tosiaankaan saamassa ihan kaikkea sitä mitä sisko saa (lähinnä satunnaiset herkut).




Minkälaisia ruokakateushetkiä teillä on ollut? Onko nuorempien sisarusten ruokakateus ollut kovempaa, he kun näkee mitä sisarukset saavat? 


Instagramissa me oleillaan iloelolaura-nimimerkin takana, tervetuloa :)

maanantai 17. syyskuuta 2018

Kolme vuotta äitinä - Onnea minä!




Tänään, tasan kolme vuotta sitten nostin esikoisen syliini ensimmäisen kerran. Kolme vuotta pitää sisällään ihan järjettömän paljon kaikkea! Ennen kaikkea todella paljon oppimista itsestäni, ja omaa kasvamista ihmisenä. Ja saati sitten kuinka paljon tuo mun kolmevuotias pikkutyyppi on kasvanut!



Kolme vuotta. Minusta tuntuu, että pikkuhiljaa olen alkanut saamaan äitiydestä paremmin kiinni. Viimeisin puoli vuotta on olllut aika huimaa aikaa, hyvällä tavalla huimaa! Olen oppinut nauttimaan enemmän, enkä ota enää ihan jokaista kiukunpuuskaa henkilökohtaisesti. Jatkuviin keskeytyksiinkin alkaa olla jo tottunut, tai ainakin vähän paremmin. Muistan, kuinka esikoisen vauvauoden aikana omien hommien keskeytymiset usein ottivat pattiin. Miten se taas nyt haluaa syliin, mä just istahdin tähän tän teekupposen kanssa! Nyt, kun erinäisiä äititaitoja on jo sisäänajettu, on se lapsiperhearjesta nauttiminen paljon, paljonpaljonpaljon helpompaa!

Kärsivällisyys ei edelleenkään ole hyveeni, mutta mä edistyn. Oh yes!

Esikoisen vauvavuoden aikaan en ajatellut sen olevan mitenkään erityisen raskasta aikaa, mutta nyt kun ajanjaksoa tarkastelee taaksepäin, niin huh, on se kyllä ollut hurjaa! Onnellista, mutta todella kuormittavaa aikaa. Keho ja mieli totuttelivat uuteen aikaan, uudenlaiseen elämään. Onhan se todella suuri muutos, tulla pariskunnasta perheeksi. Alkaa yhtäkkiä vanhemmiksi, ihan uuteen rooliin. Vaikka en tosiaan koe (tai kokenut silloin) esikoisen vauvavuotta rankaksi, niin sen ainakin voin sanoa, että se oli rankempaa aikaa, kuin mitä tämän hetkinen aikakausi on!




Tämä elo on muutenkin vain päivä päivältä antoisampaa, kun on niin huippuja tyyppejä saanut perheenjäsenikseen. Onnea kolmevuotias, rakas, ihana, viisas ja rohkea tyttäreni! Kiitos, että olet, ja teit minusta äidin. 


Onnea minä, kolme vuotta äitinä!





perjantai 14. syyskuuta 2018

Alle yksivuotias on päiväkuiva kotona - vauvan tämänhetkinen vessarytmi



Meidän vauva on himppusta vailla 11kk ikäinen, konttaileva maailmaan tutustuja. Me ollaan vessatettu vauvaa melkein syntymästä lähtien, ja hänen voikin sanoa jo tähän ikään mennessä olevan pieni pottakonkari.



Kotona ollessa pottahommat ja hänen vessarytminsä toteuttaminen on tällä hetkellä (ja tosiaan tällä hetkellä, tulevastahan minä en tiedä mitään!) suht samaa kaavaa toistavaa. Vessahommat ovat sujuneet nyt niin mallikkaasti, että kotona päiväsaikaan vauva on ollut jo useamman viikon kuiva. Tai sanoisinkin, että useamman viikon ajan olen uskaltanut pitää häntä kotona ilman vaippaa. Se olisi varmaankin onnistunut jo aiemminkin, mutta olen välillä joissain asioissa vähän jahkaaja.

Yöllä vauvalla on vaippa, ja vähän vaihtelevasti vaippa on aamulla kuiva, välillä märkä. Päiväunille käydessä en aina laita vauvalle vaippaa, riippuu siitä, onko hän juuri käynyt potalla vai ei. Joskus väsy yllättää nopeastikin, eikä väsynyt vauva koe pottailuja mielekkäinä. Silloin pottailut jäävät odottamaan unilta heräilyä.

Välillä myös kodin ulkopuolella vauva on saanut vapaasti viilettää ilman vaippaa. Isosiskoa kerhosta hakiessa ja viedessä ei aina laiteta hänelle vaippaa, ja esimerkiksi tällä viikolla perhemuskariin mennessä vauva kävi potalla, joten en sen jälkeen enää turhaan jaksanut vaippaa laittaa. Perhemuskari kestää 1,5h sisältäen laulujen lisäksi välipalaa ja hengailua, joten sinä aikana vauva myös söi ja imetin hänet. Muskarin jälkeen hän kävi taas potalla tuotoksin.





Minä vasta opettelen vauvan rytmiä muualla kuin kotona, sillä pissausväli kotona ja muualla ei ole aivan yksi yhteen. Muualla on usein jännempää, joten vauvan pissausväli on hieman pidempi. Tämä muskari-tapaus oli minulle itselleni rohkaisevaa, vaikka olen toki aiemminkin kerhoissa ja muualla  potattanut lasta.

Miten vauvan sitten saa pysymään potalla? Yleensä ihan hyvin, kai hän on jo niin tottunut siihen? Ainahan se ei tietenkään huvittaisi, mutta jos tiedän hänellä olevan jo vessahädän, niin myös kirjojen luku tai maissinaksun syöminen on meillä sallittua, sillä se on oiva tapa rauhoittua hetkeksi, jotta malttaa tarpeensa tehdä. Ja jos potalle istahtaessa harmittaakin lasta koko homma aivan vietävästi, niin sitten sylitellään hetki, ja kokeillaan kohta uudestaan. Useinkaan en ole koko hänen pottahetkeään siinä hänen nenänsä edessä, vaan vähän kauempana, näköyhteydessä kuitenkin, antaen vessarauhan. Tämä toimii juuri meidän vauvan kohdalla.

Kuulostaako kauhean rankalta? Tiedän, että monen korviin varmasti kuulostaakin, mutta meille se on ihan tavallinen osa arkea. Tottumuskysymys, ehkäpä? Ja toki käytännön asioita on mietitty niin, että homma sujuu. Potta voi tarpeen mukaan olla muuallakin kuin vessassa. Vauvan vaatetusta on meillä mietitty myös vessakäyntien kannalta, bodyt jäivät käytöstä pois jo joskus keväällä. Tunikat ja legginssit ovat vauvan vaatetuksena, leggareiden alla toki myös vauvojen alushousut.

Pottatuotoksia myös tietenkin ihastellaan yhdessä ja kehutaan taitavaa vauvaa. Hän on tottunutkin jo potalta noustessa kääntymään taakseen kurkistamaan, että mitä sinne pottaan tulikaan :) 





Vauvan vessarytmi näyttää tällä hetkellä suunnilleen tältä:



Vauva herää, sylittelyn jälkeen potalle

Aamupalan jälkeen potalle (aamun kaksi ekaa pissaa tulevat yleensä tiheämmällä välillä kuin päivän muina hetkinä)

Aamupäivän aikana imetän vauvaa yleensä 1-2 kertaa.  Noin puolen tunnin-kolmen vartin päästä imetyksestä on meidän vauvalle otollinen aika mennä vessaan, siispä pottailut silloin. Jos ei olla kotona, niin imetyksen ja pottailun väli pystyy olla pitempikin, kun vauvalla on jännää niin hän keskittyy muuhun. 

Lounaan jälkeen potalle

Päiväunien jälkeen potalle

Iltapäivällä pari, kolme imetystä vessakäynteineen

Iltaruoan jälkeen potalle

Iltapisut nukkumaan mennessä



Osa näistä kerroista saattaa yhdistyä, päivästä riippuen esimerkiksi imetyksen jälkeiset pisut ja ruoan jälkeinen pottailu osuvat samaan hetkeen, jolloin pottakerrat hieman vähenevät. Usein noihin aikoihin tärppää, jos ei, niin myöhemmin kokeillaan uudestaan.



Tämmöinen pottaharrastus meillä! Pottailusta tai kuivaksiopettelusta ei kannata kuitenkaan itselleen stressiä ottaa, sillä tyylejä on monia, ja hyvin ehtii myöhemminkin. Me ollaan tykätty toimia näin :)




Vauvavuoden edelliset vessapäivitykset löytyvät tästä ja täältä.


Meidän arkihömpötyksiin pääsee mukaan myös instagramin puolella, iloelolaura-nimimerkin takaa.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Sektio, episiotomia, repeämät - hoida myös arpea




Naisen keho on ihmeellinen. Se taipuu moneen, kantaa sisällään uutta elämää. Aina kaikesta tästä rytinästä ei selviä kolhuitta. Sektiohaava, episiotomia tai luonnolliset repeämät ovat joskus osana joidenkin synnytyksien kulkua.





Tikkejä ja arpia



Tikkejä ja arpia. Fyysisiä haavoja, jotka paranevat pikkuhiljaa, joskus yllättävänkin nopeasti. Kotiutumisohjeiksi usein annetaan haavan hoito, puhtaanapito. Nykyään on yhä enemmän alettu puhumaan myös arven hoidosta.

Miksi sitten arpia kannattaa hoitaa? Koska arvet ja niiden kiinnikkeet voivat vaikuttaa todella moneen asiaan kehossa, ja myös mahdollisissa tulevissa raskauksissa ja synnytyksissä. Arpi ei ole vain arpi. Arven kiinnikkeet voivat mm. kiristää, aiheuttaa tunnottomuutta, sattua, tai aiheuttaa muutoin epämiellyttäviä tuntemuksia, rajoittaa kehon liikkeitä, aiheuttaa virheasentoja. Paljon kaikkea ei niin mukavia asioita.

Toisin sanoen siis arpien hoidon hyöty on toimivampi keho.


Arpien hoito


Arpien hyvä hoito onkin usein arpialueen liikuttelua, hierontaa, venyttelyä, öljyämistä. Arpia voi hyvin hoitaa itse, mutta myös osalla fysioterapeuteista ja osteopaateista on osaamista asiaan. 

Toiset sanovat, että arven hoito olisi hyvä aloittaa heti, hyvin hellin otteiden, lähinnä lämpimän kosketuksen kautta, toiset taas ohjeistavat arven hoidon olevan hyvä ajoittaa kolmen viikon- kolmen kuukauden sisään leikkauksesta/repeämästä. 



Ennaltaehkäisy


Arpien hoidosta puhutaan jokseenkin vähän, mutta kudosten valmistelemisesta leikkaukseen tai hetkelliseen venymiseen puhutaan vielä vähemmän. Aikalailla samat asiat pätevät ennaltaehkäisyyn, kuin arpien hoitamiseenkin. Öljyäminen, hieronta, ja jotkut suosivat kevyttä venyttelyä myös. Nämä sopivat niin välilihalle alatiesynnytystä suunnitellessa kuin myös vatsan käsittelyyn suunnitellun sektion ollessa kyseessä. 




Lue lisää


Sektiolla synnyttäneiden äitien toipumisen tueksi on ilmestynyt tänä vuonna uusi opinnäytetyö, joka sisältää myös omahoito-oppaan. Vaikuttaa tosi laadukkaalta työltä, ja on Suomen äitiysfysioterapeutit ry:n tilaama. Suosittelen tutustumaan. Opas löytyy Sektioarven fysioterapia: Opas sektiolla synnyttäneille äideille toipumisen tueksi


Kuva Pixabay