torstai 23. marraskuuta 2017

Omien synnytysteni erot


Parisen päivää sitten kuulin mielipiteen, jonka mukaan on turhaa vertailla ensimmäistä ja toista synnytystä, koska ensimmäiseen synnytykseen ollaan usein pettyneitä, ja monesti syynä on oma tietämättömyys. No, kirjoitan aiheesta silti, ihan vaan mielenkiinnosta. En siksi, että kokisin jotenkin olevani parempi äiti tai ihminen synnytyksineni, näitäkin vihjailuja kun aiheeseen liittyen kuulee monesti, vaikkeivat ole juuri minua henkilökohtaisesti koskeneetkaan. Vaan ihan vaan siksi, koska haluan, tää on mun lemppariaiheita, synnytys ja kaikki siihen liittyvät asiat. Synnytyskokemuksensa voi kuitenkin arvostella vain synnyttäjä itse. 

Etenkin mua kiinnostaa omissa synnytyksissäni synnytyksen jälkeinen olotila ja se, mitkä kaikki asiat siinä synnytyksessä siihen olotilaan ovat vaikuttaneet.

Eli tadaa, tarjolla mun lempparia, synnytysjuttuja, tosi pitkän sepustuksen kera! ♥



Takana kaksi synnytystä

Mulla on takana kaksi synnytystä, jotka molemmat ovat olleet hyviä synnytyksiä. Viimeisin synnytys oli suorastaan upea. Ihana. Koitan aina palata niihin hetkiin ja tunnelmiin, ja saada sitä ihanaa oksitosiinin täyteistä olotilaa tähänkin hetkeen, arjen keskelle.

Molemmissa synnytyksissäni on ollut paljon samaa, mutta myös isoja eroja. Ensimmäinen eroavaisuus on helppo nimetä, synnytyspaikka nimittäin. Esikoinen syntyi Jorvin sairaalassa, allashuoneessa synnytysjakkaralla ollessa, viimeisin taas suunnitellusti kotona olohuoneessamme, veteen synnytysaltaaseen. Ensimmäisen synnytyksen kesto 5,5h, toisen 3h. Ensimmäisestä synnytyksestä en ole tainnut koskaan kirjoitellakaan, mutta tämä viimeisin synnytys löytyy tästä.

Synnytykseen valmistautuminen

Molempiin synnytyksiini valmistauduin mielestäni huolella. Toki näin jälkikäteen mietittynä, olisi ensimmäiseen voinut valmistautua vielä enemmän.
Tämänkertaisesta valmistautumisesta löytyy lisää tässä ja tässä. Toki mulla jäi viimeisimmällä kerralla muutama kirja lukematta ihan laiskuuttani, mitkä kotiin olin luettavaksi varannut, mutta muutoin sain tehtyä ja pähkäiltyä ne asiat, mitä olin halunnutkin ennen synnytystä hoitaa ja valmistella.
Ekalla kerralla toki miulla ei ollut omaa synnytyskokemusta pohjalla, niin tiedon sisäistäminen oli vähän erilaista. Sen vuoksi en esimerkiksi mitenkään syvemmin paneutunut rentoutumiseen synnytyksessä, tai sisäistänyt kaikkea esimerkiksi autonomisen hermoston toiminnasta, tai etenkään siitä, miksi kehoa ei kannata "häiritä" turhilla asioilla synnytystilanteessa. Tyydyin siis vain pintapuolisiin tietoihin noista asioista.

Avautumisvaihe ja kivunlievitys

Ensimmäisessä synnytyksessä avautumisvaiheen vietimme kotioloissa doulan ja miehen kanssa lääkkeettömiä kivunlievityksiä käyttäen, ja sairaalassa sitten pääsin sisätutkimuksen jälkeen synnytysaltaaseen. Kivunlievityksenä käytettiin: akupainanta, liike, vesi, doula, tsemppaaninen, mies, äänenkäyttö, hengitys, rentoutuminen, mielikuvat. Kätilö laittoi minulle myös akuneulat korviin, mutta en osaa sanoa, mikä niiden vaikutus hommassa oli. Ja kyllä, lasken myös miehen ja doulan läsnäolon kivunlievitykseksi, koska myös tuki ja turvallisuuden tunne ovat synnytystä edistäviä asioita.

Kotisynnytyksessä avautumisvaiheessa nojailin jumppapalloon, oleilin suihkussa ja synnytysaltaassa. Vielä ekaakin synnytystä vahvemmin käytössä olivat äänenkäyttö, rentoutuminen ja hengitys. Ja hei, musiikkia kuuntelin tällä kertaa myös! Aluksi Juha Tapiota jumppapallolla ollessa, synnytysaltaassa oleillessa sitten Nina Leetä.


Toimenpiteet

Ja toki, koska synnytyspaikat eroavat toisistaan, myös toimenpiteiden määrä oli aivan eri. Jorvissa synnytellessä settiin kuului sisätutkimus makuuasennossa, jatkuvaa sydänäänien kuuntelua langattomilla vehkeillä, vauvan ponnistus jakkaralla kätilön ohjeistaessa ponnistamaan, sekä yritys tuikata oksitosiinipiikki, vaikkei se ollut tarpeellinen. 

Toisessa synnytyksessäni (kotona) sisätutkimuksia mulla ei ollut (toki niitä sielläkin saa halutessaan), dopplerilla sydänääniä kuunneltiin kerran tai kaksi, vauva syntyi mun, ja ainoastaan mun (kehon) tuntemuksia kuunnellen, eikä kukaan yrittänyt tuikkailla mitään piikkejä.
Ja mikä tärkeää myös, paikalla oli ainoastaan minun itseni valitsemia ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa tiesin pystyväni rentoutumaan, ja joiden tiesin antavan minulle myös täyden tuen sekä synnytysrauhan.


Ponnistusvaihe

Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 15 minuuttia, jälkimmäisessä se oli viiden minuutin luokkaa. Kumpikaan ei siis mikään kauhean pitkä rupeama. Esikoista ponnistelin synnytysjakkaralla. Ensimmäiset ponnistusyritykset oli tosi brutaaleja, kätilö ohjeisti ponnistamaan, vaikkei mulla ollut sillä hetkellä supistustakaan päällä. Kiire tai hätä ei ollut, jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi näin ponnistutettiin.

Hämmentyneenä koitin sitten ponnistaa kaikin voimin, vaikka oikeastihan tiesin, ettei niin "kuuluisi", tai kannattaisi tehdä. Kilttinä tyttönä ja eka synnytys kyseessä, niin tottelin. Ilman supistuksia ponnistaminen tuntui tosi, tosi rajulta. Tavallaan tuntui jo siinä hetkessä, ettei tää tee kauheen hyvää keholle. Ihme kuitenkin, ettei tullut mitään repeämiä. Onneksi oli hyvä ponnistusasento, ja olin valmistellut välilihaa öljyten ja hieromalla. Ja ehkä ihan myös good luck. Loppuponnistus meni paremmin, omien supistusten kanssa, mutta siinäkin käytin aivan liikaa voimaa puskemalla itse, enkä keskittymällä rentouttamaan lihaksia.

Toisessa synnytyksessä menikin ihan eri lailla. Toki se oli nopeampi settikin, mutta myös itse keskityin tässäkin vaiheessa hengittämään ja rentouttamaan itseäni. Omilla voimilla työnsin vain silloin, kun tuntui, että on ihan pakko niin tehdä. Kätilö yhdessä vaiheessa sanoikin, että nyt älä työnnä yhtään enempää. Vaikka toki ponnistusvaihe tuntuikin, niin silti tuntemus oli aivan eri, kun ei ponnistanut yhtäkään kertaa apinanraivolla.



Fyysinen vointi synnytyksen jälkeen

Suurimmat erot miulla on ollut kuitenkin siinä synnytyksenjälkeisessä olossa. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin heikossa hapessa voimalla ponnistamisen jälkeen. Huippasi kovasti, pyörryinkin muutaman kerran. Toisessa taas olin ihan voimissani ja jaloillani heti, vaikka molemmissa esim. hemoglobiini on synnyttämään mennessä ollut samalla tasolla, ja verenvuoto vähäistä.

Esikoisen synnytyksen jälkeen myös alapää oli kipeä useamman viikon. Sain kyllä istuttua ihan ok, ilman ekstrapehmikkeitä, kunhan istumaan asettautui varovasti. Myös vessassakäyminen sattui, ja se tapahtuikin käsisuihku apuna. Alapäässä oli myös ikävä paineentunne, olisi tehnyt mieli kävellä kättä haaroissa pidellen, kun tuntui, että sisäelimet valuu pimpsan kautta ulos. Laskeumaa ei muka ollut, eikä sieltä tosiaan fyysisesti mitään roikkunut, tuntemus oli vain tosi kurja, ja liittyi juurikin tuohon ponnistamiseen, niin kuin moni muukin asia.

Koska toisessa synnytyksessä sain synnyttää kehoa kuunnellen, eikä kukaan usuttanut puskemaan väärään aikaan tai kaikin voimin, oli myös olo synnytyksen jälkeen ihan erilainen. Olin jaloillani heti synnytyksen jälkeen, siinä rauhassa ihmeteltiin istukkaa ja punnittiin itse vauvaamme. Pissaaminenkaan ei sattunut ollenkaan, eikä mulla alapää ollut kipeä synnytyksen jälkeen. Siis ollenkaan.

Muutenkin olo oli heti synnytyksen jälkeen ihan huippu, ja on sitä vieläkin, tälleen reilun kuukaudenkin jälkeen synnytyksestä. Olen jo tässä monta kertaa ehtinyt unohtaa, kuinka vähän aikaa synnytyksestä on, kun olo on niin tavallinen. Ihan ihmeellistä.


Pääkoppa synnytyksen jälkeen

Olen onnellinen, kun mulla on vain hyviä synnytyskokemuksia ollut. Esikoisen synnytyksen jälkeen mulla kesti kuitenkin pitkän aikaa käsitellä tuota ponnistusvaihetta, sekä sitä, että avustava kätilö tuli mun synnytykseen riitelemään, vaikka meidän käytös häntä kohtaan oli ihan asiallista. Se, että mulle yritettiin tehdä asioita, jotka oltiin suullisesti ja kirjallisesti kielletty, antoi tosi kovan turvattomuuden tunteen. Jokaisella synnyttäjällä kuitenkin pitäisi olla päätösvalta omasta kehosta. Ja etenkin, kun ei ollut hätätilanne, vaan kaikki oli hyvin.
Mulle, juuri synnyttäneelle jäi vaan kurja olo tapahtuneesta. Hassua, miten tavallaan pieni asia voi nousta vaikutukseltaan niin suureksi. Olo oli ihan ylikävelty.

Kyllä, tärkeintä on, että lapsi ja äiti voivat hyvin ja synnytys menee muutoinkin hyvin, mutta näiden sanojen varjolla usein vähätellään synnyttäjien kokemuksia. Aivan kuin millään muulla ei olisi merkitystä, kuin sillä, että ollaan hengissä. Koska kyllähän muullakin on väliä, vaikka välillä näkeekin röyhkeitä, julkeita kommentteja siitä, kuinka synnyttäviä äitejä verrataan joihinkin elämysmatkailijoihin, ja kehotetaan käymään lasten teholla saamassa perspektiiviä elämään. What? Ai että synnytyskulttuuria ei kannata kehittää, koska joillekin käy huonommin? Samalla logiikalla esim. tasa-arvossa ei kannata pyrkiä edemmäs, koska "kattokaapa vaikka Afrikasta vähän perspektiiviä elämään!". Ei näin.

Niitä hetkiä ja kokemuksia kantaa kuitenkin sisällään koko ikänsä. Ei syntymän ihmettä unohda, oli se sitten ihanaa, ok, tai todella traumatisoivaa. Ja esimerkiksi traumatisoivat synnytykset näkyvät kyllä, on kuitenkin olemassa synnytyksen jälkeistä masennusta, vaikutukset lapsilukuun, kiintymyssuhteen muodostumiseen, pelkopolikäynnit, jaksaminen vauva-arjessa, vaikutus synnyttäjän seksuaalisuuteen jne. Vaikutukset voi olla hyvinkin kauaskantoiset.



Tämän toisen jälkeen olisin ollut valmis synnyttämään heti uudestaan. Ja olen edelleen fiiliksissä ihanasta synnytyksestä, joka mulle suotiin ♥



maanantai 20. marraskuuta 2017

Taaperoihmisen joulukalenteri



Tänä vuonna esikoinen saa tavarajoulukalenterin. Tää on taas yksi asia, jota olen itse lapsiperhe-elämässä odottanut, eli joulun hypetys! Oma joulukin tuntuu vielä paljon ihanammalta, kun siihen liittyy se lapsen aito odotus ja ilo.

Viime vuonna esikoinen ei vielä kauheasti joulukalenterien päälle ymmärtänyt, mutta joulukuusi sentään oli kiva juttu hänestäkin, ja ne lahjat. Yksi kuvakalenteri meillä oli silloinkin, mutta ei se häntä kauheasti kiinnostanut. Nyt tuo pieni miettii jo joululahjoja ja tonttuja, vaikka tietääkin tontut ja pukin saduksi. Tai no tietää ja tietää, vaikea sanoa, mitä kaikkea on ihan tajuamisen tasolle yltänyt. Tänä vuonna olen jo hamstrannut kirpparilta muutamat joulukirjat ja joulumusiikkia, että päästään varmasti fiilikseen.

Ipanan joulukalenteri koostuu kivoista jutuista, joista osan hän olisi saanut joka tapauksessa, esimerkiksi uusia alkkareita ja sukkia oli ostoslistalla muutenkin. Jännempäähän ne on kuitenkin saada tälleen kalenterista :) Lisäksi vähän herkkuja, yöpuku hänen Peppi-vauvalleen, kirjoja ja koruja kirpparilta ja muuta pikkupuuhaa.


Vähän ehkä luulen, ettei tämä kuitenkaan tule olemaan ihan jokajouluinen setti, ei ainakaan ihan tämmöisenään. No, mutta ainakin tälleen ekaa kertaa, kun lapsi on jo jouluiässä, niin tykkääntykkään! Eli toisin sanoen tää on vähintään yhtä paljon äidin ilo, kuin lapsenkin ;)


lauantai 18. marraskuuta 2017

Kuukauden ikäinen

Ihanasta tapahtumien yöstä on jo kuukausi! Niin vanha on jo tuo meidän pienempi tyttönen tänään. Apuuva. Ei esikoinen ikääntynyt näin nopeasti kyllä! Nopeutuuko ajanjuoksu jokaisen lapsen jälkeen, vaiko ainoastaan ensimmäisen lapsen jälkeen? Toki eka vauvavuosikin meni nopeasti, mutta jotain rajaa sentään.

Arki soljuu omalla painollaan. Ollaan paljolti puuhailtu samoja asioita, kuin esikoisen kanssa ennen vauvan syntymääkin, eli vauva on päässyt kerhoon, muskariin, kirppikselle, kirjastoon. Ihan leppoisasti hän on mukana roikkunut, enimmäkseen nukkuen. Unenlahjat on hyvät. Tähän mennessä hän onkin nukahtanut aina, kun ollaan johonkin lähdetty.

Ai mikä sotkun määrä? En oo huomannut, että ois lisääntynyt ;) Mutta toinen vaan nukkuu.


Mun on vaikea käsittää, että oikeasti, tyyppi vaan voi sammahtaa johonkin, mihin hänet on käsistään laskenut. Mihin vaan! Ollaankin miehen kanssa nyt vasta tämän toisen tyypin kanssa tajuttu, mitä se "sleeps like a baby" tarkoittaa :D

Massakausi täällä on selvästi, tyyppi on saanut jo reilun kilon verran habaa sitten syntymänsä. Kasvaa tässä kohtaa ihan samalla lailla, kuin siskonsakin. Ekat nuhatkin on koettu, koska isosisko on aika ahkera pusuttelija, ja pusutteli sitten sen nuhankin siskolleen. 


Iltaisin, aina siskon mennessä nukkumaan, on meillä tämän minityypin kanssa treffit sohvalla seurustellen, torkkuen ja maitoa tankaten. Tyyppi osaa jo hekottaa äänettömästi, kun isi kutittelee. Hulvattoman näköistä ♥ 

Yöunille vauva käy meidän kanssa yhtä aikaa, nappaan vaan kainaloon. Siinä se sitten tuhisee koko yön, muutaman kerran välillä maitoa napaan vetäen. Aamulla hän jää vielä sänkyyn nukkumaan, kun me esikoisen kanssa noustaan aamun puuhiin.  

Toivottavasti seuraava kuukausi menisi edes vähän hitaammin.. :)


torstai 16. marraskuuta 2017

Parisuhteen sisustuskompromissit


Mies tilasi uuden subbarin olohuoneeseen. Aloin miettimään, että tähän pisteeseen on aika pitkä matka käyty, että kodissa, jossa myös minä asun, on olkkarissa jo monen monta mööpeliä. Ja ennen kaikkea se, että se on mulle ihan ok.

Mun matka ennen yhteisiä olohuoneita on lähtenyt ihanasta, punaisesta pikkuyksiöstä, jossa oli jokainen yksityiskohta vimpan päälle mietitty. Ei telkkaria tai muita vehkeitä, vaan sen sijaan vaatekaappeja tuplamäärä ja keskellä koko komeutta tanssitanko. Sitä pikkuista sinkkutytön yksiötä rakastin kovasti. Pilkkuja ja raitoja, valkoista ja punaista sopivasti sekaisin.


Niihin aikoihin itseäni inhotti sisustuksessa kaikki musta, ja tosiaan, kaikki elektroniikkahärpäkkeet. Ja sitten tavattiin miehen kanssa. Iso telkkari, ja rakkaus mustaan sisustuksessa. Eikä, mitä ihmettä!? Ja sitten vielä ne kaiuttimet ja muut. Siinä sitten lähdettiin miettimään, että mitä asioita halutaan yhteiseen kotiin tuoda ja ostella.

Ekassa yhteisessä kodissa subbari oli tilanpuutteen vuoksi telkkarin takana, ja kaiuttimet vielä siihen aikaan pienen pienet. En tykännyt, mutta siedin, niin kuin mieskin hienosti sieti mun vaatepaljoutta ja muuta tavaramäärää. Tanssitanko oli myyty, koska joo, ei mahtuisi mihinkään, ja paikkakunnanvaihdos vaikutti myös aktiiviseen harrastamiseen. Ostettiin musta sängynrunko päätyineen, koska yllättäen alkoi miellyttää omaakin silmää.



Jossain vaiheessa olohuoneeseen löysi tiensä myös vahvistin, ja vuosi vuodelta kaiuttimien koko on kasvanut. Kasvutahti kenties sama, jolla itse olen heittänyt vanhoja tavaroitani pois (jotta neliömäärän täyttöaste pysyisi samana ;) ). Vaivihkaa kaiuttimet ovat syrjäyttäneet myös mun taulut ja tuikkukipot, jotka ennen siinä tv-tason reunaa olivat koristamassa.

Ja samalla kuitenkin myös oma silmä on tottunut.


Saksasta tilattu subbari saapunee lähipäivinä, ja mies odottaa sitä jo suunnilleen tunteja laskien.
Hauskaa, miten yhdessäolo muuttaa ihmistä. Nykyään olen vain iloinen, että toisen subbarihaave toteutuu. Mustaa keittiötä, joka on myös haaveissa, en kyllä oikein vielä ainakaan purematta niele, mutta eihän sitä koskaan tiedä :)

Oon onneksi miekin tehnyt jotain. Voi olla, että miehen sinkkuboksissa sohvalle mahtui myös istumaan sohvatyynyjen sekaan. Ja tuskinpa hän tuolloin osasi kaivatakaan vaikkapa vuodenaikojen mukaan vaihtuvia verhoja.. ♥


Kuvat miun punaisesta yksiöstä

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kaappien tyhjennystä ja täydennystä

Lähiviikkojen ja kuukausien kirppislöydöt ovat oikeastaan kaikki olleet arkisia, pieniä löytöjä. Ilahduttavia, ja jossain vaiheessa käyttöön tulevia, mutta ei mitään suurta tai mullistavaa, mitä olisi tosi kovasti etsinyt. Ja hei, missä on taas ne löytöretket, kun yhdellä kertaa löytyy ihan huima kirppissaalis? Ei ole näkynyt!

Meneillään on ollut myös kova kaappien (tai oikeastaan nurkkien) siivousvimma, ja tavaraa on laitettu eteenpäin enemmän, kuin mitä ostettu jemmaan lapsia ajatellen. Historiallista. Aina tuntuu löytyvän lisää karsittavaa tavaramäärässä, vaikka säännöllisesti pari kertaa vuodessa tuo tuonlaatuinen siivousvimma iskeekin.




Tästä siivousvimmasta eritoten mies on ollut ilahtunut. Yksi kassillinen myyty, toinen laitettu roskiin, ja yksi jätti-ikeakassi suuntaamassa Konttiin. Tekee miehen onnelliseksi ;)


Edellisiä kirppislöytöjä:
Jänniä hetkiä kirppiksellä
Ensimmaisiä ostoksia vauvalle
Välikausi kirpparilta (ainakin melkein)
Kirppismäihä