perjantai 20. heinäkuuta 2018

Auschwitz lasten kanssa





Yksi meidän kesäkuisen roadtripin vierailupaikoista oli Auschwitzin keskitysleiri Puolassa. Keskitysleiri sisältää leirit, I ja II, joiden välillä kulkee ilmainen bussikuljetus nonstoppina. Me ajeltiin paikan päälle I-leirin puolelle omalla autolla heti aamusta, jolloin auton sai helposti keskitysleirin omalle, maksulliselle parkkipaikalle aivan viereen. 



Ilmaiseksi sisään


Vähän jännitti etukäteen, että pääseekö keskitysleirille sisään "ihan noin vain", kun nettisivuilla kehotetaan varaamaan opastus esimerkiksi kaksi kuukautta aikaisemmin. Heh, meillä kun ei ollut reissun ajankohdat niin jäsentyneitä vielä keväällä, joten ei siis ollut mitään varattuna. 

Itse Auschwitz kun on vierailupaikkana ilmainen, vain opastus paikkaan on maksullinen. Tämä tieto oli jotenkin epäselvästi saatavilla netissä, ja siksi epäilytti, että pääseekö sinne sitten ollenkaan.

Mutta helpostihan se sitten kävikin. Infosta kuvallisilla henkkareilla saatiin ilmaisliput, joita sitten portilla vilautettiin. Jos tämä oli helppoa, niin sitäkin tarkempaa oli laukun viemisen kanssa. Vain noin a4-kokoisen kassin sai viedä alueelle, ja tästä olivat tosi tarkkoina portilla. Meidän kassi oli hitusen isompi, mutta puolityhjä, ja ajateltiin että se riittäisi kun kassin saa laitettua tarvittavan pieneksi. Ei kelvannut ei. Käytiin sitten autossa vaihtamassa tavarat vielä pienempään pussiin, jossa myöskään ne ulkomitat suoristettuina eivät olleet liikaa ja vihdoin päästiin turvatarkastuksen kautta keskitysleirin puolelle. 




Sisällä leirissä 


Koska oltiin liikkeellä heti aamusta, keskitysleirialueella oli vielä mukavan väljää, joten mahduimme helposti kulkemaan lasten kanssa omaan tahtiin. Opastuksen puuttuminen ei haitannut, koska voi olla että lasten kanssa liikkuessa siitä olisi kuitenkin jonkun verran mennyt ohi, ja todennäköisesti ei oltaisi päästy kiertämäänkään leiriä haluamaamme tahtiin. Näin oli meille hyvä, kun mukana oli nämä silloin 8kk ja 2v9kk tyypit. Isompi jaksoi alkuun kävellä itse, mutta aika paljon tuon ykkösleirin puolellakin on kävelemistä ja portaita jne, joten parin tunnin jälkeen hän olikin jo sylikamaa, ja lopulta nukahtikin Manducaan kakkosleirin puolella. Pienempi kulki rengasliinassa. 

Sen parin tunnin kiertelyn jälkeen oli porukka alueella jo selvästi lisääntynyt, ja opastettuja porukoita oli joka paikassa tukkien meidän tiet :D Siinä kohtaa olikin jo hyvä siirtyä kakkosleirin puolelle, jossa sinällään ei ollut niin paljon nähtävää kuin ykkösleirissä, vaikka oikeastaan vain se kakkospuoli oli sellainen, minkälainen mielikuva itselläkin oli keskitysleiristä. Peltoalue parakkeineen.  Ykköspuolen rakennuksiin kun oli koostettu museotiloja keskitysleirin eri aihepiireistä.




Ei suositella alle 14-vuotiaille


Auschwitziä ei suositella alle 14-vuotiaille, sillä kuvat nälkiintyneistä lapsista ja muista vastaavista voivat olla rankka kokemus lapselle. Itse toki ajattelen niin, että kukin tuntee lapsensa ja tekee päätökset sen mukaan. Meidän lapset ovat vielä niin pieniä, ettei paikan julmuus tietenkään vielä avautunut heille, vaan he kokivat koko paikan hitusen tylsänä. Hyvin he jaksoivat kuitenkin kokonaisuudessaan. 

Kauheasti alueella ei pikkulapsia näkynyt, muutamia vain. Sen sijaan teini-ikäisiä oli paljon, useampia ryhmiä. Ehkä mekin vieraillaan täällä seuraavan kerran viimeistään sitten, kun lapset ovat teini-ikäisiä, jos ei aiemminkin. 

Keskitysleirillä meidän vajaa kolmevuotias lapsi mietti ja kyseli paljon asioita. Paljon hänelle kerrottiinkin, mutta skippasin kaasukammion ja polttouunit suosiolla selityksistä. Ehkä odottelemme vähän lisää ikää ja ymmärrystä. Lapsi muistaa kuitenkin, että "Ausvitsissä oli pahoja asioita, ihmisille kävi huonosti".






Oma kokemus


Itselle tämä oli eräänlainen pyhiinvaelluspaikka, paikka jossa olen pitkään halunnut vierailla ja nähdä omin silmin. Eräässä kyltissä paikanpäällä luki "Forgetting them means letting them die again." Hyvin kuvaava lausahdus. On niin helppo unohtaa asiat joita ei ole itse omin silmin nähnyt. 

Mikään paikasta otettu kuva ei oikeastaan tunnu miltään, mikään niistä ei välitä sitä fiilistä, jonka paikan päällä saa miettiessään, että voi apua, tällaista me ihmiset ollaan joskus hommailtu. Aika kamalaa. 

Valokuvat perheistä ja tarinat heidän kohtaloistaan olivat ehkä koskettavimpia asioita itselleni. Huonekaupalla valokuvia sairaiden aikojen uhreista. 


Oletteko vierailleet keskittysleireillä, tai muissa aiheeseen liittyvissä museoissa?

 Mitä ajatuksia herättää? 

Mitä mieltä, ottaisitteko lapset mukaan?




maanantai 16. heinäkuuta 2018

Kotiäidin varastetut lukuhetket



Milloinhan tartuin viimeksi oikeaan kirjaan? Lastenkirjoja ei lasketa, koska niitä nyt tulee hipelöityä harva se päivä. "Omaan" kirjaan tarttumisesta taitaa olla pieni tovi. Lukenut olen kuitenkin, olen olen! Olen heittäytynyt niinkin villiksi, että olen lähiaikoina alkanut lukemaan e-kirjoja. Kaikkea se kotiäitielämä teettääkin ;)


Jännä, miten silloin kun e-kirjat tulivat, tyyliin vannoin, etten sellaiseen pyhäinhäväistykseen koskisi. Vaan niinpä olen tänäkin kesänä lukenut jo useamman kirjan tällä tavoin, ja niinkin pieneltä näytöltä, kuin kännykästä.


Omia, varastettuja hetkiä


Lukeminen on aina ollut minulle tärkeä harrastus, mutta nykyään nuo lukuhetket eivät välttämättä ole niin kovin pitkiä hetkiä kerrallaan, ja välillä mahdollisuus kirjanlukuhetkeen tulee ihan yllättäen, silloin, kun sitä fyysistä kirjaa ei ole näkyvillä. Onkin oikeasti tosi kätevää lukea kännykällä, miksei kukaan kertonut mulle aiemmin!

Pieni ruutu, niin yksi näytöllinen on aika nopsaa slimäilty ja luettu. Ja tähän ei tarvitse kun yhden käden, toisin kuin tavallisen kirjan kanssa. Ihan parasta. Omia pieniä hetkiä, joita kotiäitiarjessa saa itselleen nipsaistua sieltä täältä. Niinpä olenkin lukenut bussissa lasten nukkuessa rattaissa, kotona ruokaa toisella kädellä laittaessa ja vähän kaikkialla silloin, kun lapsilla on muuta puuhaa ja äidin pelkkä fyysinen läsnäolo riittää. Oikeat kirja kun ei aina ole käden ulottuvilla siinä hetkessä, ja jos hetki sattuu olemaan lyhyt, se voi olla mennyt jo siinä kohtaa kun oikea kirja löytyisi.

Ja automatkat! Ihan ihmeellistä, että olen pystynyt lukemaan kännykällä kirjoja, vaikka tavallisten kirjojen lukeminen autossa saa minut voimaan pahoin. Me oltiin juuri vähän pitemmällä autoreissulla, ja silloin sainkin luettua useamman kirjan.




Vielä tosin on kirjaston tarjoamat e-kirjat lukematta, sillä olen kahlaillut maksullisten kirjapalveluiden ilmaisjaksoja läpi. Mutta täytynee kohta alkaa myös testaamaan kirjaston tarjontaa siltä osalta.

Monenlaista olen lukenut, mutta tänä kesänä lemppareinta on ollut Suomen historia, höystettynä sen ajan ihmisten elämällä ja ihmissuhteilla. Enni Mustoselta olen lukenut monta kirjaa, mutta kyllä vaan Syrjästäkatsojan tarinat (sarjassa on ilmestynyt tällä hetkellä kuusi kirjaa) ovat olleet jännimmät ja mielenkiintoisimmat. Herrasväen elämää palvelijan näkökulmasta, tuttuja nimiä Suomen historiasta, sotaa, ihmissuhteita ja sujuvaa kerrontaa. Jossain arvosteluissa näitä kirjoja verrattiin Downton Abbeyn tyylisiksi, ja joo, voisin myös tavallaan rinnastaa nämä, molemmista tykkään. Hassua, että tällaista romaania lukiessa avautui taas palanen Suomen historiasta ihan uudella tapaa. Suosittelen!


Ootteko kokeilleet e-kirjoja? Onko lukutottumuksiin tullut minkälaisia muutoksia lapsiperheytymisen myötä?

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Hormonien kiertokulku - menkat raskauden jälkeen




En ollut ajatellut, että tämä kuukautisasia olisi milläänlailla vielä ajankohtainen itselläni, sillä vauvani on vasta 9kk ikäinen, ja esikoisen jäljiltä minun piti nähdä vaivaa saadakseni menkat taas rullaamaan, kun esikoinen oli päälle vuoden vanha ja vauva oli haaveissa. Juurihan minä pari päivää sitten mainitsin kaverilleni, että en enää edes muista kaikkea menkkoihin liittyvää, koska viimeisen 3,5 vuoden sisään täällä on näkynyt vain kahdet. No, nyt on sitten kolmannet.

Tästä asiasta syytän puhtaasti vain ja ainoastaan meidän kesäkuun roadtrippiä. Mietin jo matkan aikana ääneen, että näinköhän mun menkat alkaa, kun automatkoilla imetysvälit olivat välillä tavallista pitemmät.


Outoja tuntemuksia



Kotiin palatessa sitten alkoivat oudot mahakivut. Tai ei niinkään mahakivut, vaan jossain kohdun sopukassa tuntui tapahtuvan jotain. Housujen vyötärökiin painoi ikävästi juuri siitä kohtaa. Johtopäätökset olivatkin a) raskaana, b) hormonitoiminta käynnistymässä tai c) jotain outoa. 

Vaihtoehto b paljastui siis oikeaksi arvaukseksi. Hitsin reissu! Uskon, että ilman hetkeksi pidentyneitä imetysvälejä näitä kuukausittaisia kavereita ei olisi näkynyt vielä hetkeen, vaikka tosin tämä vauva on muutenkin selvästi vähempiruokainen kuin mitä siskonsa muinoin, ja sekin vaikuttaa asiaan. Monen asian summa siis.

 Olen tälläkin kertaa tosi kovasti nauttinut ajasta ilman kuukautisia, koska onhan se nyt vaan niin äärettömän helppoa, kun niitä ei vain ole. Niin kovasti olen nauttinut, että kuukautiskuppikin on kateissa jossain hyvässä paikassa. Menkkajomotuksiin auttavan  eteerisen öljyni löysin onneksi jemmojen syövereistä.


Vaan niin se  tämäkin on osa naisena olemista, osa elämää. Tavallinen, ihmeellinen, omalla tavallaan mielenkiintoinen asia tuo naisen hormonitoiminta. 




Kiinnostaisikin kuulla, onko muilla ollut eroavaisuuksia hormonitoiminnan palautumisessa eri raskauksien jälkeen? Onko jokin tekeminen tai tekemättä jättäminen vaikuttanut asiaan? 



Kuvan side ei liity tapaukseen ;)

instagramin puolella ei löydy menkkoja, mutta muuten siellä pääsee meidän arkea seuraamaan :)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Parempaa kuin ulkomailla - Pulsan asema




Joskus jotkut asiat jää vaan roikkumaan. Näin oli meillä myös tämän vierailun kanssa, sillä Pulsan asemalla käynnistä puhuttiin jo vuosi sitten kesällä. Sitten se vaan jäi, ja seuraavan kerran sitä mietittiin joulukuussa. Niin paljon tulee reissailtua muilla paikkakunnilla, että lähiympäristön helmet meinaa unohtua aivan! Pulsan asema sijaitsee Lappeenrannan maaseudulla, päärakennus on vanha rautatieasema vuodelta 1869 - ah historian havinaa, tykkään. 

Ystäväperheen kanssa molemmilla oli tyhjää kalenterissa, joten sinnehän me sitten suuntasimme vauvoinemme Pulsaan. Olikin kuulemma poikkeuksellisen paljon vauvavieraita vanhaa asemaa ihmettelemässä tuona päivänä.

Mukava arjen nostatus -kakkuhetki se olikin. Nautiskeltiin kakkua huvimajassa ulkona, ja kuten instagramin puolella kertoilinkin, oli Sacher-kakku ihan älyttömän hyvää (ja mieheltä maisteltu juustokakku myös). Suklaakakut on omaa sydäntä lähellä, etenkin hyvät sellaiset. Sacher-kakustakin voi saada vääränlaista, jos kakku on kuivakkaa tai täytteitä on säästelty. Tarkkaa on ;)





Vastikään reissussa käytiin myös Wienissä kahvilassa, jonka Sacher-kakkua pidetään alkuperäisenä, ja johon mekin jonottamalla jonotettiin muiden innokkaiden kanssa. Kokemus oli hyvä, mutta kyllä tuo Pulsan Sacher pesi kyseisen "the" Sacherin ihan 5-0.






Aina ei tarvitse lähteä niin kovin kauas, vaan läheltäkin voi löytää vaikka mitä aarteita. Pulsa oli niin idyllinen hyvän mielen paikka, että sen innoittamana voisi etsiskellä lähiseudun muutkin ihanat :)


perjantai 6. heinäkuuta 2018

Yksilapsinen perjantai - yhden lapsen viihdyttäminen on yllättävän työlästä hommaa!



Me ei olla kohta yhdeksään kuukauteen oltu yksilapsinen perhe. Onneksi? Onneksi! Vaikka olihan se jännää aikaa kyllä, kun on ensimmäisen lapsen saanut, mutta samalla se kaikki uusi oli myös uuvuttavaa. Ja se, kun sitä ainokaista tarvitsee useimmiten viihdyttämällä viihdyttää.



Heh, olen tästä aiheesta aiemminkin jo ajatuksia kirjoittanut, mutta koen silti olevani vapaa kirjoittamaan aiheesta edelleen :) 

Esikoinen pääsi taas yökylään isovanhempien luokse, ja siitä nämä ajatukset taas putkahtivatkin esille. Jäin kotiin vauvan kanssa kaksin. Vauvan, joka on erittäin mutkattomasti vain sujahtanut osaksi perheemme arkea. Vauva viihtyy, kun ympärillä on tekemistä ja toimintaa, johon hän voi osallistua ja katsella. Kahden lapsen kanssa olen ihan helposti päässyt yksinäni suihkuun ja vessaan, ovi auki tietenkin, mutta kuitenkin. Yhden lapsen kanssa tämä ei ole niin itsestäänselvää.


Sisko poistui, tylsyys alkoi?


Vaan kun siskolle oli ikkunasta vilkutettu heipat, alkoi vauvalla ihan eri meno. Hän taisi heti tajuta olevansa nyt yksin koko maailmankaikkeuden napa, joka kaipaa eloonsa viihdykettä. Ja ei ole suinkaan kyse siitä, etteikö vauva saisi tavallisessa arjessamme huomiota tarpeeksi, sillä olen varma, että saa. Hänen viihdyttäjänsä vain lähti, eli pesti siirtyi äidille. Se on jännä, miten isosiskon ei vauvaa tarvitse viihdyttämällä viihdyttää, tämän läsnäolo riittää ajamaan asian. Vaan äidin kanssa ollessa se ei mene ihan samalla tavoin.

No, me saimme vauvan kanssa hommattua itsemme ulos, oli tarkoitus piipahtaa kirjastossa ja kaupassa. Se lähtökin taisi oikeasti kestää pitempään kuin kahden lapsen kanssa, sillä samalla kun koitin tehdä tarvittavia asioita, oli haettava vauvalle aina uutta lelua, ja muutoinkin turvattava se viihtyminen. Niin hassua, miten se vauvan meno muuttuu kun sisko ei ole mukana. Kivahan se on vauvan kanssa puuhata kaikkea, mutta se ero vauvan käytöksessä tavanomaiseen verrattuna, ohhoh!

Sama meno jatkui kirjastossa ja  kaupassakin. Vauva oli tylsistynyt! Kotiin tullessa itsellä oli uuvahtanut olo. Onneksi olikin vauvan uniaika edessä ja äidin huilihetki. Pakosti ajatus kulki esikoisen vauvavuotta kohti, sillä tällaisia hetkiä oli silloin paljon. En yhtään ihmettele sitä, että me oltiin silloin koko ajan jossain kerhossa, kaupungilla tai missä vaan menoillamme. Helpompaahan se oli sillä tavoin taata se lapsen tyytyväisyys. Kahden lapsen kanssa näitä ongelmia ei ole ollut ollenkaan.




Yksinäistä yhden lapsen kanssa?


Tänään vauvan kanssa liikkuessa tuli myös hassu, ohimenevä tuulahdus yksinäisyydestä. Yksi lapsi vähemmän mukana, siinä me kahdestaan kuljettiin, ja tuli vähän orpo olo. Mitä ihmettä! Vaikka kyllä muistan sen tunteen esikoisen vauvavuodelta, kun ei ollut äitikavereita vielä samalla tavalla, ja kaksin vaan lapsen kanssa kaduilla tallailtiin. Sitäkään ei ole ollut kahden lapsen kanssa kun kulkee. Kai kaksi lasta tuntuu sitten jo melkoisen suurelta laumalta :D Ja toki myös se, että ei sitä kahden kanssa ehdi niin paljon analysoimaan asioita, tai ole niin pitkää hiljaista hetkeä, jolloin voisi päätyä ajatukseen yksinäisyydestä.

Mikä tän ajatusripulin pointti oli? No se, että vaikka meillä oli kiva päivä vauvan kanssa kaksin, niin onpa kyllä niin ihanaa, kun meillä on kaksi lasta! Omat haasteensa toki siinäkin, mutta kuitenkin. Kaksi on meillä parempi kuin yksi, ja hyvin kiitollinen olen siitä, että meillä on nuo molemmat muruset.


Miten muilla, kuka viihdyttää ja ketä? 



Meidän arjen toimivuutta ja toimimattomuutta voi seurata myös instagramissa iloelolaura