sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Vuosikymmenien miesvalta on pian ohi, niinkö?



Ensi kesänä uusi tieliikennelaki tulee voimaan, tuoden mukanaan muutoksia joidenkin liikennemerkkien ulkonäköön. Tällainen muutos kohtaa muun muuassa suojateiden liikennemerkkejä, kun nykyinen hahmo korvautuu pyöreäpäisemmällä "sukupuolettomalla" kuvituksella. Yle uutisoi asiasta eilen täällä.


Suomi seuraa tässä asiassa Tanskan ja Norjan jalanjälkiä. EU ei määritä merkkejä muuttamaan, vaan liikennemerkkien muuttamiseen intressit tulevat muualta.

Tämä muutos on nyt jo kohdannut jonkun verran kritiikkiä. Kuulemma Vaasan kokoisessa kaupungissa näiden suojatiemerkkien uusimisen kustannukset liikkuvat sadoissa tuhansissa.

Ymmärrän tuon kritiikin aivan täysin. Yhden kaupungin kustannukset ovat noin suuret, saati sitten koko Suomen. Olisin tämmöisen muutoksen puolella ehkä siinä vaiheessa, kun ne kaikki muut, isoja rahoja ja päätöksiä vaativat seikat maassamme olisi saatu jo korjattua.

Kaksi syytä


Muitakin liikennemerkkimuutoksia on tulossa, mutta näille suojatiemerkkien muutoksille on kaksi syytä. Kansainvälinen yhtenäistäminen ja "ajassa pysyminen", vanhanaikaisuus.

Yhteinäisiä muiden maiden merkkien kanssa? Onko sillä oikeasti merkitystä, jos kuitenkin merkeistä tulee ymmärretyksi? Jokaisessa maassa on erilaisia tapoja, sääntöjä, ja niitä liikennemerkkejäkin. Haittaako se? Ketä se haittaa?

Ajassa pysyminen. Puhutaanko siis sukupuolineutraaliudesta? Loukkaako se naisia, muun sukupuolisia tai muita, että liikennemerkissä kävelee ulkoisesti mieheltä näyttävä hahmo? Vai tuoko se kenties miehille paineita, kun kävelijä näyttää niin reippaalta, ja siltä, että urheiltu kyllä on? Onko vanhanaikaista, että koko maatamme hallitsevat nuo kävelevät, hyväkuntoisilta näyttävät suojateitä ylittävät miehet? Vai hallitsevatko ne? Itse en edes ajattele, että hahmot kuvaavat miehiä, olen vain ajatellut niiden olevan liikennemerkkiukkeleita. Ilmeisesti kuitenkin tämä on niitä rakenteita, joiden nähdään olevan haitallisia. 

Ymmärtäisin asian, jos se menisi tällä mallilla: suunnitellaan uusi liikennemerkki, koska vanhat alkavat olla huonokuntoisia. Sitä mukaa kun vanhat merkit sitä kaipaavat, ne korvataan uusilla merkeillä, joissa on huomioitu myös se pyöreäpäisyys, tämän päivän arvoissa ja ajatuksissa pysyminen. Nyt kuitenkaan ei ole merkkien huonokuntoisuudesta kyse. Siksi suurien summien sijoittaminen tähän hankkeeseen herättää tunteita. 


Miesvaltaiset rakenteet


On totta, että miehisyyden historia näkyy vähän joka puolella. Ammattinimikkeissä, ehkäisyvälineissä (miksi vain naiset pumpataan hormoneilla jne), "miesten alojen" palkoissa ja no, vähän joka puolella. 

Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että naisiin liittyviä asioita olisi hyvä tarkastella monessa suhteessa. Ihan vaikka se kuukautissuojiin liittyvä verottomuus olisi hyvä askel asiassa. Tai synnytysten hoito, jälkihoito ja keskenmenoihin ja muihin liittyvät seikat. Se vasta tasa-arvoa olisikin, kun nähtäisiin asioiden tärkeys ja ajettaisiin koko hyvinvointivaltiomme etua näin. Tältä istumalta ei tule mieleen edes kolmasosaa epäkohdista, mutta kyllä niitä on, valitettavasti.

Ja monet näistä ovat periaatteen asioita, eivät niinkään suuriin budjetteihin ja summiin liittyviä. Vaan sellaisia, joihin tarvitsisi perehtyä ja ottaa selvää. Tehdä päätöksiä sen pohjalta. Kiinnostusta vaan ei taida olla näihin naisten asioihin, sillä muut seikat näyttävät vievän sen kaiken keskittymisen. Monet naisille arkipäiväiset asiat polkeutuvat jalkoihin, jäävät ilman ääntä.



Ääriratkaisuja?


Tuntuu, että tasapäistämisessä tehdään välillä vähän ääriratkaisuja. Tehdäänkö päätökset jossain pienessä porukassa, jossa ajatukset tuntuvat tosi hyvältä, kun piirin väki ajattelee samansuuntaisesti, ja kokee sen olevan kaikille paras? Että ne toiset eivät vain ymmärrä, eivät ole tarpeeksi älykkäitä olemaan samaa mieltä? Ymmärtämättömiä, rasistisia, sovinistijuntteja? Parempi tehdä päätökset sellaisten puolesta?

Vaikkapa tyttö- ja poikasanojen poistamisyritys varhaiskasvatus- ja koulukäytöstä, isäkiintiön kiinnittämisyritys vanhempainvapaisiin (kyllä, tiedän, että jos isä ja äiti käyttävät omat osuutensa ja sitten lisäksi se yksi vapaavalintainen, on vanhempainvapaa silti ihan hyvän pituinen. En kuitenkaan silti kannata kiintiöittämistä, tässäkään asiassa.) ja nyt nämä suojatiemerkit ovat asioita, joita tiedän muidenkin kuin itseni ajattelevan aina välillä. Sitä, mihin suuntaan me ollaan menossa. Onko tämä varmasti hyvä suunta?  

Sinälläänhän nämä pyöreäpäiset hahmot eivät ole keneltäkään pois. Ihan kivat ukkelit. Mutta se niihin käytetty raha, se on jostain muusta asiasta pois. 



Herättääkö nykypäätökset ajatuksia, vai oletko samoilla linjoilla vaikkapa suojatiemerkkien kanssa?


Kuva Pixabay

torstai 12. syyskuuta 2019

Pssst, haluaisitko mukaan Ti-Ti Nallen "Raketilla kuuhun!" -konserttiin?

Kaupallinen yhteistyö Ti-Ti Tuotanto Oy



Moni varmaan tietääkin, että meidän lapset ovat Ti-Ti Nallen perheen kovia faneja. Minä aktiivisesti haluan ylläpitääkin tätä fanitusta. Kesän aikana ollaan oltu Ti-Ti Nallen Kodissakin useampaan kertaan, kun päästiin nalleperheen somelähettiläiksi.

Lokakuussa alkaa Ti-Ti Nallen konserttikiertue "Raketilla kuuhun!"
Paikkakuntia 20, joista yhdelle mekin osallistutaan. Käy kurkkaamassa aikataulu Ti-Ti Nallen nettisivuilta

Jos haluat mukaan, käy osallistumassa arvontaan Instagramin puolella, @iloelolaura -linkin takaa. Voittajalle lähtee neljän kappaleen lippupaketti.

18.9.2019 asti ehdit osallistumaan arvontaan! 

tiistai 10. syyskuuta 2019

Kuihtumattomia kukkia. Muistoksi vauvasta jota ei tullut sekä elämän jatkumisesta



Sain tänään postia, jota olin odottanut. Kuihtumattomia kukkia. Toisin kerrottuna: tilasinpa korvikset, jotka tänään iltapäivällä kolisivat alas postiluukusta. Näillä kukilla on tarina kerrottavanaan.



Toukokuun keskenmeno oli raju ja aika mullistava asia elämässäni, olinhan jo kuitenkin niinkin pitkällä raskaudessani. Ajatuksissa elämää jo pitkälle eteenpäin mietittynä, koko tuo yhteinen tulevaisuus menetettynä yhdessä illassa.

Kun pääsin sairaalasta kotiin, hain ensimmäisenä itselleni kimpun lohtukukkia. Tuomaan kauneutta sinne, mistä sitä ei muuten oikein löytynyt. Lohduksi.

Kun olimme lähdössä vauvaa hautaamaan, ystäväni toi minulle kukkia haudalle istutettavaksi, omalta pihaltaan. Ele, jota arvostan edelleen suuresti.

Kesällä kävimme anoppilassa. Jokaiselle lapsellemme hän on kerännyt raskauden ajalta lahjarahaa, jokaiselta päivältä, joina hän on tiennyt vauvan olemassaolosta. Kesällä hän antoi keskenmenneen raskauden lahjarahan minulle, tästä viimeisimmästä vauvasta. Lapsesta, jota me ei saatukaan pitää ja jolle ei koskaan säästötiliä avattaisi. Osta jotakin muistoksi itsellesi, hän sanoi.

Ajattelin heti, että haluan kukkia. En kukkakukkia, vaan jotain muuta. Olin jo aiemmin pohtinut tiettyjä korvakoruja, jotka Instagramissa olivat eteeni osuneet. Oli uusi kuva, jossa teksti kuihtumattomien kukkien talteen keräämisestä. Se osui minuun, ne halusin kerätä talteen. Ja toki tietenkin korvikset olivat mielestäni ihanat.



Kuukauden odotus, koska juuri ne korvakorut haluamassani värissä eivät olleet sillä hetkellä saatavilla. Pieni hetki elämästä.

Tänään ne saapuivat. Kukat, jotka eivät kuihdu, niin kuin ei myöskään muisto vauvasta, jota sain vain hetken pitää kädelläni. Kuihtumattomuudessaan ne symboloivat minulle myös elämää. Elämää, joka jatkuu.



Korvikset on Kukkakiska :n käsialaa.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Yhden taaperon vessahistoria: vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen ja kuiviin öihin


Meillä on tykätty harrastaa lasten vessattamista alusta asti. Se on ollut niin osa sitä juttua pienen lapsen kanssa, että ei olla koettu sitä rasitteeksi tai voimia vieväksi. Olen edelleen sitä mieltä, että kuivaksi opettelusta ei kannata ottaa stressiä, mutta vessajutut voi halutessaan aloittaa myös jo heti syntymästä, kuten me tehtiin.



Kaksi lasta, kaksi aika samanlaista polkua. Eroa taitaa olla vain se, että esikoinen oli mahavaivainen vauva ja taapero, ja hänen pissavälinsä oli lyhyempi kuin oireettomalla siskollaan. Allergiat ja herkkyydet kun tuppaavat vaikuttamaan ihmiseen kokonaisvaltaisesti, myös tähän asiaan.

Taukoja vessahommista on ollut vain vauvavuoden alkupäissä, kun vauva on välillä lakkoillut. Sekään ei ole vakavaa, vaan välillä voi kuulestalla, joko jatkettaisiin taas. Sen kummempia takapakkeja asiaan ei ole tullut kummallakaan. Alta löydät nuoremman lapsen vessahistorian, hän kun on nyt taaperona melkoinen konkari ollut näissä hommissa jo pitkän aikaa.


Pienestä se lähti - vessahätäviestintä


Kahden päivän ikäisenä saatiin vauvan ekat pönttökakat ja -pissat. Melkein syntymästä aloitettiin. Oli taas niin huikea tunne, kuinka vastasyntynyt oppii suhu-merkkiäänen ja tekee tarpeensa. Kestovaippoja pidettiin vauvalla kyllä koko ajan, vaipatta hän oli lähinnä vain välillä ilmakylpyillessä alkuun.

Kun vauva oli kahden viikon ikäinen, mietin vauvojen pidätyskykyä. Sen kun näki taas käytännössä, että pienikin vauva osaa pidättää pieniä aikoja.

Puolen vuoden ikään päästessä vauvalla oli ollut jo monia erilaisia vaiheita, vessajutuissakin. Reissujen jälkeen hän selvästi vain keräsi voimia, ennen kuin pääsi taas rytmistään kiinni. Minulle hän lakkoili vessakäynneillä muutaman kuukauden ajan, ollessaan 2-4 kuukauden ikäinen, mutta isin kanssa teki aina. Se tosin oli tuttua jo esikoisen ajalta, että äiti ei kelpaakaan kaikkeen.

Neljän, viiden kuukauden ikään mennessä hän oli saanut jo rytmistä hienosti kiinni, ja vessakäynnit noudattivat melko selkeää kaavaa. Oli siis helppoa ennustaa, koska vauvalla suunnilleen oli hätä, ja hänet vessaan viedä. Hän ilahtui vessaan pääsemisestä, ja välillä oli päiviä, ettei yhtään vaippaa kastunut, yleensä kuitenkin yksi.



Viittä vaille taapero -vessarutiinit ja päiväkuiva kotona


Kun vauva oli 11 kuukauden ikäinen, kerroin hänen olevan päiväkuiva kotona. Olimme lopettaneet hänellä tuolloin vaippojen käytön kotona hereillä ollessa, ja usein muskariin tai kauppareissullekaan ei tarvinnut vaippaa, vessarytmeistä ja menojen aikatauluista riippuen. Kerroin myös vauvan vessarytmistä, joka oli noin 7-9 vessareissua päivässä.

Puolitoistavuotiaan vessarytmistä kirjoitin täällä. Vessakäynnit olivat vähentyneet muutamalla kerralla tuosta vajaan vuoden ikäisestä, ja vaippoja käytettiin enää automatkoilla ja unilla. Silloinkin vaippa oli yleensä kuiva. Lapsen pidätyskyvyn kehitystä oli mielenkiintoista seurata, sillä se kasvoi koko ajan lapsen kasvun mukana.


Vajaa kaksivuotias - ei enää yövaippaa & omatoimisuus


Nyt taapero on vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen. Kesän aikainen edistysaskel on se, että univaipat on voitu jättää pois niin yöunilta kuin päikkäreiltäkin. Ensin jäi yövaippa, sitten päiväunivaippa heti perään.

Hän osaa useimmiten kertoa vessahädästään ja mennä potalle, mutta iso osa vessareissuista tapahtuu myös meidän kehotuksesta. Lähtopissit, unille meno -pissit ja muut. Lapsi mielellään pyyhkii itse pissan ja pesee kätensä. Ite, kuten hän sen ilmoittaa. Hän on ylpeä taidoistaan, ja me tietenkin hänestä.

Vaikka hän on kovin omatoiminen, on vastuu hänen vessakäynneistään tietenkin edelleen meillä vanhemmilla, onhan hän kovin pieni tyttö vielä. Vessarytmi on aika samanlainen kuin puolitoistavuotiaanakin, sellainen 6-7 vessakäyntiä päivässä on aika perus.



Kiitollinen


Aika harvakseltaan on tullut pissakakkavahinkoja, ne ovat yksittäisiä isin ja äidin unohduksia siellä täällä, ehkä muutaman kerran kuukaudessa. Mekään emme ole millään tapaa täydellisiä, tässäkään asiassa.

Meillä on koko kesän kulkenut matkapotta mukana minne mennäänkin. Tosin puskapissejäkin on tullut harrastettua ihan kiitettävästi.

Hyvin kiitollinen mieli on kuitenkin, kun molemmat lapsista ovat päässeet vaipoista jo reilusti ennen kahden vuoden ikää. Ja ei, tämä ei ole mikään kilpailu, mutta helpottaahan se meidän vanhempien työsarkaa, kun lapsi oppii kuivaksi. Se on hyvä motiivi tähän, muun palkitsevuuden lisäksi.

Ennen toisen lapsen syntymää kuulin monesti, että vessahätäviestintä on "vain esikoisten juttu". Olin vähän varautunut siihen, että se ei onnistuisi, kun lapsia on useampi. Nyt ajatus tuntuu hassulta, miksi ei onnistuisi? Toki on hyvin erilaisia perhetilanteita, eikä aina voi voimavarat riittää kaikkeen, mutta meillä ei onneksi ollut mitään syytä miksi ei olisi onnistunut.

"Kunnia" kaikesta kuuluu kestovaipoille, vessahätäviestinnälle, lapselle, vessarutiineille, matkapotille, isosiskolle ja muille. Me vanhemmat ollaan vain oltu statisteja, menossa mukana. Opittu paljon. 



Aika mukava on ollut tämäkin vessataival, kun se on aloitettu jo pikkuisena. Suosittelen kyllä, tämä on hyvin palkitsevaa itsellekin. 



Lisää aiheesta:






Arjen älynväläykset löytyy Instagramin puolelta @iloelolaura, tule mukaan!

torstai 5. syyskuuta 2019

Äiti, miksi tuolla aikuisella ei ole kypärää?

"Äiti, o-ou, tolla aikuisella ei ole kypärää! Tuhmeliini! Miksi se ei oo laittanut kypärää?" Vastaavanlaisia ajatuksia on voinut kuulla viimeisen vuoden aikana perheessämme hyvin usein, etenkin kesällä päivittäin. Tämä puheenaihe, aikuisten pyöräilykypärän käyttämättömyys on varmasti melko yleinen pikkulapsiperheissä? Ja kyllä se välillä mietityttää itseänikin, että miksi?


Miksi aikuiset ei käytä pyöräillessä kypärää?


Mitäpä siihen sitten vastaamaan. Lapselle sanon yleensä, että voi ei, tosi kurjaa kun aikuinen ei ole laittanut kypärää. Tuohon tuhmeliini-heittoon sanon, etteivät ne aikuiset ole tuhmia, vaan että aikuiset saavat itse päättää, käyttävätkö he kypärää vai ei. Lapsien kypärän käytöstä päättävät puolestaan aikuiset.  Jotkut aikuiset kaiketi ajattelevat, ettei heille satu mitään, etteivät he tarvitse siksi kypärää mihinkään. Ovathan he aikusia ja osaavat pyöräillä?

Ja toki asiaa ei voi siihen jättää. Lapselle täytyy kertoa myös, että aikuisillekin voi sattua jotain, sillä niinhän se on. Koskaan ei voi tietää, tuleeko pyörään vika, ajaako auto päälle, jääkö toisen polkupyörän alle tai hyppääkö jalankulkija eteen. Tai ihan vaan sekin, että itse mokaisi. Vai ajattelevatko aikuiset oikeasti olevansa niin kaikkivoipia, ettei kypärälle ole tarvetta? 

Onneksi sentään lapsilla näkee yleensä aina kypärän päässä. 


Mulla itselläni oli ongelmia kypärän kanssa teini-iässä. Kypärä oli mielestäni ruma, iso ja pilasi otsatukan. Siinä tuli hiki ja lättätukka. Se oli väärän värinen, ja liian sporttisen näköinen. Olin aika tyypillinen teini, ja silloin kun tuttujen aikuisten silmä vältti, poljin kouluun kypärä pyörän ohjaustangosta roikkuen. Onneksi olen kuitenkin kasvanut (edes) tässä asiassa aikuiseksi, ja nykyään löytää myös muita kypäriä, kuin niitä sporttimalleja. Ne kun vaan eivät istu omaan päähäni.

Kypärän käyttöikä ei ole ikuinen


Kypärä on samalla lailla turvalaite, kuin vaikkapa lasten turvaistuimet. Turvaistuimille on valmistajasta riippuen annettu 3-7-vuoden elinikä, jonka jälkeen olisi hyvä hankkia uusi turvaistuin tai turvakaukalo. 

Koitin keväällä etsiä tietoa pyöräilykypärien käyttöiästä, tai niiden suosituksista lähinnä. En löytänyt mitään yhtä selvää, mutta aika monessa lähteessä mainittiin 5-10 vuotta. Kypärän käyttöikää lyhensi kolhut ja muut osumat. 

Oma kypäräni oli ottanut aika paljonkin osumaa, vaikka olikin näennäisesti ehjä. Pyysin ja sain äitienpäivälahjaksi uuden kypärän. Nutcase edelleen, koska se istuu päähän hyvin. Vanha kypäräni oli samaa merkkiä, siitä tykkäsin kovasti. 



Miettiikö sun lapset aikuisten kypärän käyttöä? Käytätkö itse kypärää silloin, kun lapsesi ei ole näkemässä?




Myös Minnalta löytyy hieno kypärä, ja Selina ihmetteli, että missä on vanhempien pyöräilykypärät. Niinpä. Mutta Jasminin mies puolestaan pyöräilee ilman kypärää, auts! (Tuhmeliini? :D )