sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Sunnuntaiaamuna kello 7


Rauhallisesti mennyt yö takana, joten tämä äiti heräsi virkeänä sunnuntaiaamuun kello seitsemältä. Muut jäivät vielä nukkumaan, pienimmäinenkin tankkasi maitoa mahaansa, ja jäi jatkamaan unia. Ihana oma hetki!

Istahdan koneelle kera piparipurkin. Niin ihana hiljaisuus, ennenkuin päivän hyörinä alkaa. Kuulostaa siltä, kuin koko kerrostalo nukkuisi, mistään ei kuulu äänen ääntä. Nämä aamuhetket on jotenkin paljon parempia, kuin oma aika iltaisin. Mulla on aina ajatus kulkenut paremmin aamuisin, tällaiset aamut on vaan parhautta. Esimerkiksi opiskeluaikoina saatoin mennä kahdeksalta nukkumaan, että jaksoin herätä kolmen, puoli neljän aikaan tekemään koulujutut ja käymään lenkillä ennen aamuvuoroon menoa. Tuosta tilanteesta ollaan melkoisen kaukana näissä hetkissä, mutta muistan kuitenkin sen, miten ammensin siitä voimaa koko päivään, kaikkeen.

Virkeillä aivoilla on saatu ideoitua ja jäsennettyä myös tätä alkavaa (vai alkanutta!) joulunalusviikkoa eteenpäin. Ja hiphei, vihdoin olen keksinyt isommalle ipanalle myös lahjan, tai sen leluisan lahjan! Muutama muu paketti kyllä jo löytyy, mutta oikeasti, sitä lelu-juttua on ollut tosi vaikea keksiä, kun lapsella itsellään ei mitään selkeää toivetta ole ollut.

Jos jotain voisi toivoa ensi vuodelle itselleni, niin se olisi ihan ehdottomasti nää aamut. Omat, aikaiset aamut, kun kaikki väki nukkuu ♥


torstai 14. joulukuuta 2017

Junassa kahden ipanan kanssa


Me oltiin tuossa parisen viikkoa sitten lasten kanssa ekalla junareissulla kolmisin. Mua vähän jännitti etukäteen tää setti, että miten siellä sujuu sitten. Molempien kanssa ollaan kyllä junailtu erikseen, ja sujuvaksi todettu, muttei vielä yhdessä kahden kanssa.

Niin me pakattiin taas kaikki kimpsut ja kampsut viiden päivän reissua varten. Juuri tämmöisiä tilanteita varten on hyvä, kun on isot sisarusvankkurit olemassa, mä meinaan kuljettelen kestovaippojakin mukana. Mutta kaikki mahtui!


Pelkän vauvan kanssa on ihanaa olla muussa kuin lastenvaunussa, mutta taaperon kanssa siitä leikkivaunusta tulee äiti itse tosi onnelliseksi. Ilman lastenvaunua ei koko matka olisi niin onnekasta, vaan se keskittyisi kaksivuotiaan viihdyttämiseen. Vaikka meidän reissulle ei sattunut muita lapsia leikkivaunuun, niin onneksi puitteitten ollessa kunnossa osaa tuo kaksivuotias viihdyttää myös itse itseään. Ja onneksi on ikää ja taitoja jo sen verran, ettei hänen perässään tarvitse enää kulkea ja pelätä kaatumista heiluvassa junassa!



Pikku-E taas nukkui suurimman osan matkasta tyytyväisenä. Junaan sattui mukavia kanssamatkustajia, jotka auttoivat lasten kanssa. Olisihan sitä pärjännyt itsekin, mutta onhan se ihan mukava vaikka päästä vessaan, kun joku pitää vauvaa sen aikaa. :)

Seuraava junamatka taitaa olla edessä kevättalvella. Ihan mukavaa reissaamista tälläkin kokoonpanolla :)


tiistai 12. joulukuuta 2017

Ihana pullukkavauva



Mun ihana pullukkavauva on jo pian kahden kuukauden ikäinen. Kaksi kuukautta, ja kaksi kiloa lisää syntymäpainoon nähden! Vautsi ♥
Näinä ekoina kuukausina näyttää tahti olevan kova, niin kuin edelliselläkin kierroksella.

Niin ihanat reisimakkarat ja pullaposket, tutun näköiset jo esikoisen vauvavuodelta. Silloin sitä vaan oli ekaa kertaa asialla ja tuntui, että koko ajan ihmiset olivat kommentoimassa, että onpa se iso, pullea. Suurin osa hyväntahtoisesti, mutta silti ihmetellen. Siitä tuli itselle jotenkin semmoinen olo, että piti koko ajan olla selittelemässä, että niin ollaan minä ja tuo ipanan isäkin oltu vauvoina, ihan samankokoisia. Ja vastailla kysymyksiin, että syötänkö vauvaa liikaa, tulkitsenko kaikki itkut näläksi.

Raskausaikana oli saanut kuulla kommentteja ja ihmettelyjä mahan koosta, ja jotenkin sitä ajatteli, että ne loppuisi synnytykseen. Vaan ne vaihtuikin sitten vauvan koon ihmettelyksi. Koko raskauden kun kuuntelee mahakommentteja, niin sen takia sitä varmaan ei olisikaan jaksanut kuulla vielä ihmettelyä vauvastakin. 



Myös loukkaavia, ajattelemattomia, typeriä kommentteja tuli. Joku sanoi omalle yksivuotiaalleen, että varopa tuota tankkia. Mun ihanasta vauvasta! Mitä ihmettä. Kotona sitten itkin, siinä kohtaa en osannut sanoa mitään. Miksi mun ihanasta vauvasta piti muiden sanoa ääneen niin typeriä juttuja? Aina kotoa lähtiessä sitä mietti, että mitä saa taas tällä kertaa kuulla. Epävarmuus ja muiden kommentit nakersivat.

Neuvolan kommentit taisi aina olla ihania, positiivisia. Onniteltiin, kuinka hyvin pieni kasvaa mun maidolla, ihasteltiin niitä suloisia  reisiä ja poskia. Harvoin me neuvolassa käytiin, mutta kyllä ne ihanat kommentit on mieleen jääneet. ♥

Vaan aika lyhyt aikahan se oli, kun meiltä pullukkavauva löytyi. Liikkumaan alkaessaan suoristui ihanat kurvit, ja ne reidetkin kasvoivat pituutta jättäen makkarat taakseen. Ei tullut enää kommentteja ja ihmettelyjä toisen painosta. Onneksi. Olin kuullut niitä enemmän, kuin tarpeeksi.



Tällä kertaa osaan eri tavalla, enkä ole niin herkkänahkainen, kai. Tiedän ihan kokemuksestakin, että myös ihanan pyöreistä vauvoista kasvaa ihan normaaleja taaperoita. Osaan nauttia ihanasta pullukkavauvasta, ja iloita kuuden kilon saavutuksesta, ihastella ääneen yhdessä ihmettelijöiden kanssa ♥


Kaksi vikaa kuvaa on esikoisen vauvavuodelta

Joulukorttipaniikki



Eilen aamulla oli paniikki paniikkiiii -olo, kun soin muutaman ajatuksen sille, että joulukortteja ei ollut vielä tehty. Saati suunniteltu edes.
Oon ennen ollut paljon aiemmin liikkeellä, mutta näköjään jo viime vuonna ollaan luotettu viime tinkaan, tänä vuonna vain meni vielä enemmän vitkutteluksi! Apua, samalla kaavalla sitten ensi vuonna ei ehditä ollenkaan..

Niin niitä oli sitten taas ruettava tekemään. Vaihdettiin kerhoon meno askarteluhommiin, kun siihen kuitenkin tulisi taas menemään pajon aikaa. Miusta askartelu on ihanaa, mutta miulla suunnittelussa kestää ja kestää. Oonkin hyvä matkimisessa, toisten ideoiden jatkokehittelyssä omaan tarpeeseen sopiviksi :D


Osa tehtiin ipanan kanssa yhteistuotoksina, mummeille ja muille tyypeille ♥ Tosin hän olisi halunnut jatkojalostaa myös ne miun tekemät kortit paremmiksi ;)

Niin ihanaa kun se lapsen kanssa puuhaaminen onkin, niin onneksi on taas kortit tehty, eikä tarvii heti uudestaan :D Sen verran koville se kuitenkin otti, kun pikkuapuri näpisti äidin juttuja aina silmän välttäessä, ja nappaili leikeltäviksi valmiita tai puolivalmiita tuotoksia, ja istuskeli avonaisten tussien päällä, saaden takapuoleensa housujenkin läpi uutta väritystä. 

Mulla selvästi oma rimakin korttien teossa on madaltanut, kun samalla koittaa säätää kaikkea muutakin ympärillä tapahtuvia asioita. Ei ole enää omat leikkaamiset täydellisesti muotoiltuja, mutta eipä se näytä enää itseä haittaavan. 



Nyt vaan olisi tänään muistettava postittaa nuo joulutervehdykset ajoissa. Tip tap!


lauantai 9. joulukuuta 2017

Kasvukipuja, painajaisia, mahakipua?


Päiväunia  "avaruusraketissa" 

En aina ihan tiedä, että mitä meillä yöaikaan oikein tapahtuu. Pienempi kahdesta nukkuu öitänsä oikein mukavasti, mutta isommalla pienellä on välillä omituisia, ei niin hyviä öitä. Ei onneksi usein, mutta toistuvasti kuitenkin.

Esikoisen vauvavuoden aikana mulla tuli imetysdieetti hyvin tutuksi, kun hänellä oli monia ruoka-aineita, joihin selvästi reagoi. Huonot yöt olikin meillä paljolti yhteydessä juurikin vääränlaiseen ruokaan. Ruoka-aineita karsimalla meillekin saatiin hyvät unet, ja sellaisia ne on päänsääntöisesti olleet edelleenkin, vaikka lapsella edelleenkin on ongelmia joidenkin ruoka-aineiden kanssa.

Meillä on tullut lähiaikoina tutuksi kahden yön taktiikka. Esikoisella on kaksi huonoa yötä aina peräkkäin, ei koskaan yksittäistä, tai kolmea. Nämä huonot yöt sisältää monta, yleensä 3-7 heräämistä kovalla itkulla, joka hetken päästä laantuu, alkaen taas uudestaan. Tosi, tosi kovaa ääntä lähtee pienestä raukasta.

Selvästi tätä tapahtuu ainakin silloin, kun vääriä asioita on syöty, mutta joskus, esimerkiksi viimeisin kerta on sellainen, ettei keksitä, mikä se voisi olla. Mitään väärää ei ole ipana saanut. Olenkin googletellut kaikki mahdolliset kasvukivut ja muut asiat, hampaatkin lapsella kun on jo suussa kaikki. Lapsi itse kun ei osaa nimetä heräämisen aiheuttavaa asiaa, ja sitten taas toisaalta on helposti johdateltavissa, jos kysyy sattuiko mahaan, näitkö painajaista, niin vastaus on joo sattuu tai joo näin minä. 

Mysteeristä on siis toistaiseksi, eli tietänee salapoliisinhommia  asian tiimoilta..

torstai 7. joulukuuta 2017

Muovikammoisen äidin myönnytys


Etsin tuolle isommalle pikkutyypille nukenvaunuja monen monta kuukautta. Äidin haaveissa oli tietenkin jotkut ihanat puiset vaunut, jotka kestäisi aikaa ja ei toisi näiden neliöiden hengitysilmaan enää lisää muovia. Mutta jaa-a, toisin kävi. 

Pitkän etsinnän ja yksien palautettujen vaunujen jälkeen totesin, että ostetaan ne muovivaunut sitten. Ettei vahingossa käy vaikka niin, että lapsuus menee ohi, kun äiti vaan etsii "sopivia" vaunuja. 


Brion Spin-vaunut meille sitten kotiutui reilulla neljälläkympillä, mustan perjantain tarjouksessa. Että ei paha hinta, normaalisiti nuo maksavat 70-90 euroa. Ajattelin, että josko nuo olisi kestävämmät, kuin jotkut ihan halpikset, ettei ainakaan useampia muovikärryjä tarvitsisi ostella, vaan nämä riittäisivät.

Vitsi miten ihana nuo oli koota, tai siis, ei niitä tarvinnut koota! Meni pieneen tilaan muutenkin, ihan vaan klik-klik ja valmiit. Aah.

Tuo ipana niitä on iloisena työnnellyt nyt sitten. Ja veikkaanpa, että jos alun alkaen ostopäätöksen olisi tehnyt hän, niin nuo meille olisi tullut joka tapauksessa, kun onhan nuo enemmän oikeiden vaunujen näköiset, kun jotkut puiset vastaavat. 

Että sori ipana, kun äiti vitkutteli asian kanssa! "Järkeväähän" nää olisi varmaan ollut antaa jouluna yhtenä pakettina, mutta näiden piti tulla jo synttäreinä syyskuussa, niin en viitsinyt pitkittää asiaa enää..


Tyyppi olisi halunnut ottaa Peppi-vauvan ja rattaansa mukaan viime viikolla myös junareissulle ♥


maanantai 4. joulukuuta 2017

Tapaus Niskakakka

Me ollaan vasta tälleen toisella kierroksella tutustuttu tähän ihanaan asiaan nimeltä niskakakka. Oon aina ajatellut, että säästyttiin ekan vauvan kanssa näiltä tämmöisiltä kakkavahingoilta siksi, koska noin 90% tuotoksista meni sinne pönttöön tai pottaan, ja sen lopun kymmenen prosentin osalta oltiin vaan onnekkaita.

Noh, sitten tämä toinen tyyppi. Oltiin viime viikko reissussa, ja ah sitä niskakakkojen määrää. Mitä ihmettä :D Kakkaa joka puolella. Rupesin miettimään, että mitä nyt on eri lailla kuin aiemmin? Vaipat! Mä olin reissuun pakannut tavallisia vaippoja niiden hetkien varalle, kun ei olla pesukoneen lähettyvillä, kestovaippojen sijaan. Esikoisen kanssa taas vedettiin reissutkin kestovaipoilla lukuunottamatta paria ulkomanreissua.

Oisko vaan niin, että kestovaipat imee sen löysän tuotoksen eri lailla? Tai että se vaipan vyötärökohta on vaan niin oleellisesti erilainen?
Millaisia kokemuksia muilla on, vaikuttaako vaipan laatu/merkki/muoto oleellisesti niskakakkoihin?
Jään seuraamaan tätä omaa empiiristä tutkimusta :D


Sappisaippua, pelastaja.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Halpaa kuin saippua, eli luonnonkosmetiikkaa pikkurahalla


Kuukauden päivät sitten mies oli työreissulla ostanut kaupasta käsirasvaa, kun oma oli unohtunut kotiin. Käsirasva oli uusi tuttavauus, Gertrude mummon tuubi, eli Oma Gertrude-merkkiä Saksanmaalta.

Se oli yllättävän hyvää ollakseen parin euron arvoinen tuubi, joten ostettiin kokeiluun merkiltä sitten myös shampoota, hoitoainetta ja suihkugeeliä. Odotukset korkealla, tietenkin. Mikään noista ei maksanut yli kolmea euroa, vaikka puteleilla kokoa onkin se 500ml. Eli tosiaan, halpaa kuin saippua.

Yleensähän me ollaan tilailtu luonnonkosmetiikat Saksasta, kun Suomessa hintataso on ollut paljon korkeampi. Näin ollaan tehty jo useamman vuoden ajan. Nyt on kuitenkin lähiaikoina tullut tännekin monta edullisempaa merkkiä, ja monien "perus"luonnonkosmetiikkamerkkien kuten Sante, Weleda, Lavera, Urtekram jne hinnat laskeneet ihan mukavasti. Pitkästä aikaa Prisman luonnonkosmetiikkahyllyllä käydessäni totesin, että hei, näitähän voi jo ostaa ihan täältä läheltäkin.



Mutta voiko tosiaan halvalla saada hyvää?

No sanoisin, että juu, kyllä voi, ainakin tällä kertaa. Täyteaineitahan nuo sisältävät joitakin, mutta ihan BDIH-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa kuitenkin. Jatkoon meillä noista meni shampoo ja hoitoaine, suihkugeelistä en ole ihan varma vielä. Ja tokikin käsirasvaa meiltä varmaan löytynee jatkossakin. 

Shampoo oli genreltään tuuheuttava, sisältäen vehnänalkioöljyä ja karpalouutetta. Shampoossa nämä kuitenkaan eivät juuri tuoksuneet, mun nenään ei haissut tai tuoksunut oikein millekään. Mutta sillä nyt ei itselleni suuremmin ole väliäkään, kunhan tekee tehtävänsä, eli saa hiukset puhtaiksi. Ja kyllä, toimihan se. Simppeliä.

Myös hoitoaine oli mallia tuuheuttava, samoilla ominaisuuksilla kuin shampookin. Tässäkään ei juuri tuoksua ollut, vaikka väriltään aine onkin haalean vaaleanpunaista. Mulla on kokemusta monista huonoista hoitoaineista luonnonkosmetiikan saralla, ja ne vaan ärsyttää, kun ekalla käyttökerralla jo tajuaa, ettei toimi, ja joutuu kuitenkin koko purkin käyttämään, kun ei roskiinkaan viitsisi heittää. Oikeastaan suurin osa edullisempien merkkien hoitoaineista on mun mielestä aika kuraa, Santen Brilliant Care on tähän mennessä ollut ainoa hyvä. Sellainen, jota voi hoitoaineeksi oikeasti kutsua.  Mutta juu, tämä hoitoaine oli miusta ihan toimivaa tavaraa. Käsituntumalla jo huomasi, että jes, tän koostumus ei ole liian luirua, vaan juuri sopivaa. Mun takkutukkaan toimi, yllätyin kyllä tästä eniten!

Sitten se suihkugeeli. Kaupasta meille valikoitui näistä se kosteuttava versio, joka sisältää vadelmaa ja piparminttuvettä. Sille olikin pienimmät odotukset, mulla, ja ei ne ainakaan ylittyneet. Koostumus oli ok, ja tässä jopa tuoksui se vadelma vähäsen! Tuotteessa sanotaan, että se puhdistaa ihon hellävaraisesti, ja mietin, että olenko vaan tottunut pesevämpiin tuotteisiin, ja siksi tämä ei niin hetkauttanut. Tai sitten olin vaan niin likainen, ettei se riittänyt :D Mutta jotenkin siitä jäi itselle hassu olo, että pitikö tän tehdä jotain. Miehen mielestä tämä taas oli ihan käypää tavaraa.



Ja niin, se käsirasva! Mies oli ostanut viinirypäleversion, eli ravitsevan käsivoiteen. Tuoksuu hyvältä ja imeytyy käsiin nopeasti. Kädet ei jää tahmean rasvaisiksi eikä liian kuiviksikaan. Jee. Käsirasvaa kun kuitenkin itsellä ainakin talvella kuluu toooosi paljon, niin sen toimivuus on ihan oleellista.

Tältä merkiltähän löytyy muutakin, esim. jalkarasvaa, vartalovoidetta ja hiusnaamioita. Miusta oli aika kiva, että Gertrude-mummelin nettisivulla on reseptivinkkejä näille tuotteille. Eli kun lisää ainesosaa x Gertruden puteliin y, niin tadaa, lisäominaisuuksia :)


Ootteko kokeilleet näitä?


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Harvemmin neuvolassa


Me käytiin pitkästä aikaa neuvolassa. Neuvola-ajat oli vähän myöhässä, joten vietettiin aulassa leikkien paljon pitempi aika, kuin mitä itse neuvolakäynti kesti. Tämä oli vasta ensimmäinen käynti vauvan kanssa varsinaisessa lasten neuvolassa. Ollaan tämänkin vauvan kanssa aloitettu käymään neuvolarumbaa harvennetusti, niinkuin esikoisenkin kanssa. Me taidettiin ekalla kierroksella käydä pääsääntöisesti vain lääkärineuvoloissa, ihan alussa taisi olla tosin joku yksittäinen muukin neuvola-aika, jolla käytiin, ennen kuin totesin, että tää on meidän osalta semmoista ajanhukkaa puolin ja toisin, peukaloiden pyörittelyä paikan päällä. Kauhean usein ei olla siis siellä vierailtu.

Ja miksi sitten näin?

Yksinkertaisesti meillä ei ole, tai ainakaan ei tähän mennessä, ole ollut tarvetta käydä sen useammin. Imetys sujuu ja tyyppi kasvaa. Sen huomaa ihan silmämääräisestikin, niinkuin esikoisenkin kanssa. On meillä tosin vauvavaakakin, miusta on mielenkiintoista seurata vauvan kasvua, eikä niin, että kävisin neuvolassa vaan sen takia, että näkisi tuleeko painoa riittävästi. Eikä tuo pituuden tai päänympäryksenkään mittaaminen onneksi kovin vaikeaa ole :)


Vapaaehtoista

Kaikkihan eivät tiedä, ettei neuvola suinkaan ole pakollinen juttu. Ja sitten taas osan mielestä sen juurikin täytyisi olla pakollinen kaikille, etenkin vauvavuoden aikana. Suomalainen neuvolakäytäntö on ihan huippu juttu, apua ja tukea saa moneen asiaan. Onneksi kuitenkin neuvolakäynnit ovat vapaaehtoisia, koska on erilaisia perheitä ja erilaisia lapsia eri tarpeineen. Itse olen ihan iloinen, ettei meidän tarvitse olla viemässä resursseja niiltä, jotka niistä enemmän hyötyvät.

Ja mites sitten ne rokotteet? Käytännössä niitäkin saa halutessaan tavallisesta suunitelmasta poikkeavastikin, koska ovathan nekin Suomessa vapaaehtoisia. Mahdollista on ottaa myös vaikkapa myöhennetysti tai yksi rokote kerrallaan. Miten nyt sattuu näkemään tarvetta olevan. Eli senkään takia juuri tietty käynti tietyn kuukauden kohdalla ei ole mitenkään kiveen kirjoitettu.

Aika ihanan onnekastahan tämä on, kun ei ole tarvetta käynneille, vaan kaikki on hyvin. Toki jos huolia olisi, niin käytäisiin useamminkin. Mutta esimerkiksi keskikäyrää hitaampi painonkehitys ei mielestäni sellainen huoli edes ole, lapset kun kasvaa kaikki omia käyriään, pääasia, että kasvavat. Toiset kasvaa hitaammin, toiset nopeammin, ja keskikäyrähän on vain se keskiarvo, ei ideaalitilanne.


Siellä me chillailtiin, neuvolan aulassa

maanantai 27. marraskuuta 2017

Fröbelin palikat 30v - ihana oma lapsuus



Monissa lapsiin liittyvissä asioissa sitä elää omaa lapsuuttaan uudelleen. Tai niitä ihanimpia juttuja! Nostalgiaa herättävät lastenohjelmat, lastenlaulut, kirjat, lelut.. Siis mitä vaan. Niin monissa asioissa oma lapsuus ja sen tuomat ihanat muistot kulkevat käsi kädessä nykyhetken kanssa. Ja hei, kuinka huippua se on!!

Niin myös Fröbelin palikoiden kanssa. Sinnehän se oli sitten päästävä, konserttiin, kun tänne kotikaupunkiinkin saapuivat 30-vuotiskiertueineen. Mies kieltäytyi lähtemästä, ei tykkää yhtään, ei ole lapsena kuunnellut. Mutta mepä tyttöjen kanssa lähdettiin :)

Kyllähän tuo esikoinen tykkäsi. Lauluja kuunneltiin ennakkoon, että ne olisivat tuttuja sitten paikan päällä. Mutta luulen kuitenkin, että tässä kohtaa tää äiti kyllä tykkäsi eniten. Tutut laulut ja tutut tyypit lavalla, joiden videoita koko lapsuus pikkuveljen kanssa tuijoteltu ja kaikki ulkoa opittu. Samalla jotenkin huvitti, kun aikuisiahan tässä kai pitäisi olla?


Vaikken siellä ilosta puhkuen mukana hyppinytkään, tai nykyään heidän musiikkia kuuntelemalla kuuntele, niin kyllä se tuntui hyvältä sydämessä, kun sai viedä oman lapsen kuuntelemaan jotain, mikä oli itselle pienenä ollut niin tärkeää ♥ Ja hyvin ne sedät siellä jaksoivat edelleen!

Heee-i huuli-luuli, kuului Huugi-guugi vielä kotimatkallakin ♥



lauantai 25. marraskuuta 2017

Kun joku puuttuu


Kukaan ei ole kuollut, mutta tärkeä ihminen on poistunut eron kautta lähipiiristä. Ensimmäinen ajatus itsellä oli, että mitä, voiko niinkin käydä! Ei ole tullut mieleenkään, omista tärkeistä ihmisistä. Olo on tosi hämmentynyt, kun tarkoittaahan se yhtä lailla sitä, että tärkeä ihminen vähenee meidänkin elämästä. Ihmisen on mieltänyt perheenjäsenekseen, ja sitten yhtäkkiä se ei sitä olekaan enää.  Tekee mieli huutaa, että eiii, iso virhe, älkää tehkö sitä, korjatkaa se! Mikään tässä elämässä ei olekaan ikuista, ei tämäkään asia.

Tulevana jouluna joku puuttuu yhteisestä kokoonpanosta, eikä tule serkkujakaan meidän lapsille sillä yhdistelmällä. Pitääkö lapselle sanoa, että hänen iltarukous-rimpsustaan täytyy vähentää yksi ihminen? Hän kun tykkää siinä kohtaa päivää muistaa kaikkia rakkaita nimeltä. Hämmentävää, miten paljon asia meidänkin pikkuperheeseen vaikuttaa, ja tuntuu. On tullut itselläni uniin asti, toisten ihmisten ero.

Surutyötä. Luulen, että myös jonkin verran kyyneleitä.



Kuva Pixabay

torstai 23. marraskuuta 2017

Omien synnytysteni erot


Parisen päivää sitten kuulin mielipiteen, jonka mukaan on turhaa vertailla ensimmäistä ja toista synnytystä, koska ensimmäiseen synnytykseen ollaan usein pettyneitä, ja monesti syynä on oma tietämättömyys. No, kirjoitan aiheesta silti, ihan vaan mielenkiinnosta. En siksi, että kokisin jotenkin olevani parempi äiti tai ihminen synnytyksineni, näitäkin vihjailuja kun aiheeseen liittyen kuulee monesti, vaikkeivat ole juuri minua henkilökohtaisesti koskeneetkaan. Vaan ihan vaan siksi, koska haluan, tää on mun lemppariaiheita, synnytys ja kaikki siihen liittyvät asiat. Synnytyskokemuksensa voi kuitenkin arvostella vain synnyttäjä itse. 

Etenkin mua kiinnostaa omissa synnytyksissäni synnytyksen jälkeinen olotila ja se, mitkä kaikki asiat siinä synnytyksessä siihen olotilaan ovat vaikuttaneet.

Eli tadaa, tarjolla mun lempparia, synnytysjuttuja, tosi pitkän sepustuksen kera! ♥



Takana kaksi synnytystä

Mulla on takana kaksi synnytystä, jotka molemmat ovat olleet hyviä synnytyksiä. Viimeisin synnytys oli suorastaan upea. Ihana. Koitan aina palata niihin hetkiin ja tunnelmiin, ja saada sitä ihanaa oksitosiinin täyteistä olotilaa tähänkin hetkeen, arjen keskelle.

Molemmissa synnytyksissäni on ollut paljon samaa, mutta myös isoja eroja. Ensimmäinen eroavaisuus on helppo nimetä, synnytyspaikka nimittäin. Esikoinen syntyi Jorvin sairaalassa, allashuoneessa synnytysjakkaralla ollessa, viimeisin taas suunnitellusti kotona olohuoneessamme, veteen synnytysaltaaseen. Ensimmäisen synnytyksen kesto 5,5h, toisen 3h. Ensimmäisestä synnytyksestä en ole tainnut koskaan kirjoitellakaan, mutta tämä viimeisin synnytys löytyy tästä.

Synnytykseen valmistautuminen

Molempiin synnytyksiini valmistauduin mielestäni huolella. Toki näin jälkikäteen mietittynä, olisi ensimmäiseen voinut valmistautua vielä enemmän.
Tämänkertaisesta valmistautumisesta löytyy lisää tässä ja tässä. Toki mulla jäi viimeisimmällä kerralla muutama kirja lukematta ihan laiskuuttani, mitkä kotiin olin luettavaksi varannut, mutta muutoin sain tehtyä ja pähkäiltyä ne asiat, mitä olin halunnutkin ennen synnytystä hoitaa ja valmistella.
Ekalla kerralla toki miulla ei ollut omaa synnytyskokemusta pohjalla, niin tiedon sisäistäminen oli vähän erilaista. Sen vuoksi en esimerkiksi mitenkään syvemmin paneutunut rentoutumiseen synnytyksessä, tai sisäistänyt kaikkea esimerkiksi autonomisen hermoston toiminnasta, tai etenkään siitä, miksi kehoa ei kannata "häiritä" turhilla asioilla synnytystilanteessa. Tyydyin siis vain pintapuolisiin tietoihin noista asioista.

Avautumisvaihe ja kivunlievitys

Ensimmäisessä synnytyksessä avautumisvaiheen vietimme kotioloissa doulan ja miehen kanssa lääkkeettömiä kivunlievityksiä käyttäen, ja sairaalassa sitten pääsin sisätutkimuksen jälkeen synnytysaltaaseen. Kivunlievityksenä käytettiin: akupainanta, liike, vesi, doula, tsemppaaninen, mies, äänenkäyttö, hengitys, rentoutuminen, mielikuvat. Kätilö laittoi minulle myös akuneulat korviin, mutta en osaa sanoa, mikä niiden vaikutus hommassa oli. Ja kyllä, lasken myös miehen ja doulan läsnäolon kivunlievitykseksi, koska myös tuki ja turvallisuuden tunne ovat synnytystä edistäviä asioita.

Kotisynnytyksessä avautumisvaiheessa nojailin jumppapalloon, oleilin suihkussa ja synnytysaltaassa. Vielä ekaakin synnytystä vahvemmin käytössä olivat äänenkäyttö, rentoutuminen ja hengitys. Ja hei, musiikkia kuuntelin tällä kertaa myös! Aluksi Juha Tapiota jumppapallolla ollessa, synnytysaltaassa oleillessa sitten Nina Leetä.


Toimenpiteet

Ja toki, koska synnytyspaikat eroavat toisistaan, myös toimenpiteiden määrä oli aivan eri. Jorvissa synnytellessä settiin kuului sisätutkimus makuuasennossa, jatkuvaa sydänäänien kuuntelua langattomilla vehkeillä, vauvan ponnistus jakkaralla kätilön ohjeistaessa ponnistamaan, sekä yritys tuikata oksitosiinipiikki, vaikkei se ollut tarpeellinen. 

Toisessa synnytyksessäni (kotona) sisätutkimuksia mulla ei ollut (toki niitä sielläkin saa halutessaan), dopplerilla sydänääniä kuunneltiin kerran tai kaksi, vauva syntyi mun, ja ainoastaan mun (kehon) tuntemuksia kuunnellen, eikä kukaan yrittänyt tuikkailla mitään piikkejä.
Ja mikä tärkeää myös, paikalla oli ainoastaan minun itseni valitsemia ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa tiesin pystyväni rentoutumaan, ja joiden tiesin antavan minulle myös täyden tuen sekä synnytysrauhan.


Ponnistusvaihe

Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 15 minuuttia, jälkimmäisessä se oli viiden minuutin luokkaa. Kumpikaan ei siis mikään kauhean pitkä rupeama. Esikoista ponnistelin synnytysjakkaralla. Ensimmäiset ponnistusyritykset oli tosi brutaaleja, kätilö ohjeisti ponnistamaan, vaikkei mulla ollut sillä hetkellä supistustakaan päällä. Kiire tai hätä ei ollut, jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi näin ponnistutettiin.

Hämmentyneenä koitin sitten ponnistaa kaikin voimin, vaikka oikeastihan tiesin, ettei niin "kuuluisi", tai kannattaisi tehdä. Kilttinä tyttönä ja eka synnytys kyseessä, niin tottelin. Ilman supistuksia ponnistaminen tuntui tosi, tosi rajulta. Tavallaan tuntui jo siinä hetkessä, ettei tää tee kauheen hyvää keholle. Ihme kuitenkin, ettei tullut mitään repeämiä. Onneksi oli hyvä ponnistusasento, ja olin valmistellut välilihaa öljyten ja hieromalla. Ja ehkä ihan myös good luck. Loppuponnistus meni paremmin, omien supistusten kanssa, mutta siinäkin käytin aivan liikaa voimaa puskemalla itse, enkä keskittymällä rentouttamaan lihaksia.

Toisessa synnytyksessä menikin ihan eri lailla. Toki se oli nopeampi settikin, mutta myös itse keskityin tässäkin vaiheessa hengittämään ja rentouttamaan itseäni. Omilla voimilla työnsin vain silloin, kun tuntui, että on ihan pakko niin tehdä. Kätilö yhdessä vaiheessa sanoikin, että nyt älä työnnä yhtään enempää. Vaikka toki ponnistusvaihe tuntuikin, niin silti tuntemus oli aivan eri, kun ei ponnistanut yhtäkään kertaa apinanraivolla.



Fyysinen vointi synnytyksen jälkeen

Suurimmat erot miulla on ollut kuitenkin siinä synnytyksenjälkeisessä olossa. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin heikossa hapessa voimalla ponnistamisen jälkeen. Huippasi kovasti, pyörryinkin muutaman kerran. Toisessa taas olin ihan voimissani ja jaloillani heti, vaikka molemmissa esim. hemoglobiini on synnyttämään mennessä ollut samalla tasolla, ja verenvuoto vähäistä.

Esikoisen synnytyksen jälkeen myös alapää oli kipeä useamman viikon. Sain kyllä istuttua ihan ok, ilman ekstrapehmikkeitä, kunhan istumaan asettautui varovasti. Myös vessassakäyminen sattui, ja se tapahtuikin käsisuihku apuna. Alapäässä oli myös ikävä paineentunne, olisi tehnyt mieli kävellä kättä haaroissa pidellen, kun tuntui, että sisäelimet valuu pimpsan kautta ulos. Laskeumaa ei muka ollut, eikä sieltä tosiaan fyysisesti mitään roikkunut, tuntemus oli vain tosi kurja, ja liittyi juurikin tuohon ponnistamiseen, niin kuin moni muukin asia.

Koska toisessa synnytyksessä sain synnyttää kehoa kuunnellen, eikä kukaan usuttanut puskemaan väärään aikaan tai kaikin voimin, oli myös olo synnytyksen jälkeen ihan erilainen. Olin jaloillani heti synnytyksen jälkeen, siinä rauhassa ihmeteltiin istukkaa ja punnittiin itse vauvaamme. Pissaaminenkaan ei sattunut ollenkaan, eikä mulla alapää ollut kipeä synnytyksen jälkeen. Siis ollenkaan.

Muutenkin olo oli heti synnytyksen jälkeen ihan huippu, ja on sitä vieläkin, tälleen reilun kuukaudenkin jälkeen synnytyksestä. Olen jo tässä monta kertaa ehtinyt unohtaa, kuinka vähän aikaa synnytyksestä on, kun olo on niin tavallinen. Ihan ihmeellistä.


Pääkoppa synnytyksen jälkeen

Olen onnellinen, kun mulla on vain hyviä synnytyskokemuksia ollut. Esikoisen synnytyksen jälkeen mulla kesti kuitenkin pitkän aikaa käsitellä tuota ponnistusvaihetta, sekä sitä, että avustava kätilö tuli mun synnytykseen riitelemään, vaikka meidän käytös häntä kohtaan oli ihan asiallista. Se, että mulle yritettiin tehdä asioita, jotka oltiin suullisesti ja kirjallisesti kielletty, antoi tosi kovan turvattomuuden tunteen. Jokaisella synnyttäjällä kuitenkin pitäisi olla päätösvalta omasta kehosta. Ja etenkin, kun ei ollut hätätilanne, vaan kaikki oli hyvin.
Mulle, juuri synnyttäneelle jäi vaan kurja olo tapahtuneesta. Hassua, miten tavallaan pieni asia voi nousta vaikutukseltaan niin suureksi. Olo oli ihan ylikävelty.

Kyllä, tärkeintä on, että lapsi ja äiti voivat hyvin ja synnytys menee muutoinkin hyvin, mutta näiden sanojen varjolla usein vähätellään synnyttäjien kokemuksia. Aivan kuin millään muulla ei olisi merkitystä, kuin sillä, että ollaan hengissä. Koska kyllähän muullakin on väliä, vaikka välillä näkeekin röyhkeitä, julkeita kommentteja siitä, kuinka synnyttäviä äitejä verrataan joihinkin elämysmatkailijoihin, ja kehotetaan käymään lasten teholla saamassa perspektiiviä elämään. What? Ai että synnytyskulttuuria ei kannata kehittää, koska joillekin käy huonommin? Samalla logiikalla esim. tasa-arvossa ei kannata pyrkiä edemmäs, koska "kattokaapa vaikka Afrikasta vähän perspektiiviä elämään!". Ei näin.

Niitä hetkiä ja kokemuksia kantaa kuitenkin sisällään koko ikänsä. Ei syntymän ihmettä unohda, oli se sitten ihanaa, ok, tai todella traumatisoivaa. Ja esimerkiksi traumatisoivat synnytykset näkyvät kyllä, on kuitenkin olemassa synnytyksen jälkeistä masennusta, vaikutukset lapsilukuun, kiintymyssuhteen muodostumiseen, pelkopolikäynnit, jaksaminen vauva-arjessa, vaikutus synnyttäjän seksuaalisuuteen jne. Vaikutukset voi olla hyvinkin kauaskantoiset.



Tämän toisen jälkeen olisin ollut valmis synnyttämään heti uudestaan. Ja olen edelleen fiiliksissä ihanasta synnytyksestä, joka mulle suotiin ♥



maanantai 20. marraskuuta 2017

Taaperoihmisen joulukalenteri



Tänä vuonna esikoinen saa tavarajoulukalenterin. Tää on taas yksi asia, jota olen itse lapsiperhe-elämässä odottanut, eli joulun hypetys! Oma joulukin tuntuu vielä paljon ihanammalta, kun siihen liittyy se lapsen aito odotus ja ilo.

Viime vuonna esikoinen ei vielä kauheasti joulukalenterien päälle ymmärtänyt, mutta joulukuusi sentään oli kiva juttu hänestäkin, ja ne lahjat. Yksi kuvakalenteri meillä oli silloinkin, mutta ei se häntä kauheasti kiinnostanut. Nyt tuo pieni miettii jo joululahjoja ja tonttuja, vaikka tietääkin tontut ja pukin saduksi. Tai no tietää ja tietää, vaikea sanoa, mitä kaikkea on ihan tajuamisen tasolle yltänyt. Tänä vuonna olen jo hamstrannut kirpparilta muutamat joulukirjat ja joulumusiikkia, että päästään varmasti fiilikseen.

Ipanan joulukalenteri koostuu kivoista jutuista, joista osan hän olisi saanut joka tapauksessa, esimerkiksi uusia alkkareita ja sukkia oli ostoslistalla muutenkin. Jännempäähän ne on kuitenkin saada tälleen kalenterista :) Lisäksi vähän herkkuja, yöpuku hänen Peppi-vauvalleen, kirjoja ja koruja kirpparilta ja muuta pikkupuuhaa.


Vähän ehkä luulen, ettei tämä kuitenkaan tule olemaan ihan jokajouluinen setti, ei ainakaan ihan tämmöisenään. No, mutta ainakin tälleen ekaa kertaa, kun lapsi on jo jouluiässä, niin tykkääntykkään! Eli toisin sanoen tää on vähintään yhtä paljon äidin ilo, kuin lapsenkin ;)


lauantai 18. marraskuuta 2017

Kuukauden ikäinen

Ihanasta tapahtumien yöstä on jo kuukausi! Niin vanha on jo tuo meidän pienempi tyttönen tänään. Apuuva. Ei esikoinen ikääntynyt näin nopeasti kyllä! Nopeutuuko ajanjuoksu jokaisen lapsen jälkeen, vaiko ainoastaan ensimmäisen lapsen jälkeen? Toki eka vauvavuosikin meni nopeasti, mutta jotain rajaa sentään.

Arki soljuu omalla painollaan. Ollaan paljolti puuhailtu samoja asioita, kuin esikoisen kanssa ennen vauvan syntymääkin, eli vauva on päässyt kerhoon, muskariin, kirppikselle, kirjastoon. Ihan leppoisasti hän on mukana roikkunut, enimmäkseen nukkuen. Unenlahjat on hyvät. Tähän mennessä hän onkin nukahtanut aina, kun ollaan johonkin lähdetty.

Ai mikä sotkun määrä? En oo huomannut, että ois lisääntynyt ;) Mutta toinen vaan nukkuu.


Mun on vaikea käsittää, että oikeasti, tyyppi vaan voi sammahtaa johonkin, mihin hänet on käsistään laskenut. Mihin vaan! Ollaankin miehen kanssa nyt vasta tämän toisen tyypin kanssa tajuttu, mitä se "sleeps like a baby" tarkoittaa :D

Massakausi täällä on selvästi, tyyppi on saanut jo reilun kilon verran habaa sitten syntymänsä. Kasvaa tässä kohtaa ihan samalla lailla, kuin siskonsakin. Ekat nuhatkin on koettu, koska isosisko on aika ahkera pusuttelija, ja pusutteli sitten sen nuhankin siskolleen. 


Iltaisin, aina siskon mennessä nukkumaan, on meillä tämän minityypin kanssa treffit sohvalla seurustellen, torkkuen ja maitoa tankaten. Tyyppi osaa jo hekottaa äänettömästi, kun isi kutittelee. Hulvattoman näköistä ♥ 

Yöunille vauva käy meidän kanssa yhtä aikaa, nappaan vaan kainaloon. Siinä se sitten tuhisee koko yön, muutaman kerran välillä maitoa napaan vetäen. Aamulla hän jää vielä sänkyyn nukkumaan, kun me esikoisen kanssa noustaan aamun puuhiin.  

Toivottavasti seuraava kuukausi menisi edes vähän hitaammin.. :)


torstai 16. marraskuuta 2017

Parisuhteen sisustuskompromissit


Mies tilasi uuden subbarin olohuoneeseen. Aloin miettimään, että tähän pisteeseen on aika pitkä matka käyty, että kodissa, jossa myös minä asun, on olkkarissa jo monen monta mööpeliä. Ja ennen kaikkea se, että se on mulle ihan ok.

Mun matka ennen yhteisiä olohuoneita on lähtenyt ihanasta, punaisesta pikkuyksiöstä, jossa oli jokainen yksityiskohta vimpan päälle mietitty. Ei telkkaria tai muita vehkeitä, vaan sen sijaan vaatekaappeja tuplamäärä ja keskellä koko komeutta tanssitanko. Sitä pikkuista sinkkutytön yksiötä rakastin kovasti. Pilkkuja ja raitoja, valkoista ja punaista sopivasti sekaisin.


Niihin aikoihin itseäni inhotti sisustuksessa kaikki musta, ja tosiaan, kaikki elektroniikkahärpäkkeet. Ja sitten tavattiin miehen kanssa. Iso telkkari, ja rakkaus mustaan sisustuksessa. Eikä, mitä ihmettä!? Ja sitten vielä ne kaiuttimet ja muut. Siinä sitten lähdettiin miettimään, että mitä asioita halutaan yhteiseen kotiin tuoda ja ostella.

Ekassa yhteisessä kodissa subbari oli tilanpuutteen vuoksi telkkarin takana, ja kaiuttimet vielä siihen aikaan pienen pienet. En tykännyt, mutta siedin, niin kuin mieskin hienosti sieti mun vaatepaljoutta ja muuta tavaramäärää. Tanssitanko oli myyty, koska joo, ei mahtuisi mihinkään, ja paikkakunnanvaihdos vaikutti myös aktiiviseen harrastamiseen. Ostettiin musta sängynrunko päätyineen, koska yllättäen alkoi miellyttää omaakin silmää.



Jossain vaiheessa olohuoneeseen löysi tiensä myös vahvistin, ja vuosi vuodelta kaiuttimien koko on kasvanut. Kasvutahti kenties sama, jolla itse olen heittänyt vanhoja tavaroitani pois (jotta neliömäärän täyttöaste pysyisi samana ;) ). Vaivihkaa kaiuttimet ovat syrjäyttäneet myös mun taulut ja tuikkukipot, jotka ennen siinä tv-tason reunaa olivat koristamassa.

Ja samalla kuitenkin myös oma silmä on tottunut.


Saksasta tilattu subbari saapunee lähipäivinä, ja mies odottaa sitä jo suunnilleen tunteja laskien.
Hauskaa, miten yhdessäolo muuttaa ihmistä. Nykyään olen vain iloinen, että toisen subbarihaave toteutuu. Mustaa keittiötä, joka on myös haaveissa, en kyllä oikein vielä ainakaan purematta niele, mutta eihän sitä koskaan tiedä :)

Oon onneksi miekin tehnyt jotain. Voi olla, että miehen sinkkuboksissa sohvalle mahtui myös istumaan sohvatyynyjen sekaan. Ja tuskinpa hän tuolloin osasi kaivatakaan vaikkapa vuodenaikojen mukaan vaihtuvia verhoja.. ♥


Kuvat miun punaisesta yksiöstä

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kaappien tyhjennystä ja täydennystä

Lähiviikkojen ja kuukausien kirppislöydöt ovat oikeastaan kaikki olleet arkisia, pieniä löytöjä. Ilahduttavia, ja jossain vaiheessa käyttöön tulevia, mutta ei mitään suurta tai mullistavaa, mitä olisi tosi kovasti etsinyt. Ja hei, missä on taas ne löytöretket, kun yhdellä kertaa löytyy ihan huima kirppissaalis? Ei ole näkynyt!

Meneillään on ollut myös kova kaappien (tai oikeastaan nurkkien) siivousvimma, ja tavaraa on laitettu eteenpäin enemmän, kuin mitä ostettu jemmaan lapsia ajatellen. Historiallista. Aina tuntuu löytyvän lisää karsittavaa tavaramäärässä, vaikka säännöllisesti pari kertaa vuodessa tuo tuonlaatuinen siivousvimma iskeekin.




Tästä siivousvimmasta eritoten mies on ollut ilahtunut. Yksi kassillinen myyty, toinen laitettu roskiin, ja yksi jätti-ikeakassi suuntaamassa Konttiin. Tekee miehen onnelliseksi ;)


Edellisiä kirppislöytöjä:
Jänniä hetkiä kirppiksellä
Ensimmaisiä ostoksia vauvalle
Välikausi kirpparilta (ainakin melkein)
Kirppismäihä

maanantai 13. marraskuuta 2017

Pienen mielen mietteitä siskoudesta

Kirjottelin juuri, kuinka itsestä tämä kahden lapsen äiteily on luontevaa, hyvältä tuntuvaa. Esikoisen mieli taas selvästi käsittelee minua enemmän sitä, että äiti on nyt myös jonkun toisenkin tyypin äiti. Se näkyy myös pikkutyypin jutteluissa.




"Äiti, missä minun paikka on?"
Kyseli surullinen taaperoinen kauppareissulla, jolle ei oltu rattaisiin otettu mukaan kuin vain vauvan vaunukoppa, ja taaperon ratasosa jätetty kotiin. Voi pieni murunen. Voi äidin sydäntä, joka oli pakahtua surkeudesta. Hän kyllä jaksaa kävellä kauppaan ja takaisin, mutta voih, kun siskokin saa olla rattaissa. Niinpä, ymmärrän. ♥

"Kyllä tähän mahtuu kaksi tyttöä yhtäaikaa"
Näin on esikoinen tuumannut joka päivä, useaan otteeseen, aina silloin, kun tytöt ovat molemmat sylissä samalla kertaa. Voi kyllä, niitä onneksi mahtuu syliin kaksin kappalein ♥

"Äitin kanssa samalaiset pipot on. Vain minulla ja äitillä, (r)usettipipot." 
Tärkeä asia pienen elämässä. Vain äitillä ja esikoisella, ei ole vauvalla samanlaista. 


"Ei vauva saa tätä keksiä syödä, mummo osti vain minulle sen" 
Me ollaan aika paljon tuon pikkutyypin kanssa keskusteltu kaikesta kivasta, mitä hän saa tehdä tai syödä, mutta vauva ei vielä saa. Ihan vaan niitä hyviä asioita korostaaksemme ja esille tuodaksemme, jos se vaikka ehkäisisi vähän sitä mahdollista mustasukkaisuuttakin. Vauva kuitekin on paljon sylissä jo imetyksenkin takia, ja toki muutenkin saa huomiota. Mutta kaksivuotias saa sentään syödä keksiä silloin tällöin, siitä hän osaa olla ihan ylpeäkin :D

Mutta kyllä sitä siskoa myös kovasti rakastetaan."Minun sisko-kuuta" (sisko-kulta), ja on sitä jo mietitty myös, että "mitsi sisko ei halua leikkiä minun kanssa?" 

Ihana pieni isosisko ♥


lauantai 11. marraskuuta 2017

Helpompaa kahden äitinä?


Musta tuntuu, että on kahta koulukuntaa. Niitä, jotka pelottelee, että kahden pienen kanssa on hankalaa ja mikään ei onnistu, ja niitä, jotka kertoo, että useamman lapsen kanssa on paljon helpompaa, kuin yhden lapsen kanssa. Tällä huimalla reilun kolmen viikon kokemuksella sanoisin, että lukeudun tuohon jälkimmäiseen kastiin. Vaikka miulla edelleen on vain kaksi kättä, niin kyllä tää silti tuntuu hyvältä ja sujuvalta. Luontevalta.



Toki pyykin määrä on taas tuplaantunut, kotoa poistumiset vie enemmän aikaa, ja esikoisella on alkanut uhmistuhmis-ikä (joka toki voi liittyä myös pikkusiskon saapumiseen..). Tietysti silloin, kun toinen huutaa vaunuissa pää punaisena, ja toinen uhmistelee kaupan lattialla makoillen, kun ei saanut muumi-lakua, niin eihän se naurata silloin. Eikä sitä vieläkään ole oppinut leppoisaksi, hermostumattomaksi äidiksi. Mutta siltikin. :D

Vai onko se vaan se onnellisuus, joka tuplaantuu  jokaisen lapsen myötä ja toimii arjen kantavana voimana? ♥

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Joululahja meren taa

Tänäkin vuonna ollaan taas mukana tekemässä yhdelle lapselle edes vähän mukavampaa joulua, joululahjan muodossa. Operaatio joulun lapsi vie Romaniaan ja Moldovaan joululahjoja lapsille, jotka elävät melkoisen köyhissä oloissa. Tälleen omista kotinurkista, jotka sattuvat olemaan täynnä roinaa, on välillä vähän vaikea kuvitella, kuinka vähällä toiset elää. Tai kuinka suuri asia yhden lahjan saaminen voikaan olla. 




Homma toimii niin, että suomalaiset, ihan tavalliset ihmiset, ostavat pakettiin tarvittavat tavarat, pakkaavat ne, ja toimittavat lahjan palautuspisteisiin, joita löytyy ympäri Suomea. Meiltä Lappeenrannastakin löytyy useampi palautuspiste tänä vuonna :)
Paketti täytyy toimittaa palautuspisteelle 13.-20.11., eli ensi viikolla. Hyvin on siis vielä aikaa haalia paketti kasaan :)

Tää on harvinaisen kivaa lahjojen ostamista, kun kerrankin tietää, mitä ostaa. Lahjoja on miusta ihana antaa, mutta lahjojen keksiminen on miulle ainakin välillä vähän uuvuttavaa, jos ei ole ennalta mitään ajatusta, mitä antaa. 
Viime vuoden paketteja pääsee kurkkaamaan täältä. Viime vuonna lahjassa oli myös karkkia, tämän vuoden lahjoihin niitä ei enää laiteta.




Tänä vuonna tämä on miusta vielä viime vuottakin kivempi homma, koska nyt esikoinenkin ymmärtää vähän enemmän asian päälle, ja on ollut mukana valitsemassa lahjoja pakettiin :) Saadaan vähän joulun odotusta itsellekin jo tällä tapaa, ja jos voisi istuttaa toisellekin antamisen ilon jo pienestä lähtien ♥



Hyvää joulua siulle, 2-4-vuotias tyttönen, siellä jossain ♥



tiistai 7. marraskuuta 2017

Askarteluvimma

Meille on pesiytynyt askarteluvimma. Itsekin toki tykkään kovasti kaikkea väsäillä, mutta tällä kertaa askartelukärpänen on puraissut taaperoa. Haluan miimata!, eli liimata, meillä kuuluu usein.



Eilen olikin sitten ihan tyypin lempparipäivä, askartelua kerhossa, ja kotonakin väsäiltiin vielä isänpäiväkortteja vaarille, ukille ja ukolle. 

Monesti meillä lapsonen maalailee sormiväreillä nakuna, ennen kylpyaikaa. Silloin se on ihanan rentoa puuhaa äidinkin mielestä, etenkin kun ipana tykkää kovasti maalailla itseään. Iso vahakangas vaan alle ja maalaushommiin. 



Tietyn lopputuloksen hakeminen ja vaatteet päällä oleminen tekee kyllä asiasta huomattavasti rankemman homman.. Täytynee varmaan päästää lapsonen maalailemaan hetipian uudestaan, vähän epäilen, ettei tuo aikuisen sanelema "sotketaan niin vähän kuin mahdollista" -askartelu tällä kertaa ollut sellainen ihana taidehetki, josta ipana haaveili :D



Mutta saatiinpahan kortit tehtyä, ja ihanat pikkunorsut tulikin ♥

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Saahan pömpöttää?

Vajaa kolme viikkoa synnytyksestä. Tälläkään kertaa mun kroppa ei ole mikään maailman nopein palautuja, tai ainakaan ulkonäöllisesti. Kyllä tosiaan pömpöttää vielä, ja veikkaan, että tuo maharassukka tulee pömpöttämään vielä jokusen tovin. Se on kuitenkin ihan ok, enimmäkseen.

Välillä on ärsyttäviä päiviä. Sitä huoahtaa ja miettii, miksi joidenkin supergeeneillä sitä mahtuu muutaman päivän päästä niihin omiin pöksyihin, mahanahka vaan sanoo slurps - ja vetäytyy takaisin alkuperäisiin asetuksiinsa. Sitten taas toisten mahanahka on sellainen lörpsy jonkun aikaa, että se varmaan heiluisi tuulessakin, jos tuolla nakuna hiippailisi.



Onneksi sitä tässä kohtaa kuitenkin tietää, että vaikka vielä tosiaan tälleen vajaan kolmenkin viikon päästä synnytyksestä koko olemus näyttää ja tuntuu pullavalta, niin se on ihan ok. Kyllä se siitä, pikkuhiljaa. Oikeastihan kolme viikkoa on ihan äärettömän lyhyt aika. Itsestä vaan tuntuu, että aikaa olisi kulunut paljon enemmänkin, kun mikään paikka ei arista tai ole kipeä, kaikki on muuten ihan niinkuin ennenkin. Ja että pitäisi jo näyttää siltä, kuin ei olisi synnyttänytkään. Mistä ihmeestä sitä on saanut sellaisen ajatuksen päähänsä?

Tavallaan sitä on jonkin sortin paine ulkonäöstä synnytyksen jälkeen. Kun aina löytyy näitä huutelijoita, jotka ilmoittelee koko maailmalle, että raskauskilot on vaan liian monta syötyä munkkia, oma vika siis. Ja että itsellä ainakin ne kilot jäi suoraan sinne synnytyssaliin ja bla bla bla. 



Sitä itse vetää vatsaa sisään, että saisi takin mahtumaan päälle :D Ei, en ole vielä entisissä mitoissani. En myöskään silti ole laiska, tai mässäillyt läpi raskauden. Mutta eiköhän se tästä, pikkuhiljaa. Jospa kukaan ei tulisi kysymään, että joko siellä mahassa kasvaa toinen, kun näinkin olen kuullut käyneen. Karseeta :D

Armoa, pliis, ehkä eniten itselle ♥

Kuvat Kos og Kaos