lauantai 18. helmikuuta 2017

Vuosipäivä

Tässä kuussa me vietetään imetysdieetin kanssa vuosipäivää. Yksi vuosi kasassa. Tarkkaa aloituspäivämäärää en ole laittanut ylös, muistan vain, että suunnilleen kun tyyppi oli 5kk ikäinen. Onneksi, onneksi ruokavalio on höllentynyt, ja enää vältettävien listalla ei ole paljoa mitään, ainakaan alkuun verrattuna :)



Maito kaikissa muodoissaan, kana, nauta, gluteeniviljat, maissi, kananmuna. Olikohan muita? En onneksi muista enää. Sen kyllä muistan, että alkuajat olivat vaativan tuntuista elämistä, koska ennen kuin rutinoitui tekemään ruokaa ruokavalion mukaan, ja keksimään omia herkkuja, niin tuntui, ettei voi syödä mitään. Mutta kyllä se lapsen oireettomuus dietin aikana oli aika kova motiivi jatkaa.




Joulun jälkeen, aika äkkiseltäänkin, oli tyypin suolistossa tapahtunut selvästi muutoksia, eikä entisenlaisia oireita enää tullut. Hurraa kasvamisen ihme! Dieetti hölleni huomattavasti. Enää vain maito maidon, kerman tai jogurtin muodossa on vältettävien listalla, ja nekin vain ns. tuoreeltaan. Eli ei juurikaan vaikuta miun elämään!



Tätä vuosipäivää juhlin astelemalla naapurikebabbilaan ja tilaamalla rullakebabin. Lihaa meillä syödään muutenkin tosi harvoin, mutta nyt ajattelin juhlistaa tätä saavutusta juuri niin. Ja ah, olihan se hyvää.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti