lauantai 20. toukokuuta 2017

Nimipohdintaa


Jes, nyt meillä on alustavasti nimi vauvalle mietittynä, oli hän sitten tyttö tai poika! Tää tuntuu jotenkin huimalta edistykseltä, kun tosiaan rakenneultraankin on melkein pari viikkoa vielä.

Etenkin pojan nimi on teettänyt kyllä paljon päänvaivaa. Poikien nimiä pyöriteltiin jo esikoisen raskausaikana, ennen rakenneultraa, eikä silloin tullut yhtään järkevää nimeä, josta oltaisiin oltu samaa mieltä miehen kanssa. Eikä niitä "ehkä"-vaihtoehtojakaan kyllä montaakaan ollut! Ja oikeastaan niitä nimiä on kyllä mietitty sen jälkeenkin koko ajan, tulevaisuutta ajatellen, mutta ei oikein ole löytynyt sopivia.




Ja jottei nimiasia tosiaan kävisi liian helpoksi, niin sen päälle, ettei ylipäätänsä olla löydetty itselle sopivia poikien nimiä. niin asiaan voi liittyä sekin, että ajateltiin kaikkien lasten nimien alkavan samalla kirjaimella. Ihanan kliseistä, eikös :)


Tytön nimi taas oli varma melkein alusta asti esikoista odottaessa. Ja siltähän se pikkutyyppi sitten synnyttyään ihan näyttikin meidän mielestä. Tälläkin kertaa tytölle nimi on ollut valmiina jo ennen raskautumista, joten helppo homma sinällään. Ja juu, mullahan ois kyllä nimet valmiina jo ainakin seuraavalle kolmelle tytölle ;)


Mutta nyt tosiaan saatiin sekä etunimi, että siihen sopiva toinenkin nimi ihan yhdeltä istumalta tuossa yhtenä ihan tavallisena iltana ruokapöydän ääressä. Tuolta pikku Tirpalta vauvan nimeä kysyessä saa tuulesta riippuen vastaukseksi muun muuassa Miia, Paavo ja Emmi. Isi ja äiti vaan ei taida tällä kertaa valita näistä mitään, mutta onpahan mielipide kysytty :D

Mitäs seuraavaksi? Vielä tässä olisi sit enää se puolet raskaudesta odoteltavana!




4 kommenttia:

  1. Jännittävää!!! Ihana kun hänelläkin on omat ehdotukset! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! On kyllä hauskaa, kun se pähkäilee ja ehdottelee nimiä :D

      Poista
  2. Ihanan aikaisin olette saaneet nimivaihtoehdot päätettyä! Me pähkäiltiin esikoisenkin nimeä vielä pitkään syntymän jälkeen, kun mikään ei tuntunut sopivalta, saa nähdä miten käy tällä kertaa :D Kivojen poikien nimien keksiminen tuntuu kyllä paljon vaikeammalta kuin kivojen tyttöjen nimien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toisaalta tuntuu, että ollaan tosi ajoissa kerrankin, ja toisaalta taas, että eihän tähän yhden poika-nimen keksimiseen mennytkään kun se kaksi ja puoli vuotta :D

      Poista