maanantai 23. lokakuuta 2017

Upea syntymä - meidän kotisynnytys


Oi syntymän ihmettä! On vieläkin ihan sanattoman onnellinen olo tuon pienen tyypin syntymästä. Huh. Täällä ollaan tänään viiden päivän ikäisiä. ♥

Lyhyesti


Vauva syntyi yöllä veteen, kotona synnytysaltaassa. Synnytyksen alkamisesta vauvan syntymään meni kolmisen tuntia. Synnytystiimissä mies, kätilö ja doula. Käytössä oli jumppapallo, musiikki, suihku, synnytysallas, liike, akupainanta, ääni (ns. synnytyslaulu), kosketus, tsemppaaminen ja ennen kaikkea hengitys. Kalvot menivät vasta ihan lopussa, ja vauvan pää syntyikin vielä kalvopussissa. 
Synnytys oli upea ja tosi voimaannuttava. Voiko sanoa, että elämää mullistava?


Perusteellisen pitkästi


Varmaan jo viikon ajan ennen tyypin syntymää oli supistellut iltaisin hiljakseltaan, suunnilleen joka toinen ilta. Toisina iltoina taas ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Vähän jo ehkä turhautti. 

Vauvan syntymäyötä edeltävänä päivänä me puuhailtiin esikoisen kanssa tuttuun tapaan, käytiin kerhossa, kirpparilla ja kirjastossa. Mukava touhuntäyteinen päivä, ei mitään synnytystuntemuksia ennakoitavissa. Illalla katseltiin telkkarista ensitreffejä alttarilla, aika tylsää meno oli taaskin. Siinä jossain kohtaa ohjelman lomassa alkoi tulemaan jo tutuksi tulleita iltasupistuksia taas. Vähän napakampia olivat, kuin aiemmin, mutta eivät mitenkään kipeitä. Taaperon kassi oli odotellut eteisessä jo monta päivää, ja siihen nakkailin vielä joitain vaatteita, varmuuden vuoksi. Ilta meni tavalliseen tapaan, mutta nukkumaan menin kuumavesipullo selällä, helpotti oloa.

Puoli yhdeltä yöllä, tunnin parin yöunien jälkeen heräsin. Alkoi olla sellaisia supistuksia, ettei niitä ollut enää helppo makuullaan vastaanottaa. Nousin ylös ja mietin, että jes, nyt se alkaa! Halusin olla hetken aikaa yksin, rauhoittua omalla tavallani synnytyksen alkaessa, joten en vielä herättänyt miestä. Ja toki halusin, että mies saisi vielä vähän unta, koska kohtahan häntä tarvittaisiin tositoimissa.

Supistusten ollessa tuloillaan etsiydyin nojailemaan jumppapalloon, kuuntelemaan Juha Tapiota ja rentouttamaan koko kropan. Hengittämään. Supistusten väleissä puuhailin muita juttuja, siirtelin tavaroita pois tieltä ja hain synnytyksessä tarvittavia asioita esille. Ja sitten taas kipitin rivakasti jumppapalloa kohti. Tässä vaiheessa oli jo myös kauhea jano koko ajan, kohtu työskenteli niin kovasti.

Tunti kului näin. Supistukset kovenivat, joten menin herättämään miehen. Kello oli puoli kaksi. Silloin iski vielä vahvempi onnen tunne, että nyt se on oikeasti menoa! Kohta tapahtuu! Mies alkoi laittamaan ammetta käyttökuntoon, pressu alle, ammeeseen suojamuovi, vesiletku hanaan kiinni, vesilämpömittari esiin ja vesi valumaan altaaseen.

Kahden aikaan mies soitteli kätilölle ja doulalle, että nyt voi tulla. Samaan syssyyn myös taapero heräsi, joten soitettiin myös anopille, että tämä lähtisi samantien hakemaan ipanaa heille.

Tässä kohtaa supistukset olivat jo niin mukavia, että olin alkanut käyttää ääntä rentoutumiseen niiden aikana. Mulla oli koko ajan vahva tunne siitä, että keho tietää, mikä keino milloinkin auttaa parhaiten, joten seuraavaksi suuntasinkin suihkuun, kun altaassa ei ollut vielä tarpeeksi vettä. Suihkussa jatkoin samaa menoa, keinuttelin kroppaa, nautin lämpimästä vedestä ja tuotin pitkiä vokaaleja supistusten aikana. Kätilö saapui. Huikkasin suihkusta, että eikö sinne altaaseen jo pääsisi? Pääsihän sinne.

Altaaseen päästyäni tuli taapero sanomaan heipat. Ihana hetki, halattiin ja pusuteltiin. Kerroin, että vauva syntyy kohta tänne altaaseen, ja aamulla nähtäisiin taas, syötäisiin vihdoin sitä pakastimessa odottavaa kakkua. Tyyppi lähti hyvällä mielellä mummon matkaan. Doula saapui.

Vastaanotin nyt jo tosi tiheitä supistuksia altaassa, vesi tuntui ihanalta koko kropassa. Edelleenkin äänenkäyttö jatkui, synnytystiimi tsemppasi mukana, ohjaten matalampiin äänteisiin, jotta keho pysyisi rennompana. Silittelyä, kädestä pitelyä. Mies laittoi Nina Leen ihanaa synnytysmusiikkia soimaan. Välillä taisin vähän ohjeistaaa, että nyt on väärä kappale. Siihen tunnelmaan ja olotilaan sopi selkeästi tietyt kappaleet. 
Supistukset olivat jo niin tuntuvia, että kaipasin akupisteiden painamista alaselästä, kovaa, ja kovempaa. 

Tunsin, että nyt vauva on jo tosi alhaalla, syntyy kohta! Ja siltä supistuksetkin jo tuntuivat. Mulla oli tosi hyvä mieli siitä, että tiesin koko ajan, mitä tapahtuu, ja missä kohtaa synnytys on menossa. Jossain kohtaa tarkistettiin myös vauvan sydänäänet dopplerilla.

Vauvan pää oli jo tuloillaan. Koitin olla liikaa ponnistamatta ja rentouttaa kehoa. Muutaman kerran työnsin keholla supistusten mukana, ja kätilö muistuttikin, etten työntäisi yhtään kovempaa. Ja kohta jo vauvan pää syntyi! Kokeilin heti päätä, ja voi ihmettä, pää olikin vielä kalvopussissa! Odotin seuraavaa supistusta, jolla sitten loputkin vauvasta putkahti ulos, minun myötäillessä supistuksen voimaa. 





Nostin vauvan vedestä syliini. Nauratti ja itketti, ihana vauva, upea synnytys! Hetken päästä nousin vedestä vauvan kanssa sohvalle odottelemaan istukkaa. Ihmeteltiin ja ihasteltiin vauvaa, ja vauva samalla hamusi myös rintaa. Jonkin ajan päästä mies leikkasi napanuoran. Istukkaa odoteltiin kolmisen varttia, jonka jälkeen se tulikin, kun nojailin polvillani sohvan reunaan. Vauva oli sen aikaa isin hellässä huomassa ihokontaktissa. 

Miehen kanssa punnittiin vauva, 3975g! Koko yllätti, omaan silmään vauva näytti paljon pienemmältä. Samalla myös ihmeteltiin istukkaa ja katseltiin napaverinäytteen ottamista. 

Vauvan kanssa mentiin makoilemaan sängylle ja vähän ottamaan evästä. Mulla oli kauhea nälkä! Sinä aikana muut tyhjensivät altaan ja siivoilivat paikkoja. Supertehokasta porukkaa. Yllättävän äkkiä olohuone näytti taas siltä, ettei siellä olisi kukaan syntynytkään.
Sängyllä tarkistettiin vielä kohdun palautumista, ja mahtavan synnytystiimin voimin maisteltiin kakkua vauvan syntymäpäivän kunniaksi. 

Myös oma rakas taapero saapui aamulla ihmettelemään syntynyttä siskoaan. On se kyllä niin ihmeellistä, miten se on lapselle niin luonnollinen asia. Siinä se oli, hänen siskovauvansa, ihana. Ja nyt sitä kauan odotettua suklaakakkua sitten ;) 




Esikoinen oli niin vähän aikaa poissa kotoa, että ei onneksi ollut sinä aikana ehtinyt kasvaa juurikaan isommaksi. Ihan yhtä iso pikkuinen tyttö tuo oli vieläkin, onneksi ♥

Kirjottelen toisella kertaa ajatuksia kotisynnytyksestä ja ensimmäisen ja tämänkertaisen synnytyksen eroista. 

18 kommenttia:

  1. Vau mikä synnytys! Ihan oli mennyt ohi tällaiset kotisynnytyssuunnitelmat, tai ehkä et ollut niistä maininnutkaan? :) Katoin just yhtenä iltana Toisenlaiset äidit -jakson, jossa oli myös kotisynnytys, ja aihe on kyllä mielenkiintoinen. Ihanaa, että kaikki meni teillä noin hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en suunnitelmista etukäteen kirjoitellutkaan tänne, ajattelin tälleen jälkeen päin mieluummin kirjoitella :)

      Poista
  2. Hurjasti onnea! Ja tosi ihanaa ja rohkasevaa kuulla että teillä meni synnytys noin hienosti ja että se oli sinulle noin upea kokemus! Auttaa luottamaan siihen, kuinka tieto, valmistautuminen ja oman kropan tunteminen voivat tehdä tuosta ihanasta mullistavasta tapahtumasta juurikin ihanan, pelottavan sijaan. Onneaonnea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä tosi upea kokemus. Ilman tietoa ja valmistautumista tuskin tulisi lähdettyä kohtaamaan synnytystä samalla tavalla, joten kyllä valmistautuminen on ihan the juttu tässä ollut :)

      Poista
  3. Upean kuuloinen kokemus!<3 Ihanaa, että kaikki meni noin hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Olipa upea kertomus! <3 Tosi rohkaisevaa lukea tämmöisistä onnistuneista kotisynnytyksistä.. ehkä minäkin jonkun mahdollisen tulevan lapsen kohdalla! :)

    Onnea mahdottoman suloisesta pienestä ihmeestä <3

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon! Minulla oli mennyt tämä vallan ohi, kun en ole ehtinyt blogeissa kierrellä! Suloinen pieni tyttö ja upean kuuloinen synnytys!

    VastaaPoista