perjantai 2. maaliskuuta 2018

Tuhoamisvimma



Ah mitä ihanaa vaihetta meillä eletäänkään tällä hetkellä! Kaksi ja puolivuotiaalla lapsosella on kova tarve kokeilla kaikkea, testata tavaroita ja sitä mihin kaikkeen niillä pystyykään. Tai toisin sanoen tuhota leluja ja kokeilla rajoja. 

Tällä hetkellä pienen kotivandaalin tuholistalla on jo kynäilty matto, muutama revitty kirja, nukkekodin nojatuoli, yksi pelilaatikko, väritetty leikkikeittiön kaappi ja työpöytä, johon myös oli vähän kynää kokeiltu.

Kiva lista jo, ja apua, ihan varmasti tuo lista vielä kasvaa! Ei tiedä oikein, että itkisikö vai nauraisiko noille tuon pikkutinttanan toilailuille. Saa nähdä, kuinka pitkä tuosta listasta vielä tuleekaan. Auts. Kiinnostus ei ole tähän mennessä kohdistunut koskaan ns. aikuisten tavaroihin, mutta varmuuden vuoksi meidän lautapelit ja muut on nostettu ylemmäs. Koska silmä kun välttää sekunniksikin, niin yllätyksiä voi olla luvassa :D 




En usko, että pahantahtoisuudesta on kyse, vaan pelkästä kokeilunhalusta, uteliaisuudesta. Ja juu, ehkä vähän rajojen kokeilemisesta myös.

Mattoonhan olen itsekin piirrellyt pienenä, mutta tuommoisesta tuhoamisvimmasta en ole kuullut itselläni olleen. Ja hei, ne mun lapsuuden Puppe-kirjatkin ovat luukkuineen vielä tallessa (toistaiseksi..), niin en ainakaan sitten niihin ole tällaisia taitoja testaillut pienenä.

Muistan omasta lapsuudesta parturoineeni kerran Trolli-peikon tukan, jonka jälkeen itkin kaljua peikkoa. Kukaan ei ollut kertonut, ettei peikko-raasuilla tukka kasva! Omaa tukkaa sen sijaan en tietääkseni leikellyt, mutta se itseäni eniten hirvittää oman lapsen kohdalta, että koskahan niitä saksia mahdetaan kokeillaan omaan päähän..



Onkos muilla eletty tällaista ihanaa vaihetta? Millaisia tuhotöitä teillä on tapahtunut?


6 kommenttia:

  1. Mä olen leikannut pienenä hiuksia. Ihan vähän vaan ja sanoin ne on koiran karvoja. Eivät uskoneet. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on pissattu pari kertaa vessan lattialle. Revitty yhdestä isoveljen lempikirjasta melkein kaikki luukut irti. Muista luukkukirjoista jokunen luukku. Silputtu monta paperisivuista kirjaa. Revitty eteisessä mainoksia ennen kuin äiti on ehtinyt hakea ne sieltä. Tyhjennetty lukemattomia kertoja kukkaruukuista mullat. Katkottu äidin kukkia pihassa kesällä. Mm. juuri puhkeamaisillaan oleva Pioni. Kaadettu purkillinen maitoa keittiön matolle. Silputtu leipä pieniksi muruiksi milloin mihinkin. Pyykit nypitään telineestä lattialle. Tyhjennetään märät pyykit kopasta lattialle, kun äiti on vienyt ne odottamaan ripustamista. Jatkuvasti pahanteossa. Aivan jatkuvasti. Joulukuussa täytti 2 v meidän pieni apumies...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, eli teilläkin toisin sanoen osataan nää hommat.. :D

      Poista
  3. Meillä neiti puolitoista vee harrastaa tätä tuhoamista!oon viskannut varmaan 7 kirjaa roskiin,kun neiti on niitä vähän kovakouraisesti lukenut!

    Mä oon itte lapsena leikannut omalta nuket hiukset ja sit itkenyt kans ku ne ei oo kasvanut takaisin.
    Kai tämä taas joku vaihe on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AUts! Me ollaan tähän asti pärjätty vielä teippaamalla riekaleet kasaan :D Niinpä, onneksi tääkin vaan vaihe! :)

      Poista