maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kuopuksen omat kiesit - Baby-Merc Zippy yhdistelmävaunut

Kaupallinen yhteistyö Preecon kanssa



Kun esikoista odottaessa mietintälistalle tuli tulevan lapsosen vaunut, ei itsellä ollut juurikaan käryä mistään vaunuihin liittyvistä asioista. Kauheasti eri merkkejä ja ominaisuuksia. Mitkä sitten olisivat ne hyvät vaunut? Sepä se. 


Hyviä vaunuja on vaunuviidakko pullollaan, eri asia sitten, mitkä ovat juuri itselle, omiin olosuhteisiin ja käyttötarkoitukseen ne sopivat vaunut. Ja vaunujakaan kun ei viitsisi kovin monia ostella, todetakseen vain, ettei sopinutkaan itselle (vaikka oikeasti miusta olisi tosi ihanaa, jos olisi vaunuja aina jokaiseen mielentilaan ja tarpeeseen ;) ).

Esikoisen aikaan ensimmäinen vaunuostos ei ollut meidän tarpeisiin se sopivin. Ne sitten aika lailla jäikin käytöstä jo ekan puolen vuoden jälkeen. Sen vuoksi tällä meidän nuoremmalla lapsosella on ollutkin käytössä nämä kuvissa olevat vaunut, sekä lisäksi tuplarattaat.




Ennakkoajatukset vaunuista 


Meidän nykyiset vaunut ovat Baby Merc Zippyt, jotka saatiin Preecolta. Mietittiin etukäteen, että minkähänlaiset vaunut mahtavat olla käytössä, itse kun ei oltu tästä merkistä ennen kuultukaan. Katukuvassa vastaan taitaa eniten tulla perusmerkkejä, kuten Emmaljungaa ja Brioa jne, enkä tiennyt ketään, jolla olisi ollut Baby Mercit. Ennakko-odotukset siis olivat miettiväiset, mutta positiivisen uteliaat. Toki nyt kun silmä on osannut niitä katukuvasta etsiä, niin olenkin bongannut useammat. Yhden äidin kanssa me aina moikkaillaan ohimennessä, ihan vaan koska meillä on samanlaiset vaunut :D

Arjen kokemuksia 


Vaunut saapuivat alkutalvesta, eli pääsivät heti kovaan testiin lumisiin maisemiin. Talvi onkin oikeasti paras aika testata, mitä vaunut on miehiään (vaunujaan?), koska ulkoiluolosuhteet on niin erilaiset kuin kesällä. Että juu, lunta tosiaan oli ihan kivasti menneenä talvena, joten myös sitä loskaa löytyi!

Me valittiin yhdistelmävaunut kääntyvillä eturenkailla, koska meidän vaunukäyttö sisältää kuitenkin pääasiassa kaupunkiolosuhteita, ja mulla on usein joko käsipuolessa tai seisomalaudalla esikoinen menossa mukana. Monesti siis ohjailen vaunuja yhdellä kädellä, ja ilmakumirenkaineen nämä ovatkin ihan tosi ketterät sellaiseen menoon. Vaunut ovat muutenkin melko kevyet, mikä on minulle ollut tosi kiva ominaisuus, koska me asutaan hissittömässä kerrostalossa ja säilytetään vaunuja kotona eteisessä. Se tarkoittaa siis vaunujen vetämistä toiseen kerrokseen päivittäin. Sanoisin, että nämä on keveydeltään kyllä mitä parhaimmat siihen!




Me myös matkustetaan busseilla paljon arkisin, ja koska nämä vaunut ovat tosiaan näppärän kokoiset ja ketterät, ei vaunujen renkaiden väli pituussuunnassa ole sarjaa hyökkäysvaunut, ja sen vuoksi bussiin mennessä olen useasti joutunut nostamaan vaunut sisään (vrt. nostat työntöaisasta vaan eturenkaat ja työnnät bussiin) jos bussikuski ei ole viitsinyt madaltaa bussiin pääsyä. Eli mur bussikuskeille!

Tavarakori tässä on tilava, syvänmallinen. Syvyyden ansiosta sinne saa paljon tavaraa lastattua ilman että on vaaraa niiden tippumisesta. Tavarakorin ja vaunukopan väliin jäävä aukko puolestaan on pienenlainen. Isompia tavaroita sinne ei saa tästä välistä laitettua, mutta olenpa kuullut joidenkin irrottavan kopan siksi aikaa, jos isompia tavaroita on lastattu kyytiin. Itsellä ei ole ollut tarvetta, olen saanut tarvittavat asiat mahtumaan muutoin, vaikka toki tuo irrotuskin on ihan vaan klik ja naps, nopeeta. Baby Mercin muissa malleissa tämä asia on ratkaistu toisin, ja myös tuo väli on suurempi.


Ihana harmaa väri


Harmaa kuosi valikoitui meille, ja se onkin ollut kyllä ihana! Tykkään näiden vaunujen ulkonäöstä ihan hirmuisesti, etenkin vaunukoppa on jotenkin kauniin pyöreä muodoltaan. Ja plussaa kuomua sekä vaunukoppaa kiertävästä heijastinnauhasta. Myös sekä vaunu- että ratasosan kuomut ovat muutenkin mun lemppareita, ne saa laskettua niin alas, että vaunuverhollekaan ei välttämättä ole tarvetta, kun kuomun alle pääsee kokonaan piiloon.




Talven ajan meidän vauva oli sen ikäinen ja kokoinen, että käytettiin vaunukoppaa. Näiden vaunujen koppa on tosi tilava, ja tänne mahtui vauva koko talven ajan paksun lämpöpussin kanssa, mikä ei esimerkiksi meidän tuplarattaiden kanssa onnistunut. Mittasin huvikseni, ja eroa vaunukopilla oli 10cm!

Toisen eturenkaan kanssa oli vähän ongelmaa talvella, mutta saimme nopeasti uuden renkaan tilalle. Maaliskuussa siirryttiin sitten ratasosaan, että vauva pääsi jo sieltä vähän maailmaa kuikuilemaan. Mua on ilahduttanut kovasti ratasosan jalkatuen kurasuojus, vaikkei meidän tyyppi vielä kuraiässä olekaan. Mutta pian jo on sekin vaihe edessä!



Esikoisen osuus rattaiden testaamisesta :)


Kaiken kaikkiaan toimivat ja söpöt yhdistelmävaunut, jotka tähän asti ovat palvelleet mukavasti meillä jokapäiväisessä käytössä. 

Minkälaisia vaunukokemuksia muilla on? Onko Baby Merc tuttu?









4 kommenttia:

  1. Ihan uus merkki mullekin mutta ihan mielettömän hyvän näköiset!!musta taas tuntuu,että niitä perus emmaljungia ja brioja ei oo enää ollenkaan,on vaan satoja uusia merkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä tosi söpöt! Joo, tuota merkkijakaumaa on kyllä nykyään paljon enemmän, täällä silti jonkun verran näkyy noita perusmerkkejä :)

      Poista
  2. Mitkä seisomalaudat tähän käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä muista, mutta ainakin tuo Buggy board maxi -seisomalauta mikä meillä on. Se on ns. yleismalli, mikä käy moneen :)

      Poista