keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Räkäimureiden kuningatar Nosiboo ja muita räkäjuttuja

*Kaupallinen yhteistyö. Nosiboo automaattinen nenäimuri saatu yhteistyönä Kidsmediltä.


Räkää imevät hippiäidit


Vuosia ennen kuin mulla oli lapsia, törmäsin ensimmäistä kertaa aiheeseen nimeltä räkäimuri. Kohtaaminen tapahtui senhetkisessä opiskeluuni liittyvässä harjoittelupaikassa, jossa eräs asiakas tuli kysymään imuria lainaan, koska hänen lapsellaan oli nuha. Olin vähintäänkin hämmästynyt, ehkä vähän kauhistunutkin. Ei kai se nyt oikeasti laita sitä imuria lapsen nenään! Niinpä sainkin nähdä kyseisen nenäimuroinnin ja ajattelin vielä senkin jälkeen, että olikohan tuo äiti joku hippi, koska en vaan ollut aiemmin kuullut sellaisesta :D Anteeksi että pidin sua vähän kahjona silloin!

Nyt kun asia on itselle ajankohtainen, niin voin vain todeta, että hei vähänpä tiesin taas! Minustakin on tullut tätä nykyä yksi räkää imuroivista vanhemmista. Ja onneksi kaikenlaisia vehkeitä on olemassa.

Räkä taitaa olla aika vakiokaveri pikkulapsiperheessä. Ja ah ihanaa kun pienet lapset ja vauvat ei vielä osaa niistää itse, niin sitä nenää saa kyllä nuhan yllättäessä olla niistämäsä harva se hetki.



Monenmoista niistäjää


Esikoisen aikaan me ostettiin NenäFriida, jota sitten tarpeen tullen käytettiin. Toimii, vaikkakaan ei tehokas ole, ja jos vaan mies oli kotona, niin pyysin häntä mieluummin käyttämään, itseltäni tuntui loppuvan happi ja imuteho kesken. Ja jos oli itselläkin yhtään flunssan poikasta, niin ai että se toisen rään imemisyritys sattuu aika kivasti omaan kurkkuun.

Kun kuopus syntyi, oli myös sitkeemmät räät jo kyseessä, kun me niitä pöpöjä aina tuodaan kotiin milloin mistäkin kerhoista ja lapsitreffeiltä. Nuoleskellaan vessanpönttöjä ja imeskellään sormia. Eipä tuntunut aiempi vehje enää tepsivän, joten hankittiin Baby-Vac. Joo, juuri sen samaisen vehkeen, jolle olin viitisen vuotta sitten naureskellut tietämättömyyttäni. Hah. Ja joo, se onkin tehokas, mutta ei mun mielestä kyllä kovin kätevä, kun vaatii aisaparikseen aina imurin, eikä sitä jaksaisi millään kaivaa joka kerta esiin, eikä kyllä pitää lattialla odottamassakaan sen puoleen!

Meillä on imuri siivouskaapissa, siivouskaapin tiellä ovi, ja oven tiellä aina rattaat eteisessä. Eli mikään nopea homma imurin kaivaminen ei meillä ole. Ja se, kun tiedät tarvitsevasi imuria parin tunnin päästä uudestaan, muttet viitsisi jättää sitä kuitenkaan lattialle viemään vähäistä liikkumatilaa ja odottamaan seuraavaa niistohetkeä. Ja hei, kerran yökyläreissulla mulla oli mukana räkäistä lasta varten juuri Baby-Vac, mutta sepä ei sopinutkaan kyläpaikan imuriin, jonka putki oli vääränmallinen, ja siinä oli sitten ne rään imuroimiset.


Nosiboo


Ja sitten tämä Nosiboo. Vitsi kuinka hyvään saumaan tämä sattuikaan, isommalla on jo viikon ollut joku kevätnuha ja pienempi nuhailee hampaitaan. Räkää räkää räkää ja kaupan päälle vielä tukkoista oloa.

Imuteho tässä on hyvä, ja sitä saa säädettyä useammalle voimakkuudelle. Ja hei kattokaa kuinka söpö tää on! Ihana! Näitähän saa myös vaaleanvihreänä ja vaaleansinisenä, mutta yllättäen se vaaleanpunainen oli mun valinta. Heh. Mä olen vähän innostunut tästä, oikeasti. Ei tarvitse enää kaivella sitä imuria, kun tuota voi näppärästi pitää missä vaan. Käytön jälkeen tästä pestään vain suulake osineen. Helppoa.

Tosin mikään taskuversiohan tuo ei ole, pitemmille junareissuille rään sattuessa on edelleen otettava joku pienempi vehje, mutta kotona ollessa ihan huippu, ja pidemmillä kyläilyillä autolla matkatessa aion kyllä kanniskella tuota ihanaa mukanani! Ja semmoista säilytyspussukkaa tässä ei tullut mukana, joten täytynee sellainen ommella tämän suojaksi.

Toki Nosiboo on myös hintava noihin muihin nuha-apureihin verrattuna, mutta on se kyllä hyväkin. Jos Nosiboo kiinnostelee, niin koodilla iloaeloa saa 10% alennusta 17.5.2018 saakka Kidsmedin verkkokaupasta.



Mitkä teillä on olleet parhaat flunssa-niksit? Onko jokin niistäjä jo tuttu?





4 kommenttia:

  1. Nenäfriida on meillä ollut käytös,mut saman happiloppuu-fiiliksen mäkin saan sillä itelle aikaiseksi😂😂tuo Nosiboo vaikuttaa kyllä huippu kätevältä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en siis ole ainoa :D Mulla ei vaan keuhkot riitä siihen hommaan :D
      Me tykätään tästä uudesta kyllä tosi kovasti :) :)

      Poista
  2. Joo tuo happiloppuufiilis on tullut kyllä tutuksi 😜 Onpa söpö imuri, ja varsinkin tuo sen testaaja! 😍

    VastaaPoista