tiistai 1. toukokuuta 2018

Vauvan atooppinen iho & msas-analyysi



Meillä on edelleen vähän kuivuuteen taipuvainen tyyppi tuo meidän vauva, mutta pahin on tältä erää kuitenkin takana! Toki ne kovimmat pakkaset varmaankin kaikilla kuivanahkaisilla vaikuttivat asiaan, mutta meillä oli muitakin osatekijöitä, ja iholta atooppisen taipumuksen huomaa kyllä ihan näin kevätkeleissäkin.

Kirjoittelinkin ajatuksia aiheesta jo kuukaden päivät sitten täällä. Mietin silloin ruoka-aineiden vaikutusta, msas-testiä ja ihon rasvaamista.


Paha peruna


Msas-testin tulokset saatiin, ja niissä näkyi mm. heikko B6-vitamiinin taso elimistössä, sekä tärkkelykset. Vehnän aavistelinkin aiheuttavan kuivuutta ja punaisia läikkiä vauvan iholle, mutta peruna olikin pahempi! Ja nyt kun sen tietää, niin onhan tuo ihan selvä asia. Kyläillessä sitä perunaa olen edelleen syönyt, ja se kyllä aina heläyttää ihon punaiseksi ja röpöiseksi.

Sitä perunaa en ihan ensimmäisenä olisi muutenkaan ollut antamassa vauvalle kiinteiden aloituksen myötä, mutta noiden tärkkelysoireiden myötä olen suosiolla jättänyt sen pois laskuista, enkä ole perunaa hänelle siis antamassa vielä ainakaan hetkeen :)

Vitamiiniasioita


Tuo B6-vitamiini oli myös aika mielenkiintoinen juttu. Niinkin pieni asia, mutta sitäkin suurempi merkitys! Joku voi ehkä ajatella, että mitäs se nyt haittaa jos toisen iho vähän helottaa, mutta itse ajattelen, että ne ovat kehon niitä pieniä varoituksia, että kaikki ei ole kunnossa. En halua ottaa riskiä, että ongelmat kasvaisivat suuremmiksi.

B6-vitamiinia olenkin sitten ottanut itse purkista suurempaa annosta, jotta vauvakin on sitä saanut maidon kautta. Sen vaikutus on kyllä ollut ihan silmin havaittava. Vauvan iho on paljon paremmassa kunnossa, eikä niin karheakaan kuin ennen.

Eteenpäin


Täällä jatkuu siis edelleen B6, perunan pitäminen minimissä ja tietenkin se rasvaaminen. Sheavoi on ollut kyllä edelleenkin aivan ihana, ja sitä täytyykin kohta ostella lisää jo, kun sillä on rasvailtu muitakin kuin vauvaa vain. Myös atoopikkojen fb-ryhmään voisi seuraavaksi tutustua!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti