keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Palasaippuarakkautta - kohti shampoottomuutta?


Ah, palasaippuat! Ne ovat tulleet taas muotiin, vai kuvittelenko vain? Kuvassa useamman eri merkin saippuoita, Pakurisaippua saatu Sola Saippualta.  


Juupas, eipäs 


Mun historia shampoon ja shampoottomuuden kanssa on ollut hyvin sahaavaa. Jokunen vuosi sitten (siis täh, taitaa ollakin jo semmoinen 7 vuotta, ohoh!) olin melkoisessa hiustenvärjäys- ja pesukierteessä, kun ylläpidin kirkuvanpunaista tukkaa ahkeralla värjäämisellä ja värjäävillä shampoilla ja hiushoidoilla. Kun sitä hommaa oli harrastanut useita vuosia, alkoi jo uuvuttaa, ja siirryinkin hiljakseen omaan hiusväriin, luonnonkosmetiikkaan ja jossain vaiheessa myös shampoottomuuteen.

Shampoottomuus oli omalla kohdallani silloin lähinnä sooda&etikka -komboa, josta siirryin hetkeksi palasaippuaan, sitten taas luonnonkosmetiikan shampooseen, ja taas takaisin shampoottomuuteen. Syitä muille siirtymille en muista, mutta tuon viimeisen muistan. Olin juuri siinä alun likahiusvaiheessa, kun luvassa oli ensitreffit, joten shampoota kehiin, ja siihen se alku taas tyssäsi.



Kotiäitiarki ja ne hiukset


Nyt, kun elän tiiviitä kotiäitivuosia, olen alkanut taas kaipaamaan helpotusta tähän hiustenpesukuvioon. Aina jostain iskee jonkin sortin raskaus- imetys- tai muuta hormonia, jonka takia hikeä pukkaa ja hiukset rasvottuu. Eikä niitä hiuksia jaksaisi todellakaan pestä joka aamu, tai iltakaan, enkä oikein ole kuivashampoon ystäväkään nykyään.

Palasaippuat onkin olleet nyt mun seuraava askel. Ei mikään radikaali päätös, kun mies on jo vuoden ajan pessyt hiuksensakin palasaippuoilla, joten mulla on ollut hyvin aikaa kypsytellä asiaa. Miehellä palasaippua on auttanut kuivaan päänahkaan ja pidentänyt juurikin sitä hiustenpesuväliä, näyttämättä silti likaiselta. Ah! Sitä mullekin, kiitos!

Mulla on ollut tällä hetkellä käytössä Sola Saippuan Minttu- ja Pakurisaippuat (saatu). Nyt palasaippuapesuja on takana kolme, kohta neljä viikkoa. Pesuväli on tällä hetkellä semmoisen pari-kolme päivää sen jokapäiväisen hiustenpesun sijaan. Ei paha, kun kuitenkin on nämä hirmuhelteetkin olleet koko ajan, ja mä olen aika hikipääkin. Uskon tuon pesuvälin pidentyvän vielä ajan kanssa. 


Minkälaisia palasaippuakokemuksia muilta löytyy? Onko kukaan keitellyt itse saippuoita? 

3 kommenttia:

  1. Sain ekokampaajaltani jokunen vuosi sitten pienen palan palashampoota, mutta en käyttänyt sitä kertaakaan. Viime kesänä ostin jostain pienestä luomupuodista palan shampoota, mutta sitäkään ei tullut käytettyä kertaakaan. Pitäisi kyllä uskaltaa yrittää. Nyt kesällä olen pessyt hiukset päivittäin kun hikoan aivan valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiva vaan saippuat esiin, jos jostain kätköistä vielä löytyy :) Tää kesä on kyllä ollut ihan superhikinen kesä :D

      Poista
  2. Eilen pyörittelin käsissä shampoopalasaippuaa, otin sitten tutun Santen shampoon. :D Jos sitten ensikerralla jo uskallan. Niin moni vaan sisältää raaka-ainetta jolle pelkään olevani allerginen (limonene)..

    VastaaPoista