keskiviikko 28. marraskuuta 2018

eKoala - Muovittomia ruokailuvälineitä maissista, punajuuresta ja hirssistä

Kaupallinen yhteistyö Kiddex ja eKoala



Syömisen riemua ja ihmettelyä. Leikkimistäkin. Sitä on yksivuotiaan ruokailut tällä hetkellä. Omin käsin ruoan kauhomista suuhun, juomista ihan itse, parhaiden palojen metsästystä haarukalla. Välillä koviakin otteita ja lentäviä lautasia. Tekemisen meininkiä.



Ei lisää muovia meille, kiitos!


Yksivuotiaille syömäreille parhaita taitavat olla kestävät versiot lautasista ja mukeista. En ole kuitenkaan mikään muovin ylin ystävä, etenkään kun ollaan ruoan kanssa tekemisissä. Sen vuoksi meidän kaapeista ei kovin montaa muoviastiaa löydykään, sillä muoviastioiden kemikaalit ja turvallisuus mietityttävät. Esimerkiksi juomapulloina meillä on lasiset versiot kaikilla perheenjäsenillä.

eKoalan kasvipohjainen cashmere-harso on ihanan pehmeä!


eKoalan ekologisia lastentarvikkeita BIOmuovista


Saimme Kiddexiltä testiin eKoalan ruokailuvälineitä. eKoala on ekologinen brändi, joka valmistaa lastentarvikkeita BIOmuovista, sekä harsoja kasvipohjaisesta cashmerestä.

Muoviton, myrkytön ja ekologinen vaihtoehto, eli meidän perheelle juuri sopiva! Ja lisäksi nämä ovat vielä aikuisenkin silmää miellyttäviä. Yllätyin, kuinka juomalasin kulmikas muotoilu auttaa pikkukäsiä saamaan jämäkän otteen juodessa. 

Ruokailuvälineet ovat käsinpestäviä, mutta mikroaaltouunin kestäviä. Käsinpesu ei itseäni ainakaan haittaa, sillä onhan se oikeasti aika nopea homma pesaista pienen ruokailijan välineet heti syömisen jälkeen. Eikä niihin näin pääse imeytymään ylimääräisiä kemikaalejakaan.

Ruokailuvälineitä löytyy useassa eri värissä, kuten harsojakin.


I'm not plastic!


BIOmuovi ei ole muovia ollenkaan, vaikka nimestään muovi-sana löytyykin. BIOmuovi on kestävä materiaali, joka muistuttaa muovia, mutta on koostumukseltaan aivan eri tavaraa, eikä sisällä lainkaan muovia. Ei edes sidosaineena tai pakkauksissa.

BIOmuovi valmistetaan luonnonmukaisista raaka-aineista, eKoalan tapauksessa esimerkiksi maissista, punajuuresta tai hirssistä. Tämän vuoksi tuotteet ovat täysin, ihan kokonaan biohajoavia, vau!

BIOmuovi ei tarkoita bambupohjaisia muoviastioita, joista myös Yle uutisoi vastikään. Bambua sisältävät muoviastiat eivät ole BIOmuovia, vaan muovia. Lisää BIOmuovista materiaalina löydät täältä.


Klipsin avulla eKoalan harsosta saa ruokalapun.


Kestävää


Vaikka ruokailuvälineet pystyisi halutessaan kompostoimaan, eivät ne ole mistään heppoisesta materiaalista, joka kaipaisi varovaista käsittelyä. Ja eiväthän lapset olekaan mitään varovaisia otteissaan. Ainakin juomalasi ja toinen lautasista ovat jo kohdanneet lattian. Ja varmasti näin on jatkossakin. 

eKoalan tuotteiden valmistusmateriaaliksi on valittu BIOmuovi, koska turvallisuuden ja kemikaalittomuuden lisäksi se myös oikeasti kestää käytössä. Yksi ekologisuuden mittari sekin, että tuotteen käyttöikä on mahdollisimman pitkä.


Suosittelen tutustumaan eKoalan valikoimaan, ruokailuvälineiden lisäksi löytyy muutakin kivaa lapsille!




Näitä eKoalan ihania BIOmuovi-tuotteita löydät:
A-T Lastenturva (Vantaa ja Stockmann Helsinki), Ecoboden  (Ahvenanmaa), EcolifeEkosoppiKideco.fiLastentarvikeliike Huvikumpu ja Leikkikauppa.fi

6 kommenttia:

  1. Voi vitsi, tämmöstö vaihtoehtoa oon kaivannut! Joulupukin listaan toiveeksi siis... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä tosi kivat! Tykkään kovasti. Meillä usein on joku oma lautanen mukana liikutaan harrastuksissa tai retkillä, niin nää on kyllä hyvät siihenkin 😊

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Meillä on lasiset juomapullot koko perheellä :)

      Poista
    2. Niin siis että mistä ne on ostettu 😅

      Poista
    3. Lasten kaikki pulllot on tainneet löytyä kirpparilta :)

      Poista