perjantai 21. joulukuuta 2018

Lasten kautta joulutunnelmaan. Näin onnistut!





Lasten kautta pari viimeistä joulua on ollut helpompi päästä sellaiseen oikeaan joulutunnelmaan, jouluiseen mielentilaan. Se ei kuitenkaan ole käynyt mitenkään vahingossa, vaan lapsille jouluperinteitä luodessa on ollut ajatuksena samalla tavoitella sitä joulumieltä itselle.


Oman lapsuuteni ja omien lasten saamisen välissä on tyhjä kohta, jolloin joulu tarkoitti vain lähinnä mukavan pitkää vapaapäiväputkea. Olen aina tykännyt joulusta, mutta noihin aikoihin joulu ei oikein tuntunut miltään. Koen, että yksi tekijä tälle on ollut ongelma tunnelmaan virittäytymisessä, jota nyt sitten on lasten kanssa paikkailtu.


Joulutunnelmaan virittäytyminen lasten kanssa 


Parastahan on, jos joulutunnelmaan pääsee tuosta noin vaan. Näin aikuisena se ei aina käy kuitenkaan niin helposti. Tässä askeleet, joita etenemällä olen tänä vuonna päässyt hyvään joulupöhinään!


1. Joulusta voi aloittaa puhumaan lasten kanssa reilusti marraskuun puolella. Mitä kaikkea sitten joulukuussa tehdään, leivotaan, koetaan ja nähdään. Lapset alkavat odottaa, ja odotus ja jännitys tarttuu itseenkin. Ei pelkkää joulun odotusta, vaan koko joulukuun odotusta!

2. Lapset ovat hyvä syy kiertää monenmoisia joulutoreja, kauneimpia joululaulu -hetkiä, lasten kirkkoja, pikkujouluja, joulujuhlia, joulukonsertteja ja muita.



3. Tonttulakit. Joskus marraskuussa kaivettiin esiin tonttulakit, ja kolmevuotias on kulkenut tonttulakki päässä kotona harva se päivä. Joulun jälkeen tonttulakit lähtevät taas ansaitulle vuosilomalleen intensiivisen käyttöaikansa jälkeen.

4. Joulukalenteri. Ei väliä, onko kalenteri kuva, tavara, syötävä, vai jokin muu, kunhan jonkinlainen joulukalenteri ja siihen liittyvä seuraavan päivän odotus on olemassa. Sellainen, josta lapsi innostuu. Lapsen jännitys on kutkuttavaa, ja tarttuu itseenkin.

5. Jouluradio. Meillä soi jouluradio yksivuotiaan päiväuniaikaan taustahälynä, joten kolmevuotias on oppinut aika nopeasti ihan huiman määrän joululauluja, joita sitten laulelee ympäriinsä.

6. Parhaat palat oman lapsuuden aikaisesta joulun odotuksesta. Aika moni elementti meidän nykyisestä joulun odotuksesta on lapsuudestani.



7. Joulun näkyminen sisustuksessa oman tyylin mukaan. Kolmevuotias muisti viime joulusta monta asiaa, ja iloa on tuoneet niin joulukuusi, jouluhiiret kuin muutkin jouluiset tavarat, joita lapsi ihailee joka päivä.

8. Jouluvaatteet. Ei siis vain yhtä päivää varten, vaan jouluvaatteissa voi hillua menemään kaikki jouluiset kissanristiäiset, ottaa joulukuvat ja muuten vaan fiilistellä.

9. Jouluväkertäminen lasten kanssa. Kortit, muistamiset, itsetehdyt lahjat, joululeipominen, joulukoristeet.. Ja väkertämisen taustaksi joululaulut, tietenkin.

10. Jos ei se vielä tullut selväksi, niin kaikesta jouluun liittyvästä voi lasten kanssa tehdä pienimuotoisen elämyksen. Jos joulutunnelmaan pääsy kiinnostaa, niin kannattaa kokeilla, saatat onnistua! Ei suorittamalla, vaan joulusta kaiken ilon irti ottamalla.


Löytyykö sulta joulutunnelmaa tänä vuonna?


2 kommenttia:

  1. Ihanat vinkit kuinka pääsee joulutunnelmaan lasten kautta, kiitos <3 Meillä on monet noista vinkeistä käytössä myös, mutta minulle henkilökohtainen suosikki on tuo Jouluradio. Kyllä kun tutut indievivahteiset joululaulut soi, siinä mieli jouluistuu kummasti :)

    Ihanaa joulua teille <3

    VastaaPoista