lauantai 29. joulukuuta 2018

Vuoden luetuimmat postaukset - Lapsiperheilyä ja sisätutkimuksia




Vuosi alkaa olla ohi, joten pieni vuosikatsaus olisi paikallaan! Vuosi 2018 on tuntunut melkoisen nopealta hurahdukselta. Kiitos, kun olet mukana!


 Blogin vuosi on aika tasaisesti painottunut vauva-aiheisiin, äitiyteen ja synnytyksiin. Olen tänä vuonna julkaissut 145 blogipostausta. Tahti on ollut aika tasainen, paitsi nyt joulukuussa, kun päähän on mahtunut ainoastaan joulu. "Onneksi" joulut on vietetty, ja pääsee taas uuden äärelle!



Vuosikatsaus 2018 - luetuimmat postaukset 



Jälkitarkastus ja sisätutkimus - kun sisätutkimukseen painostetaan tukien menettämisellä


Syyskuussa kirjoitin jälkitarkastuksesta, tai etenkin sisätutkimuksesta, joka on vapaaehtoinen osa jälkitarkastusta. Aihe on herättänyt paljon tunteita suuntaan jos toiseen. En yhtään ihmettele, että kirjoitus on blogissani vuoden luetuin. Teksti muhi luonnoksissa puolen vuoden ajan, ja syntyi juuri oikealla hetkellä.


Miten kotisynnytys voi olla Suomessa laillinen, vaikka eutanasia ei ole?


Marraskuussa pohdin kotisynnytyksiin suhtautumista silloin tuoreen Syke-jakson kautta. Jaksossa meno oli kuin villissä lännessä, ja se liitettiin kotisynnytyksiin. Media, lukemamme ja katsomamme asiat ohjaavat helposti myös asenteitamme, jos asia ja siihen liittyvä fakta ei ole tuttua, oli asia mikä hyvänsä.


Laskeumat, nuo ei niin kivat kaverit - synnytysjuttuja


Kesällä mietin laskeuma-asioita. Laskeumia on paljon myös nuorilla naisilla, ja siitä puhutaan kovin vähän, liian vähän. Monet tuoreet äidit ovat yksin asian kanssa, ja epätietoisuus omasta olosta ja tulevaisuudesta kalvaa.




Kotisynnytyskertomus - Vuoden viimeisenä aamuna


Ystäväni lapsi valitsi syntymäpäiväkseen vuoden viimeisen aamun, ei huono valinta! Tämän upean synnytyskertomuksen sain tallentaa blogiini, ystäväni kertomana. Ihana, sanattoman upea, mullistava aamu!


Vapaus olla oma itsensä, vaikka on äiti


Alkuvuodesta mietin paljon itseäni, raskauskiloja, äitiyttä, ja sitä, mitä olen kaiken noiden asioiden alla. Ehkä vähän myös rivien välissä kipuilin jonkin sortin paineita, joita äitiyteen meinaa tulla ulkopuolelta. Ei ainneta muiden sanella sitä, millaisia äitejä me halutaan olla, mitkä on ne meidän valinnat.



Synnytys ja obstetrinen väkivalta


Alkukesästä vinkkasin luettavaa obstetrisesta väkivallasta. Obstetrinen väkivalta lienee melko uusi termi Suomessa, ja siksi monelle tuntematon. Synnytys- ja raskaustilanteissa tapahtuu paljon asioita, joita katsotaan läpi sormien. Muissa tilanteissa niin ei voisi olla. Kannattaa tutustua aiheeseen!


Lapsiperheily ei ole hyvä syy kodin sotkuisuudelle


Tänä vuonna meillä on tainnut olla sotkuisempaa kuin koskaan. Ei likaista, mutta tavaroita hujan hajan. Toki meillä siivotaan, mutta kaaos kertyy järkyttävän nopeasti. Lapsiperheily ei ole hyvä syy kodin sotkuisuudelle, paitsi että on se, ainakin toisinaan!


Uudet synnytyssuositukset


Huhtikuussa iloittiin uusista synnytyssuosituksista. Taas yksi askel eteenpäin synnytyskulttuurissamme! Vielä tosin on työsarkaa suosituksen jalkautumisessa synnytysyksikköiden omiin käytäntöihin. Tavoitteena siis vähemmän puuttumisia, synnytysrauha ja positiivisia synnytyskokemuksia kaikille. Peace on earth.




Kolmevuotisneuvola, jonka koimme meille turhaksi ja jätimme menemättä


Long story short, viesteilimme neuvolaterkkarimme kanssa, että emme tällä kertaa tule, ja kuvailimme sanallisesti kolmevuotiastamme sekä kotiarkea. Mikäs siinä, neuvolapalvelut ovat ihan mahtavia, mutta vapaaehtoisia. Käymme mielellämme neuvolassa, mutta emme aivan samalla rungolla, kuin asiakkaat keskimäärin.


Alle yksivuotias on päiväkuiva kotona


Kuopuksen vauvavuoden aikana raportoin muutaman kerran vessahätäviestinnästä.  Hän on nyt 1v2kk ikäinen, ja vessahommat ovat olleet osa hänen päivittäisiä rutiinejaan syntymästä saakka. Paljon on kiinni ajoituksesta ja juuri oman lapsen rytmiin tutustumisesta. En kannata minkään sortin stressailua asiasta, me ollaan tykätty toimia näin.


Löytyikö näistä sun lempparipostausta? Minkälaisia aiheita kaipailet ensi vuodelle? 



Arkijuttuja löytyy instagramin puolelta, tule mukaan! 

2 kommenttia:

  1. Kaikki nuo tollaset omat vähän erikoisemmat valinnat kiinnostaa. (Sisätutkimus, neuvolassa käynti) 😊Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista