sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Vuosikymmenien miesvalta on pian ohi, niinkö?



Ensi kesänä uusi tieliikennelaki tulee voimaan, tuoden mukanaan muutoksia joidenkin liikennemerkkien ulkonäköön. Tällainen muutos kohtaa muun muuassa suojateiden liikennemerkkejä, kun nykyinen hahmo korvautuu pyöreäpäisemmällä "sukupuolettomalla" kuvituksella. Yle uutisoi asiasta eilen täällä.


Suomi seuraa tässä asiassa Tanskan ja Norjan jalanjälkiä. EU ei määritä merkkejä muuttamaan, vaan liikennemerkkien muuttamiseen intressit tulevat muualta.

Tämä muutos on nyt jo kohdannut jonkun verran kritiikkiä. Kuulemma Vaasan kokoisessa kaupungissa näiden suojatiemerkkien uusimisen kustannukset liikkuvat sadoissa tuhansissa.

Ymmärrän tuon kritiikin aivan täysin. Yhden kaupungin kustannukset ovat noin suuret, saati sitten koko Suomen. Olisin tämmöisen muutoksen puolella ehkä siinä vaiheessa, kun ne kaikki muut, isoja rahoja ja päätöksiä vaativat seikat maassamme olisi saatu jo korjattua.

Kaksi syytä


Muitakin liikennemerkkimuutoksia on tulossa, mutta näille suojatiemerkkien muutoksille on kaksi syytä. Kansainvälinen yhtenäistäminen ja "ajassa pysyminen", vanhanaikaisuus.

Yhteinäisiä muiden maiden merkkien kanssa? Onko sillä oikeasti merkitystä, jos kuitenkin merkeistä tulee ymmärretyksi? Jokaisessa maassa on erilaisia tapoja, sääntöjä, ja niitä liikennemerkkejäkin. Haittaako se? Ketä se haittaa?

Ajassa pysyminen. Puhutaanko siis sukupuolineutraaliudesta? Loukkaako se naisia, muun sukupuolisia tai muita, että liikennemerkissä kävelee ulkoisesti mieheltä näyttävä hahmo? Vai tuoko se kenties miehille paineita, kun kävelijä näyttää niin reippaalta, ja siltä, että urheiltu kyllä on? Onko vanhanaikaista, että koko maatamme hallitsevat nuo kävelevät, hyväkuntoisilta näyttävät suojateitä ylittävät miehet? Vai hallitsevatko ne? Itse en edes ajattele, että hahmot kuvaavat miehiä, olen vain ajatellut niiden olevan liikennemerkkiukkeleita. Ilmeisesti kuitenkin tämä on niitä rakenteita, joiden nähdään olevan haitallisia. 

Ymmärtäisin asian, jos se menisi tällä mallilla: suunnitellaan uusi liikennemerkki, koska vanhat alkavat olla huonokuntoisia. Sitä mukaa kun vanhat merkit sitä kaipaavat, ne korvataan uusilla merkeillä, joissa on huomioitu myös se pyöreäpäisyys, tämän päivän arvoissa ja ajatuksissa pysyminen. Nyt kuitenkaan ei ole merkkien huonokuntoisuudesta kyse. Siksi suurien summien sijoittaminen tähän hankkeeseen herättää tunteita. 


Miesvaltaiset rakenteet


On totta, että miehisyyden historia näkyy vähän joka puolella. Ammattinimikkeissä, ehkäisyvälineissä (miksi vain naiset pumpataan hormoneilla jne), "miesten alojen" palkoissa ja no, vähän joka puolella. 

Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että naisiin liittyviä asioita olisi hyvä tarkastella monessa suhteessa. Ihan vaikka se kuukautissuojiin liittyvä verottomuus olisi hyvä askel asiassa. Tai synnytysten hoito, jälkihoito ja keskenmenoihin ja muihin liittyvät seikat. Se vasta tasa-arvoa olisikin, kun nähtäisiin asioiden tärkeys ja ajettaisiin koko hyvinvointivaltiomme etua näin. Tältä istumalta ei tule mieleen edes kolmasosaa epäkohdista, mutta kyllä niitä on, valitettavasti.

Ja monet näistä ovat periaatteen asioita, eivät niinkään suuriin budjetteihin ja summiin liittyviä. Vaan sellaisia, joihin tarvitsisi perehtyä ja ottaa selvää. Tehdä päätöksiä sen pohjalta. Kiinnostusta vaan ei taida olla näihin naisten asioihin, sillä muut seikat näyttävät vievän sen kaiken keskittymisen. Monet naisille arkipäiväiset asiat polkeutuvat jalkoihin, jäävät ilman ääntä.



Ääriratkaisuja?


Tuntuu, että tasapäistämisessä tehdään välillä vähän ääriratkaisuja. Tehdäänkö päätökset jossain pienessä porukassa, jossa ajatukset tuntuvat tosi hyvältä, kun piirin väki ajattelee samansuuntaisesti, ja kokee sen olevan kaikille paras? Että ne toiset eivät vain ymmärrä, eivät ole tarpeeksi älykkäitä olemaan samaa mieltä? Ymmärtämättömiä, rasistisia, sovinistijuntteja? Parempi tehdä päätökset sellaisten puolesta?

Vaikkapa tyttö- ja poikasanojen poistamisyritys varhaiskasvatus- ja koulukäytöstä, isäkiintiön kiinnittämisyritys vanhempainvapaisiin (kyllä, tiedän, että jos isä ja äiti käyttävät omat osuutensa ja sitten lisäksi se yksi vapaavalintainen, on vanhempainvapaa silti ihan hyvän pituinen. En kuitenkaan silti kannata kiintiöittämistä, tässäkään asiassa.) ja nyt nämä suojatiemerkit ovat asioita, joita tiedän muidenkin kuin itseni ajattelevan aina välillä. Sitä, mihin suuntaan me ollaan menossa. Onko tämä varmasti hyvä suunta?  

Sinälläänhän nämä pyöreäpäiset hahmot eivät ole keneltäkään pois. Ihan kivat ukkelit. Mutta se niihin käytetty raha, se on jostain muusta asiasta pois. 



Herättääkö nykypäätökset ajatuksia, vai oletko samoilla linjoilla vaikkapa suojatiemerkkien kanssa?


Kuva Pixabay

torstai 12. syyskuuta 2019

Pssst, haluaisitko mukaan Ti-Ti Nallen "Raketilla kuuhun!" -konserttiin?

Kaupallinen yhteistyö Ti-Ti Tuotanto Oy



Moni varmaan tietääkin, että meidän lapset ovat Ti-Ti Nallen perheen kovia faneja. Minä aktiivisesti haluan ylläpitääkin tätä fanitusta. Kesän aikana ollaan oltu Ti-Ti Nallen Kodissakin useampaan kertaan, kun päästiin nalleperheen somelähettiläiksi.

Lokakuussa alkaa Ti-Ti Nallen konserttikiertue "Raketilla kuuhun!"
Paikkakuntia 20, joista yhdelle mekin osallistutaan. Käy kurkkaamassa aikataulu Ti-Ti Nallen nettisivuilta

Jos haluat mukaan, käy osallistumassa arvontaan Instagramin puolella, @iloelolaura -linkin takaa. Voittajalle lähtee neljän kappaleen lippupaketti.

18.9.2019 asti ehdit osallistumaan arvontaan! 

tiistai 10. syyskuuta 2019

Kuihtumattomia kukkia. Muistoksi vauvasta jota ei tullut sekä elämän jatkumisesta



Sain tänään postia, jota olin odottanut. Kuihtumattomia kukkia. Toisin kerrottuna: tilasinpa korvikset, jotka tänään iltapäivällä kolisivat alas postiluukusta. Näillä kukilla on tarina kerrottavanaan.



Toukokuun keskenmeno oli raju ja aika mullistava asia elämässäni, olinhan jo kuitenkin niinkin pitkällä raskaudessani. Ajatuksissa elämää jo pitkälle eteenpäin mietittynä, koko tuo yhteinen tulevaisuus menetettynä yhdessä illassa.

Kun pääsin sairaalasta kotiin, hain ensimmäisenä itselleni kimpun lohtukukkia. Tuomaan kauneutta sinne, mistä sitä ei muuten oikein löytynyt. Lohduksi.

Kun olimme lähdössä vauvaa hautaamaan, ystäväni toi minulle kukkia haudalle istutettavaksi, omalta pihaltaan. Ele, jota arvostan edelleen suuresti.

Kesällä kävimme anoppilassa. Jokaiselle lapsellemme hän on kerännyt raskauden ajalta lahjarahaa, jokaiselta päivältä, joina hän on tiennyt vauvan olemassaolosta. Kesällä hän antoi keskenmenneen raskauden lahjarahan minulle, tästä viimeisimmästä vauvasta. Lapsesta, jota me ei saatukaan pitää ja jolle ei koskaan säästötiliä avattaisi. Osta jotakin muistoksi itsellesi, hän sanoi.

Ajattelin heti, että haluan kukkia. En kukkakukkia, vaan jotain muuta. Olin jo aiemmin pohtinut tiettyjä korvakoruja, jotka Instagramissa olivat eteeni osuneet. Oli uusi kuva, jossa teksti kuihtumattomien kukkien talteen keräämisestä. Se osui minuun, ne halusin kerätä talteen. Ja toki tietenkin korvikset olivat mielestäni ihanat.



Kuukauden odotus, koska juuri ne korvakorut haluamassani värissä eivät olleet sillä hetkellä saatavilla. Pieni hetki elämästä.

Tänään ne saapuivat. Kukat, jotka eivät kuihdu, niin kuin ei myöskään muisto vauvasta, jota sain vain hetken pitää kädelläni. Kuihtumattomuudessaan ne symboloivat minulle myös elämää. Elämää, joka jatkuu.



Korvikset on Kukkakiska :n käsialaa.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Yhden taaperon vessahistoria: vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen ja kuiviin öihin


Meillä on tykätty harrastaa lasten vessattamista alusta asti. Se on ollut niin osa sitä juttua pienen lapsen kanssa, että ei olla koettu sitä rasitteeksi tai voimia vieväksi. Olen edelleen sitä mieltä, että kuivaksi opettelusta ei kannata ottaa stressiä, mutta vessajutut voi halutessaan aloittaa myös jo heti syntymästä, kuten me tehtiin.



Kaksi lasta, kaksi aika samanlaista polkua. Eroa taitaa olla vain se, että esikoinen oli mahavaivainen vauva ja taapero, ja hänen pissavälinsä oli lyhyempi kuin oireettomalla siskollaan. Allergiat ja herkkyydet kun tuppaavat vaikuttamaan ihmiseen kokonaisvaltaisesti, myös tähän asiaan.

Taukoja vessahommista on ollut vain vauvavuoden alkupäissä, kun vauva on välillä lakkoillut. Sekään ei ole vakavaa, vaan välillä voi kuulestalla, joko jatkettaisiin taas. Sen kummempia takapakkeja asiaan ei ole tullut kummallakaan. Alta löydät nuoremman lapsen vessahistorian, hän kun on nyt taaperona melkoinen konkari ollut näissä hommissa jo pitkän aikaa.


Pienestä se lähti - vessahätäviestintä


Kahden päivän ikäisenä saatiin vauvan ekat pönttökakat ja -pissat. Melkein syntymästä aloitettiin. Oli taas niin huikea tunne, kuinka vastasyntynyt oppii suhu-merkkiäänen ja tekee tarpeensa. Kestovaippoja pidettiin vauvalla kyllä koko ajan, vaipatta hän oli lähinnä vain välillä ilmakylpyillessä alkuun.

Kun vauva oli kahden viikon ikäinen, mietin vauvojen pidätyskykyä. Sen kun näki taas käytännössä, että pienikin vauva osaa pidättää pieniä aikoja.

Puolen vuoden ikään päästessä vauvalla oli ollut jo monia erilaisia vaiheita, vessajutuissakin. Reissujen jälkeen hän selvästi vain keräsi voimia, ennen kuin pääsi taas rytmistään kiinni. Minulle hän lakkoili vessakäynneillä muutaman kuukauden ajan, ollessaan 2-4 kuukauden ikäinen, mutta isin kanssa teki aina. Se tosin oli tuttua jo esikoisen ajalta, että äiti ei kelpaakaan kaikkeen.

Neljän, viiden kuukauden ikään mennessä hän oli saanut jo rytmistä hienosti kiinni, ja vessakäynnit noudattivat melko selkeää kaavaa. Oli siis helppoa ennustaa, koska vauvalla suunnilleen oli hätä, ja hänet vessaan viedä. Hän ilahtui vessaan pääsemisestä, ja välillä oli päiviä, ettei yhtään vaippaa kastunut, yleensä kuitenkin yksi.



Viittä vaille taapero -vessarutiinit ja päiväkuiva kotona


Kun vauva oli 11 kuukauden ikäinen, kerroin hänen olevan päiväkuiva kotona. Olimme lopettaneet hänellä tuolloin vaippojen käytön kotona hereillä ollessa, ja usein muskariin tai kauppareissullekaan ei tarvinnut vaippaa, vessarytmeistä ja menojen aikatauluista riippuen. Kerroin myös vauvan vessarytmistä, joka oli noin 7-9 vessareissua päivässä.

Puolitoistavuotiaan vessarytmistä kirjoitin täällä. Vessakäynnit olivat vähentyneet muutamalla kerralla tuosta vajaan vuoden ikäisestä, ja vaippoja käytettiin enää automatkoilla ja unilla. Silloinkin vaippa oli yleensä kuiva. Lapsen pidätyskyvyn kehitystä oli mielenkiintoista seurata, sillä se kasvoi koko ajan lapsen kasvun mukana.


Vajaa kaksivuotias - ei enää yövaippaa & omatoimisuus


Nyt taapero on vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen. Kesän aikainen edistysaskel on se, että univaipat on voitu jättää pois niin yöunilta kuin päikkäreiltäkin. Ensin jäi yövaippa, sitten päiväunivaippa heti perään.

Hän osaa useimmiten kertoa vessahädästään ja mennä potalle, mutta iso osa vessareissuista tapahtuu myös meidän kehotuksesta. Lähtopissit, unille meno -pissit ja muut. Lapsi mielellään pyyhkii itse pissan ja pesee kätensä. Ite, kuten hän sen ilmoittaa. Hän on ylpeä taidoistaan, ja me tietenkin hänestä.

Vaikka hän on kovin omatoiminen, on vastuu hänen vessakäynneistään tietenkin edelleen meillä vanhemmilla, onhan hän kovin pieni tyttö vielä. Vessarytmi on aika samanlainen kuin puolitoistavuotiaanakin, sellainen 6-7 vessakäyntiä päivässä on aika perus.



Kiitollinen


Aika harvakseltaan on tullut pissakakkavahinkoja, ne ovat yksittäisiä isin ja äidin unohduksia siellä täällä, ehkä muutaman kerran kuukaudessa. Mekään emme ole millään tapaa täydellisiä, tässäkään asiassa.

Meillä on koko kesän kulkenut matkapotta mukana minne mennäänkin. Tosin puskapissejäkin on tullut harrastettua ihan kiitettävästi.

Hyvin kiitollinen mieli on kuitenkin, kun molemmat lapsista ovat päässeet vaipoista jo reilusti ennen kahden vuoden ikää. Ja ei, tämä ei ole mikään kilpailu, mutta helpottaahan se meidän vanhempien työsarkaa, kun lapsi oppii kuivaksi. Se on hyvä motiivi tähän, muun palkitsevuuden lisäksi.

Ennen toisen lapsen syntymää kuulin monesti, että vessahätäviestintä on "vain esikoisten juttu". Olin vähän varautunut siihen, että se ei onnistuisi, kun lapsia on useampi. Nyt ajatus tuntuu hassulta, miksi ei onnistuisi? Toki on hyvin erilaisia perhetilanteita, eikä aina voi voimavarat riittää kaikkeen, mutta meillä ei onneksi ollut mitään syytä miksi ei olisi onnistunut.

"Kunnia" kaikesta kuuluu kestovaipoille, vessahätäviestinnälle, lapselle, vessarutiineille, matkapotille, isosiskolle ja muille. Me vanhemmat ollaan vain oltu statisteja, menossa mukana. Opittu paljon. 



Aika mukava on ollut tämäkin vessataival, kun se on aloitettu jo pikkuisena. Suosittelen kyllä, tämä on hyvin palkitsevaa itsellekin. 



Lisää aiheesta:






Arjen älynväläykset löytyy Instagramin puolelta @iloelolaura, tule mukaan!

torstai 5. syyskuuta 2019

Äiti, miksi tuolla aikuisella ei ole kypärää?

"Äiti, o-ou, tolla aikuisella ei ole kypärää! Tuhmeliini! Miksi se ei oo laittanut kypärää?" Vastaavanlaisia ajatuksia on voinut kuulla viimeisen vuoden aikana perheessämme hyvin usein, etenkin kesällä päivittäin. Tämä puheenaihe, aikuisten pyöräilykypärän käyttämättömyys on varmasti melko yleinen pikkulapsiperheissä? Ja kyllä se välillä mietityttää itseänikin, että miksi?


Miksi aikuiset ei käytä pyöräillessä kypärää?


Mitäpä siihen sitten vastaamaan. Lapselle sanon yleensä, että voi ei, tosi kurjaa kun aikuinen ei ole laittanut kypärää. Tuohon tuhmeliini-heittoon sanon, etteivät ne aikuiset ole tuhmia, vaan että aikuiset saavat itse päättää, käyttävätkö he kypärää vai ei. Lapsien kypärän käytöstä päättävät puolestaan aikuiset.  Jotkut aikuiset kaiketi ajattelevat, ettei heille satu mitään, etteivät he tarvitse siksi kypärää mihinkään. Ovathan he aikusia ja osaavat pyöräillä?

Ja toki asiaa ei voi siihen jättää. Lapselle täytyy kertoa myös, että aikuisillekin voi sattua jotain, sillä niinhän se on. Koskaan ei voi tietää, tuleeko pyörään vika, ajaako auto päälle, jääkö toisen polkupyörän alle tai hyppääkö jalankulkija eteen. Tai ihan vaan sekin, että itse mokaisi. Vai ajattelevatko aikuiset oikeasti olevansa niin kaikkivoipia, ettei kypärälle ole tarvetta? 

Onneksi sentään lapsilla näkee yleensä aina kypärän päässä. 


Mulla itselläni oli ongelmia kypärän kanssa teini-iässä. Kypärä oli mielestäni ruma, iso ja pilasi otsatukan. Siinä tuli hiki ja lättätukka. Se oli väärän värinen, ja liian sporttisen näköinen. Olin aika tyypillinen teini, ja silloin kun tuttujen aikuisten silmä vältti, poljin kouluun kypärä pyörän ohjaustangosta roikkuen. Onneksi olen kuitenkin kasvanut (edes) tässä asiassa aikuiseksi, ja nykyään löytää myös muita kypäriä, kuin niitä sporttimalleja. Ne kun vaan eivät istu omaan päähäni.

Kypärän käyttöikä ei ole ikuinen


Kypärä on samalla lailla turvalaite, kuin vaikkapa lasten turvaistuimet. Turvaistuimille on valmistajasta riippuen annettu 3-7-vuoden elinikä, jonka jälkeen olisi hyvä hankkia uusi turvaistuin tai turvakaukalo. 

Koitin keväällä etsiä tietoa pyöräilykypärien käyttöiästä, tai niiden suosituksista lähinnä. En löytänyt mitään yhtä selvää, mutta aika monessa lähteessä mainittiin 5-10 vuotta. Kypärän käyttöikää lyhensi kolhut ja muut osumat. 

Oma kypäräni oli ottanut aika paljonkin osumaa, vaikka olikin näennäisesti ehjä. Pyysin ja sain äitienpäivälahjaksi uuden kypärän. Nutcase edelleen, koska se istuu päähän hyvin. Vanha kypäräni oli samaa merkkiä, siitä tykkäsin kovasti. 



Miettiikö sun lapset aikuisten kypärän käyttöä? Käytätkö itse kypärää silloin, kun lapsesi ei ole näkemässä?




Myös Minnalta löytyy hieno kypärä, ja Selina ihmetteli, että missä on vanhempien pyöräilykypärät. Niinpä. Mutta Jasminin mies puolestaan pyöräilee ilman kypärää, auts! (Tuhmeliini? :D ) 


tiistai 3. syyskuuta 2019

Mitä lahjaksi 4-vuotiaalle?

Tässä kuussa häämöttää esikoisen 4-vuotissyntymäpäivä. Arvata saattaa, että lapsi on sitä jo odottanut. Oman lapsen syntymäpäivät on niin iloisen haikeat aina. Ylpeys, ilo ja haikeus kulkevat kaikki rinta rinnan, kun miettii oman lapsen kasvua.


Lähiviikkoina päästään lapsen kanssa suunnittelemaan synttäreiden tarjottavia. Aika upeaa, kun lapsi on jo sen ikäinen, että haluaa itse olla mukana tekemässä päätöksiä. 



Kolme pientä porsasta -peli Leikkien / Sylvanian Families -puumaja Lelufantti / Helmet ja kuvakortit Iloinen Heppu / Peppi-mekko Martinex / Frozen-paperinuket Pinterest / Puinen meikkisetti Leikkikauppa / Ariel-legot Kärkkäinen / Puinen rakentelusarja Iloinen Heppu


Lahjapähkäilyä


Minusta on myös kiva pohtia, mitä sitä itse antaisi lapselle syntymäpäivälahjaksi. Olen miettinyt asiaa viikkokaupalla (en kuitenkaan stressaten), enkä ole ihan varmaksi päättänyt vieläkään. Paljon mahdollisuuksia, neljävuotias on jo niin kiinnostunut monenlaisista leikeistä ja tekemisistä.

Sitä äitinä tietenkin haluaisi antaa omalle lapselleen lahjan, josta lapsi huokailisi vielä pitkänkin ajan päästä, että "vau miten ihana". Lapsen lahjatoiveita on kysytty jo pitkän aikaa, mutta mitään selvää ei ole tullut. Olen myös kysynyt, haluaako hän lelukaupasta itse valita lahjan jonka syntymäpäivänään saa, vai meidän valitseman. Isin ja äidin valitsema on kuulemma parempi vaihtoehto.

Vaikka eri lahjavaihtoehtoja on hauska pyöritellä päässään, ei se silti ole helpoin tehtävä. Mistä olisi lapselle iloa vielä pitkänkin ajan päästä? Mikä innostaisi häntä aina vaan uusiin leikkeihin? Tässä siis vinkkejä muillekin pähkäilijöille, että mistä 4-vuotias voisi pitää. Saatanpa kaivaa nämä omat vinkkini esille myös jouluna, sillä syntymäpäiviä varten emme itse hanki kovin montaa pakettia.

Lahja neljävuotiaalle?


Ainakin teoriassa olen päätynyt kuvassa olevaan Sylvanian Families -sarjan puumajaan. Sitä kun löytyy käytettynäkin, ja jemmakaapista löytyy myös samaan sarjaan kirpparilta ostettu kenguruperhe. Kävimme lapsen kanssa yhtenä päivänä lelukaupassa ihailemassa leluvalikoimaa. Ihme kyllä, lapsi olisi halunnut vain ja ainoastaan kolmikerroksisen Sylvanian Families -kerrossängyn, eikä tavanomaista "mä haluun tän ja tän ja tän" -kertosäettä kuultu sinä päivänä. Voi olla siis, että se sänky päätyy samaan pakettiin.

Myös muut kuvasssa olevat asiat ovat sellaisia, joista tiedän lapsen tällä hetkellä innostuvan. Peppi-mekkoja hän on ihastellut kaupassa aina välillä, ja paperinukkeja olen ajatellut hänelle jostain etsiä ja laminoida. Prinsessoja, tietenkin, jos lapselta kysytään. Ja kysytäänhän häneltä tällaisissa asioissa.

Puinen meikkisetti on aika hauska ajatus. Neljävuotias on hyvin kiinnostunut meikkaamisesta, koruista ja muusta. Oikeita meikkejä hän ei tule saamaan vielä hyvin pitkään aikaan, tuskinpa edes niitä lasten versioita (tai etenkään niitä. Eivät ehkä ole laadukkaimpia).

Meillä on hyvin vähän vielä mitään pikkulegoja, mutta lapsi on niistä selvästi jo kiinnostunut. Selailtiin Lego-valikoimaa, ja etenkin prinsessalegot ilahduttivat lasta kovasti. Ovat kuulemma "tyttöjen leluja". Noita prinsessalegoja löytyykin 4+ -ikäisille.

Pelit ja muut rakentelut ovat myös meillä ahkerasti aktiviteetteina. Olen kirppareilta metsästänyt meille kasan Geomageja, joilla lapset ovat tykänneet rakennella. Myös tuollainen ruuveja ja muttereita sisältävä pakkaus voisi olla mielekästä näprättävää. Ja etenkin, kun paketissa näkyy myös vaaleanpunaisia osia. Lapsuus on lyhyt aika olla pieni ja elää sitä vaaleanpunaista unelmaa. Aika harvoin se jatkuu koko iän, joten nauttikoon nyt.

Kolme pientä porsasta -peli ja Helmet ja kuvakortit ovat molemmat päättelyä vaativia pelejä. Aivosolujen hierontaa. Neljävuotias on jo mukavaa peliseuraa, mutta paljon on iloa myös tällaisista peleistä ja pähkäilyistä, joita hän voi tehdä itsekseenkin.

"Äiti, nyt mä tiedän mitä haluan synttärilahjaksi! Haluan jotain, mitä sinä ja isi annatte mulle.", tuumi hän.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Eihän isot lapset nuku enää päiväunia!

"Äiti, eihän näin isot lapset nuku enää päiväunia", totesi esikoiseni eräänä päivänä menneellä viikolla. Miten niin ei, tiedustelin neljävuotiaalta. "Pienet vaan nukkuu", sain vastaukseksi. Kuka sinulle niin on sanonut? Hiljaisuus. Kulta, kyllä isotkin lapset välillä nukkuu päiväunia. Sitten kun olet viisivuotias, ei sun enää tarvitse nukkua. "Mutta äiti, mä tarvitsen päiväunia! Mä en halua olla viisi, jos en saa nukkua päiväunia!"


Tällainen keskustelu käytiin tuon vajaan nelivuotiaan kanssa. Ilmeisesti siis joku kerhossa oli maininnut, että noin isot lapset eivät enää nuku päiväsaikaan. Ja yksi kerhopäivistähän on iltapäivällä, joten ehkä oletus on, että kerhoikäiset lapset eivät enää nuku?

Tai ainakaan kotioloissa, päiväkodissahan toiset lapset kaipaavat unta vielä eskarissakin. Päiväkotiarki useimmiten poikkeaa kuormittavuudellaan kotiarjesta.  Viiden vuoden etappia heitin lapselle siksi, koska lähiaikoina hän on paljon pohdiskellut, mikä on sopiva ikä millekin asialle. Tokikaan en osaa ennustaa tilannetta vuoden päähän.

Neljävuotiaamme tosiaan nukkuu vielä päiväunia. Ei joka päivä, mutta useita kertoja viikossa. Saa nähdä nyt kun kerhoarki on alkanut, että lisääntyykö tarve päiväunille. Lapsella on nyt neljä kerhopäivää takana, ja niiden jälkeen hän on ollut aika poikki. Aamupäivän kerhon jälkeen unet tulevat tarpeeseen, iltapäivän kerhon perään ei tietenkään ole unia luvassa kuin vasta sitten yöunet.


Liian vanha nukkumaan päiväunia?


En tunne kovin montaa kotihoidossa olevaa neljävuotiasta, joka edelleen nukkuisi päiväunia. Toisaalta, en ylipäätänsä tunne kovin montaa kotona olevaa nelivuotiasta. Lapsemme nukkuu öisin 11-12 tuntia. Vau, leikki-ikäisen unentarvehan täyttyy jo siitä, miksi siis päikkärit? Lapsi kuitenkin selvästi vielä tarvitsee unia, ei joka päivä, mutta useimpina päivinä.

Sen huomaa siitä, että häntä uuvuttaa, pinna kiristyy helpommin, hän hermostuu nopeasti, saattaa harmistua ja itkeskellä tavallista herkemmin, kiukustuu nollasta sataan hetkessä ja niin edelleen. Väsähtämisen merkkejä. Joskus hän myös itse kertoo, että haluaa päikkäreille, väsyttää. Tällaisina päivinä hän myös nukahtaa nopeasti päiväunille.

Silloin kun hän ei vaikuta väsyneeltä, ei ole päikkäripäivä, etenkin jos edellisenä päivänä hän on nukkunut. Muutaman kerran olen lukenut häntä väärin, eikä uni olekaan tullut. Silloin hetki huilataan, ja sitten pääsee hiljaisiin leikkeihin. Mistään pakkomakuutuksesta ei ole kyse.



Päiväunien vaikutus yöuniin


Neljävuotias on ihan mestari nukkumaan päiväunia. Meillä kuopus herää päiväunilta omaan tahtiin, esikoinen kaipaa yleensä herättelyä. Kello kolme on meillä takaraja, sen jälkeen ei enää nukuta, vaan herätellään. Siksi, ettei yöunille käyminen viivästyisi. Ja jos kuopus heräilee aikaisemmin, herätän myös esikoisen samaan aikaan.

Niinä päivinä kun nelivuotias nukkuu päiväunet, hänen uniajakseen tulee suunnilleen tunti. Joskus vähän vähemmän, joskus enemmän. Laitan yleensä kuopuksen ensimmäisenä unta hakemaan, onhan hän pienempi, sitten vasta leikki-ikäisen. Tuplarattailla liikenteessä ollessamme käyvät käytännön syistä yhtä aikaa.

Päiväunipäivinä kahdeksaan mennessä lapset ovat sängyssä valmiina hakemaan yöunta. Silloin kun neljävuotias ei ole nukkunut päikkäreitä, molemmat lapset ovat sängyssä jo yleensä ennen puoli kahdeksaa. Nukkuvat siitä sitten seitsemään, puoli kahdeksaan tai kahdeksaan.

Leikki-ikäisen unentarve on noin 10-13 tuntia vuorokaudessa. Lapsi nukkuu yönsä hyvin, eikä meillä onneksi ole univaikeuksia ollut sen jälkeen, kun suolisto-ongelmat taaperoikäisenä saatiin kuriin. Hän herää aamulla virkeänä, paitsi silloin, jos pikkusisko on hänet äänillään herättänyt, eikä ole saanut herätä omaan tahtiin. No joo, minäkään en herää hymy huulilla, jos minut on karjuttu hereille.


Mitä tapahtuu silloin, kun on liian monta päivää ilman päiväunia?


Joskus reissussa, kyläillessä ja muina arjesta poikkeavina päivinä mennään menojen ja tekemisten mukaan, ja neljävuotiaalta jätetään suosiolla päiväunet väliin. Kannattaako? No se on vähän siinä ja siinä. Jännittävinä päivinä päiväunille voi olla vaikeampi asettua, eikä toisaalta toista aina raaskikaan laittaa. 

Ei se yksi päivä vielä mitään, mutta jos on useampi päivä, tai jos lisäksi vaikka yöunille asettuminenkin viivästyy (niinkuin usein reissussa, koska käyvät kierroksilla), kostautuu se yöllä. Silloin yöllä itkeskellään ja puhutaan unissaan. Ei siis kovin levollista ja syvää unta lapsella tai meillä aikuisillakaan.

Useamman päivän reissuilla koitan sumplia myös isommalle lapselle päiväunet, edes pienet sellaiset. Hän onkin nyt iän myötä oppinut nukahtamaan päikkäreille myös kainaloon. Silittelyä otsasta niin, että silmät on pakko laittaa kiinni, sekä rauhallinen, raskas hengitys itselle. Toimii! Tämä ei tosiaankaan toiminut hänelle taaperoikäisenä, mutta on aika ihanaa nyt.



Joskus nolottaa kertoa


En tiedä, miksi joskus ehkä melkein nolottaa kertoa, että kyllä, meidän neljävuotias nukkuu edelleen päiväunia. Ehkä pelkään jonkun ajattelevan sen perusteella minun olevan höösäävä vanhempi, joka pitää neljävuotiasta vauvana. Tai jotain vastaavaa. 

Tulee tarve selittää, että se ihan oikeasti tarvitsee unosiaan, vaikka teidän lapsi ei niitä tarvitsisikaan. Ja että kaikilla on kivempaa, jos lapsi saa tarpeeksi unta. Ja että yliväsynyt lapsi ei nuku aamulla pitempään, vaan päinvastoin herää entistä aikaisemmin, ja sitä en todellakaan halua, hui.


Hermoja hivelevä ratkaisu


Ja joillakin voi olla niinkin, että lapsi kyllä tarvitsisi vielä päiväunet, mutta nukuttaminen tai nukahtaminen on vaikeaa, ja päiväunet ovat siksi jääneet. En itsekään erityisemmin pidä nukuttamisesta. Meillä nukutaan päikkärit rattaissa, ilman nukuttamista. Sekin vaati aluksi totuttelua. Jotkut unikonsultit tosin ohjeistavat, että kaikki unet olisi hyvä nukkua sängyssä. Olen tästä hieman eri mieltä, sillä hyvät ja riittävän pitkät päiväunet voi kyllä nukkua rattaissakin, neljävuotiaanakin. 

Tämä on ollut toimiva ratkaisu meillä, sillä ajattelen, ettei lähes mikään revi hermoja niin hyvin, kuin riehuvan taaperon tai isomman lapsen nukuttaminen. Rattaissa kun on ne vyöt, ja ajan kanssa se on myös lapselle merkki rauhoittumisesta. 


Kaikki eivät päiväunia tuossa iässä enää tarvitse, mutta osa tarvitsee. Uni on tärkeää, se on edellytys kaikelle oppimiselle ja aivojen toimimiselle.



Miten teillä nukutaan? Minkä ikäisenä teillä on jätetty päikkärit pois?




Ollaan myös Instagramissa, tuuhan mukaan tästä!

perjantai 30. elokuuta 2019

Kesähaaveita viimeiseltä kesäviikolta



Nyt eletään elokuun viimeisiä päiviä, eli myös kesän jäljellä olevat päivät alkavat huveta loppuun. Tämä kesä on ollut hyvin erilainen kuin vaikkapa viime kesä. Ja lisäksi tämä on tuntunut ihan loputtoman pitkältä, niin hyvässä kuin vähän huonommassakin. Jos vuosi sitten olisi pitänyt veikata, olisin arvannut vähän toisenlaista sisältöä kesää täyttämään.


Meidän muutto toiselle paikkakunnalle ajoittui kesän ihan ensimmäisiin hetkiin. Siitä kesä lähti käyntiin. Sitä edelti keskenmeno ja sen tuoma jäätävä fyysinen väsymys. Olisi halunnut tehdä ja toimia, mutta kroppa ei pystynyt. Ja sen myötä myös jonkin sortin stressi muutosta, ja siitä kaikesta pakkaamisesta. Kaikesta selvittiin kuitenkin.

Samaan aikaan mun isän vakavat terveysongelmat ja sairaalassaolo. Miehen loma, omien voimien palailua ja huoli isästä. Paljon kivoja pikkureissuja oman perheen kanssa, mutta myös paljon riitoja. Ei mitään vakavaa. Parisuhteessakin on erilaisia vaiheita, vaikka kaikki onkin hyvin.

Ikävä ystäviä. Ilo seikkailla uusissa paikoissa pääkaupunkiseudulla. Huoli omasta terveydestä. Keskenmenon jälkimaininkeina vakava raudanpuutos ja lievä kilpirauhasen liikatoiminta. Ja kuitenkin se iloinen ja luottavainen olo siitä, että kyllä tämä tästä. Verrattuna alkukesään on vointi jo ihan huikea, joten pari kuukautta vielä ajassa eteenpäin tekee paljon. Uskon niin.

Ihania kesäpäiviä. Kirpputoriretkiä, läheisten seuraa. Aika paljon reissaamista loppujen lopuksi, vaikka tältä kesältä jäikin suuremmat roadtripit tekemässä ja pysyttiin kotimaassa.

Muiden ihmisten raskauksien ja synnytysten seuraamista somessa. Ajatuksia siitä, että mitähän meitä varten on luvassa, ja milloin sen aika näyttäytyy. On ihana seurata muiden vauvakuulumisia. Se ei ole minulta pois. Päinvastoin mieli kaipaa niitä, ja etsiydyn usein juuri niiden vauvaperheellisten instastoryja selailemaan. Mulla on ihan selvästi sellainen vauvatutka päällä, halusin tai en. Kyllä meilläkin sitten ensi vuonna.

Esikoisen kerhon aloitus. Metsäkerho. Se tuntuu syksyltä. Olen kesän aikana jo ikävöinyt arkirutiineja, kerhoja ja muita mammamenoja. Sellaista arjen rytmiä ja tekemisen meininkiä. Siksi kesä on tuntunut pitkältä. Toinen syy on kaikki huolet. Liikaa mietittävää yhteen kesään. Vaikka olenkin luottavainen asioiden suhteen, niin ajatuksia on liian paljon yhden pään sisään.





Ja toisaalta sitten tämä kesä on ollut yksi hujaus vain. Niin nopea pyrähdys, että vaikkapa uimareissuja on tänä kesänä ollut monta kymmentä vähemmän viime kesään verrattuna. Ja sitten nämä päivät, kun ei tarvita pitkähihaista, eikä takkeja tarvitse ottaa mukaan edes varmuudeksi. Vaikka niitä päiviä olisi koko kesän ajan, on se silti pieni aika koko vuodesta.

Mulla oli kesähaaveissa mansikkaretki. Se oli jäänyt toteuttamatta, koska noh, oli kaikenlaista. Lasten kanssa mansikoita poimimaan mansikkatilalle. Lasten kanssa siksi, koska jos menisin yksin, siitä saattaisi tulla suorittamista, hetken tavoitteena olisi vain se täysi sankko. Todennäköisesti se menisi niin, että kilpailisin itseni kanssa, kuinka nopeasti sen sankon saa täytettyä.

Lapset ovat opettaneet minulle hetkessä olemista. Nyt sen hetken tavoitteena oli se mansikkaretki keskellä arkea, ihan kolmisin vain, leppoisasti. Se sankon täyttyminen oli sivuseikka, mansikoissa oli mistä valita. Jotain myöhäislajiketta. Oltiin, ihmeteltiin, syötiin ja kerättiin. Noiden pikkumimmien kanssa on parhaimmillaan niin huikeaa seikkailla. Taapero oppi sanat "hometta" ja "raaka". Viihdyttiin.

Se fiilis itselle tuosta reissusta oli paljon suurempi kuin menemisen vaiva. Asiana ei suuren suuri, mutta mun pieni, merkityksellinen haave. Sellainen, jonka toteutumisesta voimaantuu ja voi sanoa, että kuules elämä, mä sittenkin ehdin vielä tälle kesälle, vaikka oletkin yrittänyt nujertaa. 


Syksykin on kovin tervetullut. Tilaisin yhden vähähuolisen, aurinkoisen ja vanhoja ja uusia ystäviä täynnä olevan syksyn, kiitos! 



maanantai 26. elokuuta 2019

Kantelun tulos: Neuvola toimi väärin yrittäessään painostaa sisätutkimukseen synnytyksen jälkitarkastuksessa


Kirjoitin viime vuoden puolella ystäväni tapauksesta, jossa neuvola yritti painostaa sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa, ettei ystäväni menettäisi vanhempainrahoja. Oikeastihan vanhempainrahat eivät ole kytköksissä sisätutkimukseen. Ystäväni teki neuvolan toiminnasta kantelun ja siitä on tullut virallinen kanta: neuvola toimi väärin. Ehkä nyt tieto asian oikeasta laidasta leviää, kun saatiin ennakkotapaus.


Blogin Fb-sivulla ja Instagramissa julistinkin jo tätä ilosanomaa. Myös HS uutisoi aiheesta täällä, joskin kirjoitus on vähän vaillinainen, sillä siitä saa käsityksen, että vain kyseisessä tapauksessa sisätutkimukseen pakottaminen oli väärin. Oikeastihan ketään ei voi pakottaa sisätutkimukseen, vaikka joissakin tapauksissa se voisi olla tarpeellinenkin. Siitä kuitenkin päättää äiti itse. 


Näin se meni:


Ystäväni lapsi syntyi 2017 vuoden loppupuolella. Ystäväni ei kokenut tarvetta sisätutkimukselle jälkitarkastuksessaan, sillä eihän sitä nykyään pidetä rutiinitoimenpiteenä, vaan tehdään silloin, kun sille on tarvetta. Neuvolan kanta oli, että sisätutkimus on pakollinen kaikille, ja jos siitä kieltäytyy, ei voi saada jälkitarkastustodistusta Kelan vanhempainrahaa varten. 

Ystäväni teki neuvolan toiminnasta kantelun, sillä Suomessa ei ole lakia tai säädöstä, jonka mukaan sisätutkimus olisi pakollinen, edes etuuksien tähden. Tämä oli siis tosiaan yhden alueen koko neuvolan kanta asiaan, ei kenenkään yksittäisen neuvolatyöntekijän. Useinhan neuvolatyöntekijät ovat perillä asioista, mutta yleiset toimintatavat eivät ole yksittäisten työntekijöiden määriteltävissä, vaan tulevat esimerkiksi alueen esimieheltä.

Ystäväni pyysi neuvolasta tulosteen käynnistään, sieltä kohdasta, johon asiakkaan tiedot kirjataan. Asiakkaalla on oikeus saada itseään sisältävät tiedot. Neuvolan työntekijä kirjasi siihen, ettei sisätutkimukseen suostuttu. Tämä paperi lähetettiin Kelalle, ja sieltä myönnettiin vanhempainrahat, niinkuin kuuluikin. Kela ei tarvitse sisätutkimusta.


Sinnikkyys palkitaan: Neuvola toimi väärin, sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei ole pakollinen


Vaikka kyseinen synnytys tapahtui jo 2017 vuoden lopussa, ratkaisu kanteluun saatiin vasta nyt, 2019. Näissä asioissa usein kestääkin. Onneksi ystäväni oli sinnikäs, ja laittoi asian vireille, sillä nyt meillä on ennakkotapaus tilanteesta. Tiedän, että olisi helpompaa vain antaa asian olla, etenkin, kun olet juuri saanut pienen vauvan perheeseesi. Kiitos ystävälleni, sillä tästä asiasta on varmasti apua monelle muullekin naiselle jatkossa.

Neuvolaa huomautettiin toiminnastaan. Toivottavasti ovat ottaneet opiksi, ja muuttavat toimintatapojaan. Ystäväni ei varmastikaan ole ainoa, jota tukien menetyksellä on uhkailtu.

Sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei ole millään lailla sidoksissa Kelan etuuksiin. 


Kannaattaako sitten sisätutkimuksesta kieltäytyä? Sitä kannattaa miettiä tapauskohtaisesti, synnytystä ja siinä tehtyjen toimenpiteiden määrää miettien, sekä palautumista silmällä pitäen. Fakta on kuitenkin se, että  aina sisätutkimukselle ei ole tarvetta, eikä se aina ole hyödyksi. En suosittele ketään kieltäytymään pelkästään siksi, että voi. 



Lue asiasta lisää täällä: 


Kun sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa painostetaan Kelan tukien menettämisellä




Kuva Pixabay

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Imetysikävä



Ikävä imetystä kohtaan on löytänyt tiensä tänne meille. Se on ajoittaista haikeutta, vanhojen imetyskuvien fiilistelyä, mutta myös välillä ihan fyysistä kaipausta imetystä kohtaan. 


Imetyksen loppumisesta on nyt viisi kuukautta. Esikoisen imetyksen loppumisesta kuopuksen syntymiseen oli nelisen kuukautta. Eli sen jälkeen kun olen ensimmäisen kerran imettänyt, on tämä nyt pisin aika imettämättä. 

En olisi ajatellut, että imetystäkin voi kaivata niin kovasti. Eniten ehkä juuri sitä pienen vauvan imetystä, vauvan tuhinaa ja läheisyyttä. Onhan se melkoista symbioosieloa vauvan kanssa. 

Jonkun verran kaipaan myös kuopuksen imettämistä, onhan hän alle kaksivuotias edelleen. Hassu taapero. Tosin hänen imetyksensä ei pitkään aikaan ollut ollut enää sellaista seesteisen rauhallista. Siltikin se oli yhteinen hetki läheisyyttä.


Sylittely ja muu läheisyys ei ole aivan sama asia 


Sitä on vaikea sanoiksi selittää, mutta ei pelkkä sylittely korvaa imetyshetken läheisyyttä. Se ei ole sama asia jotenkin. 

Omissa ajatuksissani imetys myös liittyy siihen, että perheessä on pienen pieni henkilö, sillä enhän ole koskaan imettänyt esimerkiksi kolmevuotiasta. Toki kolmevuotiaskin on pieni, mutta eri tavalla, kuin vauva. Ehkä se on myös jonkinlaista vauvan kaipaamista kohdallani.


Imetys sitoo äidin vauvaan?


Imetys on sinällään sitovaa, ainakin vauvavuoden ajan. Minusta se ei kuitenkaan ole mitenkään negatiivinen tai raskas asia, vaan aika ihana. Olen vauvavuoden kulkenut vauva kainalossa joka paikkaan. Vauvavuoden aikana olen toki tehnyt pieniä pyrähdyksiä ilman vauvaakin, kauppaan, lenkille tai muualle, tunnin tai parin ajan.

Vauvavuoden jälkeen sitä vapautta olen saanut enemmän, sitä mukaa kun lapsi on kasvanut isommaksi. Oikeastaan vasta silloin olen alkanut sitä enemmän kaivatakin.

Toki osa imettävistä äideistä myös pumppaa maitoa niin, että joku toinen voi antaa sitä pullosta. Itse en ole kokenut tarvetta sille. Eikä se ole myöskään pois isältä. Siitä kirjoitinkin vuosi sitten täällä. Vanhemmuus on paljon muutakin kuin ruokkimista.

Äiti ja isä ovat vanhempina tasa-arvoisia, mutta erilaisia kuitenkin. Hyvä niin. Se, ettei isä imetä ja näin ollen voi ruokkia lasta hänen ensikuukausinaan, ei ole epätasa-arvoa, vaan biologiaa. Isä voi tehdä paljon muuta. Kiintymyssuhteen muodostuminen ei ole siitä ruokkimisesta kiinni.




Äitiys on aika jännittävää. Kasvamista, ja niin monia uusiakin tunteita, laidasta laitaan. Tätäkään en olisi osannut arvata etukäteen, imetysikävää.


Ja ensi kerralla täytyy ottaa sitten vielä enemmän imetyskuvia muistojen tueksi. Etenkin niitä pikkuvauvakuvia, oih. Tai ihan mitä vaan.




Meidät löytää myös Instagramista @iloelolaura ja Facebookista Iloa, eloa! -blogi

perjantai 23. elokuuta 2019

Kuukautiskuppi auttoi yli keskenmenoon liittyvistä tuntemuksista



Jännää, että kuukupista oli minulle menneenä kesänä paljon hyötyä keskenmenoon liittyvissä asioissa. Etenkin kehollisiin seikkoihin liittyen. Tämä ei ole mikään "pimppijuttu", vaan keskenmenosta toipumiseen liittyvä seikka.


Instagramin puolella kerroinkin kesän aikana jo tästä, mutta kirjoitan nyt vähän tarkemmin asiasta. Keskenmenoon liittyvät storyt löytyvät Instagramista kohokohdista.



Voimakas, kehollinen keskenmenoon liittyvä tunne


Keskenmenon jälkeen minulla oli aina lantionpohjan lihaksia aktivoidessa alitajunnasta kumpuava, voimakas tunne siitä, että nyt alapaastä tulee taas jotain raskaustavaraa eli vauvaa, istukkaa, hyytymiä, kuten keskenmenon aikaan. Eli toisin sanoen jokainen vessakäynti alkoi mielleyhtymällä spontaanista keskenmenosta.

Se on kamala tunne, koska siihen liittyy tietynlaista kauhua, vaikka tietenkin järjellä tietää, että mitään sellaista ei ole alapäästä tulossa. Sanopa se sun kropalle ja alitajunnalle. Se tunne, kun tajuaa, että et voi tehdä mitään, vauva vaan valuu ulos susta. Sitä säikähdystä ja kauhua ei ole mukavaa toistaa uudestaan ja uudestaan joka päivä.

Kun kesäkuussa oli sitten ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen, juuri noiden tuntemusten vuoksi tuntui ajatus kuukautiskupista tosi inhottavalta, enkä halunnut käyttää sitä. Minullahan on ollut kuukautiskuppi käytössä vuosien ajan, siksi tuo oli poikkeavaa.

Pakottauduin käyttämään kuukautiskuppia


No, koska hormonit hakivat paikkaansa, menkat olivat todella runsaat, eli ei mitään kovin juhlimista jos meinaa pelkkiä siteitä käyttää. Seuraaviin menkkoihin pakotin itseni käyttämään kuukautiskuppia. Ajatus teki tosi pahaa, aiheutti sykkeen nousua ja melkeinpä kauhua. Pari kuukautta oli takana noita päivittäisiä inhottavia hetkiä vessareissuilla.

Yllättäen se kuukautiskuppi olikin hyvä asia, kun pääsi sen ajatuksen yli ja alkoi vaan käyttämään taas. Muutenkin kuin vain verimäärän hallitsemisen vuoksi. Minulla meni muutama päivä, ennenkuin tajusin sen auttaneen myös noihin mielleyhtymiin keskenmenosta. Kai se kuukautiskupin asettaminen, tyhjentäminen ja uudelleen paikalleen laittaminen oli jotenkin niin konkreettista, että se vaikutti noihin oloihin.

Kauhun tunteet ovat hävinneet jokapäiväisiltä vessareissuilta kokonaan, ja sen jälkeen niitä on tullut hyvin harvakseltaan enää muissa tilanteissa, ei enää useita kertoja päivässä, eikä edes päivittäin, mutta ehkä viikoittain. Luulisin. Niin harvoin kuitenkin, että siihen ei kiinnitä samalla tavalla enää huomiota. Helpottavan suuri ero edelliseen verrattuna.


Ollaan siis ihan kavereita taas kuukupin kanssa. 


P.s. kuva on otettu ihan käyttämättömästä kuukupista, jos joku mietti :)




Tulehan mukaan myös Instagramin puolelle @iloelolaura ja Facebookiin Iloa, eloa! -blogi

tiistai 20. elokuuta 2019

5 ovulaatiota alle kolmen vuoden ikäeroon - no ne äitiyspäivärahat


Ei sillä että laskisin, enpä. Jos haluaisi kuopuksen ja mahdollisen seuraavan lapsen välille sen alle kolmen vuoden ikäeron, tarkoittaisi se sitä, että olisi vielä viisi ovulaatiota aikaa onnistua. Kuulostaako vähän stressaavalta?


Minusta se kuulostaa stressaavalta, mutta en silti stressaa, koska se ei vie mihinkään. Mutta onhan tuo tosi asia, ja saahan sitä miettiä. Miksi sitten juuri se alle kolmen vuoden ikäero? No, sisarusten välisten suhteiden lisäksi Kelan maksamien äitiyspäivärahojen vuoksi. Alle kolmen vuoden ikäerolla edelliseen lapseen ne maksetaan aikaisempien laskelmien mukaan.

Kolmen vuoden ylittyessä ne nollaantuvat, ja jos ei ole ollut töissä ennen seuraavan lapsen tuloa, pääsee minimipäivärahoille. Määrä on 27,86€ arkipäivältä. Minulla on molemmista lapsista ollut samat äitiyspäivärahat, esikoista edeltävistä työajoista lasketut. Ero tuohon minimipäivärahaan on kyllä huima.

Ensi vuoden alussa voimaan tuleva uudistus tekee sen, että äitiyspäiväraha määräytyy 12 edellisen kalenterikuukauden ajanjaksolta. Enää ei siis riitä se kuusi kuukautta, joka aiemmin on sitten kerrottu kahdella. Tämä siis silloin, jos on kyse esikoisesta, tai tuo kolmen vuoden ikäero ylittyy.


Töihin aina ennen seuraavaa lasta?


Toki olen kuullut keskustelua siitäkin, että jokaisen lapsen välissä pitäisi olla töissä, että ylipäätään saisi mitään etuuksia.  Oman lapsen kasvatus kotona on sellaista muiden rahoilla laiskottelua, kuulemma. Kaikkea sitä kuulee. Ainakin minun alallani palkkani on sen suuruinen, että siitä maksetut veroroposet ovat huimasti pienempi määrä kuin ne kulut, joita yhden lapsen päivähoidosta valtiolle muodostuu.

Sitten taas toisaalta tämä tuntuu aika turhanpäiväiseltä mietinnältä. Raha raha raha, vaikka mistään vauvasta ei ole vielä tietoakaan. Onhan vauva, lapsi, paljon arvokkaampi kuin mikään raha. Mutta karu faktahan se on, että kyllä sitä rahaa tarvitsee.

Ja mitäs sitä muutakaan tekisi, kuin miettisi kaikennäköistä, kun vasta odotellaan sitä odotusta. Katsotaan, miten käy. Kieltädyn stressistä kuitenkin. 



Onko teillä toivottu syystä tai toisesta alle kolmen vuoden ikäeroa? 



Tule seuraamaan myös Instagramiin @iloelolaura ja Facebookiin Iloa, eloa! -blogi

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Syksyn suunnitelmat kotona lasten kanssa


Kesän aikana me vaihdettiin paikkakuntaa, ja nyt syksyllä alkava arki on vasta pikkuhiljaa pyörähtämässä käyntiin. Kerhot ja muut kotiäitimenot jatkuvat taas pitkän kesätauon jälkeen. Tylsää ei kyllä ole ollut kesälläkään, ei ole ehtinyt tulla!



Meillä on uutta ja jännää, kun aloitetaan tutustuminen paikkakunnan lastenmenoihin. Asukaspuisto onkin ollut auki koko kesän, ja siellä ollaan jo muutamasti käyty pyörähtämässä (alkukesällä ruoan perässä, kun oli lapsille ilmaiset puistoruokailut). 

Esikoiselle haettiin kerhopaikkaa kesän aikana, mutta vielä ei ole tietoa, pääseekö hän sellaiseen, sillä hakuaika oli keväällä, kun meillä ei ollut muutto vielä selvillä. Katsotaan, kuinka täyttä täälläpäin kerhoissa on.

Jos pääsisi, kerhoa olisi kolmena päivänä, yhteensä yhdeksän tuntia viikossa. Kaksi päivääkin olisi meille ihan riittävä, niinkuin lapsella edellisen lukuvuoden ajan oli. Kerho olisi varmasti mieleinen asia kaverisuhteita miettien, sillä siellä on ne muut hänen ikäiset tyypit. Vaikka onneksi sellaisiin törmää välillä muissakin menoissa. Ja toisaalta, leikit onnistuvat kyllä monen ikäisten kanssa, onhan hän jo neljävuotias.



Kaksivuotias omaan kerhoonsa?


Täällähän olisi päiväkerhomahdollisuus myös tuolle kuopuksellekin, sillä seurakunnan kerhoissa on parivuotiaillekin omansa, tokikin tunteja ja päiviä on vähemmän kuin isompien kerhossa. Sitä me ei nyt kuitenkaan haettu hänelle, sillä tuntuisi hassulta kuskata vain päivä toisensa perään isompaa ja pienempää eri kerhoihin, viettäen itse sen ajan sitten jossain. Kerhot kun eivät suinkaan olisi samoina päivinä molemmilla lapsilla. Mihin väliin se ihana vapaus lasten kanssa menemiseen jäisi?

Ja tokikin en koe kaksivuotiaamme vielä hyötyvän kerhosta, sitä "itsenäisyyttä" kun ehtii harjoitella kyllä lopun ikää. Tosin jos mulla olisi vain yksi lapsi, taapero, sitten miettisin asiaa varmaan eri lailla, olisihan se kerhoaika sitten mun omaa aikaa, hehheh.

Meidän alueelta löytyy avoin päiväkoti, joka on auki arkipäivisin 9-15. Aika kiva. Lisäksi on se asukaspuisto, jonka aukioloajat taitavat olla aika samanlaiset. Parin kilometrin päästä löytyy seurakunnan perhekerho, ja ihan vakavasti olen harkinnut myös puolen kilometrin päässä olevaa seurakunnan perhemuskaria, vaikka se maksullinen onkin (me ollaan tähän asti harrastettu vain ilmaisia menoja).

Lisäksi lapsille järjestetään arkisinkin jonkun verran kulttuuririentoja, Helsingin puolella on viikottaista toimintaa johon olen ajatellut osallistua, julkisilla pääsee minne vaan. Ja ja ja kaikki kirjastot ja retkeily ja kirpparit ja muiden äitien ja lasten treffailu. Seikkailupäivät, ah! Että eiköhän meille kaikkea kivaa löydy.






Ennen kaikkea me nautitaan näistä vuosista, kun ei olla vielä kiinni koulujen ja muiden rytmeissä. Siksi kolme kerhopäivää kuulostaa rajoittavalta, sillä niin paljon on kaikkea muutakin. Ja ennen kaikkea yhdessä molempien lasten kanssa. Mutta eiköhän me sopeuduta siihenkin. Katsotaan, mitä kaikkea kivaa uusi arki tuo tullessaan!


Mitä kaikkea teillä tuo syksy tullessaan?




Kuvat on otettu Pyhäranta Campingistä, jossa oltiin alkukesällä telttailemassa. Lasten leikkipaikka oli ihana, ja ranta matala lasten puljailla. 


Tule mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

torstai 8. elokuuta 2019

Raskaus toiveissa, joten suuntasin verikokeisiin

Kaupallinen yhteistyö Puhti.fi kanssa


Kun toiveissa on raskaus, kuinka siihen lähtisi valmistautumaan? Tässäpä vinkki: terveelllisen elämän ja vitamiinien lisäksi vaikkapa ottamalla selvää mitä keholle oikeasti kuuluu. Koska itselläni on takana keskenmeno, eikä vointikaan ole ollut sen jälkeen voimallisin, elimistön vointi kiinnostaa entistä enemmän. Omien tulosten näkeminen oli tosi mielenkiintoista.


Tosiaan, keskenmenon jälkihuolto julkisella puolella oli todella minimaalista, sitä kautta ei vastauksia saanut. Ainoastaan raskaushormonin laskeminen mitattiin. Tämä on aika tyypillistä ilmeisesti, näin olen kuullut usealla paikkakunnalla olevan. Harmi. Ehdotinkin Puhdin kanssa yhteistyötä aiheen tiimoilta, koska heidän palvelunsa vaikutti niin helpolta, eikä siihen tarvinnut erikseen lääkärin lähetettä. Tämän kesän jäljiltä helppous on juuri se mitä kaipasin.



Miksi halusin käydä labratesteissä?


Raskaus ei ole sairaus, niin sanotaan. Ei olekaan, mutta ei se myöskään ole kropalle ihan piece of cake. Kun tavallisesti kehotetaan syömään jatkuvasti lähinnä vain D-vitamiinia, raskaana ollessa suositellaan foolihappoa ja usein myös jotain monivitamiinilisää. Loppua kohden moni tarvitsee myös rautalisää. Raskausaikana rakennetaan uutta elämää, vauvaa, ja siksi tarvitsee olla kaikkia rakennusaineitakin. Kehossa voi olla lisätarvetta muullekin, kuin näille yllämainituille.

Vaan mistä tietää, saako tavallisesta ruoasta kaiken tarvittavan, tai riittääkö Suomen D-vitamiinisuositus takaamaan juuri sulle riittävän D-vitamiinitason? Ei tiedäkään. Ajattelen, että raskaana tai ei, on aina avartavaa ottaa selvää omaan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä.  Raskauden kuormittavuuden raskausaikana myös hormonitoiminta muuttuu, vaikuttaen moneen. On helpompi edistää omaa hyvinvointiaan, kun tietää, mihin asioihin pitää panostaa. Kehon hyvinvointi vaikuttaa myös siihen, miten raskausaika sujuu ja miten jaksat koko raskauden ajan.

Kuva Puhti.fi


Mitä testata?


Kesän jaksamisen pohjalta minua kiinnosti kovasti, millainen luku ferritiineistäni  paljastuu, sillä keskenmenossa menetin kuitenkin paljon verta. Raskauden alkamiseen ja jatkumiseen vaikuttaa muun muuassa hormonit ja folaatti, jota syönkin foolihapon sijaan juuri folaattimuodossa, sillä se imeytyy paremmin. Siksi kiinnosti myös se, onko syömäni folaatti hyvin imeytyvä, ja ottamani annos tarpeeksi suuri minulle.

B12 puolestaan vaikuttaa raskaudessa vauvan kehitykseen, D-vitamiini vauvan luuston kehittymiseen, kilpirauhasen toiminta taas vaikuttaa niin äitiin kuin lapseenkin. Niin moni asia vaikuttaa.

Koska toiveissa oli useampi erillinen tutkimus, valitsin paketin, josta näitä löytyy. Se on Raskautta suunnittelevan terveystarkastus, sillä nimensä mukaisesti se on laaja paketti tutkimuksia, kohdistuen esimerkiksi juuri minulle. Ferritiinin, folaatin, kilpirauhasen, D-vitamiinin ja B12 lisäksi siihen kuuluu lisäksi myös täydelllinen verenkuva, veren rasva-arvo, CRP, ja glukoosiarvo. Aika kattavasti kaikkea.

Tarkoitus ei ole etsiä sairauksia, vaan edistää omaa hyvinvointia ja jaksamista.

Käytännössä se meni näin


Puhtiin ei tarvita lääkärin lähetteitä, vaan yksittäiset testit tai testipaketit voi ostaa suoraan heidän verkkosivuiltaan. Mitään muita maksuja ei tule, ei labrakäynnistäkään SYNLABissa.

Lunastin Puhti.fi verkkokaupasta tuon raskautta suunnittelvan terveystarkastuksen, ja varasin ajan SYNLABiin. Meitä lähin SYNLAB löytyi Tikkurilasta (näitä on 27 eri paikkakunnalla). Varasin aikaa sunnuntai-iltana, ja sain ajan varattua seuraavalle aamulle jo. Aamuaika siksi, että useampi testeistä vaatii paastoamista. Me köröteltiin lasten kanssa lähijunalla perille saakka, sillä labra on samassa rakennuksessa kuin juna-asema. Ihanan helppoa.

Labrassa SYNLABin työntekijä jutteli mukavia lapsille samalla kun putkilot täyttyivät verestäni. Sitten vaan tuloksia odottelemaan. Lähes kaikki tulokset tulivat Oma Puhti -sivuille jo saman päivän iltana, joista sain ilmoituksen tekstiviestillä. Folaattien tulokset valmistuivat seuraavana aamupäivänä.

Tulokset ovat selkeässä muodossa. Niistä näkee yhdellä vilkaisulla oman tuloksensa lisäksi viitearvot. Jokaisen testin kohdalla pääsee myös lukemaan, mitä testattu asia oikeasti tarkoittaa, joten ei tarvitse googletella, mitä erikoiset sanat olivatkaan. Uusia testejä ottaessa tulokset tulevat samaan paikkaan, ja testituloksia kehityksineen on helppo vertailla.


Ohhoh! Tältä mun tulokset näyttävät

  

Laitan tähän kuvina osan testituloksista. 

Suurin osa tuloksistani oli hyviä, muutama suorastaan huippu. Jokunen sitten taas viitearvojen ulkopuolella. Ilahduksen aiheita olivat etenkin D-vitamiini, joka oli 201,0nmol/l (katso kuva) sekä molemmat folaatit. Myös hemoglobiini oli noussut. Nyt se oli 123, kun keskenmenon jälkeen, pari kuukautta sitten se oli sen 95.




Vaan ferritiini ja kilpirauhashormoni, auts.

Ferritiinini on 18,5. Aika huono, mutta onneksi ei huonompi. Harmi, ettei keskenmenon jälkeen ole tuota mitattu, sillä oman vointini perusteella veikkaisin, että se on ollut huonompikin, sillä vointini ja jaksamiseni on hitaasti mutta varmasti mennyt koko ajan parempaan. Ja siltikin se on vielä noin vähän! Tämä tulos vahvistaa entisestään sitä oloa, että tunnen kehoani, enkä ole jauhanut näistä asioista ihan syyttä.

Se kilpirauhanen sitten. Tyroksiini (S -4T -V) viitearvojen sisällä, aika keskellä vihreää aluetta. Tyreotropiini (S -TSH) puolestaan raja-arvojen alapuolella, viitaten lievään kilpirauhasen liikatoimintaan. Siis oho! Vaikka tokikaan nämä testitulokset eivät ole mitään sairauden etsintää, eikä tulos itsessään vielä tarkoita, että minulla se olisi, mutta kertoohan tuo toki sen, että tasapainossa hormonini eivät ole. Tuloksesta vahvistuu myös ajatus, että myös progesteronin mittaaminen voisi olla paikallaan. Tai ihan jopa hormonipaneeli.



Ajattelen, että tieto ei todellakaan lisää tuskaa. Ei edes noiden arvojen kohdalla, jotka olivat surkeat. Päinvastoin. Tieto antaa avaimet hyvinvoinnin etsimiseen. Ja luulenpa, että aion noita muutamia testejä käydä ottamassa jatkossakin. Kiitos Puhti!




Ensimmäinen kuva on Pixabaysta. Oli tarkoitus ottaa kuva omasta labrassakäynnistä, mutta lasten kanssa se jostain syystä unohtui :D 


Instagramin puolella @iloelolaura löytyy aika ajoin tästäkin aiheesta lisää storyjen puolella. Tuuhan sinne! 

lauantai 3. elokuuta 2019

Hyi miten noloa kertoa yrittävänsä raskautua!

Raskauden yrittämistä leimaa tietty nolous tai häpeä, ehkä kipeyskin. Ei vauvan toivominen, vaan se, jos sitä tarvitsee yrittämällä yrittää. Sellainen, että parhaat tyypit tulee raskaaksi melkein edes yrittämättä. "Jätettiin ehkäisy pois, ja hupsis, kahdesta tulee kolme!" Supersiittiöiden ja superovulaation kohtaaminen ja bum. Ei tarvitse kuin miehen katsoa päin, ja raskaana ollaan. 


Sitten vielä ne, jotka raskautuvat järeästä ehkäisystä huolimatta. Se, että raskautta joutuu yrittämään, kuulostaa nololta. Kun sitä joutuu odottamaan, on jotenkin huonompi? En tiedä, kummalle se on ylipäätänsä suurempi asia, naiselle vai miehelle? Onko jotenkin miehen mitta se, että näyttää kyvykkyytensä siittämällä jälkeläisiä, naisen mitta se, että sikiää helposti ja onnistuu "tuottamaan" täysiaikaisia, terveitä jälkeläisiä? Ei kumpikaan, mutta kyllä nuo ajatukset silti jossain määrin olevat vielä olemassa tässäkin maailman ajassa.

Vaikka tietenkään ei ole oikeasti huonompi, enkä itse ajattele mitään sen tyylistä. Raskautumisyrityksiä vain leimaa tietty salamyhkäisyys, vaikka odotuksen odotus on monille pareille liiankin tuttua, ei harvinaista. Siksi voi joskus tuntua siltä, että olisi huonompi. Miksi ei onnistu samalla lailla kuin muut? Vaikka kaikki muutkaan eivät suinkaan onnistu silmänräpäyksessä, yrittämiselle ei vain ole samalla lailla kasvoja kuin jo raskaana oleville. Raskaus näkyy loppua kohden päällekin päin, yrittäminen ei.

Jo ennen keskenmenoa pohdin samaa asiaa, se löytyy täältä. Nyt keskenmenon myötä on tullut lisää ajatuksia asiaan myös siksi, että olen lukenut enemmän aiheesta, ja törmännyt erilaisiin kokemuksiin.


Epäonnistuminen?


Raskautuminen ei vielä tarkoita mitään. Tai tarkoittaahan se toki sitä, että on onnistunut tulemaan raskaaksi. Mutta vaikka raskautuisikin, se ei silti tarkoita vielä, että saisi sen palkinnon raskaudesta. Elävän vauvan, uuden perheenjäsenen. Keskenmeno. Kohdun ulkoinen raskaus. Tuulimunaraskaus. Kemiallinen raskaus. Kohtukuolema. Ennenaikaisuus. Vauvan kuolema. En yhtään ihmettele, että tämä on niin hiljainen aihe. Jos kaikki tietävät yrityksestä, niin johan siinä menettää kasvonsa jo, kun vauvaa ei kuulukaan, tai jotain tapahtuukin? Olisi epäonnistunut muiden silmissä?

Ja kun niitäkin ihmisiä löytyy, jotka kommentoivat kärkkäästi toisten lapsilukua tai muuta. Mulla ei ole vielä niin montaa lasta, että olisin saanut kommenttia siitä, että yritän ylikansoittaa maapallon omilla jälkeläisilläni, mutta kolmen, neljän tai useamman lapsen vanhemmat niitä ovat usein joutuneet kuulemaan.

Ymmärrys kaikkia niitä kohtaan, jotka valitsevat olla kertomatta. Ja samalla kuitenkin halu kertoa asioista omalla kohdalla. Kertoa siitä, että se ei ole epäonnistumista. Se on elämää, eikä elämä ole aina pelkkiä onnen hetkiä.



Raskautumisyrityksestä puhuminen ei ole seksipuhetta


Suurimmalla osalla ihmisistä raskautumiseen liittyy seksi, hyvin oleellisena osana. Yleensä parisuhteeseen kuuluu seksi, joten en koe, että raskautumisyrityksistä tai edes ovulaation ajankohdista kertominen olisi seksipuhetta. Ei pitäisi olla kenelläkään yllätys, että parisuhteissa nyt yleensäkin on seksiä, vaikka vauvahaaveita ei olisikaan. Tämmöisen seksi-näkökulmankin olen kuullut asiaan, että kertomisesta pitäisi pidättäytyä juurikin siksi, ettei tulisi samalla toitottaneeksi seksiin liittyviä asioita. Hassua. 

Voin kertoa, että meillä on nyt keskenmenon jälkeen aloitettu yrittämään vauvaa. Eikä sen kertominen ole mielestäni noloa. Elämämme ei keskity siihen, tai pyöri vain sen ympärillä. Olemme edelleenkin aivan tavallinen lapsiperhe, jonka lapsiluku ei ole vielä täynnä .


Lue myös





Hyppää mukaan Instagramiin @iloelolaura. Storyjen puolella löytyy usein aiheeseen liittyviä ajatuksia! Fb löydät blogini nimellä Iloa, eloa! -blogi

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Mitä keskenmeno opetti? Kannattaako raskaudesta huudella aikaisin? Vai jättäisikö kertomatta jatkossa?


Kerroin edellisestä raskaudesta "kaikille" hyvin ajoissa. Tai lähinnä niin, että kirjoitin uutisen someen aikaisilla viikoilla. Oli ihanaa kertoa, mutta olisiko ollut järkevämpää kertoa vasta niin sanotuilla varmemmilla viikoilla? Olisiko se muuttanut jotain?



Oli ihanaa kertoa raskaudesta alusta asti. Puhua siitä, jakaa siihen liittyviä tuntemuksia ja asioita. Iloita joka hetkestä ääneen. Koska kerroin raskaudesta, keskenmenokokemusten jakaminen kuului samaan pakettiin, vaikkakin tein sen hyvin spontaanisti, keskeltä tunnemylläkkää.

Jotkut kokevat itsesuojeluna hiljaisuuden. Rauhassa, yksinäisyydessä suremisen. Itse koen, että minulle olisi ollut miltei itsetuhoista olla hiljaa. Oli tarve kertoa, kirjoittaa.


Kannattiko huudella raskaudesta jo epävarmoilla viikoilla?


Keskenmeno olisi tullut silti, vaikka en olisikaan iloinnut julkisesti raskaudesta alusta alkaen. En ole katunut, sillä mitä se muuttaisi? Olen saanut enemmän kuin olen antanut.

Tavallaan onneni oli se, että kerroin. Etenkin keskenmenoa ajatellen. En olisi osannut ennalta arvata, kuinka hyvää se teki niin kipeän kokemuksen keskellä. Sitäkään en olisi voinut tietää, kuinka paljon vertaistukea tulee saamaan muilta. Tai sitä, kuinka helppoa on, kun muut tietävät. Ei tarvinnut salailla, tai itkeä piilossa, surra näkymättömissä. Tavallaan se että kertoi heti, auttoi siinä, ettei keskenmenosta tullut suurempaa mörköä. Tokikin keskenmeno jättää siltikin jonkinlaisen jälkensä. Eletty elämä.

Kannatti huudella siis. Sain elää onnellisia hetkiä raskaana, ja sain myös tukea, kun sitä kovasti tarvitsin.



Mitä keskenmeno opetti?


Lapset todellakin ovat lahja. Sen olen aina tiennyt, mutta nytpä tiedän paremmin. Niitä ei tehdä, vaan saadaan. Jos saadaan.

Oli myös ihmeellistä nähdä pieni vauva omalla kädellä. Vauva, jonka elämä päättyi ennen kuin se kunnolla ehti alkamaankaan. Ymmärrys siitä, että vauva on alusta asti vauva, vaikka kuinka yritämme peittää sen käyttämällä nimityksiä alkio tai sikiö. Ihminen.

Keskenmenon myötä olen myös etsinyt enemmän tietoa hormoneista. Hormonitasapaino, tai ehkä juurikin tasapainottomuus on todella mielenkiintoista. Ja surullisen yleistä. Laajat vaikutukset niin raskautumiseen kuin raskauden jatkumiseenkin. Lapsettomuus, keskenmenot, kohtukuolemat ja ennenaikaisena syntyminen. Tähän aiheeseen jatkan perehtymistä!


Kertoako seuraavasta raskaudesta sitten joskus? Entä jos tulee toinen keskenmeno? 


Tätä olen miettinyt paljon. Jos meille seuraava raskaus suodaan, todennäköisesti silloinkin tulee asiasta puhuttua alusta asti. Luulisin niin. Myös uuden keskenmenon mahdollisuus on ajatuksissa pyörinyt paljonkin, mutta en halua elää pelko persuksissa. Siksi en näe mieltä analysoida asiaa enempää. Tokikin, jos toinen keskenmeno tulisi vielä tähän perään, pitäisi lähteä selvittelemään kehon tilaa entistä enemmän. 

Yhdestä keskenmenosta voi vielä ajatella sen tyypillisen lauseen, että vauva ei ollut elinkelpoinen, tai muuta vastaavaa. (Itse en silti omalla kohdallani ajattele niin.) Kaksi tai useampi kuulostaa jo siltä, ettei kaikki ole äidin kropassa hyvin. Suomessa lapsettomuuden ja keskenmenojen syitä tutkitaan pintapuolisesti , eikä läheskään aina näille asioille löydy siksi syytä. Toivottavasti elämä ei vie sille tielle kuitenkaan.


Taas vähän viisaampina jatketaan eteenpäin.



Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura, sillä arki ja ajantasaiset ajatukset löytyvät sieltä!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Pieneen tilaan menevät matkarattaat, jotka olisivat vielä edulliset ja hyvät? Kokemuksia Beemoo Easy Fly Luxeista


Keväällä meillä oli mietinnän alla uudet matkarattaat. Tai oikeastaan niitä mietittiin jo viime kesän roadtripillä. Edellisistä matkiksista, Graco Evoista tykkäsin kovasti, mutta ajan saatossa niistä hajosi kuitenkin jarru, ja ennen kaikkea niiden kasauskoko ei ollut pienimmästä päästä. Monet perusmatkikset ovat aika isoja silloin, kun takakonttiin pitäisi mahtua vähän sitä sun tätä. 



Babyzen Yoyot, Bugaboo Beet ja muut kaverit taitavat olla niitä pienien matkarattaiden aatelia. Ottaisin somat ampparit koska vain, mutta 700€ hinta on aika suolainen, ja Yoyojen 400 euroakin saa vielä aikaan pienoista nikottelua. Siksipä ne eivät mietintälistalleni päätyneetkään, mutta onneksi muutamalla edullisemmalla  merkillä oli vastaavanlaisia malleja, ja niistä rupesinkin miettimään sitten meidän matkiksia.


Kokemuksia?


Näistä  edullisemmista merkeistä halutunlaisia olivat Milla&Måns Soma 2, Emma Babykiss, Carena Kobbe Trend, Beemoo Easy Fly Lux, Trille Skagen.. Olikohan vielä muitakin? Lähes identtisen näköisiä matkarattaita, samaa hintaluokkaa kaikki, suunnilleen sadanviidenkympin kategoriaa. Kriteereinä meillä oli aika perusjutut, pieni koko, ok hinta, makuuasento, tavarakori, ei tuplarenkaita (en pidä niistä) jne.

Suomeksi noista ei löytynyt niin paljoa vertailuja tai blogikokemuksia, mutta ruotsiksi löytyy useampiakin lastenvaunublogeja, joita selailin hullunkiilto silmissä. Ah! Useaan kertaan luin samoja sivuja. Myös keväisen vatsatautini käytin sivuja selaillen. Ja googlehan kääntää, itsellä ei ruotsi taivu niin hyvin, että osaisin lastenvaunusanastoa. Joissakin blogiteksteissä verrattiin yllämainittuja rattaita ja Yoyoja, ja sen pohjalta sai ihan hyvää käsitystä, että mistä on puhe.

Ratasostot ovat yllättävän isoja päätöksiä, ja siksi tätäkin päätöstä tein pitkään. Huonot rattaat saa vain vihaiseksi. Netistä kun tilailee, niin ei kovin paljon tiedä, mitä ostaa. Voi vain lukea ominaisuuksia, vertailla ilmoitettuja mittoja ja etsiä noita muiden kuvauksia vempaimista.


Carena Kobbe Trend vs. Beemoo Easy Fly Lux


Mun finaaliin pääsivät Beemoo Easy Fly Lux ja Carena Kobbe Trend, sillä noissa oli kehittyneimmät ominaisuudet, esim. paranneltu tavarakori, pitkä kuomu, jalkatuki. Eroja näissä kahdessa ei ole kyllä kovinkaan paljoa. Esim. ilmoitettu paino 6,7/6,9kg (Yoyot 6,2kg), painoraja 18kg, selkänoja 45cm, iso, laajeneva tavarakori ( Kobbe Trendissä vetoketjulla, Easy Fly Luxissa magneetilla), sama kasaussysteemi, irrotettava t-turvakaari, makuuasento ja tokikin lähes identtinen ulkonäkö.

Kokoontaitettuna Easy Fly Lux on 25x53x46 ja Carena Kobbe Trend 23.5x52.5x45.5 eli oikeasti varmaan täysin samat. Menevät useammissa lentoyhtiöissä käsimatkatavaroihin.

Katsoin myös noiden rattaiden edellisiä versioita, eli Carena Kobbea ja Beemoo Easy Fly sekä Beemoo Easy Fly+ -malleja. Osassa oli mainittu pienempi painoraja, osassa ei ollut jalkatukea, joku painoi enemmän, ja pääsääntöisesti kasauskoko vähän suurempi.

Ihan viime metreillä, tilausta tehdessä, päätin ostaa Beemoon versiot Carenan sijaan. Siihen asti oli ollut toisin perin. Voiton vei Easy Fly Luxien pitempi kuomu, jota Kobbe Trendeissä ei ollut. Toisaalta, olisin varmaan ollut ihan yhtä tyytyväinen myös Kobbe Trendeillläkin, sen verran samanlaiset ne ovat. Hintaa matkarattailla oli sillä hetkellä 130€, hinta kun näkyy vaihtelevan ajankohdan mukaan paljonkin (tällä hetkellä samat rattaat 185,90€).


Beemoo Easy Fly Lyx matkarattaat käytännössä


Tiesinkin jo ennalta, että tuommoiset minimatkarattaat eivät ole mitkään metsä- tai umpihangen rattaat. Kaupungilla, asvaltilla ja hiekkateillä nämä ovat tosi ketterät rattaat, nurmikollakin liikkuvat eteenpäin, vaikkeivät sulokkasti. Mukulakivilläkin pääsee eteenpäin, jos työntelee rauhallisesti. Talvikokemusta ei vielä ole, mutta eivät varmastikaan kulje loskassa. Sen sijaan tavallisessa, auratussa lumessa uskoisin kulkevan vähintään samalla lailla kuin nurmikollakin.

Pienissä matkarattaissa eturenkaat ovat pikkuiset, mikä tarkoittaa, että korkeissa rotvalleissa pitää rattaita avittaa. 11 kiloisella lapsella rattaat kulkevat ketterästi, 16 kiloisella eron huomaa ohjailtavuudessa, mutta pelittävät ihan hyvin kuitenkin. 

Näiden pienestä kasauskoosta olen kyllä jo nyt nauttinut, vaikka ei ollakaan reissattu kotimaata kauempana. Erityisen kiitollinen olin silloin, kun yllärinä piti mahtua myös yksi rollaattori takakonttiin, kun oltiin juuri tulossa viikon kestäneeltä reissulta täydellä autolla. 

Rattauden kasaus on tosi näppärä. Erityistä kiitosta saa myös se superpitkä kuomu, on oikeasti tosi pitkä. Ja tavarakori on avattavan läppänsä ansiosta erityisen tilava.  

Selkänojahan noissa ei ole mikään järisyttävän kokoinen, sillä sen koko kasvattaa samassa suhteessa myös rattaiden kasauskokoa. Ihan riittävän pituinen kuitenkin, kun kyse on matkarattaista.



Samat summattuna vielä näin:


Plussat

+kasauskoko ja helppo kasaus
+iso kuomu
+oikeasti tilava tavarakori
+asiallinen hinta
+irroitettava turvakaari
+tasaisen hyvä ajo, liikkuu ja kääntyy vaivattomasti 
+18kg painoraja


Miinukset

-koska pikkuiset ja keveät, ei työntöaisalle voi kasata kilokaupalla tavaraa
-joutuu auttamaan korkeammista kynnyksistä
-vyöt lyhyehköt
-mukana tullut hyttysverkko aika rimpula. Käytän mieluummin toista.


Toivotaan, että nämä saavat olla meillä pitkäikäiset matkarattaat! Tähän asti ainakin vaikuttavat hyviltä :)



Seuraahan myös IG @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

torstai 11. heinäkuuta 2019

Diy: Näin korjaat Baby Born -nuken irronneen jalan



Puoli vuotta sitten esikoisemme Baby Born -nuken Pepin jalka irtosi. Ilmeisesti lapsella oli ollut hankaluuksia nuken pukemisessa, ja jalkaa tuli taivutettua liikaa sivulle tai taakse. Kun Baby Bornilta irtoaa jalka, tarkoittaa se sitä, että myös jalan sisuksista on katkennut osia. Ei siis riitä, että jalan vaan pullauttaa paikalleen.



Ei saa korjattua?


Baby Bornit eivät ole mitään halvimpia nukkeja. Omamme ovat tosin ostettu kirpparilta, joten kalliista hinnasta ei voi puhua. Harmitus oli kuitenkin melkoinen, sillä Peppi on esikoisen ensimmäinen nukke, ja sillä leikitään joka päivä. Mua itseä taisi oikeastaan harmittaa vielä lastakin enemmän kun mietin, kuinka rakas nukke on, ja pelkäsin sen tulevan hyljeksityksi jalkavammansa kanssa. Koska kukapa kolmevuotias vapaaehtoisesti valitsee leikkeihinsä raajarikon? Niinpä.

Nuken tuomio vaikutti lopulliselta. Sitä ei saa korjattua, muutkaan eivät ole saaneet korjattua. Pitäisi vain hankkia toinen samanlainen.

Ajattelin kokeilla kuitenkin vielä paria juttua ennen luovuttamista. Yleisliimasta ja kontaktiliimasta ei ollut tässä kohtaa oikein mihinkään, ja mitään kuminauhakikkoja en jaksanut kokeilla, koska kuminauhaa tavallisesti kannattelevat osat olivat hajonneet jalan sisältä.


DIY: Näin korjaat Baby Bornin jalan


Kuumaliima sen sijaan vaikutti potentiaaliselta. Mun suunnitelma oli pruutata kuumaliimaa jalan istutuskohtaan niin paljon, että kuivuessaan siitä muodostuisi este jalan irtoamiselle. Ensimmäinen kokeilu oli lupaava, mutta jalka irtosi leikeissä kuitenkin piakkoin. Tässä ei haittaa, jos ei ekalla tai tokallakaan kerralla onnistu. Sitten vain uusi yritys, kyllä se onnistuu lopulta.

Huom! Tämä onnistuu vain, jos irronneessa jalassa on irtoamiskohdassa jäljellä yhtään muoviosia. Kyseinen Baby Born on selän tatuoinnin mukaan valmistettu vuonna 2006, nuken anatomia on voinut muuttua ajan ja versioiden saatossa. En tiedä, toimisiko irronneeseen käteen. Riippuu varmasti paljon siitä, minkälainen käden kiinnityskohta on. Käsi on myös suuremmassa rasituksessa kuin jalka, nukenvaatteiden pukemisen vuoksi. 

Tarvitset: kuumaliimapistoolin ja kuumaliimaa

Annoin edellisen yrityksen liimojen jäädä jalan kiinnityskohtaan, sillä ne olisivat seuraavan kerroksen tukena.


1. Ota irronnut jalka käteesi. Laita kuumaliimapistoolilla liimaa jalan kiinnityskohtaan, eli muoviosaan, joka on ollut nuken vartalon sisäpuolella. Liimaa saa laittaa tosi reilusti, mutta ole nopea, se jähmettyy vauhdilla.

2. Laita jalka paikoilleen. Heiluta jalkaa jalan liikeradan mukaisesti, ja paina samalla jalkaa tiukasti nuken vartaloa vasten. Tämä siksi, että liima kuivuessaan ei veisi nuken jalan liikkumista.

3. Odota, että liima kuivuu kunnolla. Irrota mahdolliset ulostulleet liimaröpelöt.

4. Jos et onnistu ensimmäisellä kerralla, kokeile uudestaan. Liimaa tarvitsee oikeasti olla runsaasti.

Kuvassa näkyy Baby bornin jalan sisuskohta. Tässä se on edellisestä liimaukseta röpelöinen. 


Edellisellä kerralla korjaus kesti lasten leikeissä puoli vuotta, kunnes kesälomareissulla Baby Born oli joutunut takakontissa alimmaiseksi ja jalan joutuessa suuren painon alle se irtosi. Tavallisia, rajujakin nukkeleikkejä pukemisineen jalka on kestänyt oikein hyvin. Katsotaan, kuinka pitkään jalka kestää menossa mukana tällä kertaa.

Onnea Baby Bornin korjaamiseen! Jos sulla on joku muukin hyväksi havaittu korjausvinkki, niin kerro ihmeessä! 




Tuuhan mukaan seurailemaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi