sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Kylässä Ti-Ti Nallen kotona - talviloman odotetuin hetki

Yhteistyössä Ti-Ti Nallen Koti Oy


Meidän talviloman loppuhuipennuksena oli vierailu Ti-Ti Nallen kotiin Lempäälän Ideaparkiin. Meillä asuu kolmevuotias Ti-Ti -fani, joten tätä kyläilyä odotettiin suurella hartaudella. Olimme asialla ensimmäistä kertaa, joten muuta emme vielä tieneet, kuin että kivaa olisi luvassa.






Helposti lähestyttävät nallet


Meidän lapset olivat juuri heränneet päiväunilta autosta ennen Ideaparkiin tuloa, joten ensin vain ihmeteltiin nalletaloa, että mihin oltiin tultu. Ensimmäisenä bongattiin Tau-nalle, jota hetken aikaa ihailtiin vain kaukaa, kunnes rohkeus riitti hali-etäisyydelle nallen kanssa.

Nallet ovat talossa lasten kanssa,  sylittelevät, halivat, silittelevät, tai vain vilkuttelevat kaukaa, jos lapsi vaikuttaa arvostavan reviiriään, kuten meidän yksivuotias aluksi. Myöhemmin jo hänkin juoksenteli nallejen syliin, eikä olisi halunnut lähteä ollenkaan pois.

Nallejen läsnäolosta jäi itsellekin hyvä mieli. Nalleilla oli oikeasti aikaa, ja sylissä sai viivähtää, tai ottaa nallea tassusta kiinni taloa tutkiessa. Nallet myös huomioivat lapsia tasaisesti, niin että huomiota riitti kaikille.




Virikeseinällä riitti näperreltävää taaperollekin



Ei mikään nallemuseo  


Nallejen kanssa oleilu oli selvästi esikoisellemme se the juttu Ti-Ti Nallen kodissa, mutta paljon muutakin siellä tuli tehtyä.  Ti-Ti Nallen koti on toteutettu niin, että lapsi on aktiivinen toimija. Saa kokeilla, tutkia, leikkiä, tehdä ja räpeltää. Ei siis mikään nallemuseo, vaan pedagogisesti suunniteltu nallekoti, joka tukee ja ruokkii lapsen luontaista uteliaisuutta. Talossa löytyi virikettä niin yksivuotiaalle kuin kolmevuotiaallekin, ja varmasti vielä isommillekin lapsille.

Aloitimme nallejen keittiöstä ja Hirsimetsän kyläkaupasta, jatkoimme seikkailemalla Hirsimetsässä, tutkimalla nallelasten huoneita ja tutustumalla paloautoon sekä kaiku-ukkoon. Ja sama kierros useampaan kertaan. Myös tuttiseinät olivat lapsillamme ihmetyksen kohteena, niin suuri määrä tutteja! Ennen kotimatkalle lähtemistä kävimme vielä maalailemassa nalleäidin ateljeessa. Isänallen nikkarointiverstas ja tarinahuoneen koluaminen jäivät meillä vielä seuraavaan kertaan.


Isosisko yrittämässä saada pienempää lähtemään Ti-Ti Nallen sylistä




Varaa reilusti aikaa, Ti-Ti Nallen koti on 1000-neliöinen!


Tasatunnein nalletalossa on myös nallejen kanssa yhteiset touhutuokiot, mitkä jaksottivat kivasti seikkailuja talossa. Ehdimme osallistumaan useampaan tuokioon, joissa nallejen kanssa tanssittiin, jumpattiin ja temppuiltiin. Isompi lapsi tanssi käsi kädessä Tau-Nallen kanssa, selvästi onnessaan. Näiden tuokioiden välissä sitten oli taas hyvä suunnata talon muihin puuhiin.

Vietimme nallejen kanssa suunnilleen kolme ja puoli tuntia, mutta se tuntui kyllä omasta mielestäni paljon lyhyemmältä ajalta, sillä koko ajan oli jotain tekemistä. Voisin hyvin kuvitella, että toisella kertaa oltaisiin vielä pidempään, sillä 15€ sisäänpääsymaksulla saa rannekkeen koko päiväksi, niin välissä voi hyvin käydä vaikka syömässä. Ruokapaikat Ideaparkissa kun ovat aivan nalletalon alapuolella. Me tehtiin myös niin, että mies kävi välillä kiertelemässä Ideaparkissa, ja tuli sitten takaisin nalletaloon.

Nalletalo on esteettömästi toteutettu, ja siellä vierailu onnistuu hyvin myös rattaiden tai pyörätuolin kanssa.

Nalletalon yhteydessä on myös Ti-Ti Nallen puoti, josta ostimme kotiin leikittäväksi paperinukkeja. Paperinuket pääsivätkin jo laminoitaviksi, niin niistä riittää varmasti iloa pitkäksi aikaa.




Kiitos Ti-Ti Nallen koti, me tullaan varmasti kylään toistekin!



Onko teillä suunnitelmissa vierailla nallejen luona, vai onko nalletalo jo ennestään tuttu?




Myös instagramin puolelta löytyy kohokohdista hetkiä nalletalossa, tulehan mukaan seuraamaan! 

2 kommenttia:

  1. Tää on kyllä hauska paikka! Esikoisen kanssa käytiin jokunen vuosi sitten mutta nyt voisi olla taaperon vuoro.Ikaalisten Kylpylä myös kiva lasten kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin kiva paikka :) Ja Ikaalisten kylpylään poiketaan kans uudestaankin :)

      Poista