perjantai 8. maaliskuuta 2019

Onneksi en ole raskaana vielä - vitamiinit ja raskautuminen



Saatiin lahjaksi vitamiinien mittaus. Meillä on lähitulevaisuuden haaveissa uusi raskaus ja vauva, joten oman kropan vitamiinitilanne on kiinnostanut pitempään jo. Viimeiset neljä vuotta olen ollut joko raskaana ja imettänyt, tai molempia samaan aikaan. Että kuormitusta on ainakin ollut tavallista enemmän.



Tarpeeksi vitamiineja?


Imetys ei kuulemma kuluta äidin ravintoainevarastoja, jos syö monipuolisesti ja terveelllisesti. Epäilen kuitenkin aika lailla tätä. Jos ruoasta ei tule tarpeeksi vitamiineja, imettävän äidin elimistö vetää ne maitoa varten äidin omasta kehosta. Lapsi ensin, äidille jää loput.

Vaikka meillä Suomessa suositusten mukaan pelkän D-vitamiinin nappailu purkista riittäisi (ja sekin määrä on hyvin vähäinen), koen itse monesta muustakin purkista saatavalla vitamiinilla olevan hyvät, tarpeelliset terveyshyödyt.

Kehon vitamiinivarastot selvitimme msas-testillä, sillä siinä näkyy hyvin myös lievät puutokset. Verikokeissahan ei useinkaan näy kuin suuremmat puutostilat, eikä aina nekään. Itseäni kuitenkin kiinnostaa kehon vitamiinivarastot senkin vuoksi, jotta osaisi optimoida oikein sen, mitä vitamiineja oikeasti tarvitsee lisätä ruoka- tai vitamiinivalikoimaan. Vitamiineissakin on laatueroja, osa on aika heikkolaatuista, täynnä täyteaineita tai huonosti imeytyvässä muodossa. Kannattaa olla tarkkana mitä syö.



Testin tulokset 


Vitamiinimittauksesta ilmeni, että monien vitamiinien suhteen asiat olivat hyvin. Esim. D-vitamiinin tilanne oli hyvä, niinkuin olin ajatellutkin. D:tä syön yli virallisten suositusten.

Vaan mikä yllätti, oli monien B-vitamiinien tilanne kehossani. B6-vitamiinia olen vetänyt purkista, ja se olikin B-ryhmästä se paras, vaikka sekään ei hyvällä tasolla vielä ollut. Muut B:t olivat heikolla tasolla. B1 ja B5 olivat niin heikossa hapessa, että vaje aiheuttaa jo ongelmia useassa elintoiminnossa. Apua. Nopeiten tämä on korjattavissa juurikin ravintolisällä. B-vitamiinit ovat vesiliukoisia, eli joka päivä olisi hyvä raahautua pilleripurkin äärelle. 

Toisaalta tämä yllättää, toisaalta ei. Ei yllätä siksi, koska tiedän, ettei nykyravinto ole niin laadukasta että se yksistään riittäisi. Yllättää siksi, koska B:itä saa viljasta, lihasta, kalasta, maitotuotteista ja kasviksista. Kasviksia syön paljon, lihaa ja kalaa jonkun verran, ja maitotuotteitakin päivittäin. Viljaa harvemmin, koska se aiheuttaa ongelmia minulle.



Vitamiinit, raskautuminen ja raskauden jatkuminen


Elimistömme vitamiinivarastot vaikuttavat lähes kaikkeen meissä. Myös raskautumiseen ja raskauden jatkumiseen. Esimerkiksi B12-vitamiini vaikuttaa alkion kiinnittymiseen, folaattia eli B9-vitamiinia tarvitaan kohdun limakalvon ja istukan kehittymiseen (foolihappo on folaatin synteettinen muoto. Folaatti on noista huomattavasti parempi vaihtoehto) B9 vaikuttaa osaltaan myös raskauden jatkumiseen myös pidemmällä raskaudessa. Niasiinistä eli B3:ta on muutamia tutkimuksia, joiden mukaan sen puutos olisi yhteydessä sikiön epämuodostumisiin ja keskenmenoihin, mutta virallisesti Suomessa näitä tutkimuksia on pidetty epäluotettavina. 

Hyperemeesi.fi sivulta löytyy tieto, että "kaikkien hyperemeesistä kärsivien naisten elimistössä on havaittu olevan puutoksia muun muassa pyridoksiinin (B6) ja sinkin osalta". Hyperemeesi, eli raskaudenaikainen vakava pahoinvointi ei houkuttele, ja otankin vakavasti nämä vitamiinivarastojeni tulokset. Ja samalla olen tosi iloinen siitää, että tämä vitamiiniasia tuli testattua tässä kohtaa.

Lisäksi magnesiumin puute voi haitata alkion kiinnittymistä, sinkki vaikuttaa munasolujen laatuun, B6 edistää progesteronin muodostumista, jodin puute aiheuttaa keskenmenoja ja niin edelleen. Elimistön hyvinvointi, raskautuminen  ja raskauden jatkuminen on monen asian summa. Siksi mielestäni vitamiinivarastoja pitäisi mitata paljon enemmän. Tokikaan ne eivät ole ainoa raskauteen vaikuttava asia, mutta yksi merkittävä sellainen. Ja mitään taikanappejahan vitamiinit eivät kuitenkaan ole, kehon varastojen kartuttaminen ei aina käy ihan silmänräpäyksessä.



Jotkut kokevat vitamiinit rahan haaskaukseksi, minä taas koen omalla kohdallani, että se on kuin rahan laittamista säästötilille. Panostus omaan tulevaisuuteen.



Onko sulta tutkittu vitamiinivarastoja? Valmistauduitko raskauteen vitamiinein?



Kuvat ovat Helsingin Lasten kaupungista, jossa kävimme talvilomalla. Kiva paikka, ja ilmainen vieläpä.


Tuu mukaan myös Instagramissa: iloelolaura ja Facebookissa: Iloa, eloa! -blogi

2 kommenttia:

  1. Minulla on ainakin d-vitamiinia seurattu ja kahdesti olleet alle viitearvojen, molemmilla kerroilla täysimetyksen aikaan. Jotenkin tuntuisi loogiselta, että imetys (ja raskaus) kyllä vie vitamiinivarastoja. Noihin B-vitamiineihin pitäisi tutustua. Foolaattia ainakin dm1-odottajille suositellaan ennen raskauden yritystä erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitamiinit kyllä vaikuttaa niin moneen asiaan. Mie olen ottanut deetä jo vuosia suositusten yli, niin luulenpa ettei siitä oo olllut puutetta täysimetysaikaankaan :) Mulla onkin nyt been tankkaaminen käynnissä :)

      Poista