keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Oho, me muutetaan! Paikkakunnanvaihdos aikuisena, iik?



Meillä häämöttää muutto horisontissa, tai oikeastaan jo ensi kuussa. Ei olla tiedetty tästä tulevasta muutosta vielä kauaa, joten se tuntuu vielä aika hassulta ja utopistiseltakin asialta. Toki olen muutosta haaveillut pitkään, mutta en niinkään paikkakunnan vaihdoksesta, vaan hissistä tai maan tasalla asumisesta, omasta pihasta, kodinhoitohuoneesta jne. No, kodinhoitohuonetta tai maantasaista menoa ei ole vielä luvassa, mutta hissi kuitenkin. Hurraa!



Tai oletettavasti näin, sillä ei ole vielä ihan tarkkaan tiedossa, minne me muutetaan, paitsi paikkakunta. Hahaa. Noo, eiköhän sekin järjesty. Se hissi, se on tällä kertaa pakollinen. Ja on jo ihan huippu alku. Ilman lapsia ei olisi merkitystä, onko hissiä vai ei, mutta tässä nyt vajaat neljä viimeistä vuotta lapsen/lasten kanssa hissittömässä talossa asuneena totean, että ei kiitos hissittömyyttä enää koskaan yhdistettynä pikkulapsivuosiin, rattaisiin ja muuhun jatkuvaan roudaamiseen.




Paikkakunnanvaihdos aikuisena


Sen sijaan paikkakunnan vaihdos herättää ajatuksia. Ollaan asuttu täällä Lappeenrannassa kolme vuotta nyt. Kotiuduttu, saatu ystäviä, viihdytty. Lähtö kirpaisee. Meidän elämä on täällä, ja kohta se siirtyykin parisataa kilometriä etelämmäksi. Aika jännää.
Olen aikuisena vaihtanut paikkakuntaa aiemminkin, Tampereelta tänne Lappeenrantaan, mutta se ei jotenkin tuntunut samalta, vaikka ystäviä sinnekin jäi. 

Nyt kotona ollessa muiden kotona olevien ystävien näkeminen on ollut niin helppoa, ja siksi ystäviä on tullut nähtyä enemmän kuin työelämässä ollessa. Ja myös uusia ystäviä on löytynyt eri lailla kuin työelämän aikoihin. Ajattelenkin, että sinällään kotiäitiaika on hyvää aikaa muuttaa. Etsitään taas uudet kerhot ja muut mammamenot, niinkuin tännekin muuttaessa. Vaikka tokikaan sitä ei voi ennustaa, löytääkö ystäviä, mutta haluan uskoa niin. Positiivinen asia tämä muutto on, ilman muuta, vaikka myös samalla tosi haikeaa. Uusia alkuja ja uusia mahdollisuuksia.



Pääkaupunkiseutu, jossa en koskaan ajatellut asuvani


Me suunnataan pääkaupunkiseutua kohti. Se on huvittavaa, koska se ei ole meidän varsinainen haaveiden kohde ollut missään vaiheessa. Ajatus tuntuu kuitenkin yllättävän mukavalta, ja eihän me olla mihinkään Helsingin keskustaan muuttamassa kuitenkaan.

Uskon, että tuolta päin löytyy vaikka mitä kivaa puuhaa lasten kanssa, kun on kuitenkin isoista paikkakunnista kyse. Seikkailuja luvassa siis!

Oletko vaihtanut paikkakuntaa aikuisiällä? Miten kotiutuminen on sujunut?


Tule mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

10 kommenttia:

  1. Tsemppiä muuttoon! :) Itse olmaan nyt paikkakuntaa muutettu ja kyllä tänne vaan kehittyy ne omat piirit taas. Vähän hitaammin kun Lpr mutta perheen kanssa muutto on sinänsä mukava, että jos ei muita ookaan, niin perhe on. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että teillä on siellä löytynyt ihmisiä ympärille! :) Se on totta, onneksi on se oma perhe kuitenkin! <3

      Poista
  2. Joo Tampereelta Lahteen muutin noin 10v sitten ja nyt ollaan harkittu että muutettaisiin takaisin Tampereelle(tai Lempäälään varmaan) , nyt on vaan muutamassa 2 lasta ja mieskin sinne suunnalle.

    Jännittää vaikka mulla perhe ja pari kaveria vielä siellä mutta jokseenkin hakee olo kun tänne on muodostunu näinkin pitkässä ajassa puol elämää��������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampere on kyllä kiva kaupunki! Sepä se, "vanhan" hyvän jättäminen on kyllä haikeeta.

      Poista
  3. Miksi siis muutatte? Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Oo, jännää! Minä en ole muuttanut aikuisena varsinaisesti (opiskelupaikkakunnan vaihdosta en laske muutoksi, koska se oli ensimmäinen paikkakunnanvaihdos). Minulle tuntuisi hirveän hankalalta muuttaa, mutta varmasti siihen sopeutuisi. Ja ehkä juuri kotiäitivuodet ovat siinä mielessä hyvä aika muuttaa, että on helppo tavata samassa elämäntilanteessa asuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää kyllä aika jännää joo! :) Oon muuttanut niin monta kertaa elämäni aikana, että ehkä se vaikuttaa mun suhtautumiseen tähän, just siihen, että uskon sopeutuvani ja että ne uudet kivat jutut löytyy sieltäkin :)

      Poista
  5. Nuorena aikuisena muutin synnyinpaikkakunnaltani tänne maalle, mutta perheen kanssa ei olla muutettu. Tsemppiä tulevaan muutokseen, eiköhän se oma paikka löydy uudeltakin paikkakunnalta! <3

    VastaaPoista