sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Vuosikymmenien miesvalta on pian ohi, niinkö?



Ensi kesänä uusi tieliikennelaki tulee voimaan, tuoden mukanaan muutoksia joidenkin liikennemerkkien ulkonäköön. Tällainen muutos kohtaa muun muuassa suojateiden liikennemerkkejä, kun nykyinen hahmo korvautuu pyöreäpäisemmällä "sukupuolettomalla" kuvituksella. Yle uutisoi asiasta eilen täällä.


Suomi seuraa tässä asiassa Tanskan ja Norjan jalanjälkiä. EU ei määritä merkkejä muuttamaan, vaan liikennemerkkien muuttamiseen intressit tulevat muualta.

Tämä muutos on nyt jo kohdannut jonkun verran kritiikkiä. Kuulemma Vaasan kokoisessa kaupungissa näiden suojatiemerkkien uusimisen kustannukset liikkuvat sadoissa tuhansissa.

Ymmärrän tuon kritiikin aivan täysin. Yhden kaupungin kustannukset ovat noin suuret, saati sitten koko Suomen. Olisin tämmöisen muutoksen puolella ehkä siinä vaiheessa, kun ne kaikki muut, isoja rahoja ja päätöksiä vaativat seikat maassamme olisi saatu jo korjattua.

Kaksi syytä


Muitakin liikennemerkkimuutoksia on tulossa, mutta näille suojatiemerkkien muutoksille on kaksi syytä. Kansainvälinen yhtenäistäminen ja "ajassa pysyminen", vanhanaikaisuus.

Yhteinäisiä muiden maiden merkkien kanssa? Onko sillä oikeasti merkitystä, jos kuitenkin merkeistä tulee ymmärretyksi? Jokaisessa maassa on erilaisia tapoja, sääntöjä, ja niitä liikennemerkkejäkin. Haittaako se? Ketä se haittaa?

Ajassa pysyminen. Puhutaanko siis sukupuolineutraaliudesta? Loukkaako se naisia, muun sukupuolisia tai muita, että liikennemerkissä kävelee ulkoisesti mieheltä näyttävä hahmo? Vai tuoko se kenties miehille paineita, kun kävelijä näyttää niin reippaalta, ja siltä, että urheiltu kyllä on? Onko vanhanaikaista, että koko maatamme hallitsevat nuo kävelevät, hyväkuntoisilta näyttävät suojateitä ylittävät miehet? Vai hallitsevatko ne? Itse en edes ajattele, että hahmot kuvaavat miehiä, olen vain ajatellut niiden olevan liikennemerkkiukkeleita. Ilmeisesti kuitenkin tämä on niitä rakenteita, joiden nähdään olevan haitallisia. 

Ymmärtäisin asian, jos se menisi tällä mallilla: suunnitellaan uusi liikennemerkki, koska vanhat alkavat olla huonokuntoisia. Sitä mukaa kun vanhat merkit sitä kaipaavat, ne korvataan uusilla merkeillä, joissa on huomioitu myös se pyöreäpäisyys, tämän päivän arvoissa ja ajatuksissa pysyminen. Nyt kuitenkaan ei ole merkkien huonokuntoisuudesta kyse. Siksi suurien summien sijoittaminen tähän hankkeeseen herättää tunteita. 


Miesvaltaiset rakenteet


On totta, että miehisyyden historia näkyy vähän joka puolella. Ammattinimikkeissä, ehkäisyvälineissä (miksi vain naiset pumpataan hormoneilla jne), "miesten alojen" palkoissa ja no, vähän joka puolella. 

Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että naisiin liittyviä asioita olisi hyvä tarkastella monessa suhteessa. Ihan vaikka se kuukautissuojiin liittyvä verottomuus olisi hyvä askel asiassa. Tai synnytysten hoito, jälkihoito ja keskenmenoihin ja muihin liittyvät seikat. Se vasta tasa-arvoa olisikin, kun nähtäisiin asioiden tärkeys ja ajettaisiin koko hyvinvointivaltiomme etua näin. Tältä istumalta ei tule mieleen edes kolmasosaa epäkohdista, mutta kyllä niitä on, valitettavasti.

Ja monet näistä ovat periaatteen asioita, eivät niinkään suuriin budjetteihin ja summiin liittyviä. Vaan sellaisia, joihin tarvitsisi perehtyä ja ottaa selvää. Tehdä päätöksiä sen pohjalta. Kiinnostusta vaan ei taida olla näihin naisten asioihin, sillä muut seikat näyttävät vievän sen kaiken keskittymisen. Monet naisille arkipäiväiset asiat polkeutuvat jalkoihin, jäävät ilman ääntä.



Ääriratkaisuja?


Tuntuu, että tasapäistämisessä tehdään välillä vähän ääriratkaisuja. Tehdäänkö päätökset jossain pienessä porukassa, jossa ajatukset tuntuvat tosi hyvältä, kun piirin väki ajattelee samansuuntaisesti, ja kokee sen olevan kaikille paras? Että ne toiset eivät vain ymmärrä, eivät ole tarpeeksi älykkäitä olemaan samaa mieltä? Ymmärtämättömiä, rasistisia, sovinistijuntteja? Parempi tehdä päätökset sellaisten puolesta?

Vaikkapa tyttö- ja poikasanojen poistamisyritys varhaiskasvatus- ja koulukäytöstä, isäkiintiön kiinnittämisyritys vanhempainvapaisiin (kyllä, tiedän, että jos isä ja äiti käyttävät omat osuutensa ja sitten lisäksi se yksi vapaavalintainen, on vanhempainvapaa silti ihan hyvän pituinen. En kuitenkaan silti kannata kiintiöittämistä, tässäkään asiassa.) ja nyt nämä suojatiemerkit ovat asioita, joita tiedän muidenkin kuin itseni ajattelevan aina välillä. Sitä, mihin suuntaan me ollaan menossa. Onko tämä varmasti hyvä suunta?  

Sinälläänhän nämä pyöreäpäiset hahmot eivät ole keneltäkään pois. Ihan kivat ukkelit. Mutta se niihin käytetty raha, se on jostain muusta asiasta pois. 



Herättääkö nykypäätökset ajatuksia, vai oletko samoilla linjoilla vaikkapa suojatiemerkkien kanssa?


Kuva Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti