tiistai 16. lokakuuta 2018

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä? 6 ajatusta aiheesta



Synnytys on usein mullistava hetki koko perheen elämässä. Uusi perheenjäsen syntyy, ja jonkin ajan päästä synnytyksestä myös synnytyskokemus on muotoutunut. Se voi parhaimmillaan olla ihana, voimauttava muisto, johon mielellään palaa ajatuksissaan aika ajoin. Aina ei kuitenkaan ole niin. Kokemus voi olla myös sellainen, jonka haluaisi vain unohtaa ja sulkea mielestään loppuiäksi

Mahdollinen synnytyspettymys on sinun kokemuksesi synnytyksestäsi, kukaan muu ei voi puolestasi määrittää, minkälainen synnytys oli, tai miltä mikäkin asia sinusta tuntui. Nykyään tiedetään synnytyksen olevan paljon muutakin kuin "äiti ja lapsi ovat hengissä, eli kaikki hyvin".



Koitko synnytyspettymyksen? Olen tosi pahoillani puolestasi! ❤
Saat olla pettynyt, vihainen, mitä vaan, kaikki tunteet ovat sallittuja. 
Synnytyspettymys kuitenkin kannattaa käsitellä, sitten kun vain jaksat. Tässä muutama syy, miksi:




1. Synnytyskokemuksesi on tapahtunut juuri sinulle, ja vaikka sen sysäisi mielestään, vaikuttaa se taustalla. Se voi myös katkeroittaa mielesi, jolloin ikävän kokemuksen lisäksi sinulla menee voimavaroja hukkaan.

2. "Apua, ihan kamaalaa, ei enää koskaan tuollaista!Synnytyskokemus vaikuttaa myös lapsilukuun. Perhe, joka on aikaisemmin haaveillut jostain tietystä lapsiluvusta, voi synnytyspettymyksen vuoksi päättääkin, että tämä oli tässä, ei enää lisää lapsia.

3. Synnytyskokemus voi vaikuttaa vauvavuoden mielialoihin ja jaksamiseen. Joillakin ihmisillä itseensä, kehoonsa, synnytyksen kulkuun tai työntekijöiden toimintaan liittyvät pettymykset voivat myös hidastaa vauvaan rakastumisen tunteen syntymistä.

4. Toisten synnytyskokemukset saattavat pahoittaa mielesi vielä vuosienkin päästä. Saatat kiertää kehää ajatuksissasi, että miksi juuri sinulle piti sattua sellainen kokemus, ja jollain toisella sitten lykästää synnytys synnytyksen perään.

5. Synnytyspettymyksen jälkeen uusi raskaus usein nostaa synnytyspelon pintaan. Synnytyspelko voi vaikuttaa stressinä koko raskausajan sinuun ja vauvaasi. Pelko myös ohjaa toimintaasi ja kehoasi synnytyshetkellä. Pelko ei ole hyvä tukihenkilö synnytyksessä, vaan synnytyksen pahin vihollinen. Se estää kehoasi ja mieltäsi toimimasta optimaalisesti, tai ainakin hidastaa tai saa koko asian tuntumaan kipeämmältä.

6. Synnytyskokemuksesi käsittely voi myös vaikuttaa siihen, minkälainen käsitys esimerkiksi lapsillesi synnytyksestä välittyy kertomasi kautta. Synnytyskulttuuria muovaamme me, kokemuksiemme ja sanojemme kautta.

Kysymys ei siis ole siitä, etteikö kurjaa kokemusta saisi kertoa, vaan siitä, kuinka asian kertoo. Myös ennen omaa synnytystäsi olit varmasti kuullut jonkun synnytystarinoita. Minkälaisia ajatuksia ne herättivät synnytyksestä?


Minkälaisia ajatuksia aihe herättää? Onko sinulla kokemusta aiheesta? Mihin muihin asioihin synnytyspettymys voi vaikuttaa? 




Kuva Pixabay

perjantai 12. lokakuuta 2018

Näin aloitat vessahätäviestinnän vauvan kanssa


Olisiko kiva kokeilla vauvojen vessahätäviestintää, mutta et oikein tiedä mistä aloittaisi? Tässä pari vinkkiä, joiden avulla päästiin esikoisen vauva-aikana jyvälle!



1. Laita vauva ilman vaippaa pötköttelemään kosteussuojakankaan päälle (esim. äitiyspakkauksessa tullut, tai kertakäyttöinen vaipanvaihtoalusta), tai vaikka muutaman pyyhkeen päälle. Vauvalla voi olla paita päällä, tai body, joka on haaroista auki. Seuraa vauvan touhuja.

2. Kun pissa tulee, elehtiikö vauva jotenkin? Äänteleekö, itkeekö, jähmettyykö, keskittyykö, onko levoton, millainen ilme hänellä on?

3. Tuotoksen tullessa voit tehdä samalla pis-pis ääntä, niin vauva voi yhdistää äänen vessatouhuihin muilloinkin. Vauvaa voi myös kehua, hyvä, hienosti!

4. Toista edellinen kohta useamman kerran muutaman päivän ajan, ja seuraa, onko vauvan käytöksessä yhteneväisyyksiä pissan tai kakan tullessa. Usein hyviä hetkiä ovat syömisen jälkeen, herätessä, kotiin tullessa jne.

5. Kun huomaat, että vauvalla voisi olla vessahätä, vie vauva lavuaarin tai vessanpöntön yläpuolelle pissalle ja kakalle (potta tai muu astia käy myös). Yhdistä vessakäyntiin pis-pis -ääntely, jotta vauva tietää, että nyt jutun juju on vessahommat.

6. Jos vauvan havainnoiminen ei tunnu mieleiseltä, niin kokeile pissattaa vauvaa vaipanvaihdon yhteydessä. Monet vauvat pissaavat silloin, vaikka muuten tekisivätkin vaippaan.

7. Isomman vauvan kanssa pystyy jonkun verran miettimään vessatusta myös vauvan rytmiin sidoksissa olevana asiana, esim. alle yksivuotiaan vauvamme vessarytmistä lisää tässä


Iloisia vessahetkiä! 

Vessa-asioista ei kannata ottaa stressiä, vaan iloita jokaisesta pottaan osuneesta tuotoksesta. Vessahätäviestinnässä ole kyse kuivaksioppimisessa, vaikka ilmeisesti vessahätäviestitetyt vauvat oppivatkin kuivaksi hiukan keskimääräistä aiemmin. Lisää tietoa löytyy vaikkapa Maria Nordinin Vaipaton vauva -kurssilta tai facebookissa vvv-perheet -ryhmästä.


tiistai 9. lokakuuta 2018

Kolmevuotiaan ruokanirsoilu ja ennakkoluulot - olethan lyhyt vaihe?




Meillä on jo jonkun aikaa eletty vaihetta, jossa lapsi on hyvin valikoiva ruokansa suhteen. Tai ainakin sen, miltä ruoka näyttää tai mitä ainesosia siihen on laitettu, sillä se ruoan maistaminen on välillä se kovin kynnyskysymys. En halua syödä! Ei ole minun makuun! Ja en tykkää tästä ruoasta, ovatkin aika yleisiä kavereita meillä ruokapäydässä näinä päivinä. Ei mun lemppareinta ruokapöytäseuraa, mutta minkäs teet. 



Kovin juttu tosiaankin on se maistaminen. Lapsi on kovasti mielessään saattanut päättää, että jokin ruoka on pahaa, ja silloin maistamisessa kestää ja kestää. Tiukka on kolmevuotiaan tahto, ei voi muuta sanoa! Järisyttävän vahvatahtoisesti hän koittaa pysyä päättämässään asiassa. Sumplitaan, sovitellaan ja vältetään ylimääräisiä välipaloja, että ruoka-aikaan olisi nälkä. Ja välillä se toimiikin. Ei kuitenkaan aina, valitettavasti. Ja kuitenkin ne peruselementit, joita lapsi tarvitsee jaksaakseen ja ollakseen hyväntuulinen, ovat ruoka ja uni.

Myös retkeily on ollut ihan toimiva vaihtoehto, ja etenkin se, kun kirpparilta löydettiin hänelle oma Skiphopin ruokatermari. Mikä tahansa näyttää maistuvan hyvältä, jos se on omassa termarissa. Kotona ollessa paljon apua on myös ajastimesta, joka näyttää, kauanko ruoka-aikaa on jäljellä, jotta kuvassa olevia pöytään nukahtamisia ei pääsisi tapahtumaan :D




Lapsen ruokatermaria ei ollut vielä tuolloin :)


Välillä tuntuu myös, että lihansyönti on tehnyt hänet nirsoksi, olisiko helpompaa, jos lapsi ei tietäisi jauhelihasta ja kalapuikoista mitään? Vaikka toisaalta, tällainen ennakkoluuloisuus ruokaa kohtaan on hyvin yleistä kolmevuotiaiden joukossa ylipäätään. Me ollaan sekasyöjiä, mutta syödään enemmän kasvisruokia kuin lihaa. Pavut ja linssit ovat meillä ihan arkiruokaa,  eikä ole kyse siitä, että kasvisruoat olisivat mauttomia mössöjä. Ja usein nekin maistuvat lapselle erittäin hyvin, mutta vain, jos hän ei ole ennalta päättänyt, että ruoka ei ole hänen mieleensä. 



Onneksi mukaviakin ruokahetkiä löytyy. Se taitaa vain olla tämä oman tahdon aika, joka haastaa meidän ruokapuuhia, ja toki eihän aina kaikki ruoka voikaan olla mieleen.



Miten muiden ruokahetket sujuu samanikäisten kanssa? Arjen ruokahöpötyksiä ja muuta elämää löytyy myös instagramin puolella iloelolaura

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Äitiysfysioterapeutilla - tavoitteena vahvempi alapää?


Elokuun alussa kerroinkin, kuinka mustikkareissu kyykkimisineen ei tiennyt hyvää alaselälleni, sillä ah ihanien jättiraskausmahojen vuoksi molempien raskauksien jälkeen mulla on ollut ongelmaa vatsalihasten erkauman kanssa. Tällä kertaa luulin tilanteen olevan jo hyvä, mutta tuo yksi mustikassakäynti, no, ehkä rajutempoinen sellainen, osoitti tilanteen toiseksi, ja erkauma paheni, tuoden mukanaan myös alaselkäkivut.



Niinpä suuntana olikin sitten äitiysfysioterapeutti. Netistähän löytyy lista Suomen äitiysfysioterapeuteista, josta katselin kaupunkimme asiantuntijatarjontaa. Omalta paikkakunnaltani löytyikin useampi, joista yhdelle sainkin varattua ajan kätevästi netissä. Nettiajanvarauspalvelut on kyllä jotain niin ihanaa, tällaisena puhelukammoisena tulen aina niin onnelliseksi noista!

Käynnillä perehdyttiin juurta jaksaen juuri minun kroppani toimintaan. Ohjeiden ja vatsalihasten toiminnan tarkastelun lisäksi myös lantionpohjanlihasten toimimisen taso tarkistettiin. Erityisesti tämä lantionpohjanlihasten testaus oli tosi mielenkiintoinen, sillä sitä minulle ei ollut aiemmin tehty. Tiesin toki itsekin, että lantionpohjanlihakset pelittävät, eikä esimerkiksi virtsankarkailua ole ollut koskaan, mutta pidin silti tuota kartoitusta erittäin hyvänä, ja kuten sanoinkin, mielenkiintoisena.

Kävin äitiysfysioterapeutilla kaksi kertaa, ja tarkoituksena on todennäköisesti mennä jossain vaiheessa vielä kolmannenkin kerran. Minulla ei ollut lähetettä tai muuta vastaavaa, vaan maksoin käynnit omasta pussistani, 70€ kerta.


Kuvassa the anturi



Ensimmäisen käynnin sisältö oli kutakuinkin tällainen:



Mekko pois päältä, rintaliivit saivat jäädä. Tarkasteltiin perusryhtiä, yläselkä, hartiat, lantion asento, vatsan/selän asento jne, ja sitä, kuinka pienillä asentomuutoksilla saisi kroppaa parempaan asentoon. Hoitopöydällä äitiysfysioterapeutti tsekkasi erkauman  ja jännesauman tilanteen levossa ja jännittyneenä. Kädestä pitäen käytiin useampi liike, joita voisin kotonakin tehdä. Ajatuksena siis liikkeitä tehdessä ensin ottaa pito lantionpohjanlihaksiin, sitten tehdä (ala)vatsan tiivistys, sekä tietty liike. Niin ja hengittää tasaisen rennosti samalla! Aluksi tuntui, että aivan liian monta asiaa yhtä aikaa, ja rento hengitys tuntui erityisen haastavalta, kun teki näitä kaikkia muitakin asioita samalla.

Lantionpohjanlihakset olivatkin seuraavana syynissä. Niihin tutustumista varten tarvittiinkin apuväline, anturi emättimeen laitettavaksi. Niinpä hipsin anturi ja liukuvoidetuubi kädessäni tilassa olevaan vessaan, jossa itse asettelin anturin paikalleen. Tosi hassu fiilis hillua tavaraa pimpissä, vaikka onhan sitä kuukautiskuppikin tuolla alapäässä aina aika ajoin.

Housut saivat olla jalassa, ja anturin johdon kurkistivat housun kauluksesta. Johdot yhdistettiin laitteeseen, joka mittaili lantionpohjan puristusvoimaa, lihasten rentouttamista ja supistusliikkeen kestoa. Käyrä piirtyi tietokoneen näytölle, josta itsekin näin, mitä alapäässä tapahtuu. Vau! Sekä seisten, että hoitopöydällä tein lantionpohjan puristuksia yhdistettyinä erilaisiin liikkeisiin ja hengitykseen. Paikallaan ollessa se tuntui melko helpolta, mutta liikkeisiin ja hengitykseen yhdistettyinä tuntui, että jännitys vain jossain kohtaa unohtui. Paikallaan seistessä lihaksissa oli lievä ylijännitystila, mutta onneksi ei kovin paha sellainen. Lihasten rentouttaminen lisättiin harjoituslistalle.



Tilanne käynnin jälkeen



Itselle helpottavaa tässä oli se tieto, että kaikki oli suht hyvin, joskin paremminkin voisi olla. En ole toivoton tapaus! Otettiin viikon päästä sama uudestaan siten, että tein kertojen välissä minulle annettuja liikkeitä kotona. Tarkoituksena oli nähdä, alkaisivatko harjoitteet ja asentomuutokset viedä tilannettani haluttuun suuntaan. Lisäksi toisella kerralla hoidettiin kehon jumeja hieroen.

Jo viikossa oli tapahtunut sen verran, että selkäkipuni loppuivat lyhyeen, ja vatsalihasten välinen jännesauma oli hiukan napakoitunut. Jes! Tästä olisi hyvä jatkaa kotiharjoitteilla lisää. Konkreettisen avun lisäksi koin, että itselleni oli iso merkitys myös ihan vaan sillä tiedolla, että mikä on tilanne. Todennäköisesti olisin muutoin stressanut asiaa mielessäni sitä masennellen.

Lupaa juoksemiselle tai muille kehoa ja lihaksistoa tässä tapauksessa väärällä tapaa rasittaville liikuntaharrastuksille en vielä saanut. Ehkä sekin aikanaan. Kävely, crosstrainer, kotivoimailut, pyöräily ja muu sen sijaan on oikein suotavaa liikuntaa tällä hetkellä.

Käynnin jälkeen olen etsinyt lisää tietoa aiheesta, juurikin lantionpohjanlihaksista ja siitä, kuinka olisikin hyvä tavoitella vahvaa alapäätä. Näin jälkikäteen tunnistankin, että olen aiemmin elämässäni ylijännittänyt lantionpohjanlihaksia niin, että se ei pitemmän päälle ole tehnyt hyvää. Nyt näillä ohjeilla parempaa tavoitellen!


Onko sinulla kokemusta äitiysfysioterapeutilla käynnistä, vai ovatko pelkät kotiharjoitteet riittäneet raskauden jälkeen? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia! 



Me ollaan myös instassa iloelolaura -nimen takana! Tuu mukaan :)

perjantai 5. lokakuuta 2018

Imetysviikko, tarvitaanko sitä Suomessa?




Tällä viikolla vietetään Suomessa imetysviikkoa. Sen kunniaksi muutama imetysselfie kuopuksen vauvavuodelta, ja ajatuksia imetysviikosta.


Tällä viikolla yhtenä aamuna tein taas tyypilliseen tapaani jälkikasvuni kanssa äkkilähdön bussipysäkille. Niin tyypillistä, että bussille tulee lopulta kiire. Siinä sitten bussia odotellessa taas imetin seisten, toisella jalalla rattaisiin nojaten. Imetys ei aina katso paikkaa tai hetkeä. Tai no, ehkä imetysmaratonit on mukavampi hoitaa jossain kivemmassa asennossa. 



Pienen hetken ajan ajattelinkin siinä sitten, että mihin me täällä Suomessa enää imetysviikkoa tarvitaan, eikös meillä ole asiat aika hyvin, tietoa imetyksestä saatavilla ja julki-imetyskin ihan perusjees tälleen yhdellä jalalla seisten. Plop! Kuplavaroitus! Olinkin selvästi astunut oman kuplani sisään tässä asiassa. Se, että omasta mielestä imetys tuntuu niin perusjutulta, ei kuitenkaan tarkoita, että niin olisi. Itseä on aina ihan hyvä herätellä näistä kuplista, joita pääsee kehittymään.





Kyllä, onhan se totta, että täällä Suomessa meillä imetys ei ole eloonjäämisasia, sillä ihan samalla lailla korvikkeellakin lapset jäävät eloon ja kasvavat näillä kulmilla. Mutta jos nyt puhutaan kotimaastamme Suomesta, ja sen tämänhetkisestä imetystilanteesta, niin se ei edelleenkään ole yhtään niin hyvä, kuin aina kuvittelen sen olevan. Tottakai näitä kuvitelmia leimaa aina omat kokemukset, läheisten ihmisten kokemukset ja kaikki, joita näemme arjessa tai joihin törmäämme somessa.

Jos en tietäisi faktaa, niin voisin kuvitellakin, että tyyliin 80% vauvoista Suomessa imetetään sinne yksivuotiaaksi, joka on neuvolan minimisuositus imetykseksi Suomessa. Yleinen, maailman terveysjärjestön (WHO) minimisuositus sen sijaan on se kaksi vuotta imetystä.
Mutta joo, luku on oikeasti ihan päinvastainen, 18% vauvoista täällä saa rintamaitoa yksivuotiaaksi (kätilöliitto). Se on vähiten pohjoismaissa, pidetään pohjaa tässä asiassa. Tarkoittaa siis sitä, että yli 80% vauvoista siirtyy korvikkeelle jossain kohden vauvavuotta, sillä sitä maitoa olisi kuitenkin saatava, joko oman äidin sellaista, tai korvikemuotoista, joka Suomessa on lehmänmaitopohjaista.

En tiedä minkä suuruinen lukema tästä on heitä, jotka ovat valinneet olla imettämättä. Se on ihan ok, sehän on jokaisen oma valinta, ja se ei minua millään lailla harmita tai muutenkaan herätä tunteita. Sen sijaan äitien imetyspettymykset riipaisevat, sekä se, että tieto imetyksestä tuntuu olevan välillä kiven alla, ja myös väärää tietoa liikkuu villinä ja vapaana.





Se harmittaa minua. Tätä voi miettiä omalle kohdallekin. Esikoista odottaessa kävin raskausneuvolassa tavallliseen tapaan. Perhevalmennuksiin emme päässeet kuin yhdelle kerralle (meistä johtumattomista syistä), jossa aiheena oli muistaakseni parisuhde. Ei siis faktaa tai opetusta imetyksestä. Tämä oli myös neuvolan puolella tiedossa, mutta silti sanallakaan koko neuvolapolun aikana ei puhuttu imetyksestä, en siitä tosin itsekään osannut kysellä. Onneksi kuitenkin minulla oli lähipiirissä ihmisiä, joilta kysyä, ja ihmisiä, jotka kehottivat etsimään tietoa. Blogeista, imetyksen tuen facebook-ryhmästä, vähän joka paikasta. Onneksi.

Jos minua ei olisi sivistetty asiassa niin runsaasti, olisi varmasti voinut käydä toisinkin. Alkuun imetys sattui, parit ensimmäiset viikot. Olisiko imetys loppunut kipuun ja tuskaan? Olisi voinut. Tai kun vauva tankkasi ja tankkasi maitoa, olisinko ajatellut, että eikö se saa kylläkseen? Olisin voinut ajatella. Tai toisella kerralla, kun ei tullut ekalta kierrokselta tuttua maitotulvaa, olisin ihan hyvin voinut ajatella, että maito ei riitä.


Joten kyllä, silloin kun en ole oman kuplani sisällä, olen todellakin sitä mieltä, että imetysviikko on tarpeellinen täällä meilläkin! Eikä vain pelkästään niin, että äidit saavat tietoa, neuvoa ja vertaistukea imetykseen, vaan myös se on oleellista, että ne muut ihmiset näkevät imetyksen olevan ihan luonnollista, myös kodin ulkopuolella. Ei yököttävää, inhottavaa, outoa tai miehiä houkuttelevaa. Vain imetystä. Ruokaa ja läheisyyttä.



"Aidosti imetysmyönteisen maailman tiellä on vielä monia esteitä." -imetys.fi



psst! Instagramin puolella Nykymutsin imetyskirjan arvonta, käyhän osallistumassa!