perjantai 8. helmikuuta 2019

Arkista parisuhdeaikaa - Osta lautapeli!

Olen aina tykännyt lautapeleistä. Pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, ja porukalla pelaaminen on yleensä hauskaakin. Miehen kanssa pelaaminen lasten nukkuessa on meillä yksi tapa viettää parisuhdeaikaa. 



Yhteinen hääpäivälahja


Tänään on meidän viides hääpäivämme. Yhteisestä toiveesta emme harrasta lahjojen ostamista toisillemme tällöin, vaan olemme jo useamman vuoden ajan ostaneet yhteiseksi hääpäivälahjaksi lautapelejä. Eli toisin sanoen olemme ostaneet aikaa, jota viettää yhdessä.

Tänä vuonna ostimme käytettynä Splendorin ja Alhambran, sekä uutena, hyvästä tarjouksesta Blokuksen ja Scrabblen. Näin ollen hääpäivälahjaamme meni 73€. Aika paljon rahaa, mutta mun mielestä todella hyvin käytettyä rahaa, sillä olemme satsanneet sen meihin, ja näiden pelien on tarkoitus palvella pitkään. Bonuksena toki se, että näitä pystyy pelaamaan kavereidenkin kanssa.

Ennestäänkin meiltä löytyy jo joitakin pelejä, mutta pelikaapin suhteen minulla ei ole minkään sortin minimalistisia tavoitteita. Itselleni ainakin käy helposti niin, että jos pelejä on vain muutama, pelaamiseen ei tule tarpeeksi vaihtelua, ja sitä tuppaa kyllästymään. Viime hääpäiväksi taisimme hankkia Cacaon, Honshun ja Bohnanza: Al Cabohne & Ladybohnin. Vähä kerrassaan kartutellaan pelihyllyjen sisältöä.



Pelien lainaaminen


Meillä oli useampaan kertaan kirjastosta lainasta Splendor, ihan huippua, että joistain kirjastoista löytyy nykyään pelejäkin. Se on kätevä keino kokeilla, olisiko joku peli mieluinen. Itselle tuntemattomia pelejä on vaikeampi lähteä ostelemaan, etenkään uutena, isolla rahalla. Kirpparilta olen pari kertaa tehnyt uusia löytöjä, viimeisimpänä Tobago neljällä eurolla, joka osoittautuikin tosi hyväksi peliksi.

Siskon kanssa mietittiin myös, että joitakin pelejä voisi lainailla keskenään, vaihdella vaikka pari kertaa vuodessa. Tämä onkin hyvä idea, jota voisi toteuttaa, etenkin kun tietää, että pelejä arvostetaan ja kohdellaan hyvin toisessakin kodissa. Ne, ketkä lautapelejä omistavat itsekin, ovat yleensä tarkempia huolehtimaan myös toisten peleistä. Kirjaston peleistäkin huomaa, että kaikki lainaajat eivät kohtele pelejä samalla tavoin. Pelit ovat kuitenkin aika arvokkaita, ja yhdenkin osan tuhoutuminen tai häviäminen voi vaikuttaa koko peliin kohtalokkaasti.


Tässä muutama meidän lemppari tällä hetkellä


Cacao - Kaakaopapujen viljelyä, simppeli perusidea kasvattaa, myydä  ja ansaita pisteitä. Toimii hyvin kaksinpelinäkin, useammalla pelaajalla enemmän tuurista kyse.

Bohnanza: Al Cabohne & Ladybohn - Bohnanza-pelin sisarpeli. Al Cabohnessa kasvatetaan ja myydään papuja pelikaverin lisäksi papumafiaa vastaan. Ladybohn tuo peliin rouvapavut ja vauvapavut, sekä eriarvoiset paputaksat.

Carcassonne - Vanha hittipeli, joka toimii aina uudestaankin, kun antaa sen välillä muhia kaapissa. Rakennetaan kaupunkeja, hamstrataan peltoja ja sabotoidaan toisten hommia. Meillä tässä kulkee mukana myös muutama lisäosa. Toimii.

Sushi Go - Nopea korttipeli, jota voi pelata myös kaksin. Eri susheista ja sushisarjoista saa vaihtelevasti pisteitä. Hauska!

Tobago - Jossain luin, että tätä verrattiin Afrikan tähteen, monimutkaisempi, eli parempi versio vain. Tavoitteena taktikoida, löytää aarteet ja napata ne. Kahdella pelaajalla on tosi viihdyttävä, kavereiden kanssa ei olla tätä vielä pelattu.




Ostohaaveissa on myös useampi peli, mutta kaikki aikanaan. Nyt pelaillaan ensin kyllästymiseen asti uusia pelejä, sitten voikin taas jatkaa vanhoilla peleillä. Kirppiksillä aion kuitenkin pitää silmät auki, josko jotain kiinnostavaa osuisi kohdalle! Peliarsenaali kasvaa pikkuhiljaa, ja vuosien saatossa omat lapsetkin kasvaa peli-ikäiseksi. Sitä odotellessa!

Minkälaisia pelejä teiltä löytyy? Miten te vietätte parisuhdeaikaa arkisin?



Seuraa myös instagramissa ja facebookissa

tiistai 5. helmikuuta 2019

Perheenkasvattamisvuodet haastavat vaatevaraston



Lähivuodet ovat minulla kuluneet tähän malliin: 2018 imetin, 2017 raskaana, 2016 imetin, 2015 raskaana. Neljä edellistä vuotta on siis kulunut joko raskaana tai imettäessä, tai molempia samaan aikaan. Meillä on toiveissa vielä lisää lapsia, joten tähän kuvioon ei toivon mukaan ole tulossa juurikaan muutoksia lähivuosina. Raskaana, imettäen, raskaana imettäen.


Niin raskaus kuin imetyskin tuntuvat välillä haastavan koko vaatevaraston, kun oma vaatekoko elää jatkuvassa muutoksessa, ja vaatteen olisi mahdollistettava myös vauvan maitohommat vähän väliä.


Ullava pullava


Huomaan usein miettiväni, etten jaksa hankkia jotain isompaa vaateostosta itselleni, koska "kuitenkin on toiveissa olla pian raskaana, ja sitten taas ei hetkeen mahtuisi siihen, eikä heti synnytyksen jälkeenkään". Joillakin saattaa mennä koko raskausaika niin, että jättää vain housujen napin ja vetoketjun auki ja painelee menemän niillä omilla, tavallisen kokoisilla pöksyillään.

En valitettavasti kuulu siihen joukkoon, enkä myöskään ole ollut heti lapsen syntymän jälkeen vanhoissa mitoissani. Olen ollut alkuun hieman pullava. Kutistumisoperaationi on hitaampaa, ja oikeasti vaatekoot ovat heitelleet sen takia paljonkin. Nyt on ihan hyvä olotila, mutta vuosi sitten painoin suunnilleen sen 15kg enemmän kuin nyt. Kuopuksen syntymän jälkeen kysyinkin, että Saahan pömpöttää?


Raskaudet ja 45kg


Laskeskelin, että raskauksien jälkeen painoni on tippunut yhteensä 45 kiloa. En toki siis ole ollut 45 kiloa painavampi kuin nyt, vaan 25 tippui ekalla kerralla, ja kuopuksen jälkeen se 20 kiloa. Viisi onkin vielä sitten jäljellä. Esikoisen kohdalla 15 näistä kiloista oli raskauskiloja, 10 ylimääräistä oli kaikki mun lihakset ja toki ihan vaan puhdasta rasvaa. Kuopuksen jälkeen tippuneet ovat kiloja, jotka kertyivät kuopuksen raskausaikana.

Mutta aika moista hommaa se kyllä on, niin mielelle kuin kehollekin. Enkä ymmärrä sitäkään, miksi kroppani kerää niin paljon raskauskiloja, vaikka en herkkuja mutustellutkaan jatkuvasti. Oma ajatukseni on, että kehoni hormonitoiminta muuttuu sen verran, että se vaikuttaa myös aineenvaihduntaan ja insuliiniresistenssiin. Siitä lisää toisella kertaa.




Vaatejahkailua


Alkutalvella mietin, että pitäisi ostaa toppahousut. Niitäkin olen jäänyt jahkailemaan juuri sen takia, koska ei jaksa sijoittaa tällä hetkellä, jos ne ei sitten kohta mahdukaan, raskaana ollessa. Viime talvena taas en viitsinyt ostaa, kun oli niin paljon vielä raskauskiloja jäljellä. Jahkailua, jahkailua. Juuri jahkailun takia minulla jäi myös kuopusta odottaessa harmittamaan yksi ihana kuoritakki, jota en ostanut siksi, koska olin raskaana silloin, eikä se olisi mahtunut. No, sitten kun en ollut raskaana enää, ei sitä takkia löytynyt enää mistään. Ja kyllä, vieläkin harmittaa! Olisihan sen voinut ostaa valmiiksi sen kokoisena, mitä ennen raskautta olin.

Nyt olen jopa saanut hankittua itselleni merinovillapitkikset, hurraa! Muilla perheeni jäsenille sellaiset on ollutkin koko ajan, mutta ei minulla, koska olen viivytellyt juurikin alati muuttuvan ulkomuotoni vuoksi. Olen siis selkeästi menossa asiassa eteenpäin, kun nyt ne sain hankittua. Hurraa!



Synnytyksen jälkeiset makkarat


Muistan hyvin elävästi vuosi ja kohta neljä kuukautta sitten sen, kun olin juuri synnyttänyt, ja oli tarkoitus lähteä sairaalaan vauvan lääkärintarkastukseen. Vauvalla oli silloin pari vuorokautta ikää, ja siihen asti olimme olleet vain kotona, minulla vaatteena aamutakki, jossa oli kätevä imettää. 

Joka paikka tuntui olevan yhtä makkaraa ja höllyvää löllyvää. Maha näytti alkuun siltä, että olisin ollut vielä edelleenkin raskaana. Imetysrintsikatkin mahtuivat alkuksi päälle vain jatkopalan kanssa. Ei ollut kovin mieltä ylentävä olo omasta ulkonäöstä. Vedin päälleni punaisen pilkkutunikan (kuvassa), ja hengähdin helpotuksesta. Kellohelmainen leikkaus tunikassa antoi palautuvan vatsani olla rauhassa, mistään tursuamatta.

Edes jossain vaatteessa alkuviikkojen makkarani saivat olla rauhassa, hyppimättä liikaa silmille. Hauskaa, että sama vaate on mennyt suht säädyllisesti päälle vuosien varrella, vaikka paino on heitellyt alle kuudestakympistä siihen raskauden viimeisimpään lukemaan, yli kahdeksaankymppiin. Kuvissa olevat tunikat ovat tällaisia. Maitotytön imetystunikat, tykkään teistä.


Löytyykö teiltä luottovaatteita, jotka ovat menneet niin raskaana kuin imettäessäkin? Ovatko perheenkasvatusvuodet haastaneet sun vaatevarastoa?



Lue myös





Seuraa myös facebookissa ja instagramissa

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Pikkulapsiarki ja voimavarat - top5




Pikkulapsiarki on aikaa, joka meillä ainakin juoksee huimaa vauhtia.  Tämä on ihanaa aikaa elämässä, mutta myös melkoista hulabaloota välillä, ja siksi ajoittain kuormittavaa. Arjessa tarvitsee niitä kantavia voimia, joilla saa itseensä ladattua virtaa. Unelmalandia-blogissa haastettiin listaamaan omia voimavaroja, haaste vastaanotettu!


Meillä arjesta on tällä hetkellä mahdollista muodostaa sellaista, että se tukee myös sitä omaa hyvää oloa. Arjen tekemisiin ja menemisiin onkin valikoitunut sellaisia asioita, mistä myös minä tykkään, ja jotka tuovat iloa minullekin. Emme elä päiväkoti- tai koulurumbaa, vaan kotiarkea, joten pystyn itse aika vahvasti vaikuttamaan arjen sisältöihin.

Meillä pikkulapsiarki tarkoittaa kolmevuotiaan päiväkerhoa, muskaria, avointa päiväkotia, kotiäititreffejä, kirjastokäyntejä ja kirppisreissuja. Lisäksi toki myös paljon pukemista, riisumista, siivoamista, bussille ehtimistä, ruoanlaittoa, päiväunia, pottailuja, ikäkausihepuleita, lukemista, ulkoilua, askartelua, muovailua, leikkimistä, pyykinpesua ja loputonta ravaamista rappukäytävässä lasten, rattaiden ja ostosten perässä, koska hissiä ei ole.




Voimavaroja lataavat asiat


5. Kilpavarustelu. Heh. Multa löytyy mm. kunnollinen termosmuki ja langattomat kuulokkeet. Kaupungilla rattaita työnnellessä teen hörppiminen termosmukista tuo mulle luksuksen tuntua arkeen. Siivotessa langattomat kuulokkeet on ihan huiput, kun voi puhua puhelimessa tai kuunnella äänikirjaa samalla.

4. Omiin asioihin uppoutuminen hetkeksi. Hetken ei tarvitse olla pitkä, mutta näitä hetkiä varten meiltä löytyy leluja jemmoista.  Harvinaisten hetkien lelut tai tekemiset pitää lasten mielenkiintoa yllä sen aikaa, että itse saa tarvittavan lataushetken. Kotona päikkäriaikaan ollessa myös lasten uniaika on sellainen.

3. Samaa elämänvaihetta elävät ystävät. Se ymmärrys. Ei tarvitse olla edes läsnä, viestitkin toimii hyvin. Ihan korvaamatonta! Näitä ystäviä on löytynyt pikkuhiljaa tässä elämän edetessä.

2. Liikunta ja hyvin syöminen. Tällä hetkellä mun liikunnat ovat lähinnä kävelyjä rattaiden tai ystävän kanssa, tai kotijumppaa silloin kun lapset katselevat lastenohjelmia. Ei mitään hurjaa actionia, mutta sellaista, mistä tulee hyvä olo niin fyysisestikin, kuin myös hymy korviin. Mulla kulkee aika lailla käsikädessä liikunta ja syöminen. Silloin kun tulee liikuttua tarpeeksi, omat ruokailutkin suuntautuvat helpommin terveellisempään.

1. Usko. Tämä on varmasti suurin asia, josta saan ammentaa voimia kaikkiin elämäni osa-alueisiin. Mulla on taivaan Iskä jonka puoleen voin kääntyä niin huolissani kuin iloissakin. Se tuntuu kannattelevana voimana, sekä olona, etten ole yksin.



Minkälaisia pikkulapsiarjen voimavaroja teiltä löytyy? Uskon, että kaikilta löytyy joku asia, pieni tai suuri! Kannattaa listailla ylös, mua ainakin näiden asioiden miettiminenkin jo ilahduttaa!



Lue myös






Hyppää mukaan facebookissa ja instagramissa!

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Meillä syödään eläinystäviä, ainako? Vai heittäytyisikö vegaaniksi, kasvissyöjäksi tai muuksi?


Tällä hetkellä ei ole coolia olla tavallinen sekasyöjä. Vegaanius ja kasvissyönti ovat nouseva trendi, jotka putkahtavat esille päivittäin. On hieno asia, jos ihmiset pysähtyvät miettimään ruokavaliotaan.


Mitä syödä, mistä päivän tai viikon ateriat koostuvat, mistä ruoka tulee, miten se on tehty, mistä se on tehty ja kuka sen on tehnyt. Ruoka nyt kuitenkin on niinkin iso asia kuin päivittäinen polttoaineemme, ja myös lääkkeemme. Vaihtoehtoisesti myös syömämme ruoka voi olla se asia, joka sen terveyden vie. Ruoka vaikuttaa kaikkeen meissä. 


Turvallinen lautasmallimme


Mielipiteitä ruokavalioista ja niiden terveellisyydestä on monia. Suomessa edelleen vallalla taitaa olla lautasmalli, jonka mukaan puolet lautasesta tulee olla kasviksia, neljäsosa perunaa, riisiä tai pastaa ja viimeinen neljäsosa proteiinipitoista ruokaa. Kylkeen rasvatonta maitoa sekä pala leipää kasvimargariinillä. A vot!

Jännää, kuinka Suomessa kyseistä ruokavaliota pidetään terveellisyyden multihuipentumana, vaikka oikeasti se on vain yksi näkemys muiden joukossa. Maassamme on ylimalkaisesti tapana ajatella, että meillä kyllä tiedetään, muut ovat väärässä. 

Olen vuosien saatossa kokeillut useampaa eri ruokavaliota, niin lautasmalli-teoriaa, gluteenittomuutta, maidottomuutta, kasvissyöntiä kuin hetkittäistä vegaaniuttakin imetysdieetillä ollessani. Ja tokihan kultaisella ysärillä oli kaikille tuttu rasvattomuusbuumi, jota lähes kaikki tuntuivat elävän silloin. Muistan, kun eräiden ystävieni perheessä silloin syötiin oikeaa voita, ja se oli ihan ennenkuulumatonta kun kaikki muut söivät margariinia. Tosin vähärasvaisuus elää aika sitkeässä edelleenkin. Itse en vähärasvaisuuteen tai eläinrasvojen epäterveellisyyteen usko. 



Ruoka tekee kipeäksi


Minulla on vuosien mittaan ollut kaikenlaista ongelmaa syömästäni ruoasta. Laktoosi-intoleranssi minulla on diagnosoituna, ja keliakiaa testin mukaan minulla ei ole. Olen pitkään syyttänyt maitotuotteita ongelmistani, onhan minulla tosiaan tuo diagnoosikin asiasta. Laktoosittomat tuotteet tosin eivät ole autuaaksi tehneet, vaan olleet ihan samaa kuraa kuin muutkin. Jännästi kuitenkin tietyt, ne vähiten prosessoidut tuotteet eivät ole oireiluja aiheuttaneet.

Jo vuosia olen vältellyt rasvatonta maitoa, enimpiä lisäaineita ja margariineja. Myös rypsi- ja rapsiöljyt ovat asia, jota en pidä millään muotoa terveellisenä. Nyttemmin ruokavaliosta on vähennetty myös viljoja ja tärkkelystä. Pyhä leipä, terveellinen perunamme ja kaikki suolta repivät täysjyvätuotteet. Olen ymmärtänyt, kuinka ne eivät ollenkaan ole tärkeitä terveydelle, vaikka ne terveysruokien mainetta nauttivatkin. "Mistä sitten saat kuituja!?". Oi, monesta asiasta. Ja kas kummaa, olokin on ollut paljon parempi, ja iltaiset raskausmahan kokoiset turvotuksetkin jääneet vain niihin päiviin, kun kyseisiä asioita on nautiskeltu.

Kesäkurpitsalasagne, niin hyvää! Munamaidon tein kookoskermaan.

Terveellinen leipä ja rypsiöljyn paras käyttötarkoitus


Olen huimasti mahakivuttomampi ilman viljoja. Joo, kyllä, söihän se Jeesuskin muinoin leipää, mutta sen ajan vilja ei tainnut olla aivan niin käsiteltyä, jalostettua, lannoitteita ja maaperän saasteita itseensä imenyttä höttöstä, mitä nykyleipämme on. Ehkäpä leipä oli sen ajan terveysruokaa, kuka tietää. Onhan se leipä hyvää. Tuore ruisleipä, voita päälle. AH. Pidän toisinaan viljapäiviä, enimmäkseen ei tee mieli.

Rypsiöljyä käytimme vastikään tehdessämme muovailuvahaa itse. Siihen se sopiikin loistavasti. Jokapäiväiseksi ruokamme sulostuttajaksi sitä ei meillä ole valittu.



Mää, huusi lammas, ja suuhun ponkaisi


Minä olen se ihmisperse, joka kuvittelee, että ihminen voi vaan syödä juuri ne kanan jalat, joilla se kana vain haluaisi käyskennellä ja viettää iloisia päiviä vapaana luonnossa. Mutta olen myös se äiti, joka pitää tärkeänä kertoa lapsilleen, että se liha on oikeasti ollut eläin, joka on tapettu siksi, että me voidaan syödä se. Liha ei ole "vain lihaa", vaan se on ihan oikeasti ollut joku elävä eläin. Kolmevuotiaamme on välillä vaikea uskoa tätä asiaa. 

Tehotuotanto ei millään muotoa ole hyvä asia, sekasyöjänkään mielestä. Uskon eläimen elämän, koettujen asioiden vaikuttavan myös meihin sitä kautta, kun syömme tämän. Totta kai. Olet, mitä syöt. Ja onhan esimerkiksi luomumunilla ja tavallisilla munillakin ihan jo makueroja. Elinolot ja eläimen syömä ruoka vaikuttavat.

Suosin luomulihaa aina kun mahdollista. Koen sen lihana olevan turvallisempi terveydelle kuin tavallinen vaihtoehto. Ideaalista olisi toki, jos eläin olisi saanut syödä ravintonsa ruohona suoraan luonnosta, niiden rypsin ja soijan sijaan, joita en itsekään halua syödä. Silloinhan syön niitä kuitenkin, eläimen kautta. Ei kivaa. 


Kasvissyönti voisi olla vaihtoehto, vegaanius ei niinkään


Voisin hyvin kuvitella, että perheeni jättäisi lihansyönnin. Tällä hetkellä en kuitenkaan pidä sitä realistisena vaihtoehtona meille. Jos lihasta luopuisi,  jäljelle jäisi eläinkunnan tuotteista vielä maitotuotteet ja kananmunat. Rasvaisista maitotuotteista saisi hyviä rasvoja, ja kananmunakin helpottaisi välillä aterioiden ravintosisällön koostamista. Voita ja juustoa, nam.

Saathan varmasti tarpeeksi proteiinia, kasvissyöjiltä usein kuulee kysyttävän. Suomalaiset taitavat syödä proteiinia vähän liiaksikin, koska monet syövät lihaa ihan liikaa, liian suuria määriä kerralla. Rasvaa monet täällä saavat aivan liian vähän. Aivot ovat rasvattomuuskuoleman partaalla.

Vegaanina rasvan saanti täytyisi miettiä uudestaan. Kun margariinit ja rypsit eivät ole vaihtoehto (eikä niistä hyviä rasvoja saakaan), jää oikeastaan oliiviöljy, kookosöljy, avokadot, siemenet ja pähkinät. Proteiinia saa erittäin hyvin mm. pavuista ja linsseistä. Soija ei ole itselleni vaihtoehto, sillä en pidä sitä terveellisenä (ja ihan tosi rasittavaa, että sitäkin tungetaan eläinten rehuihin, halpaa kun on). Kyllähän noista ihan hyvän ruokavalion saisi koostettua, mutta pakostikin melko hiilaripitoisen sellaisen. Ja sitten jos ei halua liikaa viljoihinkaan kallistua, niin plääh. Tällöin ehkä termiksi mieltäisin enemmän "plant based", kuin vegaani, vaikka kaiketi ne samaa tarkoittavatkin?

Toisin sanoen mahdollista, mutta aluksi hyvinkin aikaa vievää, ja etenkin kun en koe suurta hengen paloa siihen suuntaan, taidan pitäytyä valitsemallani tiellä, ja kiinnittää entistäkin enemmän huomiota ruoan laatuun.


Ja ei, ei olla sen pyhempiä kuin kukaan muukaan. Joskus Hese kiinnostaa meitäkin, ja kylässä ollessa ollaan vaan iloisia ja kiitollisia saamastamme ruoasta. 



Minkälaisia ruokafilosofioita teiltä löytyy? Onko lihansyönti tai vegaanius puhututtanut lähiaikoina?


Arjen höpinöitä ja myös ruokajuttuja löytyy instagramista

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Miksi omaan kehoon on niin vaikea luottaa synnytyksessä?


Vastikään uutisoitiin naisesta, joka synnytti ollessaan itse koomassa. Hurja tapaus, mutta keho hoiti synnytyksen, vaikka synnyttäjä itse ei ollut henkisesti läsnä millään muotoa. 


Aika oivallinen esimerkki siitä, mihin kaikkeen naisen keho pystyy. Tai pystyy silloin, kun sen annetaan siihen pystyä. On tiedossa, että toimenpiteet vaikuttavat synnytyksen kulkuun, mutta myös omalla mielellä on suuri rooli.


Muutama yö sitten näin taas synnytysunta. Unessa syntyi kolmas lapsemme, jota ei ole  olemassa vielä kuin vasta mielessäni. Kyseisessä synnytyksessä sanoin kätilölleni, että supistukset tuntuvat alavatsalla, ja että voisiko hän tarkistaa, onko vauva avosuisessa tarjonnassa, jotta voisimme mahdollisesti asentohoidolla auttaa häntä kääntymään. Vauvan syntyessä otin hänet itse vastaan, kuten kuopuksemmekin. Se hetki on  ehkä parasta, mitä tässä maailmassa tiedän. Uni täynnä synnytysvoimaa, ihan mahtava! 


Joku muu tietää paremmin


Unessani olin oman synnytykseni herra, tai oikeastaan itse kuningatar. Se oli kuitenkin vain unta. Normaalielämässä aika moneen meistä on istutettu ajatus siitä, että joku muu tietää meitä paremmin, oli asia mikä hyvänsä. Taidamme olla aika auktoriteettiuskovaista kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Monesti ajatellaan, että kätilö kyllä tietää, miten kuuluu synnyttää, ja kertoo sitten kyllä. Ja onhan se tavallaan niinkin.

Jos kuitenkin menen synnyttämään sillä ajatuksella, että joku muu tietää itseäni paremmin, en ehkä voisi kuunnella itseäni ja kehoni viestejä niin hyvin, koska keskittyisin sen sijaan kuuntelemaan jonkun muun arviota tai mielipidettä synnytyksestäni. Toki kätilöt ovat rautaisia ammattilaisia, mutta kokemusta juuri sinusta synnyttämässä heillä tuskin on ennestään.

En tarkoita, etteikö myös kätilön kuuntelu olisi tärkeää. Esimerkiksi vauvan sydänäänet ovat oma lukunsa, mutta tämä luku ei kerro niistä.


Aiemmat kokemukset voivat nakertaa luottamusta


Epäluottamus omaan kehoon, itseen synnyttäjänä, omiin tuntemuksiin, oloihin, ajatuksiin. Kulttuurimme, ja etenkin sen synnytyksiä kauhisteleva, pelotteleva ja medikalisoiva puoli siitä on yksi osatekijä. Lisäksi monet aikaisemmin kokemamme asiat siihen päälle, niin avot!

Siinä on kiva suo, josta yrittää sitten itselleen ammentaa luottamusta synnytystä ja sen luonnollisuutta kohtaan. Mieli, joka voisi olla paras työkalumme, onkin meitä vastaan. Melko harvassa on maassamme kannustava ja tsemppaava ilmapiiri synnyttämistä kohtaan, mutta onneksi sellaistakin löytyy. 




Entä jos tieto ei lisääkään tuskaa?


Tieto voi lisätä hurjasti luottamusta. Oikea, faktoihin perustuva tieto, ei pelottelu, mutuilu ja tarinat. Molempina raskausaikoinani olen lukenut paljon synnytyskertomuksia ja katsonut synnytysvideoita. Ne kuitenkaan yksistään eivät ole riittäneet tuomaan varmuutta itselleni, vaikka ovatkin osaltaan olleet hyvin voimaannuttavia.

Kehotieto sen sijaan on lisännyt varmuutta. Synnytyksen normaali fysiologinen kulku on ihmeellistä, ja siihen perehtyminen on avannut ovia varmuudelle mielessäni. Tieto on auttanut mieltäni tekemään tehtävänsä synnytyksessä, eli vetäytymään ja antamaan tilaa keholleni synnyttää.


"Jos olisimme olleet kotona, olisimme kuolleet"


Kuolemakortti heitetään usein synnytyksen yhteydessä. Kuolemakortti ei varsinaisesti luo kenellekään luottamusta synnytykseen. Se antaa kuvan, että ihan tavallisessa synnytyksessä, jossa siihen mennessä kaikki on mennyt hyvin, kuolemanvaara kurkkaisi joka nurkan takaa, valmiina astumaan esiin.

Tärkeät yksityiskohdat unohtuvat.  Se, kuinka synnytyksessäkin jokainen asia vaikuttaa seuraavaan asiaan. Synnytykseen puuttumisilla on myös negatiivisia puolia, suuriakin riskejä. Usein vain sanotaan "me olisimme kuolleet, jos olisimme jääneet kotiin", vaikka todelllisuudessa sama tilanne ei olisi toistunut kotona. Sairaalassa on omat riskinsä, kotona omansa. Virheelliset käsitykset ovat sitkeässä, ja leviävät lujempaa kuin satiaiset ilotaloissa konsanaan. 


Mieli, tuo tehokkain työkalu


Omalla kehollamme on valtava osaaminen moneen, ja naiskeholla on myös taito synnyttää. Taito, jota mieli pyrkii ohjaamaan ja siksi myös kahlitsemaan, rampauttamaan. Mieli voi olla joko hyvä työkalu, tai sitten se paras nuija, joka pistää koko homman säpäleiksi. Esimerkiksi pelko on tehokkaimpia luottamuksen tuhoajia, mitä tiedän.

Koen, että kun kehon ja mielen yhteistoiminta synnytyksessä on mieleen juurrutettu, ja autonominen hermosto, pelon vaikutukset, synnytyksen vaiheet ja muut ovat tuttuja, pystyy myös pelolle sanomaan heipat. Sen jälkeen mieli on vapaampi keskittymään asioihin, joista voi olla synnytystilanteissa hyötyä. Toki siltikin yllättäviä tilanteita tulee varmastikin vastaan, mutta mieli on työkalu, joka auttaa eteenpäin. 


Että heippa pelko, mulla on nyt synnytysrauha! 






Lisää aiheesta:





Kuvat Pixabay