perjantai 7. lokakuuta 2016

Kuukautiset kahden vuoden jälkeen

Ensimmäiset menkat melkein kahden vuoden tauon jälkeen. Raskaus yhdeksän kuukautta, ja siihen päälle imettämistä ja imettämistä. Ja yhtäkkiä menkat! Vuosi ja melkein kuukausi synnytyksestä.

Olinko kaivannut niitä? No en, en ollut kaivannut. Harva varmaan kaipaa? Olin suorastaan iloinnut, kuinka pitkälle pääsee ilman, ja noudattanut siihen liittyviä asioita.

Ja kuitenkin ne ovat omalla tavallaan tervetulleet, osa tätä naiseutta. Uutta elämää luova voima.

Viime viikolla sitä oli sitten ilmassa. Tuttuja tuntemuksia mahassa. Noniin. Siitä se lähtee taas. Jännitti. Tuleeko tutuksi tulleet, ihan hirmuiset kivut? Heikotus, oksetus, ripuli? Supistusmaiset juilimiset, kauheat krampit?

No, eilen ne sitten alkoivat ihan oikeasti. Menkat siis, ei kivut. Jännittää vieläkin, tulevatko kivut sitten seuraavassa kierrossa? Vai ovatko tulematta? Sellaistakin voi sattua, että synnytyksen jälkeen olisi ihan eri meno ja meininki. Jää nähtäväksi.




Sitten muistin, hei, ihan muutamat viimeisimmät kuukautiset ennen raskautumista olivat kivuttomat. Siitä kiitos pimppahöyrytykselle, oikealta nimeltään vaginal steamille. Ystävä siitä aikoinaan vinkkasi, molemmat sitä kokeilimme kukin tahoillamme.

Täytyisi taas perehtyä uudestaan, ottaa käyttöön. Vaikka kaikelle on aina epäilijänsä, niin itselle tärkeintä on, että omalla kohdalla se toimi. Noin helppo, ilmainen juttu, josta ei hyötynyt kukaan muu, kuin minä itse.

Mielestäni tosi mielenkiintoista, varsinkin, kun käytäntö on todella vanha, vähintään vuosisatoja käytetty? Monilla sivuilla listataan menetelmästä olevan apua esimerkiksi kivuliaisiin kuukautisiin, epäsäännölliseen kuukautiskiertoon, endometrioosiin, arpiin (esim. episiotomian arvet), munasarjakystat, raskaaksi tuleminen jne. Löytyy myös sivuja, joilla kerrotaan sen olevan ihan höpöä. Selviää vaan kokeilemalla.



Saako menkoista sitten puhua? Onko se retostelua ällöttävillä, henkilökohtaisilla asioilla?

Ei se ole. Se on ihan normaali, arkinen asia naisen elämässä. Itseä on tavallaan inspiroinut taannoinen kohu erään naisen kuvasta, joka poistettiin instagramista housuissa näkyneen kuukautisveritahran vuoksi. Hyvä, että tällaisia juttuja putkahtelee aina välillä esille.
Tai Maria Nordinin kuukautisverijutut, jotka hämmensivät monia ihmisiä keväällä.
Tai se, kuinka jotkut pitävät naiseuden juhlia tyttärilleen, kun näillä alkaa kuukautiset ensimmäistä kertaa!



Kuvat eivät sinällään liity tekstiin, vaan yhteen naiseuden elämänalueista, äitiyden juhlistamiseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti