keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Ensimmäisiä ostoksia vauvalle

Syksyllä saapuva pikkusisarus on meillä saanut jemmaan jo osansa kirppislöydöistä. Oikeastihan ihan ensimmäiset asiat olen mukaan napannut jo reilusti ennen plussaa, kun suunnitelmissa ja haaveissa kuitenkin useampi lapsi oli (on) :) Että vähän sama homma, kuin esikoisenkin kohdalla, silloin olin vaan ostellut kirpparilta edullisia, kivoja juttuja jo ennen kun oltiin tavattu miehen kanssa edes ;)




Tyypille on nyt haalarit kokoa 56, 62 ja 68, sekä hattujakin löytyy aika monta. Kallein haalari oli 3,5€, halvin taas puolestaan 1,75€ sijoitus. Myös kaikki muutkin ostokset taitaa olla 0,5€-2€ hintahaitaria.

Olen yrittänyt tässä kohtaa kotiuttaa vaan neutraaleja vaatteita, kun sukupuolta ei ole vielä tiedossa. Toivottavasti rakenneultrassa pieni suostuu vähän itsestään kertomaan sitäkin puolta. Odottelemme :) Joitakin sukupuolittuneita vaatteita on kyllä ollut pakko ostaa, en ole voinut kirppikselläkään ihan kaikkea vastustaa, jos on sattunut jotain tosi ihanaa, ja edullista kohdalle :)




Ns. vääränlaiset vaatteet jäävät sitten vain odottelemaan mahdollisia seuraavia käyttäjiä. ♥



Esikoista odottaessa olin raskausajan ennen äitiyslomalle jäämistä töissä, eikä aikaa kirppistelyyn ollut samalla lailla, kuin mitä nyt. Tammisaareen muuttaessa aikaa olisi ollut, mutta kirppistarjonta oli aika vähäistä, ja autokin miehellä työkäytössä. Ostettua tuli silti ihan kivoja juttuja, mutta tulipa todettua, että vaatteiden yhdisteltävyys ei ollut kyllä kaikkein parasta. No, nyt on myös noita neutraaleja vaatteita, jotka käy kaikkiin, myös jemmassa oleviin :)



Oikeastihan kuvaan eivät kaikki vaatekappaleet päässeet.. En viitsinyt koko määrää kuvata... :D


4 kommenttia:

  1. Oi, ihania pikkuvaatteita:) Miten kiva olikaan ostella juttuja vielä mahassa olevaa vauvaa odottamaan! Ei sen puoleen, on kyllä kiva, kun niitä tamineita pääsee ihan käyttämäänkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Miusta se on niin iso osa sitä odottamisen jännää aikaa :)

      Poista
  2. Voi, kun nyt alkoi tehdä mieli kaivaa kaikki pikkuvaatteet jemmoista esille, että pääsisi vähän fiilistelemään tulevaa :D Meillä pullistelee äitiyspakkaus esikoisen vanhoja vauvanvaatteita. Oon pysynyt lujana tähän saakka, enkä ole ostanut vielä mitään uutta, koska lähes kaikkea meiltä jo löytyy (ainakin pojalle). Mutta ehkä rakenneultran jälkeen joudun vähän lipsumaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on ihan samassa jemmassa kans noi esikoisen vauvanvaatteet :D mutta sitä mukaa kun tyyppi on kasvanut, niin ei oo kaikki enää mahtunut sinne laatikkoon.. :D Meiltä taas löytyy kaikkea tytölle :)

      Poista