keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Harvemmin neuvolassa


Me käytiin pitkästä aikaa neuvolassa. Neuvola-ajat oli vähän myöhässä, joten vietettiin aulassa leikkien paljon pitempi aika, kuin mitä itse neuvolakäynti kesti. Tämä oli vasta ensimmäinen käynti vauvan kanssa varsinaisessa lasten neuvolassa. Ollaan tämänkin vauvan kanssa aloitettu käymään neuvolarumbaa harvennetusti, niinkuin esikoisenkin kanssa. Me taidettiin ekalla kierroksella käydä pääsääntöisesti vain lääkärineuvoloissa, ihan alussa taisi olla tosin joku yksittäinen muukin neuvola-aika, jolla käytiin, ennen kuin totesin, että tää on meidän osalta semmoista ajanhukkaa puolin ja toisin, peukaloiden pyörittelyä paikan päällä. Kauhean usein ei olla siis siellä vierailtu.

Ja miksi sitten näin?

Yksinkertaisesti meillä ei ole, tai ainakaan ei tähän mennessä, ole ollut tarvetta käydä sen useammin. Imetys sujuu ja tyyppi kasvaa. Sen huomaa ihan silmämääräisestikin, niinkuin esikoisenkin kanssa. On meillä tosin vauvavaakakin, miusta on mielenkiintoista seurata vauvan kasvua, eikä niin, että kävisin neuvolassa vaan sen takia, että näkisi tuleeko painoa riittävästi. Eikä tuo pituuden tai päänympäryksenkään mittaaminen onneksi kovin vaikeaa ole :)


Vapaaehtoista

Kaikkihan eivät tiedä, ettei neuvola suinkaan ole pakollinen juttu. Ja sitten taas osan mielestä sen juurikin täytyisi olla pakollinen kaikille, etenkin vauvavuoden aikana. Suomalainen neuvolakäytäntö on ihan huippu juttu, apua ja tukea saa moneen asiaan. Onneksi kuitenkin neuvolakäynnit ovat vapaaehtoisia, koska on erilaisia perheitä ja erilaisia lapsia eri tarpeineen. Itse olen ihan iloinen, ettei meidän tarvitse olla viemässä resursseja niiltä, jotka niistä enemmän hyötyvät.

Ja mites sitten ne rokotteet? Käytännössä niitäkin saa halutessaan tavallisesta suunitelmasta poikkeavastikin, koska ovathan nekin Suomessa vapaaehtoisia. Mahdollista on ottaa myös vaikkapa myöhennetysti tai yksi rokote kerrallaan. Miten nyt sattuu näkemään tarvetta olevan. Eli senkään takia juuri tietty käynti tietyn kuukauden kohdalla ei ole mitenkään kiveen kirjoitettu.

Aika ihanan onnekastahan tämä on, kun ei ole tarvetta käynneille, vaan kaikki on hyvin. Toki jos huolia olisi, niin käytäisiin useamminkin. Mutta esimerkiksi keskikäyrää hitaampi painonkehitys ei mielestäni sellainen huoli edes ole, lapset kun kasvaa kaikki omia käyriään, pääasia, että kasvavat. Toiset kasvaa hitaammin, toiset nopeammin, ja keskikäyrähän on vain se keskiarvo, ei ideaalitilanne.


Siellä me chillailtiin, neuvolan aulassa

2 kommenttia:

  1. Hihii, mekin ollaan käyty neuvolassa lähinnä leikkimässä. :D Tai meillä nyt tytöt ovat alussa olleet niin hoikkaisia, että olen todella mielelläni käynyt heitä ensimmäisen puoli vuotta näyttämässä, että painoa ja pituutta tosiaan tulee sopivasti, se on rauhoittanut omaa mieltä. Tiedän, ettei varsinkaan Ellulla ole koskaan asiaa mihinkään keskikäyrille, mutta kun painokäyrä on aina ollut - 20 käyrällä, oli esikoisen aikana hyvä tietää, että pituutta tulee kuitenkin hyvin.
    Veenun kanssa oli kiva päästä välillä, eli varsin harvoin, neuvolaan leikkimään. :D Tosin olen tosi huono neuvola-asiakas kun miulla ei yleensä ole mitään kysyttävää, mutta onneksi kokenut neuvolantätimme keskustassa osaa antaa meille aina ajat jonkun esikoisen äidin jälkeen ja juuri ennen omaa lounastaukoaan tai palaveriaan, niin jää hänellä sitten niihin enemmän aikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei miullakaan oikein oo mitään kysyttävää sieltä :D Meiän neuvolatäti on kyllä oikein mukava, mutta en mie silti viiti keksimällä keksiä asiaa :D

      Poista