sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Saahan pömpöttää?

Vajaa kolme viikkoa synnytyksestä. Tälläkään kertaa mun kroppa ei ole mikään maailman nopein palautuja, tai ainakaan ulkonäöllisesti. Kyllä tosiaan pömpöttää vielä, ja veikkaan, että tuo maharassukka tulee pömpöttämään vielä jokusen tovin. Se on kuitenkin ihan ok, enimmäkseen.

Välillä on ärsyttäviä päiviä. Sitä huoahtaa ja miettii, miksi joidenkin supergeeneillä sitä mahtuu muutaman päivän päästä niihin omiin pöksyihin, mahanahka vaan sanoo slurps - ja vetäytyy takaisin alkuperäisiin asetuksiinsa. Sitten taas toisten mahanahka on sellainen lörpsy jonkun aikaa, että se varmaan heiluisi tuulessakin, jos tuolla nakuna hiippailisi.



Onneksi sitä tässä kohtaa kuitenkin tietää, että vaikka vielä tosiaan tälleen vajaan kolmenkin viikon päästä synnytyksestä koko olemus näyttää ja tuntuu pullavalta, niin se on ihan ok. Kyllä se siitä, pikkuhiljaa. Oikeastihan kolme viikkoa on ihan äärettömän lyhyt aika. Itsestä vaan tuntuu, että aikaa olisi kulunut paljon enemmänkin, kun mikään paikka ei arista tai ole kipeä, kaikki on muuten ihan niinkuin ennenkin. Ja että pitäisi jo näyttää siltä, kuin ei olisi synnyttänytkään. Mistä ihmeestä sitä on saanut sellaisen ajatuksen päähänsä?

Tavallaan sitä on jonkin sortin paine ulkonäöstä synnytyksen jälkeen. Kun aina löytyy näitä huutelijoita, jotka ilmoittelee koko maailmalle, että raskauskilot on vaan liian monta syötyä munkkia, oma vika siis. Ja että itsellä ainakin ne kilot jäi suoraan sinne synnytyssaliin ja bla bla bla. 



Sitä itse vetää vatsaa sisään, että saisi takin mahtumaan päälle :D Ei, en ole vielä entisissä mitoissani. En myöskään silti ole laiska, tai mässäillyt läpi raskauden. Mutta eiköhän se tästä, pikkuhiljaa. Jospa kukaan ei tulisi kysymään, että joko siellä mahassa kasvaa toinen, kun näinkin olen kuullut käyneen. Karseeta :D

Armoa, pliis, ehkä eniten itselle ♥

Kuvat Kos og Kaos


11 kommenttia:

  1. kolme viikkoa ei oo kyllä vielä mitään! musta tuntuu, että enemmänki 3kk meni että alkoi tapahtumaan yhtään mitään kehossa ja väittäisin, että oon "nopeasti palautuvaa" -sorttia. Sun keho loi uuden elämän - siitä saaki hetken palautua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oma pää vaan päässyt kasvattamaan asian isoksi. Mullakin viimeksi meni todellakin useampi kuukausi, varmasti nytkin, ja jotkuthan sanoo, että seuraavista lapsista menee vielä kauempaa, eli täytynee jaksaa vaan odotella, ja syödä suklaata ;) Ei vaan.. :p

      Poista
  2. Sinulla on vasta synnytys ollut hellitä. Kyllä se maha palautuu ennelleen. :)

    VastaaPoista
  3. No armoa todellakin! Miusta tuntuu, että olin pehmeää pullaa kunnes imettäminen väheni lähempänä vuoden ikää kun Veenu alkoi syödä innoissaan kiinteitä enemmän. Paino ei muuttunut mihinkään, mutta senttejä ja nestettä lähti.

    Varmasti tosi harva on raskautta edeltävissä mitoissaan edes puolen vuoden päästä synnytyksestä. Eikä todella tarvitsekaan olla. Vaikka itsekin mieli teki sitä itseltä vaatia, joten ymmärrän tuskasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jotenkin silmiin vaan osuu ehkä enemmän ne, jotka on niissä mitoissaan heti. Tai ehkä siks, kun harvemmin me tavis-palautujat niitä mahanahkojamme ehkä nettiin laitetaan? Tai mie en ainenkaan oo ihan heti laittamassa :D

      Poista
    2. No kyllä, ja ne jutut tuntuu oikein vyöryvän verkkokalvoille kun on itsekin pienen vauvan äiti.

      Itse yritän järkeillä, että toisille kroppa on suonut ikuisen hoikkuuden ja nopeasti palautumisen, miulla on sentään rautainen terveys ja hyvät hampaat . :D Kaikilla jotakin!

      Poista
  4. Oi, armollisuus itseä kohtaan on kyllä niin tärkeä asia muistaa joka päivä <3 On se raskaus ja synnytys kropalta melkoinen ponnistus, ettei siitä moni ihan hetkessä palaudu, eikä onneksi tarviikkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tärkeetä. Oikeesti pitäis vaan olla että "vau kroppa, teitpä mahtavan homman, ihanaa, toivu kaikessa rauhassa, sinä upea" <3 :)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista