sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hirveän hilpeä vuodenvaihde


Meillä on jostain syystä monena uutenavuotena vietetty jossain määrin ankeita hetkiä. Ihanat joulut on juhlittu, mutta ihmiset on vielä kuka missäkin, ja joka vuosi me mietitään, että mitä sitä tekisi uutenavuotena. Jotain spesiaalia siinä tarvitsee olla, mutta sitten taas on niin vanha ja aah väsyttää, sänky kutsuu, ettei sitä jaksa kylillä kukkua enää keskiyön aikaan.

No, tänä vuonnakin vuodenvaihteeseen mahtui hirveän hilpeitä, tai hilpeän hirveitä hetkiä. Päivän suunnitelmat vaihtuivat lennossa, kun tuli pari muuttujaa. Itse päivä oli hyvä, mutta se ilta, se oli ihan oma lukunsa. 

Esikoisella oli kipeäväsy olo, niin että kaikki asiat maailmassa oikeastaan itkettisurettikiukutti pientä nuhanenää, ja vaati räkää ja kyyneliä. Päätettiin skipata ulosmeno ja omat raketit, tämä äiti vain odotti sitä nukkumaanmenoaikaa. Vaan kun se koitti, niin juu, ulkoa kuuluvien rakettien äänet, se pauke joka kuulemma lemmikkieläimiäkin kiusaa. En ollut ajatellutkaan, että toki ne voi kiusata myös tuollaista pientä, alle metrin pituista ihmispoloista, ja tosiaan sisätiloissa oleskellessa. "Äiti minä pelään!", kuului makuuhuoneesta aika tiuhaan tahtiin. Oih voih. Väsykuumekitinä yhdistettynä pelottaviin raketteihin - ei niin hilpeitä hetkiä, ja nukahtamiseen meni tolkuton aika ja pari desiä kyyneliä. Ja äidin hermot.

Jotta olo ei olisi liian seesteinen ja kaikkivoipa, otti pienempikin pontta isomman itkuista, ja provosoitui viettämään hilpeitä hetkiä tajuttomien rintaraivarien muodossa. Nälkähän pienellä olisi toki ollut, ja väsy, mutta auta armias kun sitä ehtaa tissimaitoa alkuperäispakkauksessaan olisi  ollut tarjolla, niin ei kyllä, siis miten sä äiti kehtaat edes ehdottaa tommosta! Hir-veet kilarit. Oma kärsivällisyys oli hieman jo siinä kohtaa koetuksella, onneksi mies sai kuitenkin tyypin nukahtamaan pienille unille tilanteen katkaisemiseksi.


Heheh. Karkeasti arvioiden ehkä 360 iltaa vuodessa on parempia, kuin kyseinen näiden lapsiperheellisten vuodenvaihde. 

Mutta onneksi vuosi kokonaisuudessaan kuitenkin oli kovin ihana, monine tärkeine hetkineen. Jospa seuraava vuodenvaihde olisi "vain" hilpeä? 

Mites muilla vuodenvaihde sujui? Toivottavasti vähän mukavammissa merkeissä kuin meidän :D


perjantai 29. joulukuuta 2017

Kirjojen vuosikatsaus 2017

Vuosi alkaa olla taas pyörähtänyt ympäri, ja mulla se tarkoittaa aina kirjojen vuosikatsausta. Muutaman vuoden ajan olen tilastoinut lukemiani kirjoja Goodreadsiin, tykkään! Voi kätevästi koota luetut ja lukulistalla olevat kirjat yhteen paikkaan, koska mulla ainakin on niin hatara muisti välillä, etten muuten muistaisi, oonko vaikka lukenut jonkun kirjan vai en :D


Kovin on laskusuuntaista ollut tuo miun lukeminen tässä parin vuoden sisään, kuten kuvasta näkyy. Se taitaa kertoa vaan tuosta lapsiperheistymisen tilanteesta ;) Eli huh, melkein puolet vähemmän olen lukenut tänä vuonna, kuin mitä 2015, jolloin esikoinen syntyi syyskuussa. 

Mun kuluneen vuoden lemppareimmat kirjat näkyy olevan:

Kate Mortonin useampikin kirja. Uusi kirjailijatuttavuus, jolta tuli tänä vuonna luettua Paluu Rivertoniin, Salaisuuden kantaja, Talo järven rannalla, sekä Hylätty puutarha. Kaikki aika saman tyylisiä ja lukemisen arvoisia, mutta noista omaan makuun eniten olivat Talo järven rannalla ja Hylätty puutarha

Sydämenlyönneissä ikuisuus, Jan-Philipp Sendker

Matkalla kotiin, Yaa Gyasi

Kerro minulle jotain hyvää, Jojo Moyes

Belgravia, Julian Fellowes

Elävien kirja, Affinity Konar

Hotelli Panama, Jamie Ford

Vapauttava rakkaus, Francine Rivers

Poldark-sarjan toinen, kolmas ja neljäs kirja



Suurin osa näkyy olevan taas tälläkin kertaa jollain tapaa historiaan kietoutuneita kirjoja (poikkeuksena tuo Kerro minulle jotain hyvää). Mun lempparigenre ollut yläasteajoilta saakka.

Tulevan vuoden sivumäärä jää nähtäväksi. Epäilen, että laskusuunta jatkuu jostain kumman syystä ;) Ensi vuonna julkaistavia kirjoja en ole vielä katsellutkaan, mutta muutoin haaveissa on lukea Seitsemän sisartaMustat valkeat valheetIkimetsien sydänmaillaKaikki se valo jota emme näe, ja toivottavasti paljon muuta!

Kaiken kaikkiaan hyvä kirjavuosi. Muutaman ei niin mieleisen yksilön jätin lukiessa kesken, ja keskityin itselle mieleisempiin. Ylimääräistä aikaa ei ole niin paljon, että sitä jaksaisi lukukaupalla odotella, josko kirja muuttuisikin omaan makuun sopivaksi.


Mitä muut ootte lukeneet tänä vuonna? Lukuhaaveita ensi vuodelle?
 Hyviä kirjoja saa suositella :)



torstai 28. joulukuuta 2017

No se jälkitarkastus


Joulua edeltävällä viikolla mulla oli jälkitarkastus neuvolassa. Tiesin jo ennalta, että sisätutkimukselle mulla ei ollut tarvetta, ja painoa en muuten vaan halunnut ottaa, joten käynti tulisi olemaan lähinnä juttelua. Kelaa varten kun tosiaan edelleen sen jälkitarkastustodistuksen tarvitsee, jos mielii vanhempainrahaa saada. 

Jälkitarkastuksen teki mun oma, ihana terveydenhoitaja äitiysneuvolasta, joten kyseinen jutteluhetki nimeltä jälkitarkastus olikin tosi mukava hetki. Fiilisteltiin ihanaa synnytystä, ja arkea kahden lapsen kanssa. Ja koska mun terkkari oli niin ihana tyyppi, ja tämä vika käynti hänellä, niin halusin myös pienen muistamisen hänelle antaa. 


Mun terveydenhoitaja tiesi jo ennalta, että en kaipaa sisätutkimusta tai muutakaan kummempaa.  Virtsanäyte, hemoglobiini ja verenpaineet otettiin kyllä, ne mua ihan kiinnostikin. Mä olen aina varautunut perustelemaan, miksi en jotain rutiinitoimenpiteitä halua, suurin osa kun niitä tuntuu haluavan, eikä siinä mitään, jos ne kokee tarpeellisiksi. Tällä kertaa asiasta ei kuitenkaan tarvinnut sen kummemmin vääntää, koska vapaaehtoisiahan ne ovat. Noita vain kuulee välillä, että jälkitarkastusta tekevät henkilöt ajattelevat, että jälkitarkastus=sisätutkimus, ja että sisätutkimus olisi pakollinen Kelaa varten. Onneksi sentään Kela ei ole määrittänyt, että haarat auki, tai vanhempainrahaa ei tipu. 

Mulla tosiaan ei sen kummempaa ideologiaa tai fanaattisuutta liity sisätutkimuksesta kieltäytymiseen. Ainoastaan se tosiasia, että ei ollut tarpeellinen. Kuten raskausaikanakaan, niin nytkään en halunnut mitään pimpin tsekkausta tai kourimista vain tavan vuoksi. Kerroin itse terkkarille, että ei repeämiä, haavaumia, virtsankarkailua, kirvelyä tai kipua, poikkeuksellisen kuivia limakalvoja, tunnetta laskeumista tai muutakaan, kaikki seinämät on paikallaan, lantionpohjan lihakset toimii ja kohdunkaulan ulko-osa on sen tuntuinen, kuin ennen raskauttakin.

All good everything, ja jälkitarkastuksesta jäi hyvä mieli päivään :)


Terveydenhoitajalle antamassani muistamisessa ajatus oli: 
Kortti "Just let go" oli yksi voimatauluista mun synnytyksessä. Päästää irti, eli antautua synnytykselle. 
Fudget, herkkua, että oksitosiini pääsee virtaamaan. 
Avaimenperä, tree of life, eli istukka, elämän ylläpitäjä kohdussa. 
Ja muumikarkkeja kaksivuotiaan valitsemana, koska äitiydessä ja siinä synnytyksessäkin paras juttu ikinä on se lapsi ♥


perjantai 22. joulukuuta 2017

Me käymme joulun viettohon


Aah, nyt alkaa olla aika lailla jouluvalmistelut tehtyinä. Lahjat ostettu, paketoitu, yhteiseen joulupöytään vietävät ruoka-asiat tehty ja leivottu, miehellä viimeisetkin joululaatikot paistumassa. Jouluaaton vaatteetkin odottaa pestyinä ja silitettyinä aattoa. Kirjastosta haettu lukemista itselle, jos vaikka jossain kohtaa joulun pyhiä ehtisi lukaisemaan jotain ihanaa, villasukat jalassa sohvalla.. Saa nähdä, jääkö vain haaveeksi, mutta yritys on ainakin kova! ♥


Supisuomalainen, ihana joulu on ihan lemppari, mutta silti tässä tutussa joululaulussa on monta koskettavaa kohtaa, joita sitä tänäkin jouluna tulee pohdiskeltua kaiken keskellä.

Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon
niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
Suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps' hankeen hukkuu, unhoittuu.

Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää;
me kylmin käymme sydämin,
laps' sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
Laps' tyhjät kätes ihanat.

Oi ystävät, jos myöskin me
kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin
tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille joulu maallinen
ois alku joulun taivaisen.

Sanat Mauno Isola


Ihanaa joulun aikaa kaikille!



tiistai 19. joulukuuta 2017

Synnytyksen somekohut


On taas ollut monta synnytyksiin liittyvää asiaa tapetilla Suomenmaassa. Syksyn mittaan taisi tasaiseen tahtiin löytyä median otsikoista jotain vaarallisiin elämyssynnyttäjiin liittyvää, ja toki kotisynnytykset ovat olleet esillä moneen kertaan. Nyt tuoreimmat otsikot ovat kuitenkin sydänäänien kuuntelemattomuus, ja sitten tämä tapaus Cytotec. Ja koska mulla tämä meidän synnytyskulttuuri on sydäntä lähellä, on pakko vähän pyöritellä näitä ajatuksia.

Sydänäänten kuuntelemattomuus ja elämyssynnyttäjät. Median otsikoinnissa nämä oikeastaan menee aika samaan kastiin keskenään, koska meitä synnytyskulttuurin kehittymistä haluavia on nimitetty "vain elämyksiä hakeviksi", lapsen ja oman hengen kanssa pelleileviksi turhiksi tyypeiksi. Myös sydänäänikirjoituksissa näkyi termiä "luomusynnyttäjät". Tapaus sydänäänethän sisälsi todellisuudessa 1-2 synnytystä, kyse ei siis trendistä ole ollut muualla, kuin vain iltalööppien otsakkeissa.

Tässä vastuuttoman hipin doppleri

Toki totta on, että itsekään en kannata sydänäänien jatkuvaa kuuntelua tai käyrillä makuuttamista, jos kyseessä on normaali fysiologinen synnytys. Synnytyksissä, joissa on ollut toimenpiteitä (tai jotain muita huolia), on kuitenkin myös sydänäänien laajempi kuuntelu tosi tosi tärkeää, niinkuin vaikka tapaus Cytotec osoittaa.
Vähätoimenpiteisissä synnytyksissä harvempikin kuuntelu riittää, ja maailmalta löytyy tutkimuksia myös siitä, että kuunteluun voi turvallisesti käyttää myös doppleria tai vaikka sitä kätilön torvea. Omassa kotisynnytyksessäni sydänääniä kuunneltiin dopplerilla.

Ja mitä tulee elämystä hakeviin synnyttäjiin, niin miksi turvallisuus ja hyvä synnytyskokemus olisivat toisiaan poissulkevia tekijöitä? Koska tosiaankaan niin ei ole, ei tarvitse olla. Synnytyksen muistaa aina, ja sen vaikutukset loppuelämään voivat olla monenkirjavat. Lapsiluku, mieliala, terveys, mielenterveys, seksuaalisuus, suhde lapseen.. Onhan näitä.

 Synnytykseen kannattaa valmistautua, ottaa selvää, etsiä keinoja ja vaihtoehtoja, mutta myös käsitellä päässään se, että loppupeleissä kaikki asiat ei ole omissa käsissä. Ja toki muistaa myös, että mitä enemmän synnytyksessä on toimenpiteitä, sitä enemmän on myös niitä mahdollisia muuttujia.

Tässä vastuuton hippi on erittäin raskaana

Kotisynnyttäjät, nuo kaiken riskeeraavat hihhulit, varo niitä! Heh, tai siltä välillä rivien välistä lukien tuntuu. Miksi me Suomessa oltaisiin niin hurjan poikkeavaa kansaa, että täällä suunniteltu kotisynnytys onkin kauhean vaarallista, kun se monessa muussa länsimaassa on tutkitusti todettu tiettyjen kriteereiden täyttyessä vähintään yhtä turvalliseksi kuin sairaalasynnytys? Täällä ihmiset viitsivät nähdä vaivaa ja suoltaa julkisia mielipiteitä asiasta, johon eivät ole perehtyneet. Toivottavasti lähitulevaisuudessa kotisynnytykset ja synnytystuvat olisivat näkymä myös meillä, sairaalasynnytysten ohella. Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi haluta synnyttää kotona, koska ei todellakaan tarvitse, mutta pitäisi olla mahdollista saada päättää asiasta itse. Näin on monessa maassa, ja ehkä joku päivä myös meilläkin.

Sitten tuo tapaus Cytotec. Kun luin päivän lööppejä aiheesta, kuinka Cytotecilla on ollut hirveitä haittavaikutuksia, ja kuinka joissakin maissa se on kielletty synnytyshommissa vaan ei meillä, olin samaan aikaan sekä iloinen, että tosi surullinen. Iloinen, että nämä asiat nousevat esille, ja äärettömän surullinen, koska se tarkoittaa sitä, että monille täytyy ensin käydä ikävästi, että asiat ylipäätänsä nousisivat esille. Monet synnyttäjistä eivät ole edes olleet tietoisia, mitä sinne pimpsaan, hanuriin taikka suuhun on tuuppastu. No lääkettä, jota ei todellakaan ole synnytyksiin tarkoitettu tai suunniteltu, koska ainakaan mun mielestä mahahaavan syntymisen esto ja ihmislapsen synnyttäminen ei ole aivan yksi ja sama asia.

Tässä vastuuton hippi on just synnyttänyt. Varokaa, ettei hippeys vaikka tartu, tai jotain..

Voi vaan toivoa, että Suomessakin päädyttäisiin kieltämään kyseinen lääke synnytyksissä. Kuinka monta kohtua tarvitsee revetä, kuinka monen vauvan täytyy syntyä hätäsektiolla cytotecin romahduttamien sydänäänten vuoksi? Ja vaikka mitä muitakin haittoja löytyy, koska suurinta osaa ei varmastikaan ole pystytty selvittämään ja tilastoimaan. Julmaa.
Lääkkeille ja muille toimenpiteille on aikansa ja paikkansa, mutta toivon, että alkaisi vihdoinkin se lääkkeiden ja synnytyksen kulkuun puuttumisen kyseenalaistaminen, sen sijaan että aina vaan arvostellaan "luomusynnyttäjiä".

Ugh. Ei mulla muuta. Hippi on puhunut.


maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulu ennen, joulu nyt


Aah, joulu on ihanaa aikaa. Meillä on taidettu kuunnella joululauluja joka päivä nyt joulukuun ajan. Kaksivuotias pyytää monta kertaa päivässä, että äiti laita tiptap. 

Meidän perheen omat jouluperinteet ovat vasta muodostumassa, omien lasten myötä. Allekirjoitan ihan täysin sen kliseen, että lapset tekee joulun. Kyllä, täälläkin joulu tuntuu taas joululta sitten oman lapsuuden, kun itselläkin on lapsia. On kiva laittaa joulua, ja miettiä, minkälaisia jouluperinteitä sitä tulee samalla luoneeksi lapselle. 

Joulusiivous tehtiin lapsuudessa perusteellisesti. Koko koti siivottiin, ja väitänpä, että olen hinkkaillut seiniäkin puhtaaksi joku joulu, jollei useampikin. Myös kaappien sisältö käytiin läpi.
Mites nykyään? Joitain kaappeja on käyty läpi, koska pakko, ei vaan mahdu tavaraa enää. Tälleen jouluviikkoa elellessä koti näyttää joululta, juu koristeiden ja joulukuusen osalta. Ei siksi, että kaikkialla kiiltäisi puhtaus, tai edes ne kuivuneet puklutahrat olisi lattialta luututtu. Että tiptap, näyttää onneksi joulu tulevan silti myös meille. 

Pikkujoulujen vietto. Lapsuudessa vietettiin aina oman perheen kesken pikkujouluja ♥ Ehkä mekin joskus tulevaisuudesssa? Tänä vuonna ollaan tyydytty pikkujouluilemaan muussa seurassa.

Joulukuusi. Me aloitettiin viime vuonna oma perinne, että joulukuusi laitetaan itsenäisyyspäiväksi. Lapsuudessa kuusi tuotiin sisään vähän myöhemmin. Meidän kuusi on valkoinen muovikuusi, ei tainnut sellaisista ollut tietoakaan vielä ysikytluvulla.


Joulupukki kävi meillä lapsuudessa ekoina vuosina. Kouluikäisenä ei enää tainnut käydä. Meillä ei ainakaan tänä vuonna ole pukkia tulossa, jatkosta en osaa sanoa :)

Joulunleivonta aloitettiin lapsuudessa aina ajoissa, että saatiin tehtyä vatruskat, karjalanpiirakat, piparit, Sacherit, joulupullat, kuivakakut ynnämuut, ja tietenkin jouluaattoaterian kaikki mahdollinen. Nykyään, kun joulua vietetään suuremmalla porukalla, niin kaikki osallistuvat tuomisiin, eikä me joulupöytään viemisten lisäksi olla kotiin tehty kuin pipareita tänä vuonna. Mutta, sentään ne on tehty samalla reseptillä, kuin mitä lapsuudessakin. Parhaat piparit ♥


Joululahjojen paketointi on miusta aina ollut ihanaa puuhaa. Kauniita lahjapapereita ja kangasnauhoja. Lahjat kuuluu paketoida kaikella hartaudella. 

Tiedustelijatonttu kävi tuomassa lahjan joulusukkaan aina aattoaamuksi. Oli ihanaa, kun jo aamulla sai jotain kivaa, niin päivän lahjojen odotus ei ollut niin kovaa hommaa. Mekin otettiin tämä jo viime vuonna käyttöön. Tänä vuonnahan esikoisella on tavarakalenteri, niin aattoaamun luukku toimii samalla myös tiedustelijatontun yllärinä :)

Jouluaaton vietto on nykyään vähän erilaista, koska ensin vietämme aaton yhdellä porukalla, ja joulupäivänä vietämme uutta joulua toisen puolen suvun luona. Kaksi joulua siis, lapsuuden yhden, vain omalla ydinperheellä vietetyn joulun sijaan.


Jouluruoat ovat meillä enimmäkseen pysyneet samana vuosien saatossa, vaikkakin lihansyöjien määrä meillä perheessä on vähentynyt, ja sen vuoksi ensimmäisessä joulunviettopaikassa on vähän eri ruokia, kuin mitä toisessa. Mutta lempparit mulla on edelleen samat, eli vatruskat, kalkkuna, lihapullat, herneet ja munamakaronilaatikko. Omnom. Meillä miehen perheessä syödään myös tosi, tosi antaumuksella porkkanalaatikkoa, ja se olikin mulle ihan uusi juttu, että niitä laatikoita tehdään oikeesti satamiljoonaa kiloa. Huh, onneksi se en oo minä, joka meillä ne laatikot vääntää :D 

Muistan yhden joulun lapsena, kun äiti ohimennen sanoi, että eihän jouluna tarvitse maistaa kaikkea. Tää yksi oli joka joulu syönyt irvistellen lanttulaatikkoa ja rosollia siihen saakka, koska oletti että se kuului asiaan.


Jouluaatto ja -päivä tuntuu aina menevän ohi ihan hujauksessa. Onneksi joulua on kuitenkin ihan luvallista viettää sinne loppiaiseen asti. Viime vuonna tosin taisi "jäädä" joulukoristeet sinne tammikuun loppupuolelle asti. Ei niistä malta ihan heti luopua.. 

Noudattaako muiden joulut lapsuuden kaavaa, vai ihan omaa?



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Sunnuntaiaamuna kello 7 - äidin joululahjatoive


Rauhallisesti mennyt yö takana, joten tämä äiti heräsi virkeänä sunnuntaiaamuun kello seitsemältä. Muut jäivät vielä nukkumaan, pienimmäinenkin tankkasi maitoa mahaansa, ja jäi jatkamaan unia. Ihana oma hetki!

Istahdan koneelle kera piparipurkin. Niin ihana hiljaisuus, ennenkuin päivän hyörinä alkaa. Kuulostaa siltä, kuin koko kerrostalo nukkuisi, mistään ei kuulu äänen ääntä. Nämä aamuhetket on jotenkin paljon parempia, kuin oma aika iltaisin. Mulla on aina ajatus kulkenut paremmin aamuisin, tällaiset aamut on vaan parhautta. Esimerkiksi opiskeluaikoina saatoin mennä kahdeksalta nukkumaan, että jaksoin herätä kolmen, puoli neljän aikaan tekemään koulujutut ja käymään lenkillä ennen aamuvuoroon menoa. Tuosta tilanteesta ollaan melkoisen kaukana näissä hetkissä, mutta muistan kuitenkin sen, miten ammensin siitä voimaa koko päivään, kaikkeen.

Virkeillä aivoilla on saatu ideoitua ja jäsennettyä myös tätä alkavaa (vai alkanutta!) joulunalusviikkoa eteenpäin. Ja hiphei, vihdoin olen keksinyt isommalle ipanalle myös lahjan, tai sen leluisan lahjan! Muutama muu paketti kyllä jo löytyy, mutta oikeasti, sitä lelu-juttua on ollut tosi vaikea keksiä, kun lapsella itsellään ei mitään selkeää toivetta ole ollut.

Jos jotain voisi toivoa ensi vuodelle itselleni, niin se olisi ihan ehdottomasti nää aamut. Omat, aikaiset aamut, kun kaikki väki nukkuu ♥


torstai 14. joulukuuta 2017

Junassa kahden ipanan kanssa


Me oltiin tuossa parisen viikkoa sitten lasten kanssa ekalla junareissulla kolmisin. Mua vähän jännitti etukäteen tää setti, että miten siellä sujuu sitten. Molempien kanssa ollaan kyllä junailtu erikseen, ja sujuvaksi todettu, muttei vielä yhdessä kahden kanssa.

Niin me pakattiin taas kaikki kimpsut ja kampsut viiden päivän reissua varten. Juuri tämmöisiä tilanteita varten on hyvä, kun on isot sisarusvankkurit olemassa, mä meinaan kuljettelen kestovaippojakin mukana. Mutta kaikki mahtui!


Pelkän vauvan kanssa on ihanaa olla muussa kuin lastenvaunussa, mutta taaperon kanssa siitä leikkivaunusta tulee äiti itse tosi onnelliseksi. Ilman lastenvaunua ei koko matka olisi niin onnekasta, vaan se keskittyisi kaksivuotiaan viihdyttämiseen. Vaikka meidän reissulle ei sattunut muita lapsia leikkivaunuun, niin onneksi puitteitten ollessa kunnossa osaa tuo kaksivuotias viihdyttää myös itse itseään. Ja onneksi on ikää ja taitoja jo sen verran, ettei hänen perässään tarvitse enää kulkea ja pelätä kaatumista heiluvassa junassa!



Pikku-E taas nukkui suurimman osan matkasta tyytyväisenä. Junaan sattui mukavia kanssamatkustajia, jotka auttoivat lasten kanssa. Olisihan sitä pärjännyt itsekin, mutta onhan se ihan mukava vaikka päästä vessaan, kun joku pitää vauvaa sen aikaa. :)

Seuraava junamatka taitaa olla edessä kevättalvella. Ihan mukavaa reissaamista tälläkin kokoonpanolla :)


tiistai 12. joulukuuta 2017

Ihana pullukkavauva



Mun ihana pullukkavauva on jo pian kahden kuukauden ikäinen. Kaksi kuukautta, ja kaksi kiloa lisää syntymäpainoon nähden! Vautsi ♥
Näinä ekoina kuukausina näyttää tahti olevan kova, niin kuin edelliselläkin kierroksella.

Niin ihanat reisimakkarat ja pullaposket, tutun näköiset jo esikoisen vauvavuodelta. Silloin sitä vaan oli ekaa kertaa asialla ja tuntui, että koko ajan ihmiset olivat kommentoimassa, että onpa se iso, pullea. Suurin osa hyväntahtoisesti, mutta silti ihmetellen. Siitä tuli itselle jotenkin semmoinen olo, että piti koko ajan olla selittelemässä, että niin ollaan minä ja tuo ipanan isäkin oltu vauvoina, ihan samankokoisia. Ja vastailla kysymyksiin, että syötänkö vauvaa liikaa, tulkitsenko kaikki itkut näläksi.

Raskausaikana oli saanut kuulla kommentteja ja ihmettelyjä mahan koosta, ja jotenkin sitä ajatteli, että ne loppuisi synnytykseen. Vaan ne vaihtuikin sitten vauvan koon ihmettelyksi. Koko raskauden kun kuuntelee mahakommentteja, niin sen takia sitä varmaan ei olisikaan jaksanut kuulla vielä ihmettelyä vauvastakin. 



Myös loukkaavia, ajattelemattomia, typeriä kommentteja tuli. Joku sanoi omalle yksivuotiaalleen, että varopa tuota tankkia. Mun ihanasta vauvasta! Mitä ihmettä. Kotona sitten itkin, siinä kohtaa en osannut sanoa mitään. Miksi mun ihanasta vauvasta piti muiden sanoa ääneen niin typeriä juttuja? Aina kotoa lähtiessä sitä mietti, että mitä saa taas tällä kertaa kuulla. Epävarmuus ja muiden kommentit nakersivat.

Neuvolan kommentit taisi aina olla ihania, positiivisia. Onniteltiin, kuinka hyvin pieni kasvaa mun maidolla, ihasteltiin niitä suloisia  reisiä ja poskia. Harvoin me neuvolassa käytiin, mutta kyllä ne ihanat kommentit on mieleen jääneet. ♥

Vaan aika lyhyt aikahan se oli, kun meiltä pullukkavauva löytyi. Liikkumaan alkaessaan suoristui ihanat kurvit, ja ne reidetkin kasvoivat pituutta jättäen makkarat taakseen. Ei tullut enää kommentteja ja ihmettelyjä toisen painosta. Onneksi. Olin kuullut niitä enemmän, kuin tarpeeksi.



Tällä kertaa osaan eri tavalla, enkä ole niin herkkänahkainen, kai. Tiedän ihan kokemuksestakin, että myös ihanan pyöreistä vauvoista kasvaa ihan normaaleja taaperoita. Osaan nauttia ihanasta pullukkavauvasta, ja iloita kuuden kilon saavutuksesta, ihastella ääneen yhdessä ihmettelijöiden kanssa ♥


Kaksi vikaa kuvaa on esikoisen vauvavuodelta

Joulukorttipaniikki



Eilen aamulla oli paniikki paniikkiiii -olo, kun soin muutaman ajatuksen sille, että joulukortteja ei ollut vielä tehty. Saati suunniteltu edes.
Oon ennen ollut paljon aiemmin liikkeellä, mutta näköjään jo viime vuonna ollaan luotettu viime tinkaan, tänä vuonna vain meni vielä enemmän vitkutteluksi! Apua, samalla kaavalla sitten ensi vuonna ei ehditä ollenkaan..

Niin niitä oli sitten taas ruettava tekemään. Vaihdettiin kerhoon meno askarteluhommiin, kun siihen kuitenkin tulisi taas menemään pajon aikaa. Miusta askartelu on ihanaa, mutta miulla suunnittelussa kestää ja kestää. Oonkin hyvä matkimisessa, toisten ideoiden jatkokehittelyssä omaan tarpeeseen sopiviksi :D


Osa tehtiin ipanan kanssa yhteistuotoksina, mummeille ja muille tyypeille ♥ Tosin hän olisi halunnut jatkojalostaa myös ne miun tekemät kortit paremmiksi ;)

Niin ihanaa kun se lapsen kanssa puuhaaminen onkin, niin onneksi on taas kortit tehty, eikä tarvii heti uudestaan :D Sen verran koville se kuitenkin otti, kun pikkuapuri näpisti äidin juttuja aina silmän välttäessä, ja nappaili leikeltäviksi valmiita tai puolivalmiita tuotoksia, ja istuskeli avonaisten tussien päällä, saaden takapuoleensa housujenkin läpi uutta väritystä. 

Mulla selvästi oma rimakin korttien teossa on madaltanut, kun samalla koittaa säätää kaikkea muutakin ympärillä tapahtuvia asioita. Ei ole enää omat leikkaamiset täydellisesti muotoiltuja, mutta eipä se näytä enää itseä haittaavan. 



Nyt vaan olisi tänään muistettava postittaa nuo joulutervehdykset ajoissa. Tip tap!


lauantai 9. joulukuuta 2017

Kasvukipuja, painajaisia, mahakipua?


Päiväunia  "avaruusraketissa" 

En aina ihan tiedä, että mitä meillä yöaikaan oikein tapahtuu. Pienempi kahdesta nukkuu öitänsä oikein mukavasti, mutta isommalla pienellä on välillä omituisia, ei niin hyviä öitä. Ei onneksi usein, mutta toistuvasti kuitenkin.

Esikoisen vauvavuoden aikana mulla tuli imetysdieetti hyvin tutuksi, kun hänellä oli monia ruoka-aineita, joihin selvästi reagoi. Huonot yöt olikin meillä paljolti yhteydessä juurikin vääränlaiseen ruokaan. Ruoka-aineita karsimalla meillekin saatiin hyvät unet, ja sellaisia ne on päänsääntöisesti olleet edelleenkin, vaikka lapsella edelleenkin on ongelmia joidenkin ruoka-aineiden kanssa.

Meillä on tullut lähiaikoina tutuksi kahden yön taktiikka. Esikoisella on kaksi huonoa yötä aina peräkkäin, ei koskaan yksittäistä, tai kolmea. Nämä huonot yöt sisältää monta, yleensä 3-7 heräämistä kovalla itkulla, joka hetken päästä laantuu, alkaen taas uudestaan. Tosi, tosi kovaa ääntä lähtee pienestä raukasta.

Selvästi tätä tapahtuu ainakin silloin, kun vääriä asioita on syöty, mutta joskus, esimerkiksi viimeisin kerta on sellainen, ettei keksitä, mikä se voisi olla. Mitään väärää ei ole ipana saanut. Olenkin googletellut kaikki mahdolliset kasvukivut ja muut asiat, hampaatkin lapsella kun on jo suussa kaikki. Lapsi itse kun ei osaa nimetä heräämisen aiheuttavaa asiaa, ja sitten taas toisaalta on helposti johdateltavissa, jos kysyy sattuiko mahaan, näitkö painajaista, niin vastaus on joo sattuu tai joo näin minä. 

Mysteeristä on siis toistaiseksi, eli tietänee salapoliisinhommia  asian tiimoilta..

torstai 7. joulukuuta 2017

Muovikammoisen äidin myönnytys


Etsin tuolle isommalle pikkutyypille nukenvaunuja monen monta kuukautta. Äidin haaveissa oli tietenkin jotkut ihanat puiset vaunut, jotka kestäisi aikaa ja ei toisi näiden neliöiden hengitysilmaan enää lisää muovia. Mutta jaa-a, toisin kävi. 

Pitkän etsinnän ja yksien palautettujen vaunujen jälkeen totesin, että ostetaan ne muovivaunut sitten. Ettei vahingossa käy vaikka niin, että lapsuus menee ohi, kun äiti vaan etsii "sopivia" vaunuja. 


Brion Spin-vaunut meille sitten kotiutui reilulla neljälläkympillä, mustan perjantain tarjouksessa. Että ei paha hinta, normaalisiti nuo maksavat 70-90 euroa. Ajattelin, että josko nuo olisi kestävämmät, kuin jotkut ihan halpikset, ettei ainakaan useampia muovikärryjä tarvitsisi ostella, vaan nämä riittäisivät.

Vitsi miten ihana nuo oli koota, tai siis, ei niitä tarvinnut koota! Meni pieneen tilaan muutenkin, ihan vaan klik-klik ja valmiit. Aah.

Tuo ipana niitä on iloisena työnnellyt nyt sitten. Ja veikkaanpa, että jos alun alkaen ostopäätöksen olisi tehnyt hän, niin nuo meille olisi tullut joka tapauksessa, kun onhan nuo enemmän oikeiden vaunujen näköiset, kun jotkut puiset vastaavat. 

Että sori ipana, kun äiti vitkutteli asian kanssa! "Järkeväähän" nää olisi varmaan ollut antaa jouluna yhtenä pakettina, mutta näiden piti tulla jo synttäreinä syyskuussa, niin en viitsinyt pitkittää asiaa enää..


Tyyppi olisi halunnut ottaa Peppi-vauvan ja rattaansa mukaan viime viikolla myös junareissulle ♥


maanantai 4. joulukuuta 2017

Tapaus Niskakakka

Me ollaan vasta tälleen toisella kierroksella tutustuttu tähän ihanaan asiaan nimeltä niskakakka. Oon aina ajatellut, että säästyttiin ekan vauvan kanssa näiltä tämmöisiltä kakkavahingoilta siksi, koska noin 90% tuotoksista meni sinne pönttöön tai pottaan, ja sen lopun kymmenen prosentin osalta oltiin vaan onnekkaita.

Noh, sitten tämä toinen tyyppi. Oltiin viime viikko reissussa, ja ah sitä niskakakkojen määrää. Mitä ihmettä :D Kakkaa joka puolella. Rupesin miettimään, että mitä nyt on eri lailla kuin aiemmin? Vaipat! Mä olin reissuun pakannut tavallisia vaippoja niiden hetkien varalle, kun ei olla pesukoneen lähettyvillä, kestovaippojen sijaan. Esikoisen kanssa taas vedettiin reissutkin kestovaipoilla lukuunottamatta paria ulkomanreissua.

Oisko vaan niin, että kestovaipat imee sen löysän tuotoksen eri lailla? Tai että se vaipan vyötärökohta on vaan niin oleellisesti erilainen?
Millaisia kokemuksia muilla on, vaikuttaako vaipan laatu/merkki/muoto oleellisesti niskakakkoihin?
Jään seuraamaan tätä omaa empiiristä tutkimusta :D


Sappisaippua, pelastaja.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Halpaa kuin saippua, eli luonnonkosmetiikkaa pikkurahalla


Kuukauden päivät sitten mies oli työreissulla ostanut kaupasta käsirasvaa, kun oma oli unohtunut kotiin. Käsirasva oli uusi tuttavauus, Gertrude mummon tuubi, eli Oma Gertrude-merkkiä Saksanmaalta.

Se oli yllättävän hyvää ollakseen parin euron arvoinen tuubi, joten ostettiin kokeiluun merkiltä sitten myös shampoota, hoitoainetta ja suihkugeeliä. Odotukset korkealla, tietenkin. Mikään noista ei maksanut yli kolmea euroa, vaikka puteleilla kokoa onkin se 500ml. Eli tosiaan, halpaa kuin saippua.

Yleensähän me ollaan tilailtu luonnonkosmetiikat Saksasta, kun Suomessa hintataso on ollut paljon korkeampi. Näin ollaan tehty jo useamman vuoden ajan. Nyt on kuitenkin lähiaikoina tullut tännekin monta edullisempaa merkkiä, ja monien "perus"luonnonkosmetiikkamerkkien kuten Sante, Weleda, Lavera, Urtekram jne hinnat laskeneet ihan mukavasti. Pitkästä aikaa Prisman luonnonkosmetiikkahyllyllä käydessäni totesin, että hei, näitähän voi jo ostaa ihan täältä läheltäkin.



Mutta voiko tosiaan halvalla saada hyvää?

No sanoisin, että juu, kyllä voi, ainakin tällä kertaa. Täyteaineitahan nuo sisältävät joitakin, mutta ihan BDIH-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa kuitenkin. Jatkoon meillä noista meni shampoo ja hoitoaine, suihkugeelistä en ole ihan varma vielä. Ja tokikin käsirasvaa meiltä varmaan löytynee jatkossakin. 

Shampoo oli genreltään tuuheuttava, sisältäen vehnänalkioöljyä ja karpalouutetta. Shampoossa nämä kuitenkaan eivät juuri tuoksuneet, mun nenään ei haissut tai tuoksunut oikein millekään. Mutta sillä nyt ei itselleni suuremmin ole väliäkään, kunhan tekee tehtävänsä, eli saa hiukset puhtaiksi. Ja kyllä, toimihan se. Simppeliä.

Myös hoitoaine oli mallia tuuheuttava, samoilla ominaisuuksilla kuin shampookin. Tässäkään ei juuri tuoksua ollut, vaikka väriltään aine onkin haalean vaaleanpunaista. Mulla on kokemusta monista huonoista hoitoaineista luonnonkosmetiikan saralla, ja ne vaan ärsyttää, kun ekalla käyttökerralla jo tajuaa, ettei toimi, ja joutuu kuitenkin koko purkin käyttämään, kun ei roskiinkaan viitsisi heittää. Oikeastaan suurin osa edullisempien merkkien hoitoaineista on mun mielestä aika kuraa, Santen Brilliant Care on tähän mennessä ollut ainoa hyvä. Sellainen, jota voi hoitoaineeksi oikeasti kutsua.  Mutta juu, tämä hoitoaine oli miusta ihan toimivaa tavaraa. Käsituntumalla jo huomasi, että jes, tän koostumus ei ole liian luirua, vaan juuri sopivaa. Mun takkutukkaan toimi, yllätyin kyllä tästä eniten!

Sitten se suihkugeeli. Kaupasta meille valikoitui näistä se kosteuttava versio, joka sisältää vadelmaa ja piparminttuvettä. Sille olikin pienimmät odotukset, mulla, ja ei ne ainakaan ylittyneet. Koostumus oli ok, ja tässä jopa tuoksui se vadelma vähäsen! Tuotteessa sanotaan, että se puhdistaa ihon hellävaraisesti, ja mietin, että olenko vaan tottunut pesevämpiin tuotteisiin, ja siksi tämä ei niin hetkauttanut. Tai sitten olin vaan niin likainen, ettei se riittänyt :D Mutta jotenkin siitä jäi itselle hassu olo, että pitikö tän tehdä jotain. Miehen mielestä tämä taas oli ihan käypää tavaraa.



Ja niin, se käsirasva! Mies oli ostanut viinirypäleversion, eli ravitsevan käsivoiteen. Tuoksuu hyvältä ja imeytyy käsiin nopeasti. Kädet ei jää tahmean rasvaisiksi eikä liian kuiviksikaan. Jee. Käsirasvaa kun kuitenkin itsellä ainakin talvella kuluu toooosi paljon, niin sen toimivuus on ihan oleellista.

Tältä merkiltähän löytyy muutakin, esim. jalkarasvaa, vartalovoidetta ja hiusnaamioita. Miusta oli aika kiva, että Gertrude-mummelin nettisivulla on reseptivinkkejä näille tuotteille. Eli kun lisää ainesosaa x Gertruden puteliin y, niin tadaa, lisäominaisuuksia :)


Ootteko kokeilleet näitä?