tiistai 12. joulukuuta 2017

Ihana pullukkavauva



Mun ihana pullukkavauva on jo pian kahden kuukauden ikäinen. Kaksi kuukautta, ja kaksi kiloa lisää syntymäpainoon nähden! Vautsi ♥
Näinä ekoina kuukausina näyttää tahti olevan kova, niin kuin edelliselläkin kierroksella.

Niin ihanat reisimakkarat ja pullaposket, tutun näköiset jo esikoisen vauvavuodelta. Silloin sitä vaan oli ekaa kertaa asialla ja tuntui, että koko ajan ihmiset olivat kommentoimassa, että onpa se iso, pullea. Suurin osa hyväntahtoisesti, mutta silti ihmetellen. Siitä tuli itselle jotenkin semmoinen olo, että piti koko ajan olla selittelemässä, että niin ollaan minä ja tuo ipanan isäkin oltu vauvoina, ihan samankokoisia. Ja vastailla kysymyksiin, että syötänkö vauvaa liikaa, tulkitsenko kaikki itkut näläksi.

Raskausaikana oli saanut kuulla kommentteja ja ihmettelyjä mahan koosta, ja jotenkin sitä ajatteli, että ne loppuisi synnytykseen. Vaan ne vaihtuikin sitten vauvan koon ihmettelyksi. Koko raskauden kun kuuntelee mahakommentteja, niin sen takia sitä varmaan ei olisikaan jaksanut kuulla vielä ihmettelyä vauvastakin. 



Myös loukkaavia, ajattelemattomia, typeriä kommentteja tuli. Joku sanoi omalle yksivuotiaalleen, että varopa tuota tankkia. Mun ihanasta vauvasta! Mitä ihmettä. Kotona sitten itkin, siinä kohtaa en osannut sanoa mitään. Miksi mun ihanasta vauvasta piti muiden sanoa ääneen niin typeriä juttuja? Aina kotoa lähtiessä sitä mietti, että mitä saa taas tällä kertaa kuulla. Epävarmuus ja muiden kommentit nakersivat.

Neuvolan kommentit taisi aina olla ihania, positiivisia. Onniteltiin, kuinka hyvin pieni kasvaa mun maidolla, ihasteltiin niitä suloisia  reisiä ja poskia. Harvoin me neuvolassa käytiin, mutta kyllä ne ihanat kommentit on mieleen jääneet. ♥

Vaan aika lyhyt aikahan se oli, kun meiltä pullukkavauva löytyi. Liikkumaan alkaessaan suoristui ihanat kurvit, ja ne reidetkin kasvoivat pituutta jättäen makkarat taakseen. Ei tullut enää kommentteja ja ihmettelyjä toisen painosta. Onneksi. Olin kuullut niitä enemmän, kuin tarpeeksi.



Tällä kertaa osaan eri tavalla, enkä ole niin herkkänahkainen, kai. Tiedän ihan kokemuksestakin, että myös ihanan pyöreistä vauvoista kasvaa ihan normaaleja taaperoita. Osaan nauttia ihanasta pullukkavauvasta, ja iloita kuuden kilon saavutuksesta, ihastella ääneen yhdessä ihmettelijöiden kanssa ♥


Kaksi vikaa kuvaa on esikoisen vauvavuodelta

9 kommenttia:

  1. Pullukkavauvat on ihania! Ja luikerovauvat! Miulla on kokemusta näistä jälkimmäisistä, enkö syötä tarpeeksi tai malttaako olla rinnalla ja meneekö kiinteitä nyt vai ei, kun toinen on niiiin laiha. Esikoisessa sai kuulla päivittelyjä raskausmahan pienuudesta.

    Eli niin tai näin, aina joskus väärinpäin, ja ihmiset on välillä todella ajattelemattomia kommenteissaan. Ja tuore äiti herkillä.

    Mutta ihania ne aina ovat! Nauttikaa makkaroista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen joka on alituiseen saanut kuulla liian laihoista lapsista. ”Eikö äiti ole ruokaa antanut?” Ei kuulosta kivalle... en tiedä miksi pitää kommentoida, jos asia ei kuulu eikä ole alan asiantuntija.

      Vauvat on ihan täydellisiä, kokoon katsomatta ❤️

      Poista
    2. Niinpä, kaikki vauvat on niiin ihania ♥ Miusta on vaan niin erikoista, että jotkut kyselee ja oikeasti ajattelee, että äidit ei osais ruokkia vauvojaan, vaan antais liikaa tai liian vähän. Se että aina pitää arvostella suuntaan tai toiseen, eikö vois vaan ihailla ♥

      Poista
  2. Minusta tuntuu, että varsinkin vanhemmille ihmisille on suorastaan tapa tulla kauhistelemaan vauvan kokoa. Mun esikoinen oli pikkuinen tirppana, jonka kanssa ravattiin jatkuvasti kasvukontrolleissa ja silti tuntui, että jatkuvasti joku mummo oli hokemassa, että voi mikä pullero, on ollut ruoka-aikaan kotona. Alkuun pahastuin näistä, koska itse stressasin kovasti huonosta kasvusta, mutta lopulta totesin vain, että ei nuo vaan taida keksiä muuta sanottavaa :) onneksi toisen kanssa ollaan saatu ihastella niitä ihania makkarareisiä ja pulleaa masua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne taitaa olla joillekin semmoisia vakiokommentteja, mitä sanotaan, oli sitten pullero tai ei :D

      Poista
  3. Pullukkaiset vauvelit on iiiihania!<3 meillä iloitaan isovanhempia myöden vauvan reisipläskeistä!<3

    VastaaPoista
  4. Siis niin ihanan söpöjä vauvanpyöreitä vauvoja <3 Vauvat saa olla pyöreitä, silloinhan se vain kertoo, että ruoka on hyvin maistunut eikä huolta kasvusta ole. En yhtään ihmettele sun loukkaantumista noista kommenteista, järkyttäviä. Itse varmaan purskahtaisin itkuun, jos kuulisin omasta vauvasta tuollaista. Törkeää :( Ylipäänsä mikään raskauteen/vauvaan liittyvä ulkonäön arvostelu on mielestäni turhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 Joo, en tosiaan ymmärrä tuota arvostelua. Mä ainakin olettaisin, etten ois niin herkillä asiasta enää, mutta saa nähdä, ihan varmasti tässä vauvavuoden aikana kun kaikenkirjavia kommentteja taas kuulee.. :p

      Poista