maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulu ennen, joulu nyt


Aah, joulu on ihanaa aikaa. Meillä on taidettu kuunnella joululauluja joka päivä nyt joulukuun ajan. Kaksivuotias pyytää monta kertaa päivässä, että äiti laita tiptap. 

Meidän perheen omat jouluperinteet ovat vasta muodostumassa, omien lasten myötä. Allekirjoitan ihan täysin sen kliseen, että lapset tekee joulun. Kyllä, täälläkin joulu tuntuu taas joululta sitten oman lapsuuden, kun itselläkin on lapsia. On kiva laittaa joulua, ja miettiä, minkälaisia jouluperinteitä sitä tulee samalla luoneeksi lapselle. 

Joulusiivous tehtiin lapsuudessa perusteellisesti. Koko koti siivottiin, ja väitänpä, että olen hinkkaillut seiniäkin puhtaaksi joku joulu, jollei useampikin. Myös kaappien sisältö käytiin läpi.
Mites nykyään? Joitain kaappeja on käyty läpi, koska pakko, ei vaan mahdu tavaraa enää. Tälleen jouluviikkoa elellessä koti näyttää joululta, juu koristeiden ja joulukuusen osalta. Ei siksi, että kaikkialla kiiltäisi puhtaus, tai edes ne kuivuneet puklutahrat olisi lattialta luututtu. Että tiptap, näyttää onneksi joulu tulevan silti myös meille. 

Pikkujoulujen vietto. Lapsuudessa vietettiin aina oman perheen kesken pikkujouluja ♥ Ehkä mekin joskus tulevaisuudesssa? Tänä vuonna ollaan tyydytty pikkujouluilemaan muussa seurassa.

Joulukuusi. Me aloitettiin viime vuonna oma perinne, että joulukuusi laitetaan itsenäisyyspäiväksi. Lapsuudessa kuusi tuotiin sisään vähän myöhemmin. Meidän kuusi on valkoinen muovikuusi, ei tainnut sellaisista ollut tietoakaan vielä ysikytluvulla.


Joulupukki kävi meillä lapsuudessa ekoina vuosina. Kouluikäisenä ei enää tainnut käydä. Meillä ei ainakaan tänä vuonna ole pukkia tulossa, jatkosta en osaa sanoa :)

Joulunleivonta aloitettiin lapsuudessa aina ajoissa, että saatiin tehtyä vatruskat, karjalanpiirakat, piparit, Sacherit, joulupullat, kuivakakut ynnämuut, ja tietenkin jouluaattoaterian kaikki mahdollinen. Nykyään, kun joulua vietetään suuremmalla porukalla, niin kaikki osallistuvat tuomisiin, eikä me joulupöytään viemisten lisäksi olla kotiin tehty kuin pipareita tänä vuonna. Mutta, sentään ne on tehty samalla reseptillä, kuin mitä lapsuudessakin. Parhaat piparit ♥


Joululahjojen paketointi on miusta aina ollut ihanaa puuhaa. Kauniita lahjapapereita ja kangasnauhoja. Lahjat kuuluu paketoida kaikella hartaudella. 

Tiedustelijatonttu kävi tuomassa lahjan joulusukkaan aina aattoaamuksi. Oli ihanaa, kun jo aamulla sai jotain kivaa, niin päivän lahjojen odotus ei ollut niin kovaa hommaa. Mekin otettiin tämä jo viime vuonna käyttöön. Tänä vuonnahan esikoisella on tavarakalenteri, niin aattoaamun luukku toimii samalla myös tiedustelijatontun yllärinä :)

Jouluaaton vietto on nykyään vähän erilaista, koska ensin vietämme aaton yhdellä porukalla, ja joulupäivänä vietämme uutta joulua toisen puolen suvun luona. Kaksi joulua siis, lapsuuden yhden, vain omalla ydinperheellä vietetyn joulun sijaan.


Jouluruoat ovat meillä enimmäkseen pysyneet samana vuosien saatossa, vaikkakin lihansyöjien määrä meillä perheessä on vähentynyt, ja sen vuoksi ensimmäisessä joulunviettopaikassa on vähän eri ruokia, kuin mitä toisessa. Mutta lempparit mulla on edelleen samat, eli vatruskat, kalkkuna, lihapullat, herneet ja munamakaronilaatikko. Omnom. Meillä miehen perheessä syödään myös tosi, tosi antaumuksella porkkanalaatikkoa, ja se olikin mulle ihan uusi juttu, että niitä laatikoita tehdään oikeesti satamiljoonaa kiloa. Huh, onneksi se en oo minä, joka meillä ne laatikot vääntää :D 

Muistan yhden joulun lapsena, kun äiti ohimennen sanoi, että eihän jouluna tarvitse maistaa kaikkea. Tää yksi oli joka joulu syönyt irvistellen lanttulaatikkoa ja rosollia siihen saakka, koska oletti että se kuului asiaan.


Jouluaatto ja -päivä tuntuu aina menevän ohi ihan hujauksessa. Onneksi joulua on kuitenkin ihan luvallista viettää sinne loppiaiseen asti. Viime vuonna tosin taisi "jäädä" joulukoristeet sinne tammikuun loppupuolelle asti. Ei niistä malta ihan heti luopua.. 

Noudattaako muiden joulut lapsuuden kaavaa, vai ihan omaa?



2 kommenttia:

  1. On sitä jotain poimittu lapsuudesta, valikoinu sieltä omat lempiruuat ja veganisoinut ne ja joulusaunaperinteen (ihan parasta) ominu. Stressin oon vaan jättänyt pois, meillä nimittäin oli vanhemmat ihan helisemässä että pitää olla täydellinen joulu ja voi herranjestas tosiaan sitä siivousta ja se loi sitten vähän jännitettä meiän suurperhejouluun :D ja meillä oli jo lapsena tuo kahden joulun periaate kun kun mentiin sitten joulupäivänä aina isovanhemmille syömään ja juhlimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, stressi ei ehkä oo miellyttävin joulukaveri :D Me aina lapsena haaveiltiin isosta joulusta, kun isovanhemmat oli jo kuolleet kaikki, niin ei oikein ollut mihin mennä.

      Poista