torstai 18. tammikuuta 2018

Kotisynnytyskertomus: Vuoden viimeisenä aamuna

Saan jakaa täällä ystäväni ihanan kotisynnytyksen muutaman viikon takaa, kas tässä se tulee! ♥

Vuoden viimeisenä aamuna


Jossain vaiheessa esikoisemme syntymän jälkeen aloin puhumaan miehelleni haaveestani synnyttää seuraava vauva kotona. Tulinkin raskaaksi esikoisen ollessa seitsemän kuukautta, ja muistutin miestäni siitä, että hän oli jo aikanaan antanut luvan kotisynnytykselle. Alkujärkytyksestä toivuttuaan mies oli ihan messissä ja yhdessä hommailimme pressuja ja ammeita sun muita kotisynnytystykötarpeita. Sain itselleni ihanan ja lempeän kotikätilön pääkaupunkiseudulta, ja tapasimme hänen kanssaan pari kertaa loppuvuodesta.

Olin valmistautunut esikoisen synnytykseen hankkimalla tietoa mitä synnytyksessä tapahtuu lukemalla muun muassa Aktiivisen synnytyksen keskusteluryhmää Facebookissa sekä lukemalla huikean hyvän kirjan Supernatural Childbirth, jonka on kirjoittanut Jackie Mize. Esikoisemme syntyi siis sairaalassa, ja vaikka synnytys olikin ”ihan ok”, niin tiesin, että kehoni pystyisi parempaan –jos se saisi toimia rauhassa. Ilman kirkkaita loisteputkia, monitoreja, piippauksia, vieraita ihmisiä ja synnytykseen puuttumisia. Koko raskauden ajan mietin synnytystä ja haaveilin, kuinka synnytys alkaisi esikoisen nukkuessa ja laittelisin kotona kynttilöitä ja ylistysmusiikkia, kuinka olisin ammeessa ja lukisin esille laittamiani Raamatunjakeita ja muita tsemppaavia lauseita. Mietin miten ihanaa olisi, kun ei tarvitsisi lähteä autolla sairaalaan eikä kommunikoida kenenkään vieraan henkilön kanssa –jolla saattaisi olla eri näkemykset synnytyksestä kuin itselläni.

Olin ottanut paljon selvää asioista ja olin täysin vakuuttunut, että kehoni on luotu synnyttämään, se tietää mitä pitää tehdä ja että pystyn synnyttämään ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä, kunhan saan olla rauhassa ja rentona. Luin uudelleen Supernatural Childbirthin sekä uutena kirjana Ina May Gaskinin Guide to Childbirthin. Lisäksi kuuntelin Youtubesta erään uskovan doulan kanavaa A Heavenly Welcome ja rukoilin synnytykseni puolesta. Uskon, että synnytys on Jumalan lahja naisille. Ei rangaistus tai kidutuskeino, vaan lahja. Voiko olla ihmeellisempää asiaa kuin tuoda uusi elämä maan päälle oman kehon kautta? Ymmärsin, että synnytyksen ei todellakaan tarvitse olla tuskallinen kokemus. Voimia se yleensä vähän vaatii ja harvat synnyttävät täysin kivutta (vaikka Supernatural Childbirthissä moni todisti synnyttäneensä ilman kipua), mutta tiesin, että se voi olla hyvä ja siunattu kokemus. Ja tätä uskoin myös omalle kohdalleni. Epätietoisuus, pelko ja jännittynyt keho aiheuttavat kipua.

No sitten siihen itse asiaan…

Tunsin ensimmäiset supistukset noin yhden aikaan yöllä. Ne oli niitä tuttuja ”menkkajomotuksia”, joita oli ollut muutamina päivinä ja myös aiemmin raskauden aikana kohdun kasvaessa. Nämä olivat kuitenkin hieman napakampia jomotteluita kuin kertaakaan aikaisemmin, enkä oikein pystynyt nukkumaan. Toivoin vaan niiden pian laantuvan, että saisin nukuttua hyvät yöunet. Jomottelut jatkuivat ja latasin jossain vaiheessa supistuslaskurin puhelimeen, vaikka olin aivan varma, ettei tässä nyt vielä mitään… Koitin kellotella supistuksia, tai siis niitä jomotuksia, laskurin avulla, mutta jotenkin onnistuin torkahtelemaan niiden välissä ja laskut menivät ihan päin prinkkalaa. Puoli kolmelta ei enää tehnyt mieli pötkötellä sängyssä ja nousinkin hiljaa ylös ja keittiöön syömään ja olemaan liikkeessä –sillä tavalla oli helpompi olla. Kellottelin supistuksia, ja niitä tuli keskimäärin kolmen minuutin välein, kestoltaan noin 40 sekuntia. En oikein tiennyt mitä ajatella ja mietin kehtaanko soittaa kätilölle. Ehkä tässä ei tapahdukaan mitään. Muistin kuitenkin hänen sanansa ”soita mieluummin turhaan ja liian aikaisin kuin liian myöhään.” Hän kyllä tietäisi pitääkö lähteä ajelemaan vai ei.

Kilautin kätilölle kolmelta ja selittelin että ei tässä nyt varmaan mitään tapahdu, mutta supistelee säännöllisesti ja pitkällään ei ole kiva olla. Pystyin kuitenkin vielä puhumaan supistusten aikana, joita tuli puhelun aikana pari. Kätilö käski mennä lämpöiseen suihkuun –ehkäpä vesi rentouttaisi ja supistukset laantuisivat. Olin suihkussa jumppapallon kanssa noin vartin, vesi tuntui ihanalta, mutta totesin että ei nämä kyllä mihinkään laannu. Mies kyseli unenpöpperössä että mitä tapahtuu.. huikkasin että supistelee ja meen nyt suihkuun. Neljältä soittelin kätilölle uudelleen ja totesin, että ei kyllä laannu –päinvastoin. Puhelun aikana tuli supistus ja jouduin laskemaan puhelimen pöydälle siksi aikaa, että sain keskittyä siihen kunnolla. Kätilö tuumasi, että hänpä lähtee ajelemaan. Minä sanoin miehelle että alahan nousta laittamaan ammetta kuntoon, tämä tyttö taitaa syntyä tänä yönä. Vilkaisin kelloa; kolme ja puoli tuntia aikaa siihen kun esikoinen heräilisi…  Soitin kahdelle ystävälleni, esikoisen kummitädille ja syntyvän vauvan kummitädille, jotka olivat tulossa mukaan synnytyshommiin. Heidän yhteinen tehtävänsä oli rukoilla ja toisen olin pyytänyt ottamaan kuvia. Esikoisen kummi saapui ennen viittä ja minä huutelin suihkusta ohjeita mitä tehdä; etsi kamera! Auta ammeen kanssa! Tuo mulle juomista! Hengailin suihkussa jumppapallon kanssa ja odottelin ammeeseen pääsyä. Supistuksen tullessa oli noustava ylös ja nojailtava lavuaariin ja olin jo alkanut mölistä synnytyslaulua; ”aaaaaaaaaooooooooooohhhh…” Mielessä koko ajan; pidä leuat rentona, pidä kroppa rentona, pidä ääni matalalla..


Ammeeseen pääsy oli kuin sukellus pumpuliin. Vesi tuntui niin hyvältä! Toinen kummitäti saapui ja heitettiin hetken aikaa jotain läppää porukalla, sitten totesin heille että ”rukoilkaa Taivas alas” ja vaivuin omaan kuplaani. En halunnut ketään lähelle, en edes miestäni halailemaan, vaikka olin ennakkoon kuvitellut kuinka nojailisin häneen ja halailisimme. Halusin olla yksin, enkä juuri kiinnittänyt enää huomiota ympärillä oleviin rakkaisiin tukijoukkoihini.

Pari tuntia ammeessa meni todella nopsaan. Kuuntelimme ylistys- ja palvontamusiikkia, rukoilimme ja nautimme valtavasta rauhasta, joka asunnossamme vallitsi. Tai siis, minä olin jossain syvällä kuplassani, enkä enää kuullut taustalla soivaa musiikkiakaan. Kätilö saapui seitsemältä ja puuhaili jotain omia juttujaan siinä ammeen vieressä ja kuunteli välillä vauvan sydänääniä. Minä mölisin edelleen synnytyslaulua, joka kyllä todella auttoi rentoutumaan ja keskittymään. Supistukset olivat napakoita, mutta täysin siedettävissä. En missään vaiheessa kokenut mitään ylitsepääsemätöntä kipua tai tuskaa. Olin iloinen jokaisesta supistuksesta, sillä tiesin niiden availevan paikkojani vauvan syntymää varten.

Esikoinen heräsi puoli kahdeksan maissa ja kävi antamassa halit ja pusut. Hän ei ollut moksiskaan, vaikka äiti uiskenteli ammeessa keskellä olkkarin lattiaa, ja rupesikin ihan normaalisti aamupalalle isin kanssa. Jossain vaiheessa katsoin kätilöäni ja kuiskasin, että tahtoisin pienen lepohetken. Supistuksia tuli koko ajan, ja olisin halunnut mieluummin nukkua. Kätilö sanoi, että lepäile sitten kun vauva on syntynyt, ei mene enää kauan. En todellakaan tiennyt, miten lähellä jo olimme, sillä minulle ei oltu tehty edes sisätutkimusta missään vaiheessa. Ei kuulemma ollut tarvetta, fiksu kätilö osasi lukea synnytyksen edistymistä muutenkin. Yhtäkkiä tunsin, kuinka kehoni alkoi ponnistamaan. ”Mua ponnistuttaa!” kuiskasin kätilölle. Synnytyslaulu muuttui ähinäksi ja ”eläimelliseksi äännähtelyksi” (kätilön sanoin), kun kroppa työnsi vauvaa alaspäin. Hakeuduin ammeessa automaattisesti sellaisiin asentoihin, joissa oli helpoin olla. Kun ei ole käytetty lääkkeitä tai synteettisiä hormoneja, niin keho osaa toimia vaistomaisesti oikein. Tuntui, että vaan hengailin siinä mukana ja tein mitä kroppa kehotti. Oli mieletön tunne, kun tunsin vauvan tulevan alaspäin ja pian alkoi alapäätä pistelemään ja kuumottamaan, kun pää oli tulossa. Kokeilin kädellä vauvan päätä, kun se oli syntymäisillään ja tunsin, että sillä oli vielä kalvot ainakin päälaelta ehjänä. ”Tää on pussissa!” Pussissa hän ei kuitenkaan syntynyt, vaan melkein heti kätilö ilmoitti vesien menevän ja kohta olikin pää ulkona. Hihkaisin että nyt syntyy pää, jolloin mies säntäsi keittiöstä katsomaan. Hän ei ollut edes tajunnut, että minä jo ponnistin. Kertonee siitä, että kaikki tapahtui aika rauhallisesti. Kätilö käski nousemaan kontilta polvilleen, jotta voisin ottaa vauvan itse vastaan. Seuraavalla supistuksella hän tuli kokonaan ulos, ja sain itse ottaa hänet vastaan. En ole i-ki-nä kokenut mitään vastaavaa.


 Nostin vauvan rinnalle ja itkin ja nauroin. Mies haki esikoisenkin ihailemaan vastasyntynyttä pikkusiskoa, kätilö onnitteli ja kehui hyvästä työstä, ja minä olin ihan pöllämystynyt; synnytinkö juuri omassa olkkarissa täysin luomuna? Kello kahdeksan aamulla, vuoden viimeisenä päivänä saimme toisen täydellisen pienen prinsessan perheeseemme. Synnytyksen kestoksi kirjattiin seuraavaa: avautuminen 5h 15min, ponnistus 16min ja istukka 49min.

Toipuminenkin oli todella nopeaa. Pystyin istumaan ja kävelemään normaalisti, ei repeämiä tai muitakaan vammoja. Maito alkoi nousemaan uuden vuoden päivän iltana ja yön aikana se oli todellakin noussut. Tämä oli niin suurenmoinen kokemus, että ei ole edes sanoja sitä selittämään.  Täydellinen synnytys ja täydellisen lempeä syntymä vauvalle.

She believed she could, so she did.

Hanne


15 kommenttia:

  1. Kaunis tarina. Ihana synnytys.
    Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ♥ Hannekin täällä varmasti käy kurkkailemassa, joten onnittelutkin varmasti menee perille :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Todellakin ♥ Oon itsekin ihan synnytys-onnenpöhinöissä Hannen synnytyksestä ♥

      Poista
  3. Vau, kauniisti ja aidosti kerrottu <3

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihana synnytyskokemus! Ja huikean hyvin kirjoitettu, ihan täpinöissäni luin tätä ja tulivat kyllä omat synnytykset mieleen, on se vaan aina huima kokemus!

    VastaaPoista
  5. Ihana synnytyskertomus ❤ Mahtavaa, että kaikki sujui noin hienosti. 😊

    VastaaPoista
  6. Ihana kertomus! Olisiko mahdollista saada ystäväsi yhteystiedot, jotta voisin kysellä asiasta lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! ♥ Hanne antoi luvan antaa sähköpostiosoitteensa, eli hanne.huoso(at)hotmail.com

      Poista
    2. Kiitos 😊 Itsellänikin olisi kotisynnytys toiveissa. Niin ja ihanasti tulee usko Jumalaan tässä esiin ja siitä huokuva rauha, lämpö ja rakkaus.

      Poista
    3. Itsellänikin oli kotisynnytys aivan ihana kokemus ♥ Iloa synnytykseen valmistautumisessa, ja siunattua loppuraskautta :)

      Poista