keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Vapaus olla oma itsensä, vaikka on äiti


Äitiys. Se tuo mukanaan elämään ihan älyttömän paljon uusia asioita, ajatuksia ja tunteita. Ja tietenkin sen lapsenkin vielä. Äitiys on äärettömän suuri siunaus, suurimpia lahjoja, joita olen elämässäni saanut. Mutta se ei kuitenkaan määritä sitä, minkälainen ihminen sieltä äitiyden takaa kurkistelee.

Ja toivottavasti kurkistelee, koska joskus voi olla niinkin, että oma identiteetti jää sen kaiken alle, ja korvautuu ajatuksella "olen äiti". On toki ihan normaalia ja kuuluu tähän äitiyden toimenkuvaan, että sitä ajattelee lapsen tarpeita ja arjen hyörinän hetkissä ne ajavat omien tarpeiden edelle. Mutta sen ei ole hyvä olla se koko totuus.




Kuka oikein olen?


Olen ajatellut, etten halua muutaman vuoden päästä herätä ajatukseen "kuka minä oikein olen, olenko muutakin kuin vain äiti?". Äitiys ei määritä minua, vaan minä äitiyteni. Saatan ehkä kulkea imetysvaatteissa, mutta nekin ovat itseni valitsemia, omannäköisiä. Imetysluukku niissä ei määrittele minua. Hengaan lasteni kanssa päivät pitkät, mutta olen toki kiinnostunut myös muista asioista. Vähän valikoiden, mutta kuitenkin.

Kaiken äitiyspörinän keskellä haluan myös vaalia itseäni. Ja jotenkin olen huomannut, kuinka tärkeää se on. Olen ihan tosi huippu tyyppi, vaikka aina en tunnekaan itseäni niin kauhean onnistuneeksi äidiksi. Ja eihän tämä mikään kilpailu olekaan.

Omanlainen


On ihanaa, kuinka nykyajan äitiys on suhteellisen monimuotoista. Jokainen saa olla omanlaisensa äiti lapsilleen. Äitiyden alle ei tarvitse kadota, omat asiat, mielipiteet ja harrastukset voivat jatkua silti. Ei tarvitse odottaa keski-ikäistymistä ja lasten kasvamista tai uran tekemistä. Vaan ihan tavallisessa äitiarjessa kaiken keskellä voi olla ihan itsensä. Ei tarvitse tavoitella tietynlaista suoritusta äitiydessä.

Joskus aikojen alussa on tainnut ollakin sellainen meno ja meininki, että oli vain yhdenlainen äitimuotti, ja sitten ne muut äidit, joista kuiskuteltiin, kun eivät muottiin muovautuneet sopiviksi. Nykyään onneksi hyvin harvoin kuulee myyttiä äitiyden prototyypeistä.

Minä tykkään olla kotona lasten kanssa. Ja syy ei ole se, että minä vaan olisin valmiiksi jotain "äitityyppiä", ehei. En tosiaan ole. Mutta kukapa olisi? Sen sijaan olen haalinut myös kotiätielämän keskelle niitä ihania, kivoja juttuja. Yleensä äitiys kuitenkin mahdollistaa myös sen oman minuuden ylläpidon.


On ihanan vapauttava ajatus, että vaikka on äiti, saa silti olla se sama tyyppi, kuin ennenkin!






8 kommenttia:

  1. Tosi hyvä teksti. Ite aina välillä havahdun siihen, etten päivän aikana oo ajatellut kertaakaan itseäni. mitä MINÄ söisin? Mitä MINÄ haluaisin tehdä? Sitä hukkaa niin helposti itsensä. kaippa sitä on jonkinlaisessa parisuhteessa myös ittensä kaa - pitää antaa aikaa ja panostaa suhteeseen tai muuten on tulevaisuudessa kivinen tie?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo parisuhdevertaus ja panostaminen olikin ihan tosi hyvä vertaus!

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus. Jokaisen todellakin olisi hyvä muistaa itsensä ja panostaa äitiyden ohella myös muihin asioihin. Minäkin ajattelen äitiyden olevan yksi osa minua, mutta ei se sen kummemmin minua määrittele. Ei tarvi olla tietynlainen voidakseen olla äiti jotenkin oikealla tavalla, mikä on huojentavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä. Itse alan osata olemaan enemmän "itseni" äitiyden keskellä nyt vasta toisen lapsen kohdalla :p

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Jokaisen todellakin olisi hyvä muistaa itsensä ja panostaa äitiyden ohella myös muihin asioihin. Minäkin ajattelen äitiyden olevan yksi osa minua, mutta ei se sen kummemmin minua määrittele. Ei tarvi olla tietynlainen voidakseen olla äiti jotenkin oikealla tavalla, mikä on huojentavaa.

    VastaaPoista
  4. En jaksa aina pestä kasvoja illalla. Ennen lapsia en olisi voinut kuvitellakaan moista. :D Joku päivä kun lähdin johonkin, niin totesin että en ole katsonut tänään peiliin. Toivoin kovasti että ei ole ripsiväriä silmien alla. Lapsilla on vaatteet sävysävyyn ja äiti on ripsarit silmien alla ja puklatuissa vaatteissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nyt talviaikaan on hyvä, kun voi vetää pipon syvälle päähän, niin ei näy edes että ei ole hiuksia kammattu. :D Pian pitää alkaa enemmän skarppaamaan. Onneksi neidille tulee koko ajan ikää lisää, niin alkaa viihtyä paremmin muualla kuin sylissä. Nyt hän on sellainen takiainen, että melkeinpä vain syli kelpaa. Ja on asioita jotka on pakko tehdä.

      Poista
    2. Joo, sylitakiaisten kanssa pitää vähän sumplia omia juttuja :p Joo, pipoissa on kyllä kieltämättä se hyvä puoli :D

      Poista