maanantai 28. toukokuuta 2018

Kotisynnytykseen valmistautuminen


Kotisynnytys ja siihen valmistautuminen. Ajattelin avata vähän viime lokakuiseen kotisynnytykseen valmistautumistamme. Itse kotisynnytystarina löytyy täältä.



Koen itse, että synnytykseen valmistautuminen on tärkeä prosessi raskausmatkalla. Olipa sitten kyseessä sektiosynnytys tai alatiesynnytys sairaalassa tai kotona, niin valmistautuminen nimensä mukaisesti valmistaa tilanteen kohtaamiseen, kokemiseen ja siinä toimimiseen. 

Olin perehtynyt moniin asioihin jo esikoisen synnytykseen valmistautuessa, eikä se hukkaan mennyt. Kuopuksen raskausaikana ikään kuin syvensin jo olemassa olevia tietoja, ja jo yhden synnytyskokemuksen omaavana otinkin esimerkiksi rentoutusharjoitukset tosissani, toisin kuin ensimmäisellä kerralla!


Toive kotisynnytyksestä lähtee synnyttäjästä itsestä, joten tämä ei missään tapauksessa ole kehotus kenellekään synnyttää juuri kotona, vaan pelkästään avata omaa prosessia asian suhteen :) Kysymykseen "miksi?", löytyy oma vastaukseni tässä.

Aktiivinen synnytys ry Lapsimessuilla :)


Pääkoppa



Suurin valmistautuminen käydään pään sisällä. Varmuus ja luottamus kehon toimintaan on itselläni saavutettu tiedon kautta. Tiedän, miten keho toimii ja mitkä asiat siihen vaikuttavat, tiedän millainen on normaali fysiologinen synnytys. Opiskeltuna oli ne keinot, joilla mahdollisesti voin edistää synnytystä, ja tiedän myös asioita, jotka vaikuttavat päinvastaisella tavalla. Ja koska tiedän, pystyn valitsemaan. Tankkasinkin tietoa lisää raskausaikana kirjojen, nettikurssin, keskustelujen ja muun materiaalin pohjalta. On hyvä myös perehtyä eri tilanteisiin, mitä synnytyksen aikana voi tulla eteen, niin tietää miten toimia, ja osaa arvioida, mitkä tilanteet vaatisivat mahdollista sairaalaan siirtymistä.

Henkisen valmistautumisen lisäksi itse valmistauduin myös hengellisesti. Uskovana ihmisenä koin sen itselleni tärkeäksi. 

Kivunlievitys. En oikein osannut päättää laittaisinko tämän päänsisäiseen valmistautumiseen, vai fyysiseen valmistautumiseen, mutta valitsin sitten ensimmäisen, koska itselleni se, että on hihassa monta eri kivunlievitysvaihtoehtoa käytettävissä, tuo varmuutta. Jos yksi ei toimi siinä tilanteessa, niin on mitä kokeilla seuraavaksi.

On hyvä olla mietittynä kivunlievitysmenetelmiä valmiiksi. Kotisynnytyksissä käytössä ovat lääkkeettömät kivunlievityskeinot, koska ei olla sairaalassa ja ei sen vuoksi voida ottaa kontolle niitä lääkkeellisten kivunlievitysten mukana tulevia riskejä

Oman pään rauhoittaminen sulkemalla häiriötekijät. Joka tuutista tuntuu kuuluvan synnytyksestä pelottelua, ja juurikin niitä huonoja kokemuksia. Halusin suojata itseäni niiltä, ja sen vuoksi en kotisynnytyksestä hirveästi huudellutkaan etukäteen. Katselin kotisynnytysvideoita ja keskustelin paljon asiasta eri ihmisten kanssa.




Fyysinen valmistautuminen



Synnytystiimi


Koen oman synnytystiimin olevan tosi tärkeä asia synnytyksessä. En halua omaan synnytykseeni läsnäolijaksi ketä tahansa, vaan juurikin niitä ihania, hyviä tyyppejä, joihin voin luottaa, ja joiden kanssa on selkeät linjat, miten toimimme juuri minun synnytyksessäni. Mun huippuhyvässä synnytystiimissä oli itseni ja mieheni lisäksi myös kätilö ja doula.

Koska Suomessa vielä toistaiseksi raskaanaolevalle ei kerrota "hei, olet matalan riskin synnyttäjä, haluaisitko synnyttää kotona, sairaalassa vai synnytystuvassa?", ei näin ollen kätilönkään valitseminen kuulu raskauden ajan neuvolapalveluihin. Suomessa toistaiseksi kotikätilö täytyy hankkia itse. Kotikätilöitä toimii eniten pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja muutamassa muussa kaupungissa. Aktiivnen synnytys ry:n sivuilta löytyy listaa kotikätilöistä eli kotiloista, mutta muitakin kotikätilöitä saattaa löytyä, kun pitää korvat auki :) 

Sama pätee doulaan. On olemassa vapaaehtoisdoulia ja yksityisyrittäjiä, kaikilla on vähän eri osaamisia asian suhteen. Oma doulani oli minulle tuttu jo entuudestaan.


Tavarat


Kotikätilöiltä löytyy itseltään vähän vaihdellen tiettyjä synnytyksiin liittyviä tarvikkeita, jotka ovat sitten mukana synnytyksessä (napanuorajutut, lääkkeet mahdollista verenvuotoa varten, ompelutarvikkeet repeämien varalta yms).

Vesisynnytysjutut. Koska itselläni oli toiveessa synnyttää veteen, oli vesisynnytysallas oleellinen. Sen sain lainaan siskoltani ilmapumppuineen. Lisäksi ostimme puhtaan vesiletkun, jolla veden sai laskettua altaaseen. Hankimme myös suojamuovin altaaseen, sekä pressua altaan alle. Tummanvihreän pressun ansiosta meidän olohuone näyttikin ihan joltain sotaharjoitustantereelta, mutta ei sitä synnytellessä niin huomannut, kun oltiin hämärässä valaistuksessa ja olin keskittynyt muihin asioihin. Vesipumppua meillä ei ollut, joten allas tyhjennettiin vedestä ihan tavallisilla sankoilla synnytyksen jälkeen. Onneksi mun synnytystiimi oli hyvä tässäkin :D

Sydänääniä kotisynnytyksissä kuunnellaan yleensä dopplerilla, ja sellainen me hankittiinkin kotiin raskausaikana. Oma dopplerini toimi onneksi veden allakin.

Putki napaverinäytettä varten. Niin sairaalasynnytyksissä kuin kotonakin otetaan yleensä myös napaverinäyte, joka kiikutetaan labraan tutkittavaksi. Itse kävin hakemassa putken kotikaupunkimme sairaalan laboratorion toimistosta hyvissä ajoin. 

Astia istukalle. Sairaalassa istukalle ei halutessaan tarvitse kovin montaa ajatusta suoda, mutta kotona synnyttäessä täytyy miettiä tätäkin. Istukan kohtalosta löytyy lisää täältä. Loppujen lopuksi istukka taisi olla meillä muovipussissa jääkaapissa.

Suojia ja pyyhkeitä verta ja roiskeita varten. Meillä oli joitakin vanhoja poismeneviä pyyhkeitä, joita käytettiin tähän tarkoitukseen. Yllättävän siististi selvittiin kyllä.

Jumppapallo meiltä löytyikin ennestään, ja se oli käytössä myös synnytyksessä.

Synnytystoivelista jos olisikin käynyt niin, että olisimme siirtyneet sairaalaan.

Ruoka. Synnytyseväät ja synnytyksen jälkeiset syömiset. Sairaalassakin monilla on synnytyseväät omasta takaa, vaikka siellä kyllä palvelu pelaakin hyvin. Kotona asiaan täytyy vähän valmistautua. Synnytyksen aikana itse tyydyin vain juomaan, vettä sekä mehua. Jano oli kova, kohtu teki niin tehokkaasti työtänsä. Muiden eväiden lisäksi oltiin ostettu esikoisen kanssa pari kakkua pakastimeen, joilla sitten juhlistettiin vauvan syntymää heti synnytyksen jälkeen.




Miten te olette valmistautuneet synnytystä varten? Mitkä ovat olleet teille valmistautumisessa parhaimmiksi havaitut asiat?





Täältä löytyy:
Synnytykseen valmistautuminen 1 & 2
Ystäväni ihana kotisynnytys



Meidän arkea ja välillä synnytysjuttujakin voi seurata myös instagramin puolella :)

4 kommenttia:

  1. Ihana kun jaat näitä! Minäkin haluan synnyttää kotion ja mitä enemmän luen sitä todennäköisimmin taidan niin tehdä :D

    Harmi kun tästä ei puhuta, siis sillä tapaa avoimesti kuin pitäisi. Eipä kouluissakaan puhuta kestokuukautissuojista, vain kertissiteistä ja tamponeista. Paljon kehitettävää monella saralla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät! :) Niinhän se aina on, tietyt jutut valikoituvat asioiksi, joista yleisesti puhutaan, ja joita kohden tehty valinta on usein vähän automaatio. Jos haluaa jotain muuta, oli ses sitten se kotisynnytys tai kestosuojat, niin joo, joutuu kyllä itse etsimään tiedon, kokemukset ja hankintapaikan!

      Poista
  2. Mistä sitten otitte sen kätilön? Jos omalla paikkakunnalla ei ole niin hän joutuu ajamaan keskellä yötä ja entä jos ei ehdikään? Miksi halusit sekä doulan että kätilön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin kätilön, joka on tällä hetkellä päivätöikseen muissa töissä. Meidän kohdalla siis piti pitää silmät ja korvat auki, ja kerran juuri oikeassa paikassa mietin ääneen asiaa, ja sainkin sitten ihanan kätilön yhteistiedot, josta tulikin meidän kätilö sitten <3
      Onhan aina se riski, ettei ehdi vaikka sairaalaankaan synnyttämään, vaikka se olisi omalla paikkakunnallakin, ja totta, riski on siinäkin ettei kätilö ehtisi. Mutta tilastollisesti pääsääntöisesti synnytys, joka menisi niin nopeasti, on yleensä hyvin mennyt synnytys.

      Kätilö ja doula tekevät yleensä vähän eri juttuja. Doulan päätehtävä on olla tukihenkilö, kätilön taas sitten ne muut synnytysjutut. Tosin kotisynnytyksissä ei välttämättä aina ole molempia, koska kätilökin valitaan itse, ja usein kätilökin on samalla se tukihenkilö synnytyksessä. Ei munkaan olisi ollut ns. pakko saada myös doulaa synnytykseen, mutta kun oli hyvät tyypit tiedossa, niin mikä ettei. Harvoinhan synnytyksessä on liikaa käsipareja, jos ne vain ovat itse valittuja :)

      Poista