perjantai 31. elokuuta 2018

Matkaraportti - lapsiperheroadtrip Euroopassa




Alkukesästä, kun meillä oli kesälomamme ensimmäinen puolisko, ajelimme ympäri Eurooppaa. Reitti meni kutakuinkin Suomi-Viro-Latvia-Liettua-Puola-Slovakia-Itävalta-Tsekki-Puola-Latvia-Liettua-Viro-Suomi. 14 päivää, 14 yötä, 4115km.  Kaupungeiksi muutettuna Tallinna-Vilna-Bialystok-Varsova-Katovice-Trencin-Bratislava-Wien-Brno-Krakova-Radom-Lomza-Panevezys-Salacgrivas-Tallinna.



Matkajärjestelyt


Ensimmäiseksi taidettiin varata laivamatkat Helsingistä Viroon. Tarpeeksi ajoissa kun varattiin, niin saatiin ihan edullisesti liput. Myös reitti oli ihan hyvä miettiä melko tarkkaan jo kotona, niin sai laskettua matkaosuudet ja kaupungit myös. Pienten lasten vuoksi mietittiin ajomatkojen pituudet valmiiksi, ja ei niin kovin pitkiksi. Kaikilla on kivempaa jos lapsilla on mukavat oltavat.

Reissuun ostettiin oikea navigaattori, ja kunnollisen rengasliinan halusin myös saada matkalle mukaan. Molemmille on toki käyttöä muulloinkin.

Ensimmäiset yöpaikat varattiin kotoa käsin, loput sitten alkumatkasta.

Pakkaamiseen käytettiin myös paljon aikaa, tai lähinnä sen miettimiseen, että mitkä ovat tarpeellisia asioita takakonttiin sullottavaksi. Pakattiin erikseen yökassit, johon sitten isommasta kassista aina päivitettiin puhdasta vaatetta. Oli ihan näppärä järjestely. Yllättäen meillä olikin suhteellisen maltillisesti tavaraa mukana, paljon vähemmän, mitä keskiverto viikonloppureissulla ihan kotimaassa vaan! 




Yöpyminen


Edelliskesän Riikan reissusta oltiin opittu sen verran, että yöpaikat eivät olleet enää niitä kaikkein halvimpia, vaikka halvemmassa päässä kuitenkin pysyttiin. Öiden keskiarvohinta oli n. 70€. Tosi kivoja hotelleja ja muita majapaikkoja löytyi!

Koska osa paikoista oli isoja kaupunkeja, oli oleellista myös se, että parkkipaikka löytyi, ja hotellin sijainnin lisäksi myös parkkipaikka saneli hotellivalintaa. Näissä paikoissa parkki oli maksullinen, pienemmissä kaupungeissa auton sai parkkiin ilmaiseksi.

Vaikka yöpaikat olivat edullisimmasta päästä, olivat ne kaikki oikein mukavia paikkoja, osa vielä ihan huippuja. Neljästätaoista yöstä kolmessa meillä hintaan kuului aamupala. Kolmessa hotellissa meillä oli huoneistohotellit, ja lisäksi kahdessa muussa muuten vaan suuret huoneet. Pienin huone puolestaan käsitti kaksi sänkyä, mutta hyvin me mahduttiin neljästään nukkumaan sinnekin, kun sängyt laitettiin yhteen.

Matkalla ei noudatettu lasten tavanomaista päivärytmiä, vaan reissun tuomaa, vähän villimpää rytmiä. Isompi yleensä nukkui päiväunia autossa, joten unet venähtivät usein reilusti iltapäivän tai illan puolelle, eli nukkumaanmenoaikakin sitten oli käsillä vasta tavallista myöhemmin.




Ajomatkat


Ajomatkojen tarinat löytyvät täältä

Tärkeimmät tarvikkeet


Oleellisimmat asiat oli ne mitä olin ennalta ajatellutkin. Navigaattori oli ihan ehdoton, ja tosi kätevä, kun siitä näki suoraan tulevat huoltoasemat ja muut. Matkarattaat, kantoreppu ja rengasliina olivat kaikki myös koko ajan käytössä. Oli tosi näppärää, kun oli aina joku väline mihin sai jomman kumman laitettua, myös silloin, kun oltiin kohteessa, jossa matkarattaiden käyttö ei olisi ollut sujuvaa.

Rengasliina toimi reissussa myös peittona, sekä matkasyöttötuolina, kun oikea, kankainen matkasyöttötuoli oli jäänyt autoon.

Automatkoilla elintärkeää meille oli lastenmusiikki, ja isommalla lapsella myös lehdet, joiden lukemiseen hän käytti yllättävän paljon aikaa. Ja tietenkin matkaeväät ja pikkunaposteltavat olivat käytössä vähän joka välissä.

Ja se reissumieli. Se, ettei asioiden tarvitse matkalla mennä samalla lailla kuin arjessa. Vauva oli matkan aikana 8kk ikäinen, ja hän oli meistä selvästi se sopuisin ja joustavin matkaaja.





Kohteet ja tekeminen


Matka jo sinällään on kokemus itsessään, mutta oli myös paljon, mitä haluttiin nähdä ja tehdä. Pitkiä aikoja ei oltu samassa kaupungissa, joten paikkojen kohteetkin valikoituivat sen mukaan, tämän reissun aikatauluihin sopiviksi. Joissakin kaupungeissa tekemistä oltiin suunniteltu enemmän, parissa pikkukaupungissa sitten lähinnä vain hengailtiin, huilattiin ja syötiin. 

Kaikissa suurissa kaupungeissa sukellettiin vanhan kaupungin helteisille pikkukaduille, joissa sitten aina paikasta riippuen oli enemmän tai vähemmän näkemistä. Ihmeteltiin kaupungin menoa, kurkistettiin pikkuputiikkeihin ja ihasteltiin vanhoja rakennuksia. Käveltiin hirmuisia määriä päivässä. Varsova, Krakova, Bratislava, Brno ja Wien olivat sellaisia, joihin oltaisiin varmasti saatu paljon enemmänkin aikaa kulumaan. 




Mokailut ja opittavaa seuraavalle reissulle


Kovin montaa mokailua ei reissulla tullut, mutta aina on hyvä ottaa opiksi. 

Puolan juutalaisen historian museo Polin olisi ollut Varsovassa mielenkiintoista käydä katsomassa, mutta mentiin paikalle liian myöhään ja päivän viimeiset kierrokset olivat jo menneet, vaikka aukioloaikaa oli vielä toista tuntia jäljellä. En siis ollut osannut ajatella, että sinne on opastetut kierrokset, ja siksi olin katsonut vain aukioloajat. No, tästä opittiin sen verran, että Auschwitziin lähdettiin todella ajoissa seuraavana aamuna. 

Myös ihan alkureissusta meinattiin vahingossa ajella Valkovenäjän puolelle, kun sekoiltiin navigaattorin kanssa. Navigaattori siis ei sekoillut, ihan me itse vain. Onneksi huomattiin asia vähän ennen rajaa, sillä viisumiton rajanylitysyritys ei olisi tuolla ollut kovin hyvä juttu. 




Lempipaikat ja -asiat reissussa


Omat lempparini reissussa olivat  Varsova ja koko Puola ylipäätään oli ihan positiivinen ylläri, Auschwitz, Kindermuseum Zoom Wienissä, Sissi-museo Wienissä, Brnon ossuaario, edullinen ruoka ja hyvät säät. Koko reissu oli täynnä myös vanhoja taloja, kirkkoja ja linnoja, historian havinaa ylipäätänsä. Siitä tykkään. Valittiin reitti usein menemään pienten paikkakuntien läpi, ison tien sijaan, ja etenkin pikkukylät olivat todella mielenkiintoista katseltavaa ja ihmeteltävää.

Uudestaan voisi mennä myös yhteen symppismajapaikkaan Via Baltican varrella Latvian Salacgrivaksessa, jossa oltiin vika yö. Tunnelmallinen mökkikylä (ja camping), lasten leikkipaikka ja meren ranta. Ah. Etenkin tällaisen kaupunkiloman päätteeksi tuo oli aivan ihana.  

Vilnasta tullessa käytiin myös ulkoapäin katsastamassa Trakain linna, jossa käyntiin ei sillä hetkellä ollut aikaa. Melkoinen määrä turisteja oli linnan ympäristössä ja sinne suunnille vaeltamassa, mutta en ihmettele, koska itsekin mietittiin, että sitten seuraavalla kerralla varataan aikaa myös tälle vierailulle. 

Maininnan arvoinen oli myös Wienissä herkuteltu Gyros-pita. Olisin voinut vaikka koko loman syödä vain niitä :D 



torstai 30. elokuuta 2018

Kun ystävän äidiksi tuloa odottaa enemmän kuin omaansa




Kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, ei ystäväpiirissäni ollut vielä juurikaan muita lapsiperheitä. Toiset elivät vielä sinkkuvuosia, toiset olivat lähivuosina pariutuneet. Niinpä minulla ei ennalta ollut äitiystäviä valmiina. 


Omaan äitiyteen ja ensimmäisen lapsen tuloon sitä kasvoi pikkuhiljaa. Se ei tuntunut sellaiselta järisyttävältä, tai mitenkään konkreettiselta asialta, vaan sitä vain eleli päivä kerrallaan ja katsoi kun maha kasvoi. Se oli niin hassua aikaa! Ei minusta tuntunut yhtään äidiltä silloin vielä, vaikka olinhan jo äiti, vauva kohdussani kasvamassa.

Tietenkin omaa vauvaa odotti, enemmän kuin mitään muuta. Etenkin ne viimeiset viikot, en osannut ajatella mitään muuta asiaa, keskittyminen mihinkään oli aika olematonta. Olin fokusoitunut vain synnytykseen ja vauvaan. Oma ihana vauva olisi kohta sylissä!

Nykyään tunnen paljonkin ihania äitejä. Muutama hyvä ystäväni on tällä hetkellä raskaana, ja se on jotenkin ollut minulle ihan huikea juttu. Ystäviä, joiden kanssa on yhteistä historiaa takana vuosikausia. On kasvettu ja koettu yhdessä, ja nyt heistäkin on tulossa äitejä. Se on vaan jotain tosi ihanaa! Ihan ihmeellistä.


Kuvat vuoden takaa


Jotenkin sitä tosiaan odottaa ihan erilaisella jännityksellä niitä ystävien vauvoja ja äitiyttä. Sanoisin, että oma odotus ei ollut minulle yhtään näin jännittävää aikaa!



tiistai 28. elokuuta 2018

Mitä lahjaksi nuoremmalle sisarukselle, kun kaikkea löytyy jo esikoisen jäljiltä?



Siinäpä vasta kysymys!


Meillä molempien lasten syntymäpäivät alkavat olla ajankohtaiset, ja lahjatoiveita on kyselty. Isomman lapsen toiveet ovat helpompia, onhan hänellä jo selkeitä mieltymyksiä, ja esimerkiksi meille vanhemmille hän on esittänyt toiveen ponileluista, joita sitten kirpparilta olen metsästellyt. Myös askartelupuuhat ja kynähommat ovat hänellä lähellä sydäntä, ja niihin liittyvä toive kerrottiinkin yhdelle sukulaiselle. Ja koska hän on meidän vanhin lapsemme, ei suurempia vaatteitakaan ole jemmassa ihan loputtomiin. Tarpeita ja toiveita on siis suht helppo keksiä.

Vaan entäs tuo vauva! Kaikesta hän tykkää, mitään sen sijaan ei tarvitse! Ehkä? En ainakaan ole vielä keksinyt, mitä hän olisi vailla, tai mitä hänen lahjatoiveeksi voisi kertoa. Siis kaikki lahjathan ovat tervetulleita, mutta kun erikseen kysytään toiveita, niin niihin vastausta koitan keksiä. Omasta mielestäni yksivuotias ei muutenkaan suuria tarvitse, useinhan ne on siinä kohtaa ne lahjapaperit se kivoin asia :D 

Ikäkauden mukaisia leluja meiltä löytyy esikoisen jäljiltä, ja vaatteitakin on ihan hyvin saman hepun vuoksi. Oma nukkevauva me ollaan itse löydetty kirpparilta pienemmälle synttäreitä odottamaan, kaksi tyttöä kun ei selvästikään voi leikkiä yhdellä nukella. 


Help me! Lahjatoiveita yksivuotiaalle pikkutytölle, kun mitään ei "tarvita"! 



maanantai 27. elokuuta 2018

Rakas arki! Loma on viimein ohi!




Mennyt kesä on ollut varsinainen reissukesä. Instan puolella storyissa onkin ollut aina enemmän pävitystä meidän menemisistä, ja onhan sitä tultu kyllä kylillä huideltua. Kotona ollaan oltu aina jokunen päivä kerrallaan, ja se on ollutkin sitten enemmän reissusta palautumista ja seuraavaan varustautumista, kuin arkeilua.



Kesäkuussa meillä oli pari lomaviikkoa, jolloin oltiin roadtripillä Euroopassa. Heinäkuu kovasti yritti olla arkea, mutta harrastukset olivat kesätauolla ja viikonloppujen lisäksi huideltiin lasten kanssa vielä viikollakin millon missäkin. Juhlia, piknikkejä, pyöräretkiä, leirikeskusviikonloppu ystäväperheiden kanssa. Elokuussa oli taas kolmisen viikkoa lomaa, jolloin mökkeiltiin, telttailtiin ja reissattiin kotimaassa.

Miehen loma loppuikin jo menneellä viikolla, mutta meillä oli vielä loman jatkot lasten kanssa, kun kurvattiin Tampereelle useammaksi päiväksi junareissuun. Nyt ollaan reissusta palauduttu, eikä seuraavaa menoa ole vielä buukaattuna lähiviikoille. Ihan ihmeellistä! Se ois arki nyt.




Tykkään reissata, mennä ja tehdä, nähdä ystäviä ja sukulaisia. Mutta kyllä arki, oi ihana, rakas arki, tuntuu taas jotenkin erityisen tervetulleelta. Arki, josta voi tehdä mukavaa, omanlaista. Kerhot ja muskarit, esikoisen oma kerho, minun omat harrastukset, ihanat kotiäitiystävät, kotiäititreffit, kirppistelyt ja muut.

Tervetuloa arki, ja syksy, ole ihanan pitkä ja lämpimän viileä!




perjantai 24. elokuuta 2018

En usko lapseni tarvitsevan päiväkerhoa, mutta vien hänet sinne silti.



Syksy on taas täällä, ihanaa!

Koulut, päiväkodit ja kerhot ovat alkaneet. Esikoinenkin on jo hitusta vaille kolmevuotias, ja pääsi aloittaamaan päiväkerhon. Kaksi kertaa viikossa kaksi- ja puolituntia kerrallaan. Lapsi itse on täpinöissään omasta kerhostaan ja sinne menemisestä, sillä onhan se sen merkki, että on jo niin iso, että voi mennä yksin kerhoon. 

Mukava juttu tämä kerho minustakin on. Mutta tarvitseeko lapsi kerhoa, siitä saakin jo keskustelua aikaan. Mitä kerhossa opitaan? Ehkä hitusen itsenäisyyttä kun ei olla vanhemmassa kiinni, ryhmässätoimimista myös? Ja toki varmaan tutuksi tulevat kerhossa laulettavat laulut, askartelut, kerhokaverit ja muut. Samaa kamaa siis kuin muutenkin varhaiskasvatuksessa, mutta pienemmällä volyymilla.

Voisin sanoa, ettei meidän lapsi tarvitsemalla tarvitse kerhoa, vaan se on enemmänkin mukava lisä, kiva juttu, joten mikä ettei! 





"Vain kerhossa" käyneet lapset 


Olen itse lastentarhanopettaja, ja muistan joskus kuulleeni kauhistelun, että voi ei, muutama lapsi olisi tulossa eskariin suoraan kotihoidosta, ovat käyneet vain kerhossa pari kertaa viikossa! Kauhea paimentaminen siis edessä, että saadaan lapsi oppimaan suuren ryhmän tavat ja toiminta. Vai?  

Silloin minulla ei vielä ollut omakohtaista kokemusta äitiydestä, enkä osannut sanoa asiaan juuta enkä jaata. Mutta nyt ajattelen, että mitä, eikös eskariin tulla juurikin vasta opettelemaan, valmistautumaan kouluunmenoon. Ei kai nyt varhaislapsuuden täydy olla valmistautumista eskaria varten? Kuulostaa lasten aliarvioimiselta! Aivan kun he eivät kykenisi eskarivuoden aikana sisäistämänä tarpeeksi asioita, vaan ainoastaan pitkä päiväkodissaolo takaisi sen esikouluun ja kouluun sopeutumisen. 

Kyllä sitä siellä esikoulussakin ehtii sopeutumaan, vaikka ei olisi päiväkodissa tai kerhossa käynytkään. Voihan se olla, että  eskariuraa aloittaessa lapsen on vaikeampi jäädä eskariin, kuin toverin, joka on aloittanut päivähoitouransa jo vuoden vanhana. Tai sitten ei, yksilöitähän lapsetkin ovat. Ja vaikka alku olisi kankeaa, niin eihän se sinällään haittaa, joskus sitä ovat kaikki taipaleensa aloittaneet.




Jos oltaisiinkin jätetty kerhot välistä?


Ja niin, kaikki kotihoidossaolijatkaan eivät välttämättä kerhoihin hakeudu. Välimatka, hinta, aikataulut, onhan näitä. Mekin olisimme ihan hyvin voineet päättää toisin, jättää kerhohakemuksen tekemättä, ja ihan mukava arki meille silti olisi muodostunut, kuten viime lukukaudellakin. Itsenäisyyttä kun ehtii opetella myöhemminkin, koko loppuelämän ajan, eikä meillä tekemisen puutettakaan ole suuremmissa määrin ollut.

Mutta on se silti niin hieno juttu, että kerhotoimintaa on olemassa, ja meidän kunnassa vieläpä kerhot ovat ilmaisia! Vau. Vaikka lapsi kasvaisi ihan hyvin ilman kerhoakin, on silti tosi kiitollinen mieli häntä kerhoon viedessä, kun näkee sen lapsen innostuksen ja ilon!  Vaikkei tosiaan lapseni tarvitsemalla tarvitse kerhoa, on se hyvin positiivinen asia kuitenkin, yhtenä palasena meidän arkea.


Ihanaa alkanutta syksyä, mukavia arkihetkiä kotona, kerhoissa ja kouluissa!



keskiviikko 22. elokuuta 2018

Vauva ilman ruoka-ainerajoituksia on ihan vieras juttu!




Meillä on jo kaksi lasta, mutta silti vauvojen ruokamaailma on ihan outo ja ihmeellinen minulle. Tämä kuopusvauva on saavuttanut 10kk iän, jolloin on lupa aloitella hapanmaitotuotteita. Mitä ne hapanmaitotuotteet oikeen on? En tiedä mitä kaikkea se kategoria pitää sisällään, esikoisen kanssa kun ei minkään sortin maitotuotteet tulleet kysymykseenkään vauvavuoden aikana, siksi en niille ole ajatuksen hiventä aiemmin uhrannut.



Tämä vaan on jotenkin tosi helppoa, kun vauvalla ei ole niitä "normaaleja" rajoituksia kummempaa! Kun poissa on olleet vain suola, hunaja, maitotuotteet ja pari muuta vauvojen ruokamaailmaan kuulumatonta, niin on kyllä ollut tosi vaivatonta löytää hänelle syötävää muualtakin kuin kotoa. Me kun ollaan aika paljon oltu tässä kesällä reissussa pitkin kyliä ja kaupunkeja, niin on kyllä ollut aika huoletonta meidän meneminen, kun jokaista vauvan suupalaa ei ole tarvinnut suunnitella etukäteen.


Hassua ajatella, että niin, tämä on tosiaan sitä tavanomaista menoa, kun itsellä ei tällaisesta luksuksesta ole aiempaa kokemusta. 



Jossain vaiheessa tämänkin vauvavuoden varrella näytti kyllä siltä, että ruoka-aineita pitäisi rajoittaa ja imetysdieettiä aloittaa, mutta onneksi muutaman osteopaattikäynnin jälkeen tilanne rauhoittui kuitenkin.




Vauvojen the välipalat, eli maissinaksut ja Talk-murut ovat olleet kyllä meillä vakiokäytössä koko ajan. Ja ajatella, että näistäkään ei kumpaakaan voinut esikoiselle vauvana antaa! Mitä se oikein söi?

Ylimmän kuvan voisi ajatella olevan täysin random, asiaan liittymätön otos, mutta oikeastaan siihen koko tämä helppous ja ihmeellisyys kiteytyy: kun lapsella ei ole allergioita tai muita yliherkkyyksiä ruoka-aineille, ei lattialtakaan maistelu ole vaarallista. Siinähän maistelee :) 



Jään jatkamaan ihmettelyä, sillä kohta vauvalla tulee se vuosi täyteen ikää ja sitten vasta ruokabileet käynnistyykin vauvarajoitteiden poistuessa! 

maanantai 20. elokuuta 2018

Se olisi syksy! Eli tarkoittaa lisääntyvää omaa aikaa minulle!




Aah syksy! Syksyyn liittyy aina paljon kivoja juttuja, ja yksi niistä on omat harrastukset. Mun harrastyksiin on jo muutaman vuoden ajan kuulunut olla mukana synnytyskeskusteluiltoja järjestämässä. Se on oikeasti aika ihanaa, pääsee fiilistelemään synnytysjuttuja, vaikkei ole itse edes raskaana! 



Meidän 10kk ikäinen kuopus on syntymästään asti kulkenut mun kainalossa näissä illoissa, ja sitä ennen hän luonnollisestikin oli siellä mahanahkan toisella puolen.  Todennäköisesti hänet nappaan mukaan vielä muutamaan iltaan, mutta en sen useampaan enää. Noina iltoina olen poissa yleensä reilun kolmisen tuntia, ja kuopuskin alkaa pärjäilemään sen aikaa isin kanssa, noin niinkun maidoituksen kannaltakin jo, kun ikää on ja iltaisin puuroa uppoo napaan kiitettävästi. Esikoinenkin oli aika tasan yksivuotias, kun nämä illat meillä alkoivat, ja hän jäikin viettämään iltaa ja käymään nukkumaan isin kanssa silloin ihan ensimmäistä kertaa.

Kuopuksella samanlainen aikataulu edessä, joten pian nämä illat ovat muun kivan lisäksi vielä mun omaa aikaa! Ohhoh! Tää on aika kiva juttu, mulla kun ei ole suunnitteilla tai tarpeenkaan mitään pitempää oman ajan irroittelua, vaan tässä kohtaa elellään näillä muutaman tunnin omilla hetkillä. Ne on niitä hetkiä, jolloin voi suunnilleen keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, eli luksusta! ;)


Kurkkaa meidän syksyyn, tällaisia aiheita on luvassa:


21.8. Synnytykseen valmistautuminen
25.9. Kysy kätilöltä!
30.10. Muuttuva keho - raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen, paikalla äitiysfysioterapeutti ja lantionpohjan fysioterapeutti Nora Cedergren
27.11. Ensihetket vauvan kanssa
18.12. Synnytystarinat 


Että juu syksy, olet ihan hirmuisen odotettu kaveri tälläkin kertaa!


Mitä kivoja juttuja muilla on syksyksi luvassa? 




sunnuntai 19. elokuuta 2018

Lähdetään metsään retkelle! Voiko luontoihmiseksi opetella?




Me ollaan viimeisen vuoden sisään kunnostauduttu luontohommissa ihan olan takaa. Eikä mitenkään vahingossa, vaan ihan tarkoituksella, suunnitellusti. Aika suuren kimmokkeen meidän tapauksessa antaa jo pelkästään kerrostalossa asuminen, se hirmuinen hinku päästä pois betonilähiöstä ja tuosta ihmiskennostosta, jota myös kerrostalokodiksemme kutsumme.



Toinen syy on aika ilmeinen, lapset. Meidän vanhempien vastuullahan se on, luontoon vieminen ja näiden tällaisten kokemusten tarjoaminen. Tässä vaiheessahan lapset vielä peilaavat vanhemmisstaan, mitä me tehdään ja mistä tykätään. Lapset onkin toimineet itselleni ihan hyvänä motivaattorina uloslähtöön.







Voiko luontoihmiseksi opetella? 



Aikuisiällä en ole ollut minkään sortin eräjorma, lapsuudessa kyllä paljon retkeiltiin, marjastettiin ja telttailtiinkin luonnossa. Nyt lasten kanssa ollaan paljon käyty laavuilla, pyöräretkillä, metsäretkillä ja useamman kerran telttailemassa. Talvella ei olla telttailtu, mutta muuten ollaan seikkailtu kesät talvet. 

Koska en ole eräjorma henkeen ja vereen, on itselleni tärkeää, että se retkeily on myös mukavaa ja helppoa. Pitemmillä reissuilla saa ja pitääkin olla lapsilla leluja ja muuta viihdykettä mukana, kaikilla on kivempaa niin. Muutkin välineet ovat oleellisia, ruokaa ja lämmintä, sillä pääsee jo pitkälle.

Itsellä hyvät imetysvaatteet mahdollistavat retket vauvan kanssa pakkassäässäkin. Kun on hyvin suojannut itsensä, ei tarvitse paljoa vilautella eikä ole suurta riskiä rintatulehdukseenkaan. Talvella vauva kulki kätevästi pulkassa makuupusseineen ja taljoineen, lumien sulettua hän on päässyt reppuselkään Manducassaan. 



Kantapään kautta 



Kantapään kautta olen oppinut myös lasten vaatetuksesta. Parempi liikaa kuin liian vähän, no jooo, mutta se toimii vain tiettyyn rajaan saakka. Kevään ensihelteillä isompi lapsi sai auringonpistoksen, liikaa vaatetta ja liian vähän juomista. Lapsella kun itsellään ei se säätely vielä aina toimi, ja vanhemman tehtävähän se onkin, säädellä säädeltävissä olevia asioita. Oppia ikä kaikki, näin aikuisenakin siis.

Kevättalvella lapsen hanska tippui sulaan suoveteen. Varahanskojahan ei tietenkään ollut, varahousut vain. Äidin hanskoilla mentiin sitten loppumatka. Sen jälkeen myös varahanskat ovat kulkeneet mukana hanska-vuodenaikoina. 






Vielä varusteista


Päiväretkillä pärjää aika vähillä varusteilla, riippuen minne menee ja mitä aikoo syödä. Joskus ollaan otettu kotoa evästä, joskus haettu Lidlin paistopisteestä, toisinaan grillailtu, ja muutaman kerran kannettu rinkassa ruoka-aineet kattiloineen. Kaikki ovat olleet ihan toimivia vaihtoehtoja!

Yön yli reissuihin tarvitsee jo vähän panostaa. Me ostettiin tänä kesänä uusi teltta, ja kun semmoinen on hankittu, niin pakkohan sitä on käyttää! Koska mukavuus ennen kaikkea, on meillä teltassa erikseen makuuhuone ja olohuone. On kiva itse oleskella teltan suojissa olohuoneessa, kun lapset ovat jo käyneet nukkumaan. Reputkin ovat käden ulottuvilla siinä olohuoneen puolella, mahtuvat hyvin. Telttakokemus on itellseni huimasti miellyttävämpi, kun nukkuessa patjoina on telttapatjojen sijasta ilmapatjat (jotka on oikeasti vieraspatjoiksi kotiin ostettu, monikäyttöiset siis!). Aikoinaan on koettu myös kylmä makuupussi, enää en ihan millä tahansa makuupussilla yritäkään nukkua. 


Koska tavoitekaan ei ole tulla hc-eräilijäksi (vaikka eräs ystävä meitä hipeiksi tituleerasikin), voisi seuraava askel olla lintujen ja kasvien tunnistaminen, koska lapselle on aika monesti tullut todettua "en tiedä, kysytään mummilta!"

Mukavia luontohetkiä! Olisi kiva kuulla myös miten muilla retkeillään!



Meidän arkeen ja eräjormailuihin pääsee mukaan myös instagramin puolella iloelolaura

maanantai 13. elokuuta 2018

Kliseiset sisarusten väliset asiat - näitä olen odottanut!




Yhä enemmän meillä alkaa arjessa näkyä se, että lapsia on kaksi. Vauva kasvaa, ja on koko ajan vähemmän vauvamaisempi. Lasten välinen sisaruussuhdekin on alkanut kehittyä vastavuoroiseksi, kun vauva osaa ilmaista mielipiteitään tahtomisistaan.


Tämäkin on kyllä niin hauskaa aikaa, jota olen kovasti odottanut!



Isosisko on parasta



Pikkusisko fanittaa isosiskoa ihan täysillä, ja usein heillä onnistuvat vierekkäiset leikit pitkänkin aikaa mukavasti.  Pienempi ei kuitenkaan enää suvaitse siskolta enää mitä tahansa, vaan osoittaa jo mieltänsä, jos on eri mieltä leikistä tai leikin rajuudesta. Tai siitä, mikä lelu kelläkin on! Isosiskon lelut, etenkin kaikki pikkuhärpäkkeet olilsivat luonnollisestikin se kivoin juttu. Kun pikkusisko huomaa näitä ihania aarteita horisontissaan, tulee tähän muutoin niin rauhalliseen vauvaan vauhtia, ja hän konttaa salaman lailla leluja kohden. Pettyäkseen karvaasti, kun sisko kerää kokoelmansa talteen.


Äiti, sisko kiusaa!


Tietenkään isosiskon mielestä se hänen leikkeihin tuppautuminen ei aina ole niin mukavaa, ja nykyään jo aika usein kuuluukin leikkihuoneesta, että äiti, sisko kiusaa! Vaikka eihän vauva tahallaan, ei tätä ainakaan. Hänkin nimittäin osaa tehdä isosiskolle pientä kiusaa! Ja toki isompikin osaa sen taidon. Kai se on jotenkin sisäsyntyistä?

Monet surkuhupaisat hetket nuo sisarukset ovat viettäneet pyöräkärryssä, vauva ottaa jalastaan kiinni ja työntää sen isomman suuhun. Isompi tietenkin harmistuu siitä, jolloin vauva alkaa nauraa rätkättää. Vauvan mielestä ihan parasta! Homma toistuu toisensa perään.





Ruoka on varmasti parempaa siskon lautasella!


Ruokailuhetket ovat myös mielenkiintoisia hetkiä, aina ajoittain. Aluksi se meni niin, että isosisko halusi samaa jännää sormiruokaa kuin siskollakin, ja olisi halunnut päälle samanlaisen ruokailuessunkin. Nyt kuitenkin osat ovat vaihtuneet. Vauva on tajunnut, että siskon sapuskat taitavat olla parempaa kamaa, ja välillä ruokakateus on yllättävän kovaäänistä, tuskaisen kuuloista ihan.

Alan paremmin ymmärtämään sitä, kun aina sanotaan, että esikoiselle on jaksettu pitää tiukempi linja ruokailujen suhteen, mutta seuraavien kohdalla on lähtenyt lipsumaan. Ei sillä, että vielä olisi lipsunut, mutta ymmärrän kuvion, koska vaikeampihan se on silloin, jos pienempi näkee että joku muu lapsi saa jotain, mitä hän ei.


Vaikka välillä setvitäänkin lasten riitoja

 ja kuunnellaan vinkumista, 

niin on tää vaan niin ihanaa aikaa silti! 



tiistai 7. elokuuta 2018

Vauva joka unohtaa osaavansa - äiti kiittää!




Vauva oppii koko ajan uusia taitoja huimaa vauhtia. Uusien taitojen tullessa on ihan mahdollista unohtaa myös joku edellisistä taidoista, joka ei ole ollut niin aktiivisesti käytössä. Olen jo kahdesti saanut olla todistamassa tätä, ja on se vaan hassua!


Meidän kummatkaan vauvoista eivät ole olleet mitään joka paikkaan kiipeäviä pikkumuijia joilla olisi ihan hirmuinen huimapäisyys ja vauhti. Silti vähän ihmeelllistä, ja ehkä huvittavaakin on, että molemmat ovat jossain kohden vauvavuotta unohtaneet kuinka käännytään! Kääntyminen on tosiaan jäänyt muidene taitojen jalkoihin, kun ensiksi istuminen ja nyt sittemmin konttaaminen ja seisominen ovat paljon jännempia juttuja. Esikoinen oppi sen kääntymisen sitten uudestaan vauvavuoden jälkeen kyllä. Saa nähdä miten kuopuksella menee, mutta kyllähän tuon oppii ihan pakostikin jossain vaiheessa.




Näin äidin näkökulmastahan tämä on mitä mahtavin homma. Mulla ei ole sellaista vauvaa tälläkään kertaa, joka sängyssä konttaisi ympäriinsä, kun olisi aika mennä nukkumaan. Ja vaippaa vaihtaessa vauva pysyy ihan just siinä, mihin olen hänet laittanut.


Ihan nerokasta, eikä onneksi mitenkään haitallista kehityksellekään. Äiti kiittää! 


Onko muilla vauvoilla ollut tällaisia hetkellisiä unohduksia?



Kehityksen etappeihin ja muuhun eloon pääsee mukaan myös instagramin puolella iloelolaura

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Villin kolmevuotiaan (lukutoukan) iltanukutus




Iltanukutuksen elinkaari



Iltanukutuksen elinkaari on kolmevuotiaan kanssa (tai no 2v11kk) tähän mennessä ollut meillä vastaavanlainen: vauvana tissille nukutus viereen, jolloin vauva tankkasi usein 0,5h-1h kerralla. Nukkumaanmeno ilman tissitainnutusta joskus 1v2kk eteenpäin, jolloin taapero laulujen ja iltarukouksen jälkeen jäi itse sänkyyn odottelemaan unta. Aluksihan se oli tietenkin sitä, että taapero huuteli ja itki aina kun huoneesta lähti, jolloin tietenkin tultiin heti takaisin.

Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja niin taaperokin tottui jäämään nukkumaan hyvillä mielin. Silloin koin jotenkin painetta siihen, että tuon ikäisen pitäisi jo osata käydä nukkumaan ilman tissitainnutusta. Tällä kertaa en aio ottaa paineita, vaan tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu.

Pääsääntöisesti nukkumaanmeno on käynyt siitä lähtien ihan hyvin, mutta ainahan uneen pääseminen ei ole ollut mikään nopein juttu, vaan joskus lapsi on hakenut unta puolesta tunnista tuntiinkin, sängyssään melskaten ja vanhempia kaivaten, milloin peittelemään ja milloin mihinkin. Päiväunien ja nukkumaanmenoajan välinen tasapainotus ei siis aina ole se mallikkain, koska päivät eivät koskaan ole kopioita toisistaan.


Huilihetki keskellä päivää


Ihana vaihe, omatoimisuus!



Nyt on kuitenkin ehkä tähän astisista se kivoin vaihe nukkumaanmenossa. Lapsi jää sänkyyn lukemaan kirjoja itsekseen. Hyvänyöntoivotuksia mennessä sanomaan lapsi ei malttaisi keskittyä äidin höpötyksiin, kun kirjat polttelevat. Aika haikeansuloista, ettenkö sanoisi! Onko mun pieni muka jo niin iso? Jäädään seurailemaan, kuinka pitkäaikaista tämä on.

Lapsen itsesäätely asiassa on toiminut ihmeen hyvin tähän asti. Olen tästä tosi yllättynyt! Hän lukee hetken aikaa, ei tuntikausia. Rauhoittuu kirjan parissa, jolloin unikin nappaa paremmin kiinni. Joskus muutaman kirjan, joskus useamman. Eikä ole edes kertaakaan nukahtanut kirjat naamalla, itselleni kun on käynyt niin ihan vielä aikuisiälläkin. Hän laittaa kirjat kirjalaatikkoon ja käpertyy peiton alle.

Ehkä tässä avainasemassa juuri tämän lapsen kohdalla on se omaehtoisuus. Mene ja tiedä. Lapsi kuitenkin vaikuttaa tyytyväiseltä nukuttaessaan itseään kirjoilla. Ihanan sopuisa lopetus päivälle näiden hetkien keskellä, kun lapsi elää oman tahdon ja minuutensa rakentamista täysipäiväsesti kaikin aistein ja tuntein.



Mukavia nukkumaanmenoja muillekin! 




Meidän arkeen pääsee hyppäämään mukaan myös instagramin puolella iloelolaura

perjantai 3. elokuuta 2018

Erkauma ja kohtalokas mustikkareissu - älä tee näin!



Rakastan marjoja. Paitsi puolukoita. Mutta niitä muita, ah! Toki tuoreina ne ovat jotain aivan uskomattoman ihanaa, mutta on ne herkkua vielä pakastettunakin. Olen oikeastaan aina tykännyt käydä mustikassa. En tuntitolkulla, mutta nopeina, tehokkaina rykäisynä, jolloin metsään ei tarvitse jäädä asumaan marjapoimurin ja itikoiden kanssa. 



Raskaana, erkauma, raskaana, erkauma..


Nyt viime vuosina vaan on mun henkilökohtainen mustikkasaalis jäänyt vähän laihaksi. Lähivuodet ovat menneet näin: 2015 raskaana, 2016 erkauma, 2017 raskaana, 2018 erkauma. Kahden raskauden huimalla kokemuksella väittäisin, että kuulun siihen joukkoon, joiden ei kannata raskaanaollessa haaveilla normaaliliikuntaa villimmästä fyysisistä koitoksista. 

Tosin osteopaatilta olen saanut raskausaikanakin apua vaivaan kuin vaivaan, mutta silti, tiedän rajani, enkä halua ehdoin tahdoin lähteä itselleni lisää vaivoja hakemaan. Paitsi nyt erkauman kanssa taisin niin tehdä. Tosin kuvittelin, ettei minulla vatsalihasten erkaumaa enää olisikaan!

Olen melko tiiviisti seurannut omaa palautumista, ja eritoten myös erkaumaa, koska ekan raskauden jälkeen sen kanssa oli hivenen pulmaa. Nyt erkauma näytti olevan jo takanapäin, ja siksi olin ajatellut urheilun osaltakin jo laventaa kavalkaadiani. Vaan juu, haaveeksi jäi. Little did I know.



Jälkiviisastelua


Tunnin mustikkareissulla oli kohtalokkaat seuraukset. Vaikka vatsalihakset olivatkin näennäisesti palautuneet, olisi pitänyt käydä tarkistuttamassa asiaa äitiysfysioterapeutilla, sillä selvästikään se vatsalihasten välinen jännekalvo ei vielä pitänyt tarpeeksi. Mustikassa ollessahan se asento on lähes koko ajan juuri se erkaumalle kielletty kurkotus, sama kuin astianpesukonetta täyttäessä tai tyhjentäessä.

Kolme varttia marjastusta ja mun selkä oli jo aivan hajalla. Vika vartti meni sitten slaavikyykyssä ja oikeastaan vain marjoja syöden, koska oli vähän auts-olo. Kotiin mennessä testasin sitten erkauman,  ja se oli karannut alle yhden sormen tilanteesta reiluun kahteen sormeen. Huh huh. Ja mulla kun ei viimeisimmän raskauden jälkeen ole olllut selkäkipuja tai muitakaan vaivoja ollenkaan.

Sama tilanne on edelleen näin viikon päästä, joten taidanpa varata ajan äitiysfysioterapeutille heti arjen tullen. Pakko!


Jos vielä joskus olen raskaana, muistuttakaa, että sinne mustikkaan en sitten saa mennä raskausaikana tai koko vauvavuonna!