perjantai 30. marraskuuta 2018

Pilaako lapseni muiden lasten uskon joulupukkiin?


Tuokohan joulupukki sulle lisää poneja, kysyn lapselta. "Ei! Joulupukkia ei ole olemassa!", vastaa kolmevuotias. Niin. Eihän sitä. Asiasta ollaan lapsen kanssa keskusteltu, sillä meillä ei "uskota" joulupukkiin, kuten ei myöskään Muumipeikkoon tai Titi-nalleen, niin ihania kuin ovatkin!



Joulupukkiin uskomattomuus on tietoinen valinta meillä vanhempina. Joulua me kyllä vietetään, juhlitaan ja hypetetäänkin. Joulu on ihanaa aikaa! Luetaan joulukirjoja, kuunnellaan joululauluja jo marraskuussa, ja pikkuhiljaa koristellaan kotiakin joulukuntoon. Joululahjoistakin on jo ostettuna suurin osa.

Ja voi olla, että tänä vuonna myös se joulupukkikin eksyy jouluna isovanhempien luokse käymään. Juuri se tyyppi, johon meillä ei uskota. Onhan meillä esimerkiksi se Muumimaailmaan menokin suunnitteilla. Mukava satuhahmohan joulupukki toki on, yhtä lailla kuin muutkin satuhahmot. Meille joulupukki ei ole kuitenkaan muuta kuin satu muiden joukossa. Jouluinen satuhahmo, josta on kiva kertoa satuja.


On yksi asia, josta lapsille on yleisesti hyväksyttävää valehdella, tai huijata. Joulupukki ja tontut. 


Aikuinenhan luo lapselle sen uskon joulupukkiin. Joko jättämällä kertomatta oikean laidan, tai sitten tarkoituksenmukaisesti kertoen joulupukin olevan totta, tuovan lahjat ja tonttujen kurkkivan. Taianomaisen lapsuuden joulun luomista?

Muutoinhan lapsien huijaamista ei pidetä yleisesti hyväksyttävänä, vaan vaikeistakin asioista kehotetaan puhumaan lapsen ikätason mukaisesti. Joulupukki tuntuu olevan monille vanhemmille melko pyhäkin asia.




Pilaako pieni kailottelija muiden joulun?



Ja sitten se lapsi, joka kailottaa ympäriinsä, ettei joulupukkia ole olemassa? Paheksutaanko sellaista? Elämältä kaiken sain -blogissa Jasu kirjoittaa, ettei usko tämän olevan kovin vahingollista muille lapsille. Samaa itsekin ajattelen. Kailottelevathan muutkin asioita, joita me emme allekirjoittaisi, eikä se haittaa.

Jokainen perhe tekee näissä omat ratkaisunsa omaa perhettään varten, ja niin kuuluu ollakin.


Uskooko sun lapset joulupukkiin? Onko joulupukki se joulun ydin? Miltä tuntuu jos joku kertoo sun lapselle, että joulupukki on satua?



Hyppää mukaan myös instagramissa ja facebookissa

14 kommenttia:

  1. Ei meilläkään valehdella joulupukista, eikä meillä käy joulupukki. Muistan omasta lapsuudesta katkerana sen herken, kun istuin joulupukin sylissä ja mulle valkeni, että mua on huijattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei lapsenakaan uskoteltu pukilla, mutta joulupukki oli silti ihana satu, ja kyllä se joulupukkien näkeminen silti oli kutkuttavan jännää :) Harmi, että sua huijattiin!

      Poista
  2. Meillä on sama periaate kuin teillä. Ollaan sanottu, että joulupukki on satua. Bonsku kuitenkin uskoo pukkiin samalla tavalla kuin Ville Viikinkiin tai Hevisauruksiin. Annamme uskoa, mutta toisaalta tuomme esiin tämän satuhahmojutun. Bonsku on toivonut tänä vuonna pukkia ja sellaisen myös saa. Sillä vaan ei ole väliä, huomaako hän että kyseessä on Vaari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin joulupukiksi taitaa joutua setä, saa nähdä, millainen kohtaaminen siitä tulee :D

      Poista
  3. Mulla on joka joulu vähän ristiriitainen olo tästä joulupukkihommasta. Itselläni on tosi ihania muistoja siitä ajasta kun uskoin pukkiin eikä se sitten mikään järkytys ollut kun totuus paljastui. Toivon että meilläkin joulu olisi sellainen mukavasti jännä ja kutkuttava aika, johon kuuluu vähän taikaa. Mä ehdottomasti kannustan lapsia omaan ajatteluun ja jos niin sattuukin että pukki ja tontut kyseenalaistetaan se on ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meni just näin. Oltiin miehen kanssa ajateltu, että ei uskotella pukkihommaa jne, niin kuin ei olla uskoteltu mitään hammaskeijuista tai -peikoista tai mistään. Mutta esikoinen, joka yleensä on kovin kriittinen ja tarkka, haluaa uskoa pukkiin. Hän keksi sen satukirjoista ja joululauluista ja on vakuuttunut siitä, että pukki on. Annetaan sitten uskoa, koska onhan se ihana satu antamisesta ja toisten huomioimisesta. Muistan itse, miten ihanaa oli odottaa pukkia ja uskoa tonttuihin, ja vaikka olikin ikävä kuulla, ettei niitä oikeasti ole, niin en kokenut olevani huijattu tai petetty.

      Joulun ydin ovat meillä kyllä jouluvalmistelut muuten, joulukertomus ja yhdessä olon odottaminen. Pukki sitten hengailee siinä mukana.

      Ja noh, esikoisellehan on joku kaveri jo sanonut, että pukki on satua. ;) Hän tokaisi, että ei ole, koska on itse nähnyt sen jakamassa lahjoja. Ja se siitä. Joidenkin lempiväri on sininen ja joidenkin pinkki, ja joku uskoo joulupukkiin ja joku ei.

      Poista
    2. Mulla taas on lapsuudesta ihania ja kutkuttavia joulumuistoja, vaikkei pukkiin uskottukaan. Oli se silti tosi jännää nähdä joulupukkeja, vaikkei niihin ihan satasella uskonutkaan. :)

      Poista
    3. Ja Minna, oon oikeastaan tuolle meidän kailottelijalle koittanut sanoakin, että ihan joka kerta kun pukista puhutaan, niin ei tartteisi kailottaa, onko se nyt totta vai ei :D

      Poista
  4. 30 v sitten hoitolapseni 3 v heitti isosiskonsa ojaan.kumn huomautin että mitä jos tontut näki.hän sanoi että ei niitä ole äiti ja isä ostaa lahjat.minä siihen että eikös se ole yhtä paha asia kun tietävät.

    VastaaPoista
  5. Mielikuvitus, sadut ja "mahdottoman mahdollisuus" kuuluvat minusta lapsuuteen.
    Meillä kaksi vuotias uskoo vähän, että hänen pieni pehmoinen lelunsa elää. Sillä on oma koti, sitä ruokitaan ja hoidetaan...
    Viisivee taas uskoo, että aikanaan kun kuolee, hänestä tulee pikkulintu. Tai hän on siis päättänyt syntyä uudelleen lintuna, että voi lentää.
    Ei meillä näitäkään uskomuksia torpata. Ennemminkin leikitellään asialla ja kuvitellaan mitä sitten!
    Samoin meillä uskotaan pukkiin ja tonttuihin. Ja kotitonttuun/haltiaan, joka asuu pienessä tuikkutalossa. Vaikka jokainen näkee, ettei siellä ole kuin ledituikku. Se on silti tontun koti.
    Koska mielikuvituksessa se voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minunkin mielestäni mielikuvitus ja sadut kuuluvat lapsuuteen. Mielikuvitushan on kaiken leikin sydän :) Ja tietenkin lapset saavat leikkiä mitä leikkivät, ja välillä aikuisetkin ovat näissä leikeissä mukana.

      Sitten taas keskustellessa asioiden laitaa lapsen kanssa usein mietitään, lapsi nyt luontaisesti pohtii monenlaisia. Ei tulisi mieleen väittää muuta kuin mikä on totta. Mutta joo, mielikuvituksessa mikä vaan voi, ja saakin olla totta :)

      Poista
  6. Mun mielestä siinä on jotakin äärettömän surullista että lapset kasvatetaan jo noin pienistä ajattelemaan turhan realistisesti. Ei joulupukkia pidä turhaan hypettää, mutta vanhemman tulisi osata hypätä mukaan lapsen satumaailmaan ja antaa lapsen olla lapsi ja uskoa sellaiseenkin mikä ei oikeasti ole ehkä olemassa. Sitten ihmetellään miksi lapsilta katoaa lapsuus ja lapsuuteen liittyvä mielikuvitus koko ajan nuorempana. Juuri siksi että vanhemmat ajattelevat asian ainoastaan aikuisen näkökulmasta, kykenemättä asettumaan lapsen asemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksistasi :) Itse ajattelen, ettei sadun taika ja mielikuvituksen siivet katoa, vaikka lapsi tietääkin totuuden :) Näin on omassa lapsuudessanikin ollut, ja nimenomaan lapsen satumaailmaan on hypätty mukaan ja sitä ruokittu silti. Lapsuus ei kadonnut, päinvastoin, jatkuu ehkä edelleen :D

      Mutta nämä ovat toki niitä jokaisen perheen omia valintoja, ja hyvä niin :) Meillä ei koeta oikeaksi antaa lapsen uskoa epätodellisiin asioihin, mutta jossain toisessa perheessä se nähdään hyvänä. :)

      Poista