keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Vieläkö vuonna 2019 uskotaan joulupukkiin? Oikeasti?

Joulun odotus on ihanaa aikaa. Instan puolelta onkin päässyt seurailemaan meidän joulun odotusta ja hypetystä. Lapset täpinöivät joululahjahaaveissaan ja ihastelevat ihania joulukoristeita. Ja tietävät kerrankin hyvin tarkkaan, minkä numeroisessa päivässä ollaan menossa. Parasta numeroiden opettelua pienille lapsille, kun motivaatio, eli jouluaatto on odotuksena.


Yhdessä keskusteluryhmässä törmäsin kysymykseen: vieläkö vuonna 2019 uskotaan joulupukkiin? Kyllähän niin on. Itse tunnen niin paljon perheitä, joissa joulupukkiin ei uskota, se on vain satuhahmo, että elän selvästi omassa kuplassani. Joulun aikaan aina havahdun siihen, kyllä siihen oikeasti edelleen uskotaan. Se ei onneksi ole minulta pois.

Viime vuonna mielestäni joulupukki oli vielä siinä mielessä hauska asia, että vein lapsetkin joulupukkia katsomaan, onhan omaankin lapsuuteeni kuulunut joulupukkisadut, vaikka joulupukkiin ei ollakaan uskottu. Tänä vuonna en ole kokenut tarpeelliseksi edistää joulupukki-asiaa edes perinteen vuoksi, lapsilla kun ei tunnu olevan mitään intressejä joulupukin suuntaan ja jouluperinteitä meillä kyllä riittää ilmankin.



Lapset toistavat perheen aikuisten ajatuksia


Edelleen itseäni mietityttävät nämä ikiaikaiset asiat. Syksyllä lapseni ja muutama muu lapsi keskustelivat eräissä lasten riennoissa näin:

-Jeesus ei oo totta, se on satua.

-Eikä ole, me uskotaan Jeesukseen.

-No mutta se on ihan höpöhöpöä.

-Höpöhöpö itelles.

-------------

-Mitä sä oot toivonut joulupukilta?

-Ei joulupukkia oo olemassa, ni en mitään.

-On joulupukki ihan oikee ja se tuo kaikille lapsille lahjoja.

-Eikä tuo, kun äiti ja isi tuo ne lahjat.

-Ei se mee niin.

-----------

Hehheh. Molemmat keskustelut peilaavat selvästi  kunkin perheen ajatuksia. Niinhän ylipäätään on, lapset juttelevat paljon niitä asioita, joita ovat kuulleet, toistavat muiden ajatuksia omiensa seassa. (Niinhän osa aikuisistakin tekee.)



Idyllisintä olisi, jos kukaan ei astuisi toisen perheen ajatusten varpaille. Että meidän lapset ei astuisi joulupukkiin uskovien varpaille, eikä muut lapset rienaisi Jeesusta, jos siihen eivät usko. Lapset möläyttelevät monia asioita, mutta sävy niihin tulee aika useasti perheen aikuisten ajatuksista. Vaikka toisaalta, ei meidän usko siihen kaadu, mitä muut sanovat.

Meillä käydään aika ahkerasti keskustelua siitä, että ihmiset uskovat eri asioihin, ja että sitä vapautta tulisi kunnioittaa. Se on suuri asia, että on vapaus uskoa tai olla uskomatta, oli asia mikä tahansa. Oli se sitten joku hassuttelu, tai elämänkatsomus. Vapaus päättää itseensä ja perheeseensä liittyvistä asioista. Sitä vapautta pidän suuressa arvossa.

Joten kyllä, myös vuonna 2019 uskotaan eri asioihin.

 Siksi en myöskään haluaisi, että meidän lapsi spoilaa muiden joulupukkeilut. Se kun ei ole meidän asiamme.  Viime vuonna kirjoitinkin mietteitä, pilaako lapseni muiden uskon joulupukkiin?

Jatkamme siis keskustelua muiden näkemysten kunnioittamisesta, puolin ja toisin :)


Lue myös



Instagramin puolelta löydät meidät nimimerkin @iloelolaura takaa!

maanantai 9. joulukuuta 2019

Tänään olisi ollut vauvani laskettu aika. Puoli vuotta keskenmenosta


Tänään olisi ollut se odotettu päivä, kolmannen lapsemme laskettu aika. Tuskin vauva juuri tänään olisi syntynyt, mutta kuitenkin se päivä, mihin päiviä ja raskausviikkoja peilataan. Toisin kuitenkin kävi.


Viimeisin raskaus meni kesken toukokuun viimeisinä päivinä, raskausviikolla 12. Tuntuu, että siitä hetkestä olisi aikaa jo useampi vuosi, niin kaukaiselta asialta se tuntuu.

Kaukaiselta, mutta silti itselle hyvin merkitykselliseltä. Olihan hän lapseni, vaikka hänen elämänsä ei päässytkään edes alkamaan kunnolla.

Näin puoli vuotta myöhemmin elämä on ihan tavallista arkea, lapsiperhe-sellaista. Tietenkin keskenmeno on välillä ajatuksissa. Mieli on hyvä, mutta pieniä surunripauksia on siellä täällä. 

Myös muiden kokemat keskenmenot koskettavat kovaa. Olen lukenut kokemuksia toisinaan alkuyön pimeinä tunteina, kun muu perheeni on jo nukkumassa. Vuodattanut kyyneleitä tuntemattomien ihmisten puolesta. Sitä tilannetta kun ei toivoisi kenellekään.

Samalla sitä miettii, että miksi oma keskenmeno on edelleen mielessä, kun kyse oli kuitenkin "vain" syntymättömästä lapsesta. Että miksi "teen" tästä niin ison asian (heittomerkit on tässä olennaiset). Näiden ajatusten kanssa on lohtua tuonut muiden kokemukset.

Te siellä, jotka olette kertoneet miettivänne omaa lasta, joka olisi jo yläasteella tai lasta joka olisi nyt kolmevuotias, jos asiat olisivat menneet toisin. Te olette lohduttaneet paljon, vaikka en olekaan sitä osannut kertoa.  Te olette vahvistaneet sitä ajatusta, että on ihan normaalia joskus ajatella lasta, jota ei saanutkaan. Että se on ihan ok, ei asian paisuttelua tai menneissä elämistä. Helpottavaa.


"Rakastettu on oikea nimesi". Ei sikiö.


Kaikki on ihan hyvin, mutta kyllähän elettyä elämää kantaa mukanaan. Ei sitä tarvitse unohtaa, vaikka olisikin surun käsitellyt jo. Kyllähän muitakin kuolleita muistellaan. Elämän olematon pituus kun ei tarkoita sitä, etteikö olisi ollut rakastettu.

Edelleen olen sitä mieltä, että sana "sikiö" on itselläni näiden ajatusten taustalla. Siis sen, että "pitäisi unohtaa" ja lakata ajattelemasta asiaa, sillä olihan vauvani "vain sikiö", ei mikään oikea lapsi vielä. Mukamas.

Vihaan sanaa sikiö. Se oksettaa minua. Se on sana, joka irrottaa sen todellisuuden, että puhutaan elämästä, vauvasta, ihmisestä. Toistan varmaankin itseäni,  sillä kirjoitin näistä jo aiemminkin jonkun keskenmenotekstini yhteydessä, mutta oikeastaan nuo sanat kuvottavat minua nykyään vielä enemmän, kun asiaa on keskenmenon jälkeen prosessoinut pitempään.

Samalla mietin, uskallanko edes käyttää noin vahvaa sanaa, kuin viha. Se ei ole minun tyylistäni, mutta se nyt vaan on tämän kokemukseni tuoma ajatus, ja jätän sen nyt kuitenkin tähän tekstiin, vaikka se voikin herättää kummastusta.

En ole traumatisoitunut tai katkera, ylläolevat sanat eivät vain kunnioita elämää. Ne ovat lääketieteellisiä termejä, todellisuudesta irrallisia kuvitelmia, joihin on ehkä tietyissä tilanteissa joidenkin ihmisten helppo tukeutua. Joskin oikeastaan valheellisesti.

Ei minua haittaa, että muut sanaa sikiö tai alkio käyttävät, en vain itse halua tai kykene puhumaan tai kirjoittamaan niitä käyttäen, omasta kokemuksestani käsin.


Ajattelin, että viettäisin lasketun ajan jo uutta vauvaa kohdussa kantaen


Lisämausteensa ajatusten sekametelisoppaan tuo se, että en ole vielä, tai kuten ajattelen, vieläkään raskaana. Ajattelin, että se onnistuisi nopeammin, koska kaksi viimeistä raskautta ovat alkaneet hyvin helposti. Toivoin, että viettäisin tämän päivän niin, että keskenmeno olisi vahvasti mielesttä, mutta kohdussa kuitenkin olisi jo kasvamassa vauva ja tuomassa lohtua omalla tavallaan.

No, aika vahvasti sitä on tullut huomanneeksi, ettei elämä mene niinkuin suunnittelisi.

Sen sijaan tuntuu, että menkat ovat alkamassa. Tässä kierrossa en ole juurikaan ajatellut koko asiaa, on ollut niin paljon muuta tekemistä ja mietittävää. Olen kuitenkin tavallaan kiitollinen noista ennakkoilmoituksista, jotka enteilevät menkkoja. On paljon helpompi suhtautua menkkoihin, jotka varoittavat itsestään, kuin niihin, jotka tuovat mukanaan pettymyksen kertarysäyksellä.


Siltikin elämä on hyvää, rikasta ja enimmäkseen iloistakin. Katsotaan, mitä meitä varten on luvassa. Varmasti vaikka mitä!



Keskenmenon käsittelyä löydät näistä:


 (ja ohhoh, onpas niitä paljon. No, asiaa on ainakin käsitelty perusteellisesti..)










Tuuhan mukaan myös Instagramin puolelle, arki ajatuksineen löytyy @iloelolaura !

tiistai 3. joulukuuta 2019

Kotisynnytysseminaari Kauniaisissa 18.1.2020. Tule mukaan!



Ah, synnytysaiheiset tapahtumat. Tykkään, kun kaikkea ihanaa järjestetään. Synnytyskeskusteluiltoja on monella eri paikkakunnalla (kurkkaa täältä), mutta isompia tapahtumia harvemmin. Nyt olisi tarjolla ihan huikea synnytysseminaari, nimittäin kotisynnytysseminaari.


Kotisynnytysseminaari kokoaa yhteen niin synnytysalalla toimivia ihmisiä (kätilöt, doulat, kaikki synnytyksistä kiinnostuneet) kuin perheitä, jotka miettivät tai suunnittelevat kotisynnytystä, tai ovat muuten vain aiheesta kiinnostuneita. Seminaarin järjestää Suomen Doulat ry ja Aktiivinen synnytys ry.  Seminaari on Kauniaisissa 18.1.2020 osoitteessa Vanha Turuntie 14. Lisätietoa löydät esimerkiksi Instagramista @aktiivinen_synnytys tai Facebookista.


(Tämä ei ole mainos, vaan oma listaukseni asiasta. Mahdollisista asiavirheistä voi siis suoraan syyttää minua, ei ketään muuta ;) )


Kannattaako tulla, vaikka ei olisi suunnitelmissa synnyttää kotona?


Tapahtuma kantaa nimeä kotisynnytysseminaari, mutta moni aiheista sopii myös ihan vaan synnyttämisestä tai synnytyskulttuurista kiinnostuneille. Kinesioteippaus raskausaikana, eteeriset öljyt synnytyksessä, normaalisynnytyksen hoitopolut, spinning babies ja muut.

Itse sain myös kotisynnytysaiheisista tilaisuuksista paljon uutta tietoa itselleni jo silloin, kun en ollut suunnittelemassa kotisynnytystä, vaan valmistautumassa synnyttämään sairaalassa. Kotisynnytystä suunnittelevat kun ovat yleensä melkoisen perehtyneitä aiheeseen, ja siksi heille suunnatuissa ohjelmissa on paljon mielenkiintoista kuultavaa. Näin olen ainakin itse kokenut.




Kotisynnytysseminaarin puhujakattaus on aika huikea. Tässä lyhyet esittelyt:


Normaalisynnytyksen hoitopolut - Anu Lampinen

Anu on todellinen kotisynnytyspioneeri, kätilö, akupunktioterapeutti ja WHO:n imetysohjaaja.


Eteeriset öljyt synnytyksessä - Maarit Korpijärvi

Maaritilla on tutkinto niin kasvilääkinnästä kuin aromaterapiasta. Hän on yrittäjä ja viiden lapsen kotiäiti.


Kotisynnytys Suomessa 2020 - Johanna Honkanen

Johanna on kotikätilöiden kokeneimpaa kaartia. Hän on myös ollut mukana kouluttamassa synnytysosastojen kätilöitä vesisynnytyksiin.


Kinesioteippaus raskausaikana ja synnytyksen yhteydessä - Tanja Mäkiharju

Tanja on kätilö ja urheiluhieroja. Hän kertoo kuinka odottaja voi hyötyä kinesioteippauksesta.


Synnytysympäristön merkitys - Laura Arpiainen

Laura on synnyttänyt kotonaan Kanadassa. Hän on terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori. Hänen puheenvuoronsa on synnytysalan ammattilaisten ohjelmistossa.


Spinning babies kotisynnytyksessä & synnytyskokemuksen työstäminen - Eeva Itkonen

Eeva on kätilö, terveydenhoitaja ja sertifioitu Spinning babies -ohjaaja. Hänen puheenvuoronsa on perheiden ohjelmistossa.


Synnytysväkivalta - Katri Immonen & Annamaria Mitchell

Katri ja Annamaria ovat Minä Myös Synnyttäjänä -kampanjan koordinaattorit. He puhuvat siitä, kuinka  synnytysalalla työskentelevät voivat edistää synnyttäjien oikeuksien toteutumista ja synnytyskulttuurin muuttumista.


Kotisynnytys kokemuksena - Elsa Markkinen Ilkka-puolisonsa kera

Elsa ja Ilkka tulevat jakamaan voimaannuttavan kotisynnytyskokemuksensa.


Imetyksen tila nykysuomessa - Riikka Ikonen

Riikka on THL:n imetyskoordinaattori, imetystutkija sekä vuoden keskosvaikuttaja 2018.


Kotisynnytykseen valmistautuminen - Jenna Hellstén

Jenna on synnytysvalmentaja, kotikätilö sekä doula. Hänen puheenvuoronsa on perheiden ohjelmistossa.




Lipun UPEAAN Kotisynnytysseminaariin voit ostaa kätevästi suoraan Aktiivinen synnytys ry:n verkkokaupasta. Nähdään seminaarissa! 


P.s. Early bird -hinnat vain 10.12.19 saakka. Muista ilmoittaa myös ruokavaliosi, seminaarilippuun kuuluu kaupan päälle aamupala, lounas sekä iltapäiväkahvit! 

maanantai 2. joulukuuta 2019

Se lempeämpi kuukuppi, Nomai (ARVONTA)

Kaupallinen yhteistyö Nomai



Ostin ensimmäisen kuukuppini viisitoista vuotta sitten, teini-ikäisenä. Näin jälkeenpäin ajateltuna vau, hyvä Laura-teini! Silloin kuukautiskuppimarkkinoilla ei ollut Suomessa niin laajaa valikoimaa, ja päädyinkin ulkomaiseen merkkiin. Nyt haluan kertoa teille Nomaista, lempeästä kuukupista.


Teini-iän jälkeen olen kokeillut muidenkin merkkien kuukautiskuppeja. Väliin on mahtunut myös ajanjakso, jolloin käytin tamponeja, mutta sitten siirryin taas kuppikuntaan. Jos kuukuppi ei ole tuttu, niin kyseessä on tosiaan kestokuukautissuoja, kurkkaa lisätietoja vaikkapa täältä.

Itselleni vahvin motiivi kuukupin käyttöön on valmistusmateriaali. Se, että kehoon ei imeydy ylimääräisä aineita. Nomain kuukuppi on tehty 100% lääketieteellisestä silikonista, eikä siinä ole lateksia, haitallisia kemikaaleja, ftalaatteja, BPA:ta tai parabeenejä.

Hyvänä kakkosmotiivina tulevat ne muut asiat, eli ekologisuus, raha (kuppi maksaa itsensä nopeasti takaisin pitkäikäisyydellään) ja se, että ei tarvitse muistaa ostaa siteitä tai tamponeita.


Edellinen kuppini ei ollut vanhakaan, miksi halusin uuden kuukupin?


Raskaudet ja imetyksen alkutaipaleet olivat ihanan menkatonta aikaa. Siinä suhteessa huoletonta. Menkkojen taas alkaessa muistin, miksi välillä olin vaihtanut tamponeihin: satunnaisten epämukavuusolojen vuoksi. Kuukuppi oli kätevä ja toimiva, mutta välillä se tuntui painavan johonkin alapäässä, asettuvan huonosti.

Etenkin synnytysten jälkeen, kun alapää ja kohdun alue tuntuu olevan aiempaa tuntoherkempi, nuo satunnaiset hetket häiritsivät. Muistan tosin jo teininäkin yhdet hautajaiset, joiden aikana kävin asettelemassa kuukautiskuppia useamman kerran vessassa. Muuta en niistä hautajaisista sitten muistakaan.

Oikeastihan kuukupin ei kuuluisi tuntua missään, ja eihän se enimmäkseen ole tuntunutkaan. Etenkään kuukautisten muutamana ensimmäisenä päivänä, kun verta tulee runsaasti, on kuppi asettunut helposti. Menkkojen muutamat viimeiset päivät ovat olleet nihkeämpiä, ja silloin noita asettumisongelmia on välillä ilmennyt.

En ollut oikeastaan ajatellut, että eri kuukautiskupeissa olisi kovinkaan paljon eroja, koska käyttätarkoitus kaikissa on sama, ja ulkonäkökin ainakin hyvin samantyylinen. Niissä kuitenkin on, materiaaleissa ja muotoiluissa on molemmissa eroja.

I love me -messuilla päädyin hypistelemään suomalaista Nomai-nimistä kuukuppia, ja jäinkin miettimään niitä. Pehmeitä ja ihanan siroja. Eron aiempiin kuppeihini huomasi kädessä kuppia kokeilemalla ja puristelemalla. Kiinnostus heräsi, joten päädyin laittamaan Nomaille viestiä.



Menkat ja Nomain kuukuppi kokeilussa 


Meillä on tällä hetkellä toiveissa raskaus ja vauva, joten menkat ei ole se mieltä ylentävin asia tässä ajanjaksossa. Jos menkkojen täytyy tulla, haluan niiden olevan mahdollisimman mukavat. Ne tilanteet kun aiempi kuukuppini on painanut epämukavasti kohdunsuulle tai avautunut liian nopeasti, olen kokenut inhottavina ja ärsyttävinä.

No, menkat alkoivat ja pääsin kokeilemaan kuppia. Kupin keittämisen jälkeen laitoin sen paikalleen emättimeen ja pyöräytin kuukuppia kevyesti, jotta se aukeaisi. Näin olen tottunut tekemään, ja hyvinhän se kuppi aukesikin paikoilleen. Kupin käyttämiseen löytyy hyvät, kuvalliset ohjeet Nomain sivuilta. Itse olen aina käyttänyt sydäntaittelua.

Nomain kuukautiskupin pehmeys ja sileys oli se syy miksi halusin sitä kokeilla, mutta tuota kupin avautumista mietin, että voiko niin pehmeä kuppi avautua, vai jäisikö se jumittamaan. Ei jäänyt. Kuppi avautuu aiempia kuppejani hellemmin, miellyttävämmin. Se on myös lempeä ottaa pois ja tyhjentää, koska se pehmeyden ansiosta myötää paremmin.

Viimeisimmät menkat olivat näin ollen mukavimmat pitkään aikaan. Aiemmin tutuksi tulleita epämukavia tuntemuksia ei ollut, edes niinä kuukautisten viimeisinä päivinä. Oikein arvelin. Kuppi ei painanut missään kohtaa, eikä myöskään falskannut (teen alapesun kuukuppia tyhjentäessä, ettei ohi valuvaa verta jäisi alapään seinämiin). Kupin antenniosaa pystyy myös halutessaan lyhentää, mutta itselleni se oli sopivan mittainen.

Uusi kuukuppini on M-kokoa, keskiverrolle kuukautisvuodolle tarkoitettu. Kuppia löytyy kokoa S, M ja L. Keitin kuukupin ensimmäisen käytön kunniaksi. Se suositellaan puhdistettavan keittämällä aina menkkojen alussa ja  niiden loputtua.

Vanha kuppini ei ole huono, se on perinteinen ja vähän jäykempi. Tämä Nomain pehmeä kuppi vaan sopii minulle paremmin. Jos Nomain kuukuppia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se sana olisi lempeä.

Motiivina Nomain kupeille onkin ollut kuukuppi, joka on naisen anatomiaan mahdollisimman sopiva. Nomain kuukuppien pohjana on vahva gynekologian osaaminen. Kuukuppien markkinoilla Nomai onkin ainut laatuaan, sillä kuukautiskuppimerkeistä lääketieteellistä osaamista löytyy vain Nomailta. Kurkkaa lisää täältä.

Tiesitkö muuten tämän: Nomain kuukupin voi hävittää myös polttamalla! Minä en tiennyt :)




Lyhyesti Nomain kuukupista:


Nomain kuukuppi on erityisen pehmeä ja sileä

100% lääketieteellistä silikonia
Ei sisällä lateksia, haitallisia kemikaaleja, ftalaatteja, BPA:ta tai parabeenejä.

Gynekologin suunnittelema

Suomalainen tuote, valmistetaan Sastamalassa

Verkkokaupasta tai apteekeista

Kolme kokoa: S, M, L


Arvonta


Yhdessä Nomain kanssa me halutaan arpoa yhdelle onnekkaalle lempeä kuukautiskuppi. Arvonta löytyy Instagramin puolelta nimimerkin @iloelolaura takaa. Linkki tässä. Käyhän osallistumassa, arvonta on voimassa 9.12. klo 20 saakka!


torstai 28. marraskuuta 2019

Kulttuurieroja, vaikka välimatkaa vain 229km


Kesän alussa me muutettiin. Pakkaamista, heippojen sanomista, purkamista, uusiin elinkulmiin tutustumista. Sijainti 229 kilometriä etelämpänä aiemmasta. Tuntuu melkein, että olisi asunut maalla aiemmin, sen verran erilaista on elämänmeno pääkaupunkiseudulla.


Elämäni 14. muutto, yhdeksäs paikkakunta. Nykyään sen tietää jo, että ei se ennalta tunnu miltään. Aina jälkeenpäin se kirpaisee. Olen useimmiten ollut se lähtijä, en se joka jää. Ystävät vanhassa paikassa jatkavat elämäänsä. Omassa mielessä vanha elämä on usein. Vaikka ehkäpä hekin ajattelevat, että lähtijällä on uutta ja kivaa, ei se jouda vanhoja miettimään?

Vain se 229 kilometriä, mutta jotenkin silti ihan erilaista elämää. Uuden kodin ikkunoiden paras näkymä ja viihdyke on vieressä kulkeva junarata. Eksoottista. Junia kulkee kymmenen minuutin välein molempiin suuntiin. Kirjastoon ja ostarille kävelee kahdessa minuutissa. Helsingin keskustaan pääsee kahdessakymmenessä minuutissa sillä junalla, joka vilistää ikkunan vierestä.

Lähes joka paikkaan tulee liikuttua kännykän kartan kanssa, se kun näyttää myös julkisen liikenteen aikataulut. Ennen muistin bussien aikataulut ulkoa, nyt ei tarvitse, aina joku kulkee kohta. Suunnitelmia voi muuttaa lennosta, eikä kyytiä silti tarvitse kovin kauaa odotella.

Vantaa on kuulemma niiden asuinpaikka, joilla ei ollut varaa muuttaa Helsinkiin. Meille tämä oli kuitenkin "huh, onneksi ei tarvinnut muuttaa Helsinkiin". Tämäkin on jo aivan tarpeeksi pääkaupunkiseutua omaan makuun.

Syksy tuntuu pitkältä. Eikö talvi tule tähän paikkaan, jossa asumme? Vanhan paikkakunnan ihmiset postaavat lumisia kuvia, meillä sataa kylmää ja märkää joka päivä. Siirtyessä paikasta toiseen tulee cityulkoiltua sateenvarjon ja kumisaappaiden kanssa. Lapsikin tykkää prinsessasateenvarjosta paljon enemmän kuin kurahousuista. Ulkoilemalla ulkoillaan sitten, kun kukaan ei marise säästä. 

Milloin siihen tottuu, että ihmisiä on niin paljon? Ihmisjoukkoja, jotka juoksevat paikasta toiseen. Kiireistä väkeä, jotka eivät meinaa väistää mitään tai ketään. Viimeksi tällä viikolla eräs ihminen jäi lastenrattaiden alle, koska hyppäsi sinne ilman ennakkovaroitusta, kiireisesti juoksennellessaan.




Katukuvassa vilisee lukemattomia eri etnisyyksiä, ja toisinaan sitä itse tulee edustaneeksi vähemmistökieltä ja -ihonväriä vaikkapa junassa. Ei sillä, että se haittaisi, mutta se on vain hyvin erilaista, kuin mihin on tottunut.

Tähän mennessä pääkaupunkiseutuun on kyllä jo tottunut, mutta ei sopeutunut. Moni tuttu on kertonut, että heillä kesti useampi vuosi sopeutua pääkaupunkiseudulle. Oho. En ennalta olisi ajatellut niin olevan, mutta voin kyllä nyt uskoa sen. Tuntuu tutulta, mutta ei oikeastaan kotoisalta. Paitsi koti, seinien sisäpuolelta.

Aluksi lapsi jutteli usein sitä, kuinka muutto oli tyhmä ja typerä. Vanhassa kaikki oli paremmin kuulemma. Lapset kuitenkin sopeutuvat nopeammin kuin aikuiset, hyvässä ja pahassa. Silti lapsi kertoo, kuinka ikävöi vanhoja kavereita. Tärkeitä ihmisiä.

Kirppiselämäkin on täällä erilaista. Pääkaupunkiseudulla on laaja kirppistarjonta, sanotaan. Mutta missä ne hyvät kirppikset on? Tai isot sellaiset? Olen käynyt kurkkaamassa lähemmäs kaksikymmentä kirpparia, mutta vain muutama niistä on sellaisia, joihin viitsii palata toiste. Ja nekin pitkien matkojen päässä. Onneksi naapurissa on yksi pikkuinen ja mukava.

Eiköhän se talvi tännekin joskus ennätä, ja joulu nyt ainakin tulee!

torstai 21. marraskuuta 2019

Joululahjaostoksilla yhdessä lapsen kanssa - Operaatio Joulun lapsi 2019


Tänäkin vuonna me haluttiin osallistua Operaatio Joulun Lapsi -keräykseen, jossa kootaan lahja, joka lähtee meren taa Romanian ja Moldovan suunnille. Tämä perinne on tuntunut vuosi vuodelta itselle merkityksellisemmältä, kun oma lapsi kasvaa. Olen iloinen, että meillä on mahdollista auttaa myös muita, ja lapsi saa kasvaa siihen.


Nämä Operaatio Joulun Lapsi -lahjat koostuvat pienistä, mutta tärkeistä tarvikkeista. Meidän antamaamme lahjaan asiat on valittu lasten kanssa yhdessä. Selvästi huomaa jo, että isommalla lapsella alkaa olla jo ajatusta tämän suhteen. Ollaan keskusteltu, että ostetaan sellaisia asioita, joista lapsi tykkää, sellaisia, jotka ovat ihania. Tällä kertaa valintaprosessissa oli ihan kuultavissakin harkintaa, viime vuonna kun valittiin lähes se, mikä ensimmäisenä osui silmiin.

Valittiin lahjansaajaksi taas abaut meidän tytön ikäinen lapsi, neljävuotias tyttö. Sen mukaan mietitään lahjaan tulevien asioiden kokoa; pipon, hanskojen, villasukkien ja pitkähihaisen paidan. Muut lahjaan ostettavat asiat ovat piirustusvälineitä, saippua, hammasharja ja joku lelu. Muitakin kivoja tavaroita saa mukaan laittaa, kunhan mahtuvat mukaan, ovat uusia, eivätkä ole syötävää.



Näitä lahjoja sitä jotenkin miettii paljon. Sitä pientä lasta, joka lahjan saa. Laatikko täynnä arkisiakin asioita on jollekin ihan valtava aarre. Tosin, kyllä nuo omat lapsetkin laatikon aarteista innostuivat, yhdessähän ne on valittu sellaisiksi, joista pienen lapsen voisi ajatella tykkäävän. Kaikki noista tavaroista voisin omallekin lapselle kotiuttaa.

Lapsi muisti jo tällä kertaa, että lahja menee jollekin pienelle lapselle, joka ei varmaankaan saa muuta joululahjaa. Tänäkin vuonna lahjaan valikoitui mukaan leikkitimantti. Se oli viime vuonnakin eräälle lahjanantajalle tärkeä aarre, joten samanlainen haluttiin valita myös lahjaan.

Prismasta tai sittarista taitanee saada kaikki lahjaan tarvittavat asiat, jos haluaa harrastaa yhden pysähdyksen taktiikkaa. Me ostettiin osa Tigeristä, vaatteet, asusteet ja lelu Prismasta.



Eilen käytiin hakemassa laatikko, johon tavarat pakataan. Pakattiin tavarat siinä samalta seisomalta, niin saatiin jättää lahja jo valmiina odottamaan, kun lahjojen palautusviikko on käynnissä juuri. Täältä löydät lisätietoa Operaatio Joulun Lapsesta, ja pääset myös osallistumaan kätevästi netistä ostettavan pikapaketin kautta.

Tällä kertaa saatiin tällainen summa:


Lelu 7,95€
Paita 6,95€
Villasukat 2,95€
Hattu 7,95€
Hanskat 4,95€
Piirustusvälineet, hygieniatarvikkeet ja muut asiat 21€

Yhteensä 51,75€. Hämmästyttävän sama summa, kuin viime vuonna! Ostaessa en laskenut näitä, vaan vasta tätä kirjoittaessa.




Meidän viime vuoden 
lahjoja pääsee kurkkaamaan alta:


Osallistutaanko teillä yhdessä lapsen kanssa johonkin joululahjakeräykseen?


Seuraatko jo meitä Instagramissa? Pääset mukaan tästä!

maanantai 18. marraskuuta 2019

Äiti mennään taas sinne Ti-Ti Nallen Kotiin! -Terveisiä Nallekodin somelähettiläiltä

Kaupallinen yhteistyö Ti-Ti Nallen Koti Oy




Kaksivuotias nousee korokejakkaralle, nostaa hihan ylös ja ojentaa kätensä tomerana Ti-Ti Nallen Kodin lipunmyyntitiskiä kohti. Kun nallejen luona ollaan vierailtu useampi kerta, tietää pieninkin, miten homma toimii. Ranneke, jossa on nalleperheen kuvia, se on tärkeä. Neljävuotias puolestaan pohtii aina etukäteen, minkä värinen ranneke on luvassa.


Meidän kesää ja syksyä ovat värittäneet kuukausittaiset kyläilyt Nallejen kotipaikalle Lempäälän Ideaparkkiin. Meidän perhe on saanut toimia Ti-Ti Nallen Kodin somelähettiläinä. Instagramin puolella meidän reissuja onkin voinut seurailla tarkemmin.

Takit riisutaan ja mietitään, mitä lähdetään puuhaamaan. Hei, tuolla on Ti-Ri Vauva! Ja sinne ne lapset painelevat. Ollaan käyty jo niin useasti, että nalleperhe on lapsille ihanan tuttu. Leikkejä jatketaan siitä, mihin ollaan jääty. Nallet saavat haleja aina leikkien lomassa. Kuinkahan monta kymmentä annosta leikkiruokia taapero onkaan näiden vierailujen aikana kullekin nalleista tarjoillut? Veikkaisin, että aika monta.







Esikoisen lemppari on Tau Nalle, pienemmästä en oikein ota selvää, sillä se tuntuu vaihtelevan hetken ja mielialan mukaan. Kaikki nallet ovat ihania, ja heidän kanssa touhuillaan vuoron perään. Välillä käydään ajelemassa paloautoa, lasketaan liukumäkeä Hirsimetsässä tai leikitään nallelasten huoneissa. Kun kellon pitkä viisari heilahtaa ylös, on yhteisen tekemisen aika. Tasatunnein siis tapahtuu kaikkea hauskaa.

Ekalla touhuhetkellä omat lapseni tyytyivät vain katsomaan, kun muut tanssivat Tau Nallen kanssa tai vilistivät keppareiden kanssa Ti-Ti Nallen perässä. Muita seuraamalla omakin rohkeus löytyi, ja pienempikin on viilettänyt keppihevosen (tietysti sen pinkin) kanssa Puuhahuonetta ympäri.

Ehkä hellyyttävin hetkin on ollut, kun taapero kävelee Äitinallen kanssa käsi kädessä ympäri taloa. Se on jotenkin niin liikkistä, miten pienikin osaa olla niin tohkeissaan.

Ehdottomasti eniten ollaan nalletalosta saatu irti silloin, kun on ollut seuraa mukana. Kavereiden kanssahan kaikki on kivempaa, niin myös Nallejen Kodissa seikkailu. Näyttää kavereille kaikki omat lempparit, ja keksiä yhdessä uusia leikkejä. Meillä vanhemmillakin on ollut mukavimpaa silloin, tietenkin. Leikkitreffit Nallejen Kodissa, liputan sen puolesta!

Monilla käynneillä myös Isänallen nikkarointiverstas veti lapsia puoleensa, mistä yllätyin. Lasten kanssa ollaan paljon askarreltu, mutta varsinaiset nikkaroinnit on kyllä jääneet välistä, ja olin ehkä ajatellut jotenkin, että naulahommat on aika hurjia pienille. Mutta eipä ne nyt sen hurjempia olleetkaan, ollaanhan me vanhemmat siinä vieressä mukana. Nyt on sitten naula- ja sahaushommia harjoiteltu, aika kivaa kyllä, että tällaiseenkin on mahdollisuus Nallejen Kodissa!






Ekan kerran nallejen luona käytiin alkuvuodesta. Silloin kerroin, kuinka Nallejen kotona näkyy Riitan kädenjälki, onhan hän lastentarhanopettaja ja sen lisäksi myös opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikkileikkikoulunopettajaksi. Tykkään siitä, että Koti on ajatuksella suunniteltu.

Näiden kyläilyjen aikana ollaan varmaankin koluttu Ti-Ti Nallen Kodin joka nurkka, ja silti aina muodostuu vähän erilaiset leikit. Tylsiä hetkiä tai tekemisen puutetta ei kyllä Nallejen Kodissa ole ollut. Me tykätään kovasti!


Marraskuu on nyt Leikkikuu -rannekekampanja on juuri meneillään, ja Ti-Ti Nallen Kodin rannekkeet saa nyt kympillä 28.11. asti verkkokaupasta. Käyhän ostamassa liput ja käytä ne 6kk kuluessa :)


Ootteko käyneet jo vierailulla Ti-Ti Nallen Kodissa?




sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Matkasynnytyksestä saa hyvän tarinan kerrottavaksi? Huhhuh!


Viime viikolla Ylen Spotlight-ohjelmassa aiheena oli, kuinka kätilöt kärsivät synnytysten keskittämisen seurauksista. Keskittäminen, eli toisin sanoen pienempien synnytysyksiköiden sulkeminen herättää tunteita. Ohjelmassa esitettiin mielenkiintoisia ajatuksia matkasynnytyksiin liittyen. Matkasynnytysten suunta kun on kovasti lisääntymään päin, käsi kädessä synnytysyksiköiden sulkemisen kanssa.


Lausahduksem hyvästä tarinasta on lausunut Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen. Aika villejä ja kyseenalaisiakin sanoja, etenkin lausujan titteli huomoonottaen. Vai miltä kuulostaa: synnytä matkalla ja saat hauskan tarinan kerrottavaksi sukulaisille siitä, kuinka vauvalla oli kiire maailmaan?

Kyllähän se jälkeenpäin voi naurattaa. Synnyttää nyt vaikka talvipakkasessa bussipysäkillä. Ottaa supistuksia vastaan autossa, ja yrittää odottaa, että ambulanssi ehtisi paikalle ennen vauvaa. Veikkaan, että siinä hetkessä ei useimpia meistä naurata. 

Asioissa on aina monta puolta. Keskittämisen suurin syy on raha, vaikka turvallisuussyihin on vedottu sen puolesta, että keskittäminen takaisi lääkäreiden päivystysvalmiuden. Kääntöpuolena vaan saadaan myös matkasynnytykset, käynnistysten riskit ja ylikuormitetut kätilöt.

Kyseisen Spotlight-jakson voit katsoa täältä

Tässä alla Aktiivinen synnytys ry:n vastine aiheeseen:


"Aktiivinen synnytys ry:n vastine lääkintöneuvos Timo Keistisen Ylen Spotlight-ohjelmassa esittämiin näkemyksiin matkasynnytyksistä ja vuonna 2015 voimaan tulleen päivystysasetuksen vaikutuksesta niihin. (Julkaisuvapaa heti.)


Tämän viikon maanantaina 11.11. esitettiin Yle Fem -kanavalla Spotlight-ohjelmasarjan jakso, jossa käsiteltiin kätilöiden jaksamista yhä vähenevässä määrässä synnytysyksiköitä. Synnytyssairaaloiden rajun keskittämisen vanavedessä kätilöiden työtaakka, uupuminen ja matkasynnytykset yleistyvät.

Matkasynnytys on aina riski, jota ei voi ottaa liian kevyesti. Ohjelmassa haastateltu sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen toteaa matkasynnytyksistä seuraavaa: ”Siitä syntyy ehkä samalla hyvä tarina suvulle kerrottavaksi kuinka kiire vauvalla oli.” Mielestämme matkasynnytyksestä vitsailu tai sen turvattomuuden väheksyntä ei ole hyväksyttävää. Kenenkään ei tulisi joutua synnyttämään vaarallisessa, stressaavassa ympäristössä tien päällä. 


Pääkaupunkiseudun lyhyistä välimatkoista ja synnytysten kokonaismäärän laskusta huolimatta matkasynnytykset lisääntyvät myös Uudellamaalla, kun ruuhkaisista synnytyssairaaloista käsketään synnyttäjiä pysymään kotona viimeiseen asti. Pitkät välimatkat koko Suomessa taas lisäävät synnyttäjien pelkoja sairaalaan ehtimisestä, ja tilannetta yritetään korjata lisääntyneillä synnytysten käynnistyksillä. Käynnistetty synnytys sisältää monia riskejä luonnollisesti käynnistyneeseen synnytykseen verrattuna, ja se myös lisää riskiä synnytyspettymykseen ja -traumaan. Kätilöiden lisääntynyt työtaakka korostuu käynnistettyjen synnytysten kohdalla, kun synnyttäjä tarvitsisi mahdollisesti pitkään tukea käynnistysprosessissa. Huomattava osa keväällä 2019 alkaneessa Minä myös synnyttäjänä -kampanjassakin kokemuksensa jakaneiden synnyttäjien kaltainkohtelusta ja synnystysväkivallasta tapahtui käynnistetyissä synnytyksissä. Synnytystraumojen hoito on itsessään suuri kuluerä yhteiskunnalle.

Päivystysasetuksen turvallisuusnäkökulmaa on katsottu vain yhdestä suunnasta, lääkäreiden päivystysvalmiuksista ja siitä syntyvästä kustannuksesta. Synnytysten turvallisuudessa on kuitenkin huomioitava synnyttäjien kokonaisvaltainen turvallisuus. Kiireessä ja valtavan paineen alla toimiva kätilö ei ole asiakkaalleen turvaksi vaan jopa vaaraksi. Kätilöiden määrää ei ole lisätty samassa suhteessa kuin yksiköitä on lakkautettu. Kätilöitä on myös poistunut alalta muihin töihin. Näemme, että akuutein vastaus synnyttäjien ja kätilöiden hyvinvointiin olisi kätilöiden huomattava lisääminen olemassa oleviin yksiköihin, varsinkin sellaisiin, joissa synnytysten määrä on todella korkea.

Lisäksi ehdotamme, että päivystysasetus on synnytyssairaaloiden osalta arvioitava uudelleen. Tuhannen synnytyksen rajaa olisi erityisesti tarvetta tarkastella niin turvallisuuden kuin hyvän synnytyskokemuksenkin näkökulmasta. Olisi outoa ajatella, että asiakkaidensa kiittelemissä nyt jo lakkautetuissa pienemmän volyymin synnytysyksiköissä ei olisi osattu hoitaa kaikenlaisia synnytyksiä ja niiden variaatioita ammattimaisesti. Aktiivinen synnytys ry näkee, että ilman keinotekoista rajaa synnytysten määrästä synnytysyksiköt voisivat paremmin tarjota niitä palveluita, joita synnyttäjät tarvitsevat. Pienemmät yksiköt lisäävät lyhyellä aikavälillä kuluja verrattuna suuriin synnytyslaitoksiin, mutta synnyttäjiin ja perheisiin investoiminen on investoimista tulevaisuuteen.

Aktiivinen synnytys ry

Lisätietoja: puheenjohtaja@aktiivinensynnytys.fi"


Onko matkasynnytys hyvä tarina kerrottavaksi? Vai tilanne, johon ei haluaisi joutua?




Kuva Pixabay

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Ostan kirpparilta halpamuotia. Hyvillä mielin?



Kun olin teini-iässä, en ollut kuullutkaan käsitettä pikamuoti tai halpamuoti. Silloin ei puhuttu sellaisesta, tai ainakaan niin paljoa kuin nykyään. Vastahan takana oli yhdeksänkymmentäluvun lama, jonka johdosta ehkä se rahankäyttö oli sen jälkeen tarkempaa. 


Kohokohtia muinoin oli, jos lomalla pääsi johonkin kotimaan kaupunkiin, josta löytyi henkkamaukka. Oi autuutta, se kun oli niin eksoottista. Siihen aikaan luettiin hartaudella vaatekuvastoja, niin olihan se ihmeellistä päästä ihan oikeasti paikan päälle. Kunnes niihin pääsi niin usein, ettei se tuntunutkaan enää miltään. Edulliset ketjuliikkeet jalkautuivat pienempiinkin kaupunkeihin. Olin jo silloin kirppareiden ja uusien vaatteiden onnellinen sekakäyttäjä.

Nykyään uusia kauppakeskuksia avautuu kuin sieniä sateella. Jokaisen täytteeksi tulee lähes sama setti muotia, sisustusta, hyvinvointia, ruokaa ja viihdettä. Uusimpia elementtejä taitaa olla kourallinen pikamuotiliikkeitä Puolan maasta. Mekin käytiin katsastamassa Triplassa, että miltä ne näyttää.

Pikamuoti. Siitä on ryhdytty puhumaan enemmän. Siitä, että halvalla ostetaan keinokuiduista tehtyjä kamppeita, käytetään pari kertaa, ja laitetaan eteenpäin. Vaatteella on nopea kiertokulku. Kaupassa on uusia tuotteita joka viikko. Ja samalla tuetaan työntekijää (lasta??) riistävää yritystä. Pikamuoti ja halpamuoti ovat järkyttävä rasite myös maapallon varojen kannalta.

En väitä olevani mitenkään parempi, minäkin harvakseltaan saatan vaikkapa sieltä henkkamaukalta jotain ostaa, vaikka ei pitäisi. Pääsääntöisesti kuitenkin kannan vaatteeni kotiin käytettynä. Vaan entä se halpamuoti kirpparilta? Osa halpamuodista kun päätyy kirpputoreille aika nopeasti.



"Älä osta kirpparilta halpamuotia, sillä sen myyjä täyttää saamillaan rahoilla vain kaappinsa uudestaan halpamuodilla?"


Tätä ajatusta on näkynyt monessa paikassa. Onko halpamuodin ostaminen kirpparilta epäeettistä? Vaikka edellisellä omistajalla paita olisi päätynyt vain kaksi kertaa päälle, entä jos seuraava käyttää sitä viisi vuotta aktiivisesti? Eikä halpamuoti automaattisesti tarkoita huonolaatuistakaan, vaikka toki usein niin onkin.

Silti mä olen vähän eri mieltä tästä halpavaatetta kirpparilta -asiasta. Tai siis siitä, että olisi epäeettistä ostaa niitä kirpparilta. Miksi niin on? Itse en usko, että kirpparilta ostaminen tai ostamatta jättäminen saa kenessäkään aikaan sitä, että "hei, enpä enää harrastakaan pikamuotia, kun se kerta ei mene kirpparillakaan kaupaksi."

Yleensä muutos, missä tahansa asiassa lähtee ihmisestä itsestä. Todennäköisemmin ehkä tavaroitaan huonolla menestyksellä myynyt ihminen ajattelee, että kirpparit on syvältä sieltä jostain, ja ehkä jopa turhautuu ja heittää jäljelle jääneet tavarat sekajätteeseen. Eikä välttämättä halua hetkeen kirpparille ollenkaan. Ei mitenkään tavatonta. Sen sijaan ostokäyttäytymistä tämä tapahtumaketju tuskin vielä muuttaa. Siihen tarvitaan muitakin ajatuksia kuin se, että oma myyntijakso ei ollut menestys.

Ja mistä me muutenkaan tiedetään kenenkään motiiveja? Miksi jonkun kirpputoripöytä on täynnä halpojen ketjujen vaatteita? Ei vastaus kaikkeen ole hillitön shoppailuhimo, kerskakulutus ja jo ennestään pursuileva vaatekaappi. Toki välillä kuitenkin se on juuri se tilanne, mutta ei aina.

En ajattele kirpputoritavaroiden olevan osa riiston ketjua. En boikotoi kirpputorilla mitään merkkejä. Ajattelen, että se ostopäätös on tehty silloin, kun se tuote on sieltä kaupasta haettu. Jo ostetun tuotteen elämän jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin uuden hankkiminen.

Jos ostat kirpparilta tarpeeseen ja käyttöön tulevaa, vaate saa uuden elämän. Jos ostat kirpikseltä ostamisen riemusta ja muodin oikusta, voi vaatteen nopea kiertokulku jatkua vielä kirppariltakin eteenpäin.




Jos puhutaan lastenvaatteista ja niistä edullisista merkeistä kirpputoreilla, niin usein niiden uutena ostamiseen ei liity sen suurempia ajatuksia. Ne ovat  vaatteita, jotka ovat helposti saatavilla useilla paikkakunnilla. Ja tokikin edullisuus määrittää ostopäätöksen monella. Ei kaikilla ole rahaa laittaa suuria summia lastenvaatteisiin kiinni, vaikka rahan saisikin takaisin vaatetta eteenpäin myydessä. Jos alkupääoma kuitenkin puuttuu, niin ei se kauheasti auta. Suomessa on niin köyhyyttä, vähävaraisuutta kuin matalapalkkaisia alojakin.

Me ostetaan kirpparilta kaikenlaisia lastenvaatteita, jotka miellyttää meidän silmää. Ei se merkki vaan vaatteen kunto ja sopivuus tarkoituksiimme. Huonokuntoisia ei kotiuteta, se karsii jo jonkun verran. Kirpparilla näkee hyvin, mikä vaate on kestänyt elämää ja käyttöä siihen asti. Mitkä vaatteet eivät nukkaannu ja haalistu pesuissa, reikiinny, kutistu tai haperoidu. Toisinaan se voi olla jopa se henkkamaukka, niitäkin kirpparilöytöjä meiltä löytyy.

Kirppariostos on kuitenkin aina myös uusi elämä vaatteelle tai muulle tavaralle, joka on tullut jollekin tarpeettomaksi. Jatkossakin siis ostellaan kirpparilta kaikkea tarvittavaa. Ja ehkä haasteeksi itsellemme otamme sen, että vielä vähemmän tulisi kirppariltakaan kotiutettua sellaista, mitä ei tarvitse tai mikä ei kuitenkaan löydä tietään käyttöön saakka.


Mitä ajatuksia pikamuoti herättää? Kierrätkö halvimmat merkit kirpparilla kaukaa?



Nämä satunnaisotokset kuvituksina ovat valikoituneet tähän siksi, koska ne sisältävät kirppiksiltä kotiutettuja vaatteita. Kuvassa minulla oleva paita taitaa olla alunperin henkkamaukan. Ehkä? Se on yksi lempivaatteistani.

torstai 7. marraskuuta 2019

Lapseni pissasi housuun, jonka johdosta pääsin mukaan synnytykseen



Viime kuussa jännitti. Siskon perheeseen odotettiin vauvaa, ja tietyllä tapaa elin itsekin odotusta. Mun oli tarkoitus mennä mukaan synnytykseen doulaksi, sikäli mikäli ehtisin välimatkan takia paikalle ajoissa.



Kun on useampi nopea synnytys takana, on 175 kilometrin välimatka ollut mielessä kerran jos toisenkin. Olin kutsuttu mukaan synnytykseen, ja todella kovasti halusinkin päästä niin tärkeään tapahtumaan. Ei sitä joka päivä pääse todistamaan syntymän ihmettä, saati mukaan uuden perheenjäsenen syntymään.

Oma kotisynnytykseni oli niin huima kokemus, että sen pohjalta minua ei juurikaan tarvitse houkutella mukaan kotisynnytykseen.


Se odotus


Pidin poikkeuksellisesti öisinkin puhelinta päällä, jonka lisäksi oltiin myös sovittu takarajapäivä, jolloin lähtisin lasten kanssa heille synnytystä odottamaan. Muutama päivä ennen vauvan syntymää sain uuden puhelimen, jolle oli kova tarve. Entinen toimi huonosti, ja kaipasin parempaa kameraa.

Laitoin joka ilta puhelimesta netin pois, mutta jätin itse puhelimen kuitenkin päälle, jos yöllä soitettaisiin.

Yhtenä yönä heräsin, kun kaksivuotias huusi sängyssä pissihätää. Hän on ollut kuiva jo pitemmän aikaa, eikä öisinkään ole käynyt vessassa. Nyt kuitenkin hän asiaa itkeskeli, niin kävin katsomassa tilanteen, valmiina käyttämään häntä pöntöllä. Asia olikin sitten jo ehtinyt eskaloitua märkään sänkyyn.

No, ei siinä mitään, vaikkakin tilanne oli normaalista hyvinkin poikkeava. Pissavahingot ovat olleet todella, todella harvinaisia, joten heti mietin, että mikähän tämän takana on. Samassa muistin, että lapsi oli saanut illalla mehua, kun tehtiin kivan päivän päätteeksi pitsaa. Mehun juominen on meillä tosi harvinaista, ja vielä harvinaisempaa on, että kaksivuotiaskin sitä saa. Niin joo, mehuhan kiihdyttää pissan tuotantoa. Jäi laittamatta lapsi ylimääräisen kerran vessaan illalla.

Vein lapsen pesulle ja kaivettiin puhtaat yökkärit päälle. Sänkyyn heitin vain pyyhkeen lakanan päälle, sillä sänky ei mitenkään uinut pissassa, ja toki lakanan alla on aina varuiksi pissasuoja, jonka päällä on pyyhe. Lakanat ehtisi vaihtamaan aamullakin, eikä silmät ristissä yöllä. Keskellä yötä kun ei mukava tehdä mitään ylimääräistä.

Eikun unia jatkamaan.

Iskin juuri pään tyynyyn, kun kuulin hiljaisen, yksittäisen tärinä-äänen. Mikä se oli? Kurkkasin kännykkää, jossa ei näytöllä näkynyt mitään, eikä näyttöä avatessakaan näkynyt vastaanotettuja puheluita tai viestejä. Outoa, etenkin kun mulla piti olla äänetkin päällä, eikä mikään värinä. No, erikseen viestit ja puhelut avaamalla näkyi, että kyllä puhelu oli tullut. Synnytys oli alkamassa.

Kävin vessassa ja puin päivävaatteet suoraan yöpaidan päälle, heitin vähän evästä ja laturin kassiin ja olin valmis lähtöön viidessä minuutissa. Kassi oli nököttänyt odottamassa jo valmiina, vaikka sinne ei montaa asiaa tarvittukaan. Onneksi oli viikonloppu, niin lapset saivat jäädä kotiin nukkumaan.




Öinen, hiljainen tie, jota en tosin kovin hiljaa ajanut, koska jännitin sitä ehtimistä. Meiltä Tampereelle ajaa sen 1h45min normaalioloissa rajoitusten mukaan. Luukutin musiikkia ja fiilistelin sitä, että ehdin kyllä.

Ja niin ehdinkin. Olin perillä 3.20 aamuyöstä. Pieni tyttö syntyi varhain aamupäivällä veteen, tunnelmallisessa saunarakennuksessa kynttilöiden palaessa ja musiikin soidessa. Se oli tosi upeaa. Synnytystiimissä oli vanhempien lisäksi kaksi kätilöä ja minä.

Uusi puhelin oli kai laittanut itsensä johonkin yötilaan. Onni oli, että lapsi oli pissannut housuun. Hiljaiseen kännykän yhteen värinään en olisi herännyt, sillä sitä ei meinannut kuulla hereilläkään ollessa. Todennäköisesti olisin herännyt sitten vasta aamulla, liian myöhään. Onnekas pissavahinko siis. Vau. Elämä on aika ihmeellistä välillä.



tiistai 5. marraskuuta 2019

Vuoden kestänyt projekti: päiväpeitot kerrossänkyyn


Vuosi sitten meidän iloksemme saapui kerrossänky nimeltään Liisa pieni. Hän, kuten aika moni ostoksistamme, löytyi käytettynä tori.fi:stä. Siitä lähtien onkin ollut missiona saada päiväpeitot sänkyyn. Nyt viimein se onnistui.


Kyllä, päiväpeittojen saamisessa kesti vuoden ajan. Ei, kyse ei ole perusteellisuudesta, vaan pienestä saamattomuudesta. Aluksi etsin päiväpeittoja hurjalla metsästysinnolla kaupoista ja netin uumenista, mutta aika pian huomasin, ettei kivoja lasten päiväpeittoja ole juurikaan. Into lopahti.

Kävin myös kangaskauppoja läpi, mutta oikeanlaista inspistä ei tullut. Ja lisäksi kankaat ovat kyllä aika arvokkaita, kahdelle päiväpeitolle tulisi nopeasti hintaa ihan mukavasti.

Homma siis jäi. Silloin kun meillä oli lapsiystäviä kylässä (Lappeenrannassa ihania pieniä kävi usein), otettiin yleensä vain tikapuut irti ja alasankyyn petasin viltin päällimmäiseksi, että sekin olisi leikkitilan jatkeena pienille. Koko ajan kyllä kaipasin päiväpeittoja, mutta en halunnut sellaista "no, menettelee" -vaihtoehtoa. Tosin kerran jo melkein ostin Ikeasta pinkit halvat huovat päiväpeitoiksi, mutta jäivät kauppaan, kun olisivat kuulemma nukkaantuneet nopeasti huonoiksi. Huh.

Alkusyksystä sisko sitten houkutteli minut mukaansa Tallinnaan, juurikin kangaskaupoille. No, Karnaluksissa minä sitten riehaannuin ja sommittelin eri kankaita yhteen reippaasti toista tuntia. Sillä aikaa mini-ihmiset viihdyttivät itseään keräillen ostoskoreihinsa kaikkea ihanaa..




Kankaat ja jopa ne vanutkin raahattiin siis Tallinnasta asti. Onneksi meillä on hyvät reissurattaat, joihin mahtuu tavaraa! Laskin, että silti tulivat halvemmaksi kuin kankaat Suomesta, kun risteilykin oli vain viitisentoista euroa.

Tästä silti kesti vielä muutama kuukausi, ennenkuin kankaat muuntautuivat itsensä päiväpeittojen muotoon. Siskolla oli taas osuutensa, pyysi ottamaan nyt ne kankaat mukaan, kun oltiin menossa heille. Mulla kun on tapana lykätä tiettyjä asioita hamaan tappiin saakka (kuten vaikkapa puhelimessa puhumista, haastavalta tuntuvia suorituksia, virallisten asioiden hoitamista ja muita).

Mulla oli hyvä palvelu, tilkkupalojen koko laskettiin mulle valmiiksi, kädestä pitäen näytettiin saumurin toiminta ja kerrottiin työvaiheet. Minä sitten ompelin, ja päiväpeitot saatiin! Oikeasti ompelin yötä myöten, koska halusin päiväpeitot valmiiksi ennen kotiin lähtöä. Seuraava päivä menikin sitten puoliunesssa, olen jo liian vanha yökukkumiseen. Heh.

Vuoden siinä tosiaan kesti, eikä ne ihan priimaa ole, mutta ai että mä tykkään! En välitä siitä, että kyseessä ei ole virheetön suoritus.


Jos tekisi elämässä vain sellaisia asioita, jotka hallitsee loistavasti, niin jäisi varmasti aika monesta kivasta paitsi. Niinkuin vaikka näistä päiväpeitoista.



P.s. Tuohon Liisa pieni -kerrossänkyyn myydään myös kolmoskerrosta. Siitä haaveilen seuraavaksi ;)

P.p.s . Ollaan tykätty tuosta kerrossängystä tosi paljon.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Vanhempi, olet lapsesi turvasatama. Uudessa neuvolassa neljävuotistarkastuksessa.


Neljävuotisneuvola. Yhtenä maanantaiaamuna kello kahdeksaksi lompsimme kilometrin matkan lähimpään neuvolaamme, ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Odotin mielenkiinnolla kohtaamista uudessa neuvolassa, lapsi ei niinkään.



Olin valmistellut lasta ajatukseen neljävuotisneuvolasta. Jotkut ihmiset hyötyvät prosessointiajasta, ja osaavat suhtautua tulevaan avoimemmin, kun asiaa on voinut pureskella jo ennalta mielessään.

Luin netistä neuvolaoppaasta käynnin sisältöä: näöntarkastus, hyppiminen, yhdellä jalalla seisominen, neljävuotistehtävät yksin terveydenhoitajan kanssa, ja mitähän muuta. Ja lisäksi tietysti perusjuttuja, kuten kuulumiset, paino ja pituus ja muut.

Sain hyvin selväsanaisen palautteen puhuessamme neljävuotistehtävistä: "äiti, ethän jätä minua yksin siellä?". Kerroin, että ne yleensä tehdään terveydenhoitajan kanssa kahdestaan, ja että se voi olla ihan mukavaakin. "Ei." Noo, jos se tuntuu pahalta, niin voin tulla mukaan. Sovittiin, että katsotaan sitten myöhemmin sitä. 

Ei se neuvola, vaan se siellä oleva uusi ihminen. Me ollaan osa neuvoloista jätetty välistä, siitä löytyy lisää täältä ja täältä. Neuvolapalvelut kun ovat vapaaehtoisia. On siellä kuitenkin aika tasaisesti silti käyty, kun lapsia on kaksi ja lisäksi oli raskausneuvolatkin kuopusta odottaessa, ja keskenmenneessä raskaudessakin ehdittiin neuvolassa käymään. Mulla kun on aina koko konkkaronkka mukana paikalla. 

Ei siis kyse ole siitä, että neuvola olisi meille niin vieras laitos, että se siksi jännittäisi. Edelllisessä kotikaupungissamme meillä myös oli aivan ihana neuvolaterveydenhoitaja, josta tykkäsin ja lapsetkin tykkäsivät kovasti. Silloin harvoin kun kävimme, oli neuvolaan kuitenkin mukava mennä.

Neuvolapäivä ja lapsen turvallisuudentunne


No, neuvolapäivä sitten koitti. Meitä tultiin hakemaan käytävältä, ja samaan hengenvetoon lapselle ehdotettiin, josko hän menisi heti alkuun tekemään ne tehtävät kaksin työntekijän kanssa. Katson lastani ja mietin, ettei mikään paras aloitus. Emme siis olleet käyneet koko paikassa ennen, tai nähneet työntekijöitä.

Sain instagramissa viestejä, kuinka aika monella on neuvola toteutettu juuri näin, että ensin jännittävä osuus. Joillakin oli onneksi toisinkin perin, että ensin oltiin tilanne juteltu mukavaksi ja rennoksi, jolloin hitaammin lämpiävä lapsikin saattaisi ehtiä tunnelmaan mukaan. 

Tiedän, että lapset ovat erilaisia, ja joku lapsi voisi singota itsensä huoneeseen onnesta soikeana kaksin ihan uppo-oudonkin aikuisen kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia, ja se on ihan yhtä lailla ok.

Ja jotkut lapsethan voivat päiväkodissa olla tottuneet siihen, että aikuinen vaihtuu tiuhaan tahtiin, kun on sijaisia ja muiden ryhmien aikuisia ympärillä pyörimässä. Kaikille päiväkotilapsillekaan se ei kuitenkaan ole luottamusta herättävä asia. Ja miksi oikeastaan tuntemattomien ihmisten pitäisikään herättää luottamusta ennen tutustumista? Onko se ihannoitavaa reippautta? Ja onhan siinäkin valtava ero, oletko vaikka yhdeksänvuotias vai vasta neljä. 

Noh. Lastani tarkkaillen ehdotin, että jos aloitellaan ensin muilla jutuilla, niin kohta ne tehtävät voisivat onnistuakin. Kuitenkin niillä tehtävillä sitten aloitettiin, enkä sitten lähtenyt jankkaamaan asiasta enempää. Myös minä ja taapero jäimme huoneeseen. Ei kauhistunutta lasta jätetä vieraan kanssa, kun ei ole pakko. 

Olen lapsen vanhempi, on minun vastuullani pitää kiinni lapsen rajoista ja vaalia sitä turvallisuudentunnetta. Ei se ole neuvolatyöntekijän vastuulla, eikä voisikaan olla, kun ei hän lasta tunne ja tiedä, miten juuri kyseinen lapsi mihinkin reagoi.




Taitojen kartoitus, hinnalla millä hyvänsä?


On tärkeää tietää, mitä lapsi osaa. Onko hänen kehityksensä ikätasoista, millaisia taitoja löytyy jo, mitä vielä harjoitellaan. On kuitenkin eroja, miten taitoihin liittyvän testauksen toteuttaa. Ja toisaalta, aika usein lapsen vanhemmatkin ovat perillä lapsen taidoista.

Jännitys ei yleensä takaa niitä parhaita tuloksia. Voi tulla rimakauhu edes aloittaa koko hommaa. Neuvolan testeissä kuitenkin on tarkoitus nähdä ne oikeat taidot, niin miksi asiaa ei toteuteta siten, että lapsen aito potentiaali tulisi näkyviin? Ei pitäisi olla ajasta ainakaan kiinni. Meilläkin oli kaikkiaan kahdelle lapselle varattu aikaa peräkkäin yhteensä yli kaksi tuntia, josta käytimme sitten vain kolme varttia (neljävuotis- ja kaksivuotistarkastukset).

Yhtään en ollut yllättynyt, kun lapsi kieltäytyi osasta asioista. Mitäpä siinä sitten tekisi? Rohkaista ja tsempata voi, ja näyttää itse asenteellaan esimerkkiä. Sekään ei aina tuota tulosta.  Jos lapselta alkaisi tivaamaan tai pakottaisi, niin tilanne todennäköisesti menisi vain möykkyisemmäksi.

Onko se sen arvoista, onko yksittäinen neuvolatilanne niin tärkeä? Omalta kohdaltani vastaan, että ei ole. Se ei ole niin tärkeää. Annan itse enemmän painoarvoa havainnoinnille arjessa.

Eikä tässä ole kyse myöskään tottelemattomuudesta. Että hui, onpa siinä tottelematon lapsi, tuollaisia ne ovat, kun niitä ei laiteta päiväkotiin kasvamaan ja tapoja oppimaan! Ei sentään, lasten luonteiden erot eivät ole tottelemattomuutta. 

Tällaisessa asiassa on mielestäni tärkeää edetä lapsen ehdoilla. Toki kaikissa asioissa se ei mene niin, sillä vanhemmilla on vastuu päättää ja asettaa rajat, ei lapsilla. Kuitenkin lapsi osaa käyttäytymisellään kertoa myös siitä, missä hänen turvallisuudentunteen rajat menevät. Sen rajan asettaa lapsi, ei aikuinen.

Verikokeen otto tai muu ehkä inhottava, mutta tarpeellinen toimenpide ei ole mielestäni verrattavissa kyseiseen tilanteeseen, sillä niissä lapselta ei vaadita yksinoloa tai taitojen esittelyä. 

Neuvolan jälkeen lapsi oma-aloitteisesti kertoi, että ei se ollutkaan niin jännittävää kuin hän luuli. Näin ollen olen tyytyväinen, vaikka alku ei näyttänytkään lupaavalta. 

Ja lapsi oli iloinen. Lapsen rajoja ei ylitetty, lapsi koki olonsa turvalliseksi myös epämiellyttävässä tilanteessa, koska häntä kuunneltiin. Uskon sen vahvistavan lapsen tunnetta siitä, että vanhemmat pitävät hänen puoliaan, että hänen tunteillaan on väliä. Ehkä näin vältimme kurjan kokemuksen, eikä ainakaan traumoja syntynyt?


Mikä tämän tekstin pointti on? Se on vertaistuki sinulle vanhempi, jonka lapsi ei ollut yhteistyökykyinen oikealla hetkellä. Se on yläfemma sinulle, joka pidit lapsen puolia. Tai sitten ihan vain kertomus siitä, että lapset ovat erilaisia ja siksi tarvitaan myös joustavia toimintatapoja ja tilannetajua.



Tule mukaan myös Instagramiin tästä, sillä sieltä löytyy arkea laajemmin :)

tiistai 29. lokakuuta 2019

Odotetut arkipäivät, väärät ajatukset ja ne ilmaiset junamatkat

Edellisen tekstin jälkeen koko blogi tuntuu huutavan avukseen positiivisia sanoja ja vähän keveämpää kaikua. Arki-ilojen aika siis! Ajatuksissa on voimaa. Myös niissä, jotka tänne näppiksen kautta iskeytyvät. Kevään teksteistä löytyy edellinen arki-ilottelu, se on täällä


Tykkään arjesta täällä uudessakin kodissa, uudella paikkakunnalla. Usealle arkipäivälle löytyy mukavaa tekemistä, sellaista, josta ei halua jäädä paitsi. Se on huippua. Esimerkiksi keskiviikko on yksi lemppareimmista päivistä.

Viikonloppuna sain latautua, ja olla kotona ihan yksin. Harvinaista, todella harvinaista. Ja tosi ihanaa. Käynhän toki välillä ilman perhettäkin menoillani, mutta yksin kotona oleminen on vielä asia erikseen.

Käytin aikaani myös siivoamiseen ja järjestelyyn. Yksin ollessa se on tosi mielekästä, lasten kanssa ei niinkään. Kuuntelin vaihdellen äänikirjaa ja musiikkia, laulaa hoilotin ja levittelin tavaroitani niin, että koko ajan oli useampi operaatio meneillään. Eikä kukaan tullut näpistämään tavaroitani tai vähän avustamaan hommassa. Ah.



Oman ajan ilona toimi myös Kirjamessut, jossa kävin ihastelemassa kirjavalikoimaa. Juuri mitään en ostanut, mutta monen monta uutta kirjaa tuli iskettyä lukulistalle Goodreadsiin. Kuuntelin myös muutaman kirjailijan tarinoinnit.

Sunnuntaina kun perhe saapui kotiin, samalla ovenavauksella saapui myös pitkään etsinnässä ollut pöytä lastenhuoneeseen tori.fi:stä. Sitä etsittiin pitkään siksi, koska oli kriteereitä. Käytetty, tietyn näköinen ja sopivan pituinen, että molemmat lapset mahtuvat puuhailemaan pöydän päissä, ilman että yltävät ropeltamaan toistensa touhuja. Pöytähommille ja ah sille askartelulle, jota nuo tyypit niin rakastavat. Olen kyllä tosi tyytyväinen, että jaksettiin odottaa, eikä hankittu niitä pikkuisia lastenpöytiä, joita torit ja facebookin marketplacet ovat tulvillaan.

Ja myös tämä viikko tuo kaikkea kivaa tullessaan. Vaikka myös ne menkatkin kuuluvat tähän viikkoon oleellisena osana. Edelliseen tekstiin viitaten, kyllä ne menkat vaan on silti helpommat kuin se odotus. Tai ainakin nyt, kun hormoneilleni kuuluu jo parempaa, ja menkat ovat siksi kivuttomat.

Ja aion vähän fiksata myös omaa ajattelua. Vaikka parisuhteeseen liittyen olen osannut valita ajatuksia, en ole muistanut tehdä sitä raskaushaaveisiin liittyen, vaikkakin ajatus on tavallaan positiivinen, että kyllä me vauva saadaan.  Silti olen ajatellut paljon vaikkapa keskenmenoa ja "entä jos"-aiheita. Ei hyvä. Pari iltaa sitten luin kirjaa, joka inspiroi minua aiheeseen liittyen, ja aion työstää myös mieltäni tässäkin asiassa.





Yksi kiva tältä viikolta on  myös ilmaiset lähijunat rattaiden kanssa Tampereelle saakka. Pari viikkoa sitten käytiin viimeksi junareissussa Tampereella, ja tällä viikolla käväistään taas. Ihanan helppoa! Ja koska rahaa ei mene matkoihin, voi tällaisia reissuja tehdä useammin.


Toivon sulle ihanan iloista ja riemullista viikkoa!

lauantai 26. lokakuuta 2019

En tiedä kumpi on ankeampaa, menkkojen alkaminen vai loppukierron kitupäivät




Kiertopäivä 26, kiertopäivä 27. Kamalan hitaasti ohilipuvia päiviä. Mieli on ihan mutkalla, milloin apea, milloin toiveikas. Tämä taitaa aika lailla olla jatkoa kahden viikon iloisuudelle.

"Olen niin apea, tämän on pakko olla pms-oireita". Oletetusta pee äm ässästä tietenkin ajatukset lähtevät alaluisuun, apeuden alikulkutunnelia kohti. Silloin oikeastaan vaan haluaisi olla yksin ajatustensa kanssa, sulkeutua omaan kuplaan.

Ja välillä puolestaan miettii oireitaan, että joo, nämä ovat varmasti raskausoireita! Monena aamuna rinnat ovat tuntuneet aroilta, joo, ihan varmasti raskaana. Vaikka yhtä hyvin se voisi enteillä myös uutta, lähestyvää kuukautiskiertoa.

Sitä käy vähän väliä vessassa tarkistamassa, alkoivatko menkat. Ja joka kerta huoahtaa helpotuksesta, kun verta ei löydy.

Kumpi on ankeampaa, tietämättömyys vai pettymys? Näinä hitaina odotuksen hetkinä sanoisin, että nämä kitupäivät ja tietämättömyys. Kun ei tiedä, mihin fokusoisi ajatukset. Mieluummin kaikkeen muuhun, kuin siihen ehkä alkavaan kuukautiskiertoon.

Tokihan menkkojen alku olisi taas pettymys. Tietenkin. Mutta toisaalta, sittenpähän tietää, ja voi taas koota mielen uutta yritystä kohden. Tieto lisää mielenrauhaa, vaikka sitä asiaa taas hetken joutuukin pureskelemaan, että saa asenteensa kasaan.

Viime kuussa tämä loppukierron odotus ei tuntunut näin ankealta. Toisaalta, silloin myös oli vahvasti olo, että en ole raskaana, ja menkat taisivat alkaa muutama päivä normaalia aiemmin. Mietin, olenko menossa jotain tiettyä ankeuden pistettä kohti, jonka jälkeen asiaan turtuu? Vai turtuuko siihen koskaan?

Ja tarkennettakoon, että ne ovat vain nämä hetket. Muut päivät ovat tavallisia, hyviä päiviä.



Tule mukaan jakamaan arkea Instagramin puolelle, löydät sinne tästä

tiistai 22. lokakuuta 2019

Parisuhteessakin voi olla kausia. Kaikki kaudet eivät ole välttämättä mukavia.

Etenkin pienillä lapsilla on aina uusia kausia. Kasvua tapahtuu niin huimaa vauhtia, että uusissa vaiheissa ei aina pysy perässä. Mikä on lapsen luonteeseen kuuluvaa, mikä uusi vaihe? Sen sijaan parisuhteen kaudet tapahtuvat paljon hitaammin syklein. Niissäkin kausissa on se paha vika, että sitä voi helposti ajatella parisuhteessa tai puolisossa olevan suuriakin ongelmia, vaikka oikeasti olisi vain joku haastavampi vaihe menossa.



Viime kesä ei ollut paras kesä meidän taloudessa, monellakaan mittarilla. Myös parisuhdeasteikolla menneet kesäkuukaudet olivat noh, todella koettelevia. Meillä oli aika ankea vaihe.

Paljon sellaisia hetkiä, jolloin molempia ärsyttää se toisen naama, tai jo ajatuskin siitä, pohjautuen johonkin edelliseen riitaan tai muuhun äksyilyyn. Ja kesällä niitä riitoja riitti, varmaan joka päivä rähistiin edes pienesti jostain asiasta. Toki saatiin myös sopua aikaan, vaikkakin aika laihaa sellaista. Kyllä,  parisuhteessakin on erilaisia vaiheita, ja kaikki niistä eivät välttämättä ole niitä parhaimpia.


Ota vakavasti, mutta älä kuitenkaan ota


Kun riitatilanne on päällä, ne on usein ne tunteet, jotka ottavat vallan. Sitä kiehuu ja kuohuu. Jopa mun mies, josta kai yleensä luullaan, että on mitä rauhallisin. Kerron salaisuuden, ei se aina ole. Eihän kukaan voi aina olla.

Kesällä usein tuntui, että kumpikaan ei vaan voi ymmärtää toista. Ja että ärsyyntyminen leimahti sekunneissa koko ajan. Sitä sanoo ehkä hiukan liikaa, ja sitten toinen ärsyttää ja tekee sen uudestaan ja uudestaan. Puolin ja toisin. Pienet ja suuremmatkin erimielisyydet painavat, sillä tietenkin sitä haluaisi vetää yhtä linjaa asioista, tulla ymmärretyksi ja saada selvyyden hiertäville asioille. 

Siinä hetkessä se tuntuu kuolemanvakavalta. Sitä se loppupeleissä tuskin kuitenkaan on. Ei olla ainoa pariskunta, joilla on välillä huonompiakin kausia. Ja me ei edes eletä vauvavuotta tai ruuhkavuosiakaan, joiden yleensä kerrotaan koettelevan parisuhdetta. Ollaan oltu riitaisia ihan muuten vaan, ajatella!

Toki meillä on oikeasti ollut paljon muutoksia elämässä, jotka ovat heilutelleet venettä. Mutta silti. Ei ne vaikeudet, vaan se miten niihin reagoi.

Pikkuhiljaa sitä ymmärtää, että kaikesta ei vain voi päästä täysin yhteisymmärrykseen, olla aivan samaa mieltä. Elämä on sellaista, emme ole yksi ja sama henkilö, vaan kaksi erillistä ja erilaista ihmistä. Niin kuin kuuluukin olla.

Eikä se ole vakavaa. Se on elämää. Kaikesta ei voi olla samaa mieltä. Olisi helppoa lähteä sille tielle, että vähän kasvattelisi asiaa mielessään. Miettisi, vatvoisi ja velloisi siinä omassa surkeudessaan, että on parisuhteessa, jossa ei tule ymmärretyksi. Voi minua, sinua raukkaa! Vaikka oikeasti asia on vain niin, että ihmiset nyt vaan ovat erilaisia.

En usko käsitteeseen "liian erilaiset". Ajattelen enemmänkin, että silloin on kyse joustamattomuudesta, ja siitä, ettei halua antaa periksi piiruakaan. Tai on jo luovuttanut, tai ei Tahdo. Joko molemmat, tai toinen osapuoli. Yksin kun ei oikein voi parisuhdetta rakentaa, pitemmän päälle siihen tarvitaan molempien panos.


Olen todennut toimivaksi sen, että ajattelee: tämä on vain vaihe, joka on käytävä läpi. Niin kuin oikeasti onkin. Toki jos vaiheesta on tullut vakituisempi olotila, kannattaa miettiä, kuinka asiasta pääsisi eteenpäin.



Ero on helpompi vaihtoehto


Eroaminen on usein tavallaan helpompi ratkaisu kuin isojen erimielisyyksien kohtaaminen tai terve nöyrtyminen, omien toimintatapojen muuttaminen. Juosta vaan pois, jatkaa matkaa eteenpäin, eikä jäädä pesemään likapyykkiä. En sano, etteikö se juokseminenkin tekisi kipeää. Itsekin olen nuoruudessani ollut se, joka on juossut pois. Nuori ja ajattelematon, jolle sinkkuus tuntui aluksi ihmeelliseltä vapaudelta.

Eroa vaikeampaa onkin ohjata oma mieli oikeille raiteille. Valita ajatuksia, eikä antaa väärien ajatusten tehdä pesää omaan mieleen. Päättää tahtoa rakastaa toista, vaikka ei todellakaan siinä hetkessä tuntuisi siltä.

Helppoahan on tahtoa rakastaa silloin kun kaikki on kivaa. Mutta eikö koetuksissa juuri tämä luvattu tahtominen mitata? Tai silloin, jos suhde tuntuisi väljähtäneeltä, ja myöskin pitäisi nähdä vaivaa sen eteen?



Meillä ei onneksi ole ollut missään vaiheessa ero oikeasti mielessä, juurikin siksi, koska emme ajattele niin. Mutta enpä voi sanoa nauttineeni tuosta vaiheesta silti. Eikä siitä ihan silmänräpäyksessä päästy eteenpäin. 


Onnellisempi yksin tai jonkun toisen kanssa?


Kulttuurissamme tavoitellaan, tai ainakin ihailllaan yksilön onnea. Ei meidän onnea, vaan minun onnea. Tokikin hyvä olo omissa nahoissaan ja omassa elämässä on tärkeää, mutta joskus sen alle voi unohtua muut asiat. 

Monestihan kuulee, että eronneet ovatkin tosi onnellisia, vapaita. Ainakin aluksi. Ja nimenomaan se osapuoli, joka on eronnut omasta aloitteestaan ja tahdostaan. Jossain vaiheessa kuitenkin kuvioihin tulee uusi puoliso, joka alkuun tuntuu itselle sopivammalta. "Tämä olikin se rakkaus, jota olen odottanut!", ja unohdetaan se, miltä edellisen suhteen alkuaikoina saattoi tuntua. Rakastumisen tunne sumentaa.

Ja jotkuthan ajattelevatkin, että elämässä voi olla vaikka kymmenenkin itselle oikeaa ihmistä, että osan kanssa heilastellaan kuukausi-vuosi-pari, osan kanssa vaikka se vuosikymmen. Ja onhan se totta, voihan ihminen rakastua lukemattomiakin kertoja. Rakastuminen on helppoa, rakastaminen ja rakkauden jatkuminen vaatii tahtoa.

Itsekin teini-iässä ja nuorena aikuisena ajattelin, että pitkä parisuhde on aneemisen kulahtanut ajatus.

Nykyään uskon tahtomiseen, ajatusten valitsemiseen, yrittämiseen ja siihen, että sitä toinen toistaan hioo. Enää ei todellakaan houkuta ajatus siitä, että kumppani ja sitä kautta myös osa elämää vaihtuisi vähän väliä.



Mitä sitten koitan sanoa? Sitä, niitä surkeampia kausia ei kannata pelätä, vaan olla valmis tekemään töitä sen yhteisen onnen hyväksi.


Nykyään meilläkin onneksi jo eletään taas seuraavaa ajanjaksoa, parempaa sellaista.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Ollaanko ainoita, jotka eivät juhli halloweenia? Tai pidä siitä millään tapaa?



Irvistin varmaan epämukavuudesta, kun huomasin pari viikkoa sitten, että kaupat ovat alkaneet täyttyä halloween-härpäkkeistä. Juhlat ja arjen piristys ovat ihania, nämä vain ei iske.



Milloin halloween alkoi yleistymään Suomessa? Omassa lapsuudessani sitä ei ollut vielä, ainakaan samalla tapaa. Muistan kyllä muita naamiaisjuhlia. Työelämässä päiväkodeissa törmäsin siihen aikoinaan. Siihen, että perheet haluavat, että päiväkodissakin juhlitaan halloweenia. Nykyään yksi jos toinen tuntuu sitä jo viettävän. Ja kukin olkoon vapaa viettämään tai olemaan viettämättä jatkossakin.

Ymmärrän sen, että se on kiva pieni juhlanaihe keskellä pimeintä kautta, kun jouluunkin on vielä niin pitkä aika, ettei päviä vielä kannata laskea. Mutta halloween? Eikö oikeasti keksitä mitään parempaa aihetta juhlaan syksylle?

Tiukkis, joka ei halua juhlia halloweenia


Tykkään juhlista. Synttärit, nimpparit, isänpäivät, saavutukset ja muut ilot. On kiva järjestää juhlia ja päästä niihin. Halloweenista en kuitenkaan pidä.

Se on tavallaan kuoleman juhlimista. Aikuisten juhlissa mässäillään verellä, zombeilla ja muulla. Tehdään taitavia meikkejä, joissa meikkiveri valuu. Lasten juhlissa asiat tehdään söpömmin, mutta samalla kategorialla.

En ymmärrä kuoleman ihannointia, tai hassunhauskailua sen ympärillä. Ja juu, monen mielestähän se ei suinkaan sellaista ole, vaan ihan vain viatonta mukavaa.

Aikuisistahan tällainen juhlinta on alkujaan lähtöisin. Toki nykyään lapsetkin osaavat halloween-juhlia toivoa, kun ovat niissä olleet tai niistä kuulleet.

Joku voi ajatella, että halloweenin kautta pelottavista asioista ja pelottelusta tavallaan markkinoidaan lapsille kivoja asioita, semmoisia, jotka eivät pelota. Itse en usko, että se toimii niin.  Munakoisoni ja minä -blogin Jasmin sanoikin sen hyvin: "päivällä nauretaan ja yöllä pelätään".

Jeesus ja halloween. Miten ne liittyvät toisiinsa?


Kyllä, olen se kurja vanhempi, joka on kysynyt kerhossakin, että eihän kerhon toimintaan kuulu halloweenin vietto tai siihen liittyvät askartelut. Toiset eivät halua, että lapsille mainitaankaan vaikkapa Jeesuksesta, me taas ei haluta juhlia halloweenia. Jännää, että halloweenin juhlimattomuus tekee tylsimykseksi ja oudoksi tiukkikseksi, Jeesus-hommien väliin jättämistä pidetään vain jokaisen oikeutena. Molempiin pitäisi kuitenkin olla yhtälainen oikeus, ne ovat perheiden omia valintoja.

Ja miten Jeesus ja halloween liittyvät toisiinsa? Sillä tapaa, että ajattelen halloweenin olevan suoraan omien arvojemme ja elämänkatsomuksemme vastainen. Aivan kuin toisille perheille se Jeesuksesta puhuminenkin. Sillä tapaa ne liittyvät.

Meillä kuitenkin kyllä halloweenistä voidaan puhua, ja puhutaankin, mutta emme sitä vietä, eikä myöskään haluta osallistua sen juhlintaan.

Enkä tietenkään ole muilta lapsilta kieltämässä halloweenia. Jos muut perheet sellaista toivovat, niin sitten vain jäämme siitä pois. Jokainen perhe tekee itse omat päätöksensä. Kaikilla olkoon siihen oikeus, meilläkin.



Mikä se halloweenin tarkoitus sitten on? En tiedä. Juhlia kun voi muutenkin. Kysyin lapselta, tietääkö mikä on halloween. "Joo äiti, tiedän. Se on sitä hyvää juustoa!". Halloween ja halloum-juusto, sama asia :D Taidan tykätä juustosta enemmän. 


Vietetäänkö teillä halloweenia?




Kuva Pixabay