keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Meillä syödään eläinystäviä, ainako? Vai heittäytyisikö vegaaniksi, kasvissyöjäksi tai muuksi?


Tällä hetkellä ei ole coolia olla tavallinen sekasyöjä. Vegaanius ja kasvissyönti ovat nouseva trendi, jotka putkahtavat esille päivittäin. On hieno asia, jos ihmiset pysähtyvät miettimään ruokavaliotaan.


Mitä syödä, mistä päivän tai viikon ateriat koostuvat, mistä ruoka tulee, miten se on tehty, mistä se on tehty ja kuka sen on tehnyt. Ruoka nyt kuitenkin on niinkin iso asia kuin päivittäinen polttoaineemme, ja myös lääkkeemme. Vaihtoehtoisesti myös syömämme ruoka voi olla se asia, joka sen terveyden vie. Ruoka vaikuttaa kaikkeen meissä. 


Turvallinen lautasmallimme


Mielipiteitä ruokavalioista ja niiden terveellisyydestä on monia. Suomessa edelleen vallalla taitaa olla lautasmalli, jonka mukaan puolet lautasesta tulee olla kasviksia, neljäsosa perunaa, riisiä tai pastaa ja viimeinen neljäsosa proteiinipitoista ruokaa. Kylkeen rasvatonta maitoa sekä pala leipää kasvimargariinillä. A vot!

Jännää, kuinka Suomessa kyseistä ruokavaliota pidetään terveellisyyden multihuipentumana, vaikka oikeasti se on vain yksi näkemys muiden joukossa. Maassamme on ylimalkaisesti tapana ajatella, että meillä kyllä tiedetään, muut ovat väärässä. 

Olen vuosien saatossa kokeillut useampaa eri ruokavaliota, niin lautasmalli-teoriaa, gluteenittomuutta, maidottomuutta, kasvissyöntiä kuin hetkittäistä vegaaniuttakin imetysdieetillä ollessani. Ja tokihan kultaisella ysärillä oli kaikille tuttu rasvattomuusbuumi, jota lähes kaikki tuntuivat elävän silloin. Muistan, kun eräiden ystävieni perheessä silloin syötiin oikeaa voita, ja se oli ihan ennenkuulumatonta kun kaikki muut söivät margariinia. Tosin vähärasvaisuus elää aika sitkeässä edelleenkin. Itse en vähärasvaisuuteen tai eläinrasvojen epäterveellisyyteen usko. 



Ruoka tekee kipeäksi


Minulla on vuosien mittaan ollut kaikenlaista ongelmaa syömästäni ruoasta. Laktoosi-intoleranssi minulla on diagnosoituna, ja keliakiaa testin mukaan minulla ei ole. Olen pitkään syyttänyt maitotuotteita ongelmistani, onhan minulla tosiaan tuo diagnoosikin asiasta. Laktoosittomat tuotteet tosin eivät ole autuaaksi tehneet, vaan olleet ihan samaa kuraa kuin muutkin. Jännästi kuitenkin tietyt, ne vähiten prosessoidut tuotteet eivät ole oireiluja aiheuttaneet.

Jo vuosia olen vältellyt rasvatonta maitoa, enimpiä lisäaineita ja margariineja. Myös rypsi- ja rapsiöljyt ovat asia, jota en pidä millään muotoa terveellisenä. Nyttemmin ruokavaliosta on vähennetty myös viljoja ja tärkkelystä. Pyhä leipä, terveellinen perunamme ja kaikki suolta repivät täysjyvätuotteet. Olen ymmärtänyt, kuinka ne eivät ollenkaan ole tärkeitä terveydelle, vaikka ne terveysruokien mainetta nauttivatkin. "Mistä sitten saat kuituja!?". Oi, monesta asiasta. Ja kas kummaa, olokin on ollut paljon parempi, ja iltaiset raskausmahan kokoiset turvotuksetkin jääneet vain niihin päiviin, kun kyseisiä asioita on nautiskeltu.

Kesäkurpitsalasagne, niin hyvää! Munamaidon tein kookoskermaan.

Terveellinen leipä ja rypsiöljyn paras käyttötarkoitus


Olen huimasti mahakivuttomampi ilman viljoja. Joo, kyllä, söihän se Jeesuskin muinoin leipää, mutta sen ajan vilja ei tainnut olla aivan niin käsiteltyä, jalostettua, lannoitteita ja maaperän saasteita itseensä imenyttä höttöstä, mitä nykyleipämme on. Ehkäpä leipä oli sen ajan terveysruokaa, kuka tietää. Onhan se leipä hyvää. Tuore ruisleipä, voita päälle. AH. Pidän toisinaan viljapäiviä, enimmäkseen ei tee mieli.

Rypsiöljyä käytimme vastikään tehdessämme muovailuvahaa itse. Siihen se sopiikin loistavasti. Jokapäiväiseksi ruokamme sulostuttajaksi sitä ei meillä ole valittu.



Mää, huusi lammas, ja suuhun ponkaisi


Minä olen se ihmisperse, joka kuvittelee, että ihminen voi vaan syödä juuri ne kanan jalat, joilla se kana vain haluaisi käyskennellä ja viettää iloisia päiviä vapaana luonnossa. Mutta olen myös se äiti, joka pitää tärkeänä kertoa lapsilleen, että se liha on oikeasti ollut eläin, joka on tapettu siksi, että me voidaan syödä se. Liha ei ole "vain lihaa", vaan se on ihan oikeasti ollut joku elävä eläin. Kolmevuotiaamme on välillä vaikea uskoa tätä asiaa. 

Tehotuotanto ei millään muotoa ole hyvä asia, sekasyöjänkään mielestä. Uskon eläimen elämän, koettujen asioiden vaikuttavan myös meihin sitä kautta, kun syömme tämän. Totta kai. Olet, mitä syöt. Ja onhan esimerkiksi luomumunilla ja tavallisilla munillakin ihan jo makueroja. Elinolot ja eläimen syömä ruoka vaikuttavat.

Suosin luomulihaa aina kun mahdollista. Koen sen lihana olevan turvallisempi terveydelle kuin tavallinen vaihtoehto. Ideaalista olisi toki, jos eläin olisi saanut syödä ravintonsa ruohona suoraan luonnosta, niiden rypsin ja soijan sijaan, joita en itsekään halua syödä. Silloinhan syön niitä kuitenkin, eläimen kautta. Ei kivaa. 


Kasvissyönti voisi olla vaihtoehto, vegaanius ei niinkään


Voisin hyvin kuvitella, että perheeni jättäisi lihansyönnin. Tällä hetkellä en kuitenkaan pidä sitä realistisena vaihtoehtona meille. Jos lihasta luopuisi,  jäljelle jäisi eläinkunnan tuotteista vielä maitotuotteet ja kananmunat. Rasvaisista maitotuotteista saisi hyviä rasvoja, ja kananmunakin helpottaisi välillä aterioiden ravintosisällön koostamista. Voita ja juustoa, nam.

Saathan varmasti tarpeeksi proteiinia, kasvissyöjiltä usein kuulee kysyttävän. Suomalaiset taitavat syödä proteiinia vähän liiaksikin, koska monet syövät lihaa ihan liikaa, liian suuria määriä kerralla. Rasvaa monet täällä saavat aivan liian vähän. Aivot ovat rasvattomuuskuoleman partaalla.

Vegaanina rasvan saanti täytyisi miettiä uudestaan. Kun margariinit ja rypsit eivät ole vaihtoehto (eikä niistä hyviä rasvoja saakaan), jää oikeastaan oliiviöljy, kookosöljy, avokadot, siemenet ja pähkinät. Proteiinia saa erittäin hyvin mm. pavuista ja linsseistä. Soija ei ole itselleni vaihtoehto, sillä en pidä sitä terveellisenä (ja ihan tosi rasittavaa, että sitäkin tungetaan eläinten rehuihin, halpaa kun on). Kyllähän noista ihan hyvän ruokavalion saisi koostettua, mutta pakostikin melko hiilaripitoisen sellaisen. Ja sitten jos ei halua liikaa viljoihinkaan kallistua, niin plääh. Tällöin ehkä termiksi mieltäisin enemmän "plant based", kuin vegaani, vaikka kaiketi ne samaa tarkoittavatkin?

Toisin sanoen mahdollista, mutta aluksi hyvinkin aikaa vievää, ja etenkin kun en koe suurta hengen paloa siihen suuntaan, taidan pitäytyä valitsemallani tiellä, ja kiinnittää entistäkin enemmän huomiota ruoan laatuun.


Ja ei, ei olla sen pyhempiä kuin kukaan muukaan. Joskus Hese kiinnostaa meitäkin, ja kylässä ollessa ollaan vaan iloisia ja kiitollisia saamastamme ruoasta. 



Minkälaisia ruokafilosofioita teiltä löytyy? Onko lihansyönti tai vegaanius puhututtanut lähiaikoina?


Arjen höpinöitä ja myös ruokajuttuja löytyy instagramista

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Miksi omaan kehoon on niin vaikea luottaa synnytyksessä?


Vastikään uutisoitiin naisesta, joka synnytti ollessaan itse koomassa. Hurja tapaus, mutta keho hoiti synnytyksen, vaikka synnyttäjä itse ei ollut henkisesti läsnä millään muotoa. 


Aika oivallinen esimerkki siitä, mihin kaikkeen naisen keho pystyy. Tai pystyy silloin, kun sen annetaan siihen pystyä. On tiedossa, että toimenpiteet vaikuttavat synnytyksen kulkuun, mutta myös omalla mielellä on suuri rooli.


Muutama yö sitten näin taas synnytysunta. Unessa syntyi kolmas lapsemme, jota ei ole  olemassa vielä kuin vasta mielessäni. Kyseisessä synnytyksessä sanoin kätilölleni, että supistukset tuntuvat alavatsalla, ja että voisiko hän tarkistaa, onko vauva avosuisessa tarjonnassa, jotta voisimme mahdollisesti asentohoidolla auttaa häntä kääntymään. Vauvan syntyessä otin hänet itse vastaan, kuten kuopuksemmekin. Se hetki on  ehkä parasta, mitä tässä maailmassa tiedän. Uni täynnä synnytysvoimaa, ihan mahtava! 


Joku muu tietää paremmin


Unessani olin oman synnytykseni herra, tai oikeastaan itse kuningatar. Se oli kuitenkin vain unta. Normaalielämässä aika moneen meistä on istutettu ajatus siitä, että joku muu tietää meitä paremmin, oli asia mikä hyvänsä. Taidamme olla aika auktoriteettiuskovaista kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Monesti ajatellaan, että kätilö kyllä tietää, miten kuuluu synnyttää, ja kertoo sitten kyllä. Ja onhan se tavallaan niinkin.

Jos kuitenkin menen synnyttämään sillä ajatuksella, että joku muu tietää itseäni paremmin, en ehkä voisi kuunnella itseäni ja kehoni viestejä niin hyvin, koska keskittyisin sen sijaan kuuntelemaan jonkun muun arviota tai mielipidettä synnytyksestäni. Toki kätilöt ovat rautaisia ammattilaisia, mutta kokemusta juuri sinusta synnyttämässä heillä tuskin on ennestään.

En tarkoita, etteikö myös kätilön kuuntelu olisi tärkeää. Esimerkiksi vauvan sydänäänet ovat oma lukunsa, mutta tämä luku ei kerro niistä.


Aiemmat kokemukset voivat nakertaa luottamusta


Epäluottamus omaan kehoon, itseen synnyttäjänä, omiin tuntemuksiin, oloihin, ajatuksiin. Kulttuurimme, ja etenkin sen synnytyksiä kauhisteleva, pelotteleva ja medikalisoiva puoli siitä on yksi osatekijä. Lisäksi monet aikaisemmin kokemamme asiat siihen päälle, niin avot!

Siinä on kiva suo, josta yrittää sitten itselleen ammentaa luottamusta synnytystä ja sen luonnollisuutta kohtaan. Mieli, joka voisi olla paras työkalumme, onkin meitä vastaan. Melko harvassa on maassamme kannustava ja tsemppaava ilmapiiri synnyttämistä kohtaan, mutta onneksi sellaistakin löytyy. 




Entä jos tieto ei lisääkään tuskaa?


Tieto voi lisätä hurjasti luottamusta. Oikea, faktoihin perustuva tieto, ei pelottelu, mutuilu ja tarinat. Molempina raskausaikoinani olen lukenut paljon synnytyskertomuksia ja katsonut synnytysvideoita. Ne kuitenkaan yksistään eivät ole riittäneet tuomaan varmuutta itselleni, vaikka ovatkin osaltaan olleet hyvin voimaannuttavia.

Kehotieto sen sijaan on lisännyt varmuutta. Synnytyksen normaali fysiologinen kulku on ihmeellistä, ja siihen perehtyminen on avannut ovia varmuudelle mielessäni. Tieto on auttanut mieltäni tekemään tehtävänsä synnytyksessä, eli vetäytymään ja antamaan tilaa keholleni synnyttää.


"Jos olisimme olleet kotona, olisimme kuolleet"


Kuolemakortti heitetään usein synnytyksen yhteydessä. Kuolemakortti ei varsinaisesti luo kenellekään luottamusta synnytykseen. Se antaa kuvan, että ihan tavallisessa synnytyksessä, jossa siihen mennessä kaikki on mennyt hyvin, kuolemanvaara kurkkaisi joka nurkan takaa, valmiina astumaan esiin.

Tärkeät yksityiskohdat unohtuvat.  Se, kuinka synnytyksessäkin jokainen asia vaikuttaa seuraavaan asiaan. Synnytykseen puuttumisilla on myös negatiivisia puolia, suuriakin riskejä. Usein vain sanotaan "me olisimme kuolleet, jos olisimme jääneet kotiin", vaikka todelllisuudessa sama tilanne ei olisi toistunut kotona. Sairaalassa on omat riskinsä, kotona omansa. Virheelliset käsitykset ovat sitkeässä, ja leviävät lujempaa kuin satiaiset ilotaloissa konsanaan. 


Mieli, tuo tehokkain työkalu


Omalla kehollamme on valtava osaaminen moneen, ja naiskeholla on myös taito synnyttää. Taito, jota mieli pyrkii ohjaamaan ja siksi myös kahlitsemaan, rampauttamaan. Mieli voi olla joko hyvä työkalu, tai sitten se paras nuija, joka pistää koko homman säpäleiksi. Esimerkiksi pelko on tehokkaimpia luottamuksen tuhoajia, mitä tiedän.

Koen, että kun kehon ja mielen yhteistoiminta synnytyksessä on mieleen juurrutettu, ja autonominen hermosto, pelon vaikutukset, synnytyksen vaiheet ja muut ovat tuttuja, pystyy myös pelolle sanomaan heipat. Sen jälkeen mieli on vapaampi keskittymään asioihin, joista voi olla synnytystilanteissa hyötyä. Toki siltikin yllättäviä tilanteita tulee varmastikin vastaan, mutta mieli on työkalu, joka auttaa eteenpäin. 


Että heippa pelko, mulla on nyt synnytysrauha! 






Lisää aiheesta:





Kuvat Pixabay

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Taaperon äiti - Napanuora alkaa kasvaa pituutta



Vauvavuosi sujui tälläkin kertaa aika lailla kiinni vauvassa. Ja ihan omasta toiveestani. Vauvavuoden aikana minulla ei ollut tarvetta tai halua viettää pitempää aikaa erossa vauvastani. Pienet hetket riittivät. Nyt kun meillä on jo taapero, alkaa napanuora välillämme jo venyä hiukan. 


Meitä vanhempia on kaksi. En kummankaan lapsen kohdalla mitenkään ominut kuitenkaan vauvaa itselleni, vaan kotona ollessaan mies on ihan samalla lailla lastemme kanssa, kuin minäkin. Käyttää vessassa, ruokkii, leikkii, sylittelee, on. On tärkeä. Saatoin hilpaista kävelylle tai kauppaan välillä yksinkin, mutta en sen pidemmiksi ajoiksi. Perheessämme on ollut ihan luonnollista, että vauva on kulkenut äidin, minun, mukana lähes joka paikkaan. Ihan jo imetyksenkin takia, ja muutenkin. Eikä se ole minua vaivannut, sillä vauvavuosi on niin lyhyt aika, eikä sitä saa elettyä uudestaan.

Isän vuoro 


Nyt kun vauvaa ei enää ole, vaan 1v3kk ikäinen taapero, tuntuu oma henkinen napanuora jo hitusen venyneen minun ja yksivuotiaan välillä. Taapero ei tarvitse äitiä enää aivan niin paljon. Päiväreissuille hän voi lähteä isänkin kanssa. Aika kiva juttu kaikkia ajatellen!

Taaperoa toki imetän vielä, mutta hän pärjää kyllä ilmankin. Yökylässä hän ei ole vielä ollut minusta erossa, isän kanssa tokin sekin voisi onnistua. Kiire ei kuitenkaan ole, kun ei ole mitään pakottavaa tarvetta hänen yökyläilylleen.


Itsestä huolehtiminen


Toki vauvavuoden aikanakin on tärkeää pitää itsestään huolta. Onneksi niitä omia hetkiä sai otettua itselleen aina sieltä täältä, ja sitä omaa minuutta ylläpidettyä muutenkin, kuin olemalla vauvasta erossa. 

Nyt kun puhutaan jo taaperosta, on itselläkin ollut ajatus, että pidemmät omat hetket olisivat kivoja. Ja tätä itsestäni kumpuavaa toivetta olen halunnut kuunnella, oman hyvinvointini vuoksi. En siksi, että olisin ylikuormittunut ja väsynyt vauvavuoden jäljiltä, sillä niin ei ole. Vaan koska itsensä kuunteleminen on ylipäätänsä tärkeää.


Oman ajan ei tarvitse olla superihmeellistä


 Usein se oma hetki minulla on ollut lenkillä käynti tai muu vastaava. Entäs jos omaa aikaa on kokonainen päivä? Vietin juuri oman päivän, ja sitä ennen kovasti pähkäilin, mitä tällaisena harvinaisena päivänä sitten haluaisin tehdä.

Kovin eksoottisiin asioihin en päätynyt, sillä valitsin viettää oman päiväni kotona. Suunnitelmissa oli leffaa, herkkuja ja itsensä hemmottelua.  Todellisuudessa edellä mainittujen lisäksi myös järjestelin kaappeja urakalla. Ja se oli ihanaa! Sain rauhassa raivata tavaroita, ilman, että pikkuapulaiset apuroivat kaikkea.


Ah, se oli hyvä päivä se. Oman ajan ei tosiaankaan tarvitse olla niin erikoista, kunhan sitä vaan välillä on. 


tiistai 15. tammikuuta 2019

Testissä Naperosta nautiskelijaksi ja Simppeliä sormiruokailua +Arvonta

Kirjat saatu arvostelukappaleina



Molemmat lapsemme ovat aloittaneet ruokataipaleensa sormiruokaillen. On hienoa, kuinka helposti nykyään on saatavilla tietoa vauvojen sormiruokailusta. Meille se on ollut helppo ja vaivaton tapa lapsen tutustua makujen maailmaan. Kuopuksemme on reilu yksivuotias, joten sormiruokailun aikakausi on edelleenkin käynnissä perheessämme.


Kirjahyllyssämme on hetken aikaa majaillut kaksi viime vuonna ilmestynyttä sormiruokailun ruokaopusta, jotka olen saanut arvostelukappaleina.  Naperosta nautiskelijaksi ja Simppeliä sormiruokailua. Nämä molemmat kirjat ovat kattavia luku- ja reseptipaketteja. Kummankin kirjan takaa löytyy äitejä, joilla on ollut ideoita ja halua tuoda kehittelemänsä reseptit muidenkin iloksi. Kiitos siitä!

Rullailehan alaspäin, niin saat kuulla kirjoista vähän lisää!




Simppeliä sormiruokailua

Marjut Ollila/ 2018/ Wsoy/ 166 sivua

+etenee vauvan ikäkuukausien mukaisessa järjestyksessä 
+kattava tietopaketti sormiruokailusta, turvallisuudesta, lapsen valmiuksista, imetyksestä, vauvantahtisesta pulloruokinnasta jne
+selkeä, graafinen ulkonäkö
+reseptien muunneltavuus 
+nimensä mukaisesti ohjeet ovat ihanan simppeleitä, helppoja kenen tahansa toteuttaa. Perusruokaa lapselle.

Lempparit: Pähkinävoikeksit, Vihreät kuulat, Minimurekkeet 

Kenelle antaisin: Voisin antaa Simppeliä sormiruokailua lahjaksi vaikkapa ensimmäistä lastaan odottavalle perheelle, tai perheeseen, jossa sormiruokailu on ihan uusi juttu. Tästä kirjasta saa vastauksia varmasti moniin kysymyksiin, ehkäpä sellaisiinkin, joita ei ole vielä osannut miettiäkään, joten kirjaa voi hyvin lueskella jo ennen vauvan syntymää. 

Rapsakat kalapuikot Simppelin sormiruokailun tyyliin


Naperosta nautiskelijaksi

Anni Lehti, Anja Mahrenholz & Minna Vauhkonen/ 2018/ Readme/ 252 sivua

+reseptit jaoteltu päivän aterioiden mukaan
+reseptistä löytyy myös valmistusaika 
+lyhyt info sormiruokailusta 
+paljon kuvia, tosi kaunis kokonaisuus
+reseptit suunniteltu koko perhettä ajatellen, ei vain sormiruokailijoille

Lempparit: Marjaisat aamiaiskeksit, Peruna-kikhernepihvit, Kasvispannari, Sormiruokailijan suklaakakku

Kenelle antaisin: Naperosta nautiskelijaksi voisi päätyä perheeseen, jossa nautitaan kokkailusta ja tutustutaan uusiin ruokalajeihin. Vaikka sormiruokailu olisikin jo tuttua, saa tästä varmasti silti uusia ruokaideoita.




Arvonta


Nyt olisi tarjolla sekä Simppeliä sormiruokailua -opus, että Naperosta nautiskelijaksi -kirja, eli arvotaan kaksi onnekasta. Arvontaan voit osallistua 21.1.2019 klo 12 saakka facebookissa ja instagramissa.

Arpaonnea!



tiistai 8. tammikuuta 2019

Yksivuotias oli niin väsynyt, ettei osannut nukahtaa



Joulun aikaan tapahtui yksivuotiaan unielämässä kummia, kun ihanan vaivattomat iltaiset sänkyynlaitot muuttuivat lapsen osalta huuteluksi ja itkuksi.  Sama meno jatkui myös yöllä, sillä hän heräili aina välillä itkeskelemään kesken unien. Siihen ei auttanut edes tissi, tuo maaginen ruumiinosa, joka pystyy mihin vain. Ohhoh! 



Mietitytti (ja ärsytti) kovasti tuo pieni reppana (ja me muut raasut). Mikä vikana? Onko se kipeenä? Olisko hampaat? Korvat? Maha?

Kaikenlaista sitä ehti pyöritellä päässään usean päivän ajan, kunnes kotona sitten joulureissun päätteeksi mies muisteli vuoden takaisia tapahtumia. Viime vuonna tähän samaan aikaan oli isommalla lapsella univaikeuksia juurikin joulureissujen jäljiltä.

Totesimme lapsen silloin hyvin väsyneeksi. Hoitona toimi nukkuminen. Päikkäreille aikaisemmin, ja aikaisemmin alkavat yöunet.


Pienen elämä voi olla vähästä kiinni


Mitään pakkovalvomisia joululomalla ei ollut, eikä yksivuotiaalta skippailtu päiväunia tai muutakaan. Reissuolot vaan verottivat sen verran, että monena päivänä päiväunet olivat hiukan normaalia lyhyemmät, eikä hän sitten reissussa osannut nukkua aamullakaan pitempään ja ottaa unta sieltä päästä.


Vaikeus nukahtaa ja katkonaiset unet, ei muita oireita!


Tämän kautta sitä taas tajusi, että kyllä, ihan pelkkä vaikea nukutus voi olla oire jostakin. Tässä tapauksessa oire väsymyksestä. Onhan se juu vähän hassua, lapsi on niin väsynyt, ettei nukahda. Luulisi, että asia menisi toisin perin! Liian väsynyt lapsi voi alkaa nukkumaan entistä vähemmän, ihan hullua.

En olisi koskaan ennen äidiksi tuloa voinut arvata tällaista.

Onneksi tämä oli tällä kertaa suhteellisen tuttu asia, niin tiedettiin lisätä sitä unenmäärää. Muutoinhan sitä olisi voinut ajatella, että lapsi on nukkunut liikaa, kun nukahtaminen on niin vaikeaa! Hui. Ja olisi varmaan jätetty ne päikkärit välistä, tai vähemmälle, ajateltu, ettei hän enää tarvitse päiväunia. Yksivuotias tarvitsee unta kuitenkin sen 12-14 tuntia vuorokaudesta.




Miten yliväsymys saatiin purettua


Väsymysvyyhdin purkaminen aloitettiin taas päikkäreistä. Yksivuotiaamme elää yksien päikkäreiden rytmissä, joten muutaman päivän ajaksi vaihdettiin rytmi kaksiin uniin. (Vuosi sitten kaksivuotiaan kanssa asia ratkaistiin vaan antamalla hänen nukkua jättipitkiä päikkäreitä. Tämän yksivuotiaan kanssa se ei onnistu, sillä hän herää yleensä aina sen tietyn pituisen pätkän jälkeen.) 

Päiväunien aikaistaminen onnistui hyvin. Olin yllättynyt, että sain hänet nukkumaan jo joskus puoli yhdentoista maissa, kun normaalisti hän käy unille puolen päivän aikaan. Yksivuotias nukkuu päiväunet kotona rattaissa sisällä tällä hetkellä, joten niillä mentiin nytkin.

Toisten päikkäreiden ajoittaminen mietitytti, kun niin myöhäiseen kellonaikaan ei ole unia alotettu enää aikoihin. Noin 3,5h ekoilta unilta heräämisestään laitoin hänet toisille unille, joilta hän heräsi puoli viideltä illalla. Se tuntui kyllä hurjalta kellonajalta herätä päikkäreiltä, kun illalla kuitenkin tarkoituksena on olla joskus puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan sängyssä. 

Hyvin sekin sitten loppupeleissä meni. Selvästikin uni houkuttelee unta, kuten sanonta on. Muutama päivä meni tällä mallilla, ja yksivuotiaan unet nukahtamisineen alkoivat parantua. Ihanaa. Todellakin. 


Saa nähdä, kuka se on yliväsynyt sitten ensi joulun jälkeen! Näyttäisi tuo joulun juhlinta olevan meillä niin kokonaisvaltaista, että aina joku uuvahtaa :D 



Hyppää meidän arkisoppaan mukaan instagramin puolella!

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Ajattelitko kuukautiskupin olevan hippiä? Miltä kuulostaisi veren pidätteleminen?



Kuukautisveren pidätteleminen oli kyllä itselleni ihan ennen kuulematon asia, vaikka olenkin jokseenkin omistautunut monille naiseuteen liittyville asioille. Nyt ollaan villien menkkajuttujen äärellä!



Kuukautisveren pidättely, mitä ihmettä!


Lyhykäisyydessään kyse on siitä, että havainnoi itseään ja kehoaan niin, että kuukautisverisykäyksen tuntiessaan pystyy pidättelemään verta lantionpohjanlihaksilla sen aikaa, että pääsee vessanpöntön ääreen rentouttamaan lihakset ja valuttamaan veren suoraan pois.

Kuulostaa erikoiselta, vai kuinka? Vai onko kyse jostakin vanhasta, historiaan jääneestä menkkataidosta? Suomessakin on vielä parisataa vuotta sitten elelty ilman kuukautissuojia, villisti verivanoja jättäen.


Kuukautissuojien historia


1800-luvun alussa on Suomessakin ollut vielä yleistä, ettei kuukautissuojia ole käytetty ollenkaan. 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoliväliin kuukautissuojat ovat olleet itsetehtyjä siteitä, jotka pysyivät paikoillaan sidevyön avulla. Myöhemmin tulivat kauppoihin myös valmiit kuukautissuojat. Lähteenä suomalainen, supermielenkiintoinen gradu itsetehdyistä kuukautissuojista Suomessa. 


Terveys ja zerowaste


Onko kuukautisveren pidätteleminen kuitenkaan kovin terveellistä? Faktaahan en tästä löytänyt, mutta kun kyse on lyhyestä hetkestä, niin voisi mutuilla, ettei se ole sen hurjempaa, kuin lantionpohjan lihasten jännittäminen ylipäätänsä. Tuskin kukaan pystyy jännittämään lihaksiaan ihan loputtomasti.

Ystäväni totesi tällaisen toiminnan olevan myös melkoisen zerowaste-touhua, koska jätettä ei pääse syntymään :D


Niagaramenkat ja heikot lantionpohjanlihakset


Kuukautisveren hetkellinenkin pidättely kuulostaa jotenkin hyvin utopistiselta, etenkin jos omaa hyvin runsaan kuukautisvuodon. Ylempänä linkkaamassani gradussa kerrottiin, että itsetehtyjä siteitä vaihdettiin tyyliin kerran päivässä, kahdesti päivässä, tai joskus jopa muutaman päivän välein. 

Kai tuohonkin aikaan oli tulva-menkkoja joillakin naisilla? Ehkä sit on vaan loroteltu pitkin reisiä, kuten ennen kuukautissuojien keksimistä muutenkin. Ja joillakin oli jaloissa saappaat, joihin veri valui reisiä pitkin.

Ja toki täytyy otttaa huomioon, että veren hetkellinenkään pidättely tuskin onnistuu, jos lantionpohjan lihakset eivät ole kunnossa.


Seuraavia menkkoja odotellessa siis!


Heh. Ajattelin kotioloissa kokeilla tätä asiaa seuraavien menkkojen tullessa, toki kuitenkin siteen tai pikkuhousunsuojan kanssa. Tai sitten ne menkkasaappaat jalkaan :D Ei vaan. Jotenkin koominen ajatus nuo saappaat, vaikka joskus muinoin se on ollut totisinta totta.

Useastihan sen tuntee, kun kuukautisveri alkaa valumaan. En kuitenkaan usko, että tästä kohdallani valtava hitti tulisi, vaan turvaan jatkossakin kuukuppiini. Mutta onhan se jännä kokeilla, ja kerrankin on joku syy odottaa menkkoja!


Mitä muita erikoisen kuuloisia menkkajuttuja olet kuullut?



Hyppää arkihöpötyksiin mukaan instagramin puolella!

torstai 3. tammikuuta 2019

Lapset ja maito - maidon juonnin suositukset ovat jäänne historiasta


Lehmänmaito. Edelleen sitä tyrkytetään lapsille jokapäiväiseksi, elintärkeäksi juotavaksi. Päiväkodeissa ja kouluissa maito on se ruokajuoma, jota lasten pitäisi juoda. Jos lapsesi ei juo maitoa, saatat joutua kyselemään lupia asialle ympäri maita ja mantuja. Jossain tapauksessa jopa hakemaan lääkärintodistuksen, tai käymään keskustelemassa ravitsemuksesta jonkun ravitsemusalan työntekijän kanssa, jonka työnkuva pohjautuu yleisiin suosituksiin.


Kalsiumin saanti


Näitä asioita pähkäilin aamutuimaan, valmistaessani mantelimaitoa yön yli liotetuista manteleista. Emme ole vegaaneja, vaan tavallisia sekasyöjiä, jotka eivät juo maitoa. Rasvatonta maitoa emme missään tapauksessa pidä terveellisenä nesteenä. Kalsiumia saa myös monen monista ruoka-aineista, eikä maidottomalla ruokavaliollakaan kalsiumin saannista ole ongelmaa nykyään, jos yhtään perehtyy asiaan.

Emme siis korvaa kalsiumin saantia myöskään kasvimaidoilla (kaupan kasvimaitoihin  lisätään kalsium samalla lailla kuin lehmänmaitoonkin).

Se, että muut ihmiset juovat maitoa, ei haittaa minua millään tapaa. Saahan sitä juoda, etenkin jos tykkää mausta. Vaan sen terveelliseksi väittäminen, tapeellisuus kalsiumin saantiin, se on se erikoinen osuus asiasta. Se, että jokaisessa koulussa ja päiväkodissa ei riitä oma ilmoitus "lapsemme ei juo maitoa ruokajuomaksi" on vieläkin omituisempi yksityiskohta.


Koulumaitotuet & mainonta


 Tällä hetkellä lähes kaikissa kouluissa ja päiväkodeissa käytössä on rasvaton maito, koska maidosta saatavat tuet koskevat vain rasvatonta maitoa ja rasvatonta piimää. Omakustanteisesti koulut ja päiväkodit saavat toki tarjota rasvaisempiakin maitotuotteita, mutta se on kustannuskysymys.

Kouluille ja päiväkodeille maksetaan myös muiden, maksimissaan 1% rasvaa sisältävien maitotuotteiden käytöstä. Maksun ehtona on se, että maitotuotteiden mainokset ovat pysyvästi esillä. Eli homma toimii kuten mainostusasiat yleensäkin, sillä hyvin erikoisella poikkeuksella, että maito on lobattu elintärkeäksi tuotteeksi. Suositusten valossa jos asiaa katselee, niin sehän on jopa melkein jaloa, että näiden tuotteiden käytöstä saadaan sitten koulumaitotukea muutamaa hassua julistetta vastaan.

Vaan jos et  ole samaa mieltä näiden maitotuositusten kanssa, koko homma haiskahtaa aika pahasti.

Suositukset, absoluuttinen totuusko?


Eivätkö suositukset sitten pohjaudu faktatietoon? Faktana pidettyyn tietoon, toki. On olemassa hyviä suosituksia, ja sitten niiitä, jotka ovat tuulahduksia menneisyydestä ja terveisiä vahvasta meijeriteollisuudesta. Meillä Suomessa rasvattoman maidon mielletään olevan the juttu luuston kasvulle ja vahvuudelle, koska niin on vuosikymmeniä opetettu ja ohjattu meitä ajattelemaan.

Kyllä, joskus suositus voi olla vain yksi näkemys asiasta, olematta koko totuus. 


Kaikissa maissahan ei käytetä lehmänmaitoa samalla tavalla kuin meillä Suomessa, eikä silti esimerkiksi osteoporoosi esiinny sen enempää muuallakaan. Päinvastoin, me suomalaiset maidonlitkijäthän olemme huippulukemissa osteoporoositilastoissa.

"Lähteitä, lähteitä, kerro nyt niitä lähteitä, kun tällaista puppua kirjoittelet!", saatat ajatella. Asiasta löytyy paljon tietoa, osa suomeksi, osa englanniksi. Tämä oli vain pintapuolinen pohdinta, joka syntyi tosiaan mantelimaitoa tehdessä. Kannattaa tutustua asiaan, saatat yllättyä!

Olisikin mielenkiintoista tietää, oletko törmännyt keskusteluihin maidosta ja sen tärkeydestä? Mitä ajattelet asiasta? 



Hypäähän mukaan myös facebookissa ja instagramissa

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

2019 - Haaveita ja pieniä askelia



Uusi vuosi, ihan sama minä edelleen! Tänäkään vuonna aikomus ei ole heittäytyä vallan toisenlaiseksi tyypiksi,  tai muokata itsestä jotain täysin muuta. Haaveita ja aikomuksia silti on, joita olisi tarkoitus toteuttaa tänä vuonna. En siis edelleenkään lupaile mitään, mutta otan askelia eteenpäin.


Musta on ihanaa, että aikaa voi ajatella myös vuoden pätkissä. Motivoida itseään haaveitaan tai mieltymyksiään kohti. Tilastoida vuoden mittaan tapahtuneita asioita, muistella elämän kulkua.

Tiedostan myös, että aika on melkoisen rajallista. Olisi aivan huippua perehtyä moneen uuteen asiaan, uppoutua niiden vietäviksi. Lisäksi olisi kuitenkin se arkisen ihana lapsiperhemylläkkä elettävänä, joten nähtäväksi jää, mihin kaikkeen sen kanssa taipuu.


2019, nämä olisivat ihania:


Enemmän aikaa liikunnalle. En tavoittele mitään överiä, mutta arkeen olisi mukava saada vähän enemmän sellaista mukavaa itsensä liikuttelua. Nyt talven aikana toivon pääseväni hiihtämään monen monta kertaa. Myös ihan vaan kotijumpat ja kävelylenkit ovat hyvin tervetulleita asioita. Solakampi keskivartalo on toki plussaa. 

Ruokalista. Mun on jo niin, niiiiiiin pitkään pitänyt suunnitella näitä ruoka-asioita etukäteen, jotta arki olisi oikeasti sujuvampaa. Joo, mun paras suoritus on tainnut tähän mennessä olla kerran yhdeksi viikoksi lista. No, siitä on helppo ainakin pistää paremmaksi!

Muutto. Tästä olen haaveillut useampana vuonna, ja jatkanpa edelleen! Pakkohan sen on joskus tapahtua :D 

Omien yrtti-asioiden kerääminen. Olisi ihan huisia tänä vuonna kerätä itse omat nokkoset, apilat, vadelmanlehdet ja muut. Tähän asiaan aion perehtyä lisää tänä vuonna.



Raskaus. Mulla alkaa jo vähän kerrassaan olla sellainen olo taas, että lähitulevaisuudessa voisi haaveilla raskaudesta. Vauvaahan meidän perheessä ei enää ole, vaan taapero. Sitähän ei vielä tiedä, että kuinka helppoa tai vaikeaa se raskaaksi tuleminen sitten on, se jääköön nähtäväksi.

Vähemmän roikkumista somessa. Nään somessa paljon positiivista, mutta kännykkä tulee kaivettua vähän turhan usein esiin. Tavoitteena ei ole sen kummempaa somepaastoilua, vaan pienempi lukumäärä somehetkiä päivän aikana.

Seikkailla ja retkeillä. Viime vuonna me retkeiltiin aikaisempaa enemmän oman perheen ja välillä ystävienkin kanssa. Ja lisäksi käytiin lasten kanssa myös pitemmällä roadtripillä. Jotain jännää voisi kehitellä täksikin vuodeksi! 

Ruoka. Keväällä tiputin lähinnä ruokavalion avulla kiloja, joita raskaudesta oli jäänyt roikkumaan mukana. Silloin olin enimmäkseen sokerittomalla (valkoinen sokeri) ja viljattomalla ruokavaliolla, ja se kyllä tuntui hyvänä olona koko kehossa. Ainakin nyt alkuvuodesta aion taas syventyä ruoka-asioihin entistä paremmin, sillä etenkin loppuvuoden ruokailut eivät kyllä ole saaneet voimaan hyvin. Vegaanihaasteisiin tai muihin en aio ottaa osaa.


                       
Ja bonuksena. Tavoite voisi olla ottaa itsestäkin niitä kuvia, eikä vain lapsista!

Lisäksi odotan tietenkin kaikenlaista lasten kanssa harrastamista, monen uuden asian oppimista, oman ymmärryksen kasvamista, tulevaa pyöräilykesää, pääsiäistä, synnytysjuttuja, kuopuksen puhumaan oppimista, hetkiä ystävien ja sukulaisten kanssa ja vaikka mitä muuta. 

Uskon, että tästä tulee hieno vuosi! Mistä sinä haaveilet tänä vuonna?


Tule mukaan myös facebookissa ja instagramissa