sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Taaperon äiti - Napanuora alkaa kasvaa pituutta



Vauvavuosi sujui tälläkin kertaa aika lailla kiinni vauvassa. Ja ihan omasta toiveestani. Vauvavuoden aikana minulla ei ollut tarvetta tai halua viettää pitempää aikaa erossa vauvastani. Pienet hetket riittivät. Nyt kun meillä on jo taapero, alkaa napanuora välillämme jo venyä hiukan. 


Meitä vanhempia on kaksi. En kummankaan lapsen kohdalla mitenkään ominut kuitenkaan vauvaa itselleni, vaan kotona ollessaan mies on ihan samalla lailla lastemme kanssa, kuin minäkin. Käyttää vessassa, ruokkii, leikkii, sylittelee, on. On tärkeä. Saatoin hilpaista kävelylle tai kauppaan välillä yksinkin, mutta en sen pidemmiksi ajoiksi. Perheessämme on ollut ihan luonnollista, että vauva on kulkenut äidin, minun, mukana lähes joka paikkaan. Ihan jo imetyksenkin takia, ja muutenkin. Eikä se ole minua vaivannut, sillä vauvavuosi on niin lyhyt aika, eikä sitä saa elettyä uudestaan.

Isän vuoro 


Nyt kun vauvaa ei enää ole, vaan 1v3kk ikäinen taapero, tuntuu oma henkinen napanuora jo hitusen venyneen minun ja yksivuotiaan välillä. Taapero ei tarvitse äitiä enää aivan niin paljon. Päiväreissuille hän voi lähteä isänkin kanssa. Aika kiva juttu kaikkia ajatellen!

Taaperoa toki imetän vielä, mutta hän pärjää kyllä ilmankin. Yökylässä hän ei ole vielä ollut minusta erossa, isän kanssa tokin sekin voisi onnistua. Kiire ei kuitenkaan ole, kun ei ole mitään pakottavaa tarvetta hänen yökyläilylleen.


Itsestä huolehtiminen


Toki vauvavuoden aikanakin on tärkeää pitää itsestään huolta. Onneksi niitä omia hetkiä sai otettua itselleen aina sieltä täältä, ja sitä omaa minuutta ylläpidettyä muutenkin, kuin olemalla vauvasta erossa. 

Nyt kun puhutaan jo taaperosta, on itselläkin ollut ajatus, että pidemmät omat hetket olisivat kivoja. Ja tätä itsestäni kumpuavaa toivetta olen halunnut kuunnella, oman hyvinvointini vuoksi. En siksi, että olisin ylikuormittunut ja väsynyt vauvavuoden jäljiltä, sillä niin ei ole. Vaan koska itsensä kuunteleminen on ylipäätänsä tärkeää.


Oman ajan ei tarvitse olla superihmeellistä


 Usein se oma hetki minulla on ollut lenkillä käynti tai muu vastaava. Entäs jos omaa aikaa on kokonainen päivä? Vietin juuri oman päivän, ja sitä ennen kovasti pähkäilin, mitä tällaisena harvinaisena päivänä sitten haluaisin tehdä.

Kovin eksoottisiin asioihin en päätynyt, sillä valitsin viettää oman päiväni kotona. Suunnitelmissa oli leffaa, herkkuja ja itsensä hemmottelua.  Todellisuudessa edellä mainittujen lisäksi myös järjestelin kaappeja urakalla. Ja se oli ihanaa! Sain rauhassa raivata tavaroita, ilman, että pikkuapulaiset apuroivat kaikkea.


Ah, se oli hyvä päivä se. Oman ajan ei tosiaankaan tarvitse olla niin erikoista, kunhan sitä vaan välillä on. 


6 kommenttia:

  1. Samaa mieltä! Vauva kulkee yleensä mukana, mutta nautin myös vapaahetkistä . Teatteriin haluaisin päästä, mutta en vielä voisi kuvitella vaikkapa eroa yön yli. Huh! Onneksi lyhyet hetket riittävät ja on kiva palata.

    VastaaPoista
  2. Etkö kaipaa rauhassa oloa (päivää, yötä) miehen kanssa ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kuitenkin aina iltaisin useampi tunti yhteistä aikaa kaksin, ja välillä treffejä, niin en oo vielä ainakaan kaivannut pitempää aikaa. Senkin aika varmasti tulee, kun nuoremmalle tulee koko ajan ikää lisää :)

      Poista