perjantai 29. maaliskuuta 2019

Visit Etelä-Karjala: Kivoimmat retkipaikat lasten kanssa

Kevään tuoksu ilmassa on tehnyt sen, että retkeily houkuttaa taas entistä enemmän. Ollaan talvellakin käyty useammalla laavuretkellä lasten kanssa, mutta kyllä vaan kevät ja kesä on mielestäni sitä ihaninta retkeilyaikaa. Lapsemme ovat vielä aika pieniä, joten retkikohteiksemme valikoituu kohteita ja reittejä, joissa patikointia on sopivassa suhteessa. Kantoreppu on vakiovaruste, mutta osaan paikoista pääsee myös rattailla tai talvella pulkalla.


Tämänhetkiset suosikkiretkipaikat lasten kanssa:


Hämmäauteensuo, Lappeenranta


Meidän vakio retkeilypaikka, keidassuon vuoksi ehkä melkein se kivoin. Tämä on siitä hyvä, että toimii kesät talvet. Ihanat pitkospuut, joita pitkin  tarpoa laavua kohti. Myös ylläoleva kuva on Hämmäauteensuolta. Kesällä suomaisema on upea. Talvella pienet tarpoja saa roudattua pulkalla kätevimmin. Laavulle on noin 1km matkaa. Ulkohuussi löytyy ja puitakin on aina ollut.

Hämmäauteensuon parkkipaikalle mahtuu noin kuusi autoa, mutta vähän kauemmaksikin saa laitettua. Menneenä talvena täällä käydessämme ei parkkipaikkaa oltu aurattu ollenkaan, ja jätimmekin auton toisella puolella tietä olevan tienpätkän alkuun.

Hämmäauteensuo, Lappeenranta

Karhusaari, Lappeenranta


Karhusaari on etenkin talvella aika suosittu kohde, koska sinne pääsee satamasta kävellen jäätä pitkin. Reitti onnistuu kulkea myös rattaiden kanssa. Talvella satamasta löytyy myös napakelkka ja mäenlaskupaikka, joten tähän reissuun saa yhdistettyä monta kivaa asiaa.

 Valoisan aikaan täällä vieraillessa ei olla kertaakaan oltu ainoita retkeilijöitä, mutta onneksi laavu on iso. Karhusaari on tosiaan saari, kesällä satamasta voi vuokrata veneen jolla pääsee saareen hurauttamaan. Ulkohuussi löytyy täältäkin, ja nuotiopuita.

Karhusaari, Lappeenranta


Mikonsaari /Kotaniemen laavu. Mikonsaarentie, Lappeenranta


Kahden kilometrin lenkki, noin kilsa laavulle. Rannan nuotiopaikka vielä lähempänä, jos ei laavua kaipaa. Täältä löytyy myös lähde. Kesällä parhaimmillaan, syksyllä kaunista, mutta talvellakin pääsee tallattuja polkuja pitkin. Tietojen mukaan ulkohuussi löytyy, täytynee seuraavalla kerralla katsoa että missä se on. Laavu on pieni ja söpö, kallioisella rannalla. Kaunista.

Parkkiin mahtuu useita autoja, ja polttopuita löytyy täältäkin.



Mikonsaari, Lappeenranta

Mikonsaaren laavu


Rovastinoja, Kammarlahdentie, Savitaipale


Ikiaikaisen näköiseksi rakennettu turvemaja. Rovastinojalla on ollut esihistoriallinen asuinpaikka, kuulemma. Talvella ei autolla pääse kovin lähelle, mutta kesällä auton saa halutessaan ihan viereenkin. Maasto on myös sellaista, että rattaiden kanssa meno onnistuu kesällä. Eväitä voi paistella ulkona tai sisällä majassa. Sijaitsee lahdenpoukamaassa. Niin nättiä!

Rovastinoja, Savitaipale

Rovastinoja, Savitaipale


Päihäniemi, Päihäniementie 439, Taipalsaari


Rantaa kilsan verran, näköalapaikkoja, puuportaita, useita nuotiopaikkoja ja -katoksia. Tämä on meillä vain kesäkohteena, sillä tämä ei ole ehkä samalla lailla talvikohde. Ollaan oltu täällä useamman kerran telttailemassakin lasten kanssa. Autolla pääsee ihan viereen. Ulkohuussit, joista toinen myös inva.

Päihäniemen rannalla





Vierailulistalla ensi kesälle meillä on lähiseuduilla ainakin:


Siikalahti, Parikkala
Lammassaari, Imatra. Tässä kiva postaus aiheesta.
Kärnäkoski, Partakoskentie 845, Savitaipale
Himanmäki, Tujulantie 50, Lappeenranta
Kummakivi, Ruokolahti


Mitkä on sun suosikkiretkipaikat ympäri Suomea? Suosittele!

 Löytyikö näistä meidän perheen Etelä-Karjalan lemppareista tuttuja paikkoja? 



Arkeen ja retkifiiliksiin pääset parhaiten mukaan Instagramin puolella @iloelolaura

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä retkikohteita! Me yleensä retkeillään missä sattuu olemaan lauantairastit, kun lähdetään miehen mukana "suunnistamaan". Varsinaisia suosikkeja ei siis ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä :) Suunnistuskin on varmasti mukava harrastus :) Lasten kanssa on mukava seikkailla.

      Poista
  2. Kummakivi on kyllä kumma, ja kiva! Siitä voi sitten jatkaa matkaa Puumalaan, siellä on aika huimaa katsella maisemia korkean sillan päältä (sinne pääsee hissillä sillan juurelta) ja siellä sillan juurella on myös kiva leikkipuisto ja kahluuallas, ja vessatkin löytyy. Ja ruokapaikkoja sekä ruokakauppa, joten vaikka oma picnic on helppo tehdä. :)

    Näistä siun vinkkaamista ollaan käyty Hämmäauteensuolla ja Karhusaaressa. Innolla odotan, että päästään nyt keväällä ja kesällä tutustumaan uusiin laavuihin, reitteihin ja luontopaikkoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oonko Puumalassa koskaan käynytkään :p Kuulostaa varteenotettavalta retkipaikalta! Miekin niin ootan uusia paikkoja, seikkailluja :)

      Poista