maanantai 30. syyskuuta 2019

Ei niitä apupyöriä näköjään tarvittu! Potkupyörästä polkupyörään



Ennen muuttoa löysin kirpparilta lapselle polkupyörän. Pinkkiä oli toivottu, ja sellainen osui kohdalle 18 euron hintaan. Kesä kuitenkin meni, eikä kovin montaa kertaa kokeiltu koko hommaa. Mutta näköjään lyhytkin harjoittelu riittää oppimiseen, ilman apupyöriä.


Ajattelin ensin, että varmaan vasta ensi kesänä tuo pyörällä ajaminen olisi ajankohtaista. Lapsi kun on ollut alusta asti liikunnallisesti arka, vaikkakin löytänyt liikkumisen iloa koko ajan lisää, ja hyötyy kovasti tsemppaamisesta.

Potkupyöräilty on, siitä 2,5 vuoden iästä nyt nelivuotiaaksi. Miinus lumiset ajanjaksot. Kaksivuotiaanakin hommaa kokeiltiin, mutta se ei lähtenyt vielä silloin sujumaan oikein mihinkään suuntaan. Nyt viime keväästä lähtien lapsi on jaksanut potkutella jo pitkiäkin matkoja, mikä on ollut huippua.


Ei apupyöriä polkupyörään


Potkupyöräilijöille ei tarvitse laittaa apurenkaita, kun siirtyvät polkupyörään.  Näin olin kuullut ja lukenut,  monestakin eri lähteestä. Ainakin siis, jos aika siihen on kypsä. Potkupyöräily kun kehittää tasapainoa, niin oppivat suorilta ajamaan ilman apupyöriä.

Lapsi oli aluksi innoissaan polkupyörästä, mutta se laantui aika nopeasti, kun heti ei osannutkaan. Joillakin potkupyöräilijöillähän käy kuulemma niinkin, että istuvat vain pyörän selkään, ja heti onnistuu, ilman harjoittelua.

Ei siihen oppimiseen kuitenkaan kauaa mennyt. Seuraavaan kokeiluun mentiin tsempin kautta, ja pystyssä pysyminen ja se polkeminen alkoivat hahmottumaan. Olin kyllä ajatellut,  ettei taida olla vielä ajankohtaista, ja että se taito löytyisi sitten vasta keväällä, helposti.

Kolmas kokeilu olikin sitten jo menestys, ja neljännellä kerralla lähdettiin jo kauemmas kotoa pyörän kanssa. Hitaasti ja hyvin useilla pysähdyksillä, mutta kuitenkin.


Näköjään niitä apurenkaita ei oikeastikaan tarvita. Vau.







torstai 26. syyskuuta 2019

Älä käytä itsestäsi nimitystä "paska mutsi" tai "huono äiti" edes vitsillä

Äitiydessä on paljon tilanteita ja valintoja, jotka jakavat mielipiteitä. Vaikka kuinka ajattelisit noudattavasi täydellisen äitiyden näkymätöntä oppikirjaa, aina jollakin on jotain sanottavaa äitiydestäsi. Harvemmin kenenkään isyyttä arvostellaan. Usein riittää, että isä vain on läsnä perheen elämässä, niin isejä ihaillaan. Ja vau, niin pitääkin olla! 


Niin saisi olla myös meidän äitienkin kohdalla. Jokaisen valinnan ei tarvitse olla plus- tai miinusmerkkinen arvo, joka lisätään meidän äitihattuumme. Ja yleensähän valintojen takana ovat myös ne isät yhdessä äitien kanssa.

Olen varmaankin tätä nykyä jonkin sortin äiteilyn puolestapuhuja. Äitiydessä on hurjan paljon hyvää, upeaa ja ihmeellistä. Vaikka en alleviivaakaan sitä, että välillä on myös riittämättämyyttä ja hetkiä kun tuntuu oman pään hajoavan, niin nekin ovat ihan hyviä puheenaiheita.

Ihan jo siksikin, että kaikki ymmärtäisivät, etteivät äidit ole sillä lailla superihmisiä, ettei heiltä löytyisi myös niitä negatiiviisia ajatuksia. Kun myös niistä ei niin ihanista asioista puhutaan, toimii se vertaistuellisesti. Huomaa, ettei ole ainoa äiti, jolla on äitiyteen liittyviä tunteita molemmista ääripäistä. Itse koitan kuitenkin enemmän keskittyä niihin hyviin asioihin, koska olen kokenut sen rakentavaksi itselleni. Ja koska niitä on hurjan paljon enemmän.

Vaikka äidit eivät ole mitään superihmisiä, ovat kaikki äidit kuitenkin superäitejä. Ihan huippuja ja ihmeellisiä.


Perheen valinnat eivät tee äidistä huonoa äitiä


Äitiyden valinnat, koski se sitten lapsen nukkumispaikkaa tai lapsen oleilua kotona tai jossain varhaiskasvatuspaikassa, ovat vain valintoja. Ei taida olla sellaista, tavalliseen arkeen liittyvää valintaa, joka tekisi äidistä huonon äidin. Myöskään oman ajan kaipaaminen ei ole sellaista.

Et myöskään ole paska mutsi, vaikka olisit toisinaan sortunut antamaan periksi lapsen vaatimuksille,  vaikkapa vastoin omia kasvatuksellisia näkemyksiäsi. Tai ne hetket, kun olet ärjynyt lapselle, kun pinna on kiristynyt aivan liian tiukalle. Sekään ei tee sinusta huonoa äitiä. En sano, että ne olisivat ihannoitavia hetkiä, sanon vaan, ettei kukaan muutu huonoksi äidiksi satunnaisten hetkien perusteella. Eikä niistä kannata kantaa pahaa mieltä mukanaan.

Toki omaa käytöstä on hyvä miettiä, ja sitä, miten voisi tiukassa tilanteessa tehdä toisin. Mutta fakta on se, että kukaan ei aina onnistu. Hyvään on tietenkin tärkeä pyrkiä, mutta tärkeää on myös antaa anteeksi itselleen omat mokailut.



Älä vitsaile paskoista mutseista


Paska mutsi ja huono äiti -vitsit eivät nappaa yhtään. Useinhan nämä vitsailut pohjautuvat jonkin sortin vertailuun, tyyliin "mä nyt vein lapsen hoitoon että pääsin lenkille. Paska mutsi -fiilis, kun haluan viettää aikaa yksin enkä olla lapseni kanssa joka hetki", tai vastaavaa. Silloinhan ikään kuin lausutaan ajatus, että jos lasta ei olisi vienyt hoitoon, ei olisi paska mutsi, vaan jotain muuta. Ja ikään kuin ne muut äidit, muiden valintojen kera, olisivat sitten niitä hyviä äitejä. (Toki tärkeää on puhua näistäkin tunteista, sen vaan voi tehdä niin monella eri tapaa.)

Se myös tavallaan ehkä luo ajatuksen vääränlaisiasta ja oikeanlaisista äideistä. Tai ainakin ylläpitää vanhaa ajatusmallia siitä. Sen lieveilmiönä tulee myös kuvitelma siitä, että jotkut äidit (muka) ainakin kuvittelisivat olevansa niitä täydellisiä. Veikkaanpa, ettei kovin montaa äitiä löydy, jotka pitävät itseään oikeasti täydellisinä äiteinä. Tämä on vain joku ikiaikainen läppä, jolla viitataan usein joihinkin 50-luvun kotirouviin, unohtaen, että kyllä silloinkin äideillä oli kaikenlaisia tunteita. Silloin ne vain olivat kulissien takana. 

Vaikka näillä huono äiti -jutuilla tavallaan ihan viattomasti vitsaillaan itsestä ja omien valintojen epävarmuudesta, taikka omasta morkkiksesta, se ei luo kovin hyvää ilmapiiriä. Kerätään myötämielisyyttä samoja valintoja tehneiltä, mutta samalla luodaan negatiivista sävyä juurikin myös heille, joihin ajatuksissaan tämä "huono äiti" vertaa itseään, pohjaa se vertailu sitten oikeaan ihmiseen tai kuviteltuun äitihahmoon.

Mielestäni erilaisten valintojen positiivinen esiin tuominen on hyvä tapa antaa ajateltavaa kaikille. Paska mutsi -kortin esiin vetäminen ei ole se rakentavin tyyli, vaikka kokisitkin, että joku olisi arvostellut. 



Sillä on merkitystä, miten puhumme itsestämme äiteinä, ja miten puhumme niistä muista äideistä, joilla on erilaiset valinnat kuin itsellä.


Vaikka sinä olisit valinnut antaa lapsellesi purkkiruokaa, älä myöskään arvostele niitä äitejä, jotka eivät niin ole valinneet tehdä. He tuskin ovat tehneet valintaansa kiusallaan tai sinua arvostellen. 

On totta, että somen vauvapalstoilla paljon keskustelua asioista käydäänkin. Se, että joku perustelee omaa valintaansa omasta näkökulmastaan, ei tarvitse olla arvostelu muille. (Olettaen, että kaikilla osapuolilla on käytöstavat ja rakentava sävy.)

Toki löytyy myös niitä arvostelevia ihmisiä, jotka kertovat arvostelunsa myös mielellään, ja usein ei kovin kauniisti. Sitä kutsutaan huonoksi käytökseksi. En kuitenkaan ole provosoitumisen kannalla silloinkaan. Jokainen on edelleen vastuussa omista sanoistaan, omien sormiensa somen maailmaan näppäilemästä viestistä, vaikka toinen olisikin sanonut rumasti. 


Ollaan hyviä äitejä, vaikka kaikilla on erilaisia valintoja, erilaisia perheitä ja omat ajatukset. 



Lue myös







Ollaan myös Instagramissa, tuuhan sinne mukaan tästä!

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Ferritiinit nousussa ilman apteekin rautaa. Mikä kaikki vaikuttaa?


Viikko alkoi verikokeilla. Kesällä arveluni matalasta ferritiinistä saivat varmistuksen, joten arvojen seuraaminen taitaa olla ihan paikallaan. Harmi, ettei lukemaa otettu jo keskenmenon jälkeen. Toisaalta tiedän kyllä ilman mittaustakin, että se on käynyt melkoisen matalalla, sillä se vaikutti jo mielialaan ja kaikkeen jaksamiseen. Silti, mielenkiintoista olisi ollut tietää sekin lukema.


Virallisesti minulle suositeltiin apteekin vahvaa rautaa, vähintään kahden kuukauden kuurin ajan. Itse en koe apteekin rautoja itselleni parhaiten imeytyviksi tai muutoin toimivimmiksi vaihtoehdoiksi, vaikka toki ne vahvoja ovatkin. Myös ihan pelottavan paljon kuulee tarinoita, että ferritiini nousee hetkeksi, mutta romahtaa taas, jopa vielä alemmas kuin aiemmin. Ajattelen, ettei minulla terveydellisesti ole varaa sellaiseen. Minä tulin tällaiseen päätökseen, kukin kuitenkin tehköön omat päätöksensä omaan tilanteeseensa sopivalla tavalla.

Minulla kuitenkin on varastorauta lähtenyt nousuun. Ai että, miten iloinen olen tästä asiasta ollut! Edes yksi asia alkaa sujumaan. Aika alkutekijöissä ollaan vielä, onhan tämä vasta ensimmäinen seurantakerta. Kävin tälläkin kertaa Puhti.fi kautta, sillä sitä kautta ferritiinin mittaus maksaa vain parikymppiä (maksoin itse).

En tiedä, miten nämä asiat julkisella puolella menisivät, sillä minulla ei ole ollut niin paljon energiaa, että olisin lähtenyt vääntämään kättä ja pitkittämään asiaa.  Ehkä jonkun verran vieläkin paha maku suussa sen suhteen, miten olematonta oli keskenmenon jälkihoito täällä. Kirjaimellisesti olematonta.

Edellisellä mittauksella ferritiinini oli 18, nyt jo kolmisenkymmentä. Tällä lukemalla oma vointi on aivan erilainen kuin kesällä. Kroppahan toimii jo näköjään melko hyvin, eikä mielikään laahaa alhaalla enää. Odotan todella sitä, että ferritiini on taas korkealla, tai normaalilla tasolla, sillä eihän kolmekymmentä vielä mikään hyvä arvo ole. Hienoa etenemistä kuitenkin.

Voivatko ferritiinit nousta ilman apteekin rautaa? 


Ihan ilman mitään tekemistä varastorauta ei ole nousuun lähtenyt. Minulla on käytössä muutamia valmisteita ja lisäravinteita, joita yhdistellen olen ferritiiniä nostellut. On mielenkiintoista miettiä, mikä kaikki vaikuttaa. En tietenkään voi taata, että juuri nämä kaikilla toimisivat. Kerron vain omaa kokemustani.

Tällä hetkellä minulla on käytössä Floravital (nestemäinen, kropalle hellä rautavalmiste), Spirulina-jauhe, nokkosuute ja nokkosjauhe. Lisäksi syön vahvaa B6-vitamiinia, sillä sen pitäisi vaikuttaa asiaan. On mahdollista, että ferritiinit eivät nouse silloin, jos B6-vitamiinista on puutetta.

Jos olet raskaana, esimerkiksi tämä tutkimus kertoo siitä, kuinka raskaana olevilla naisilla saatiin rauta nousuun antamalla lisäksi B6-vitamiinia.



Katsotaan, jatkuuko ferritiinin nousu tällä kokoonpanolla, vai täytyykö etsiä lisää keinoja. Loppuvuodesta ajattelin mittauttaa varastoraudan seuraavan kerran.



Tule mukaan seuraamaan myös Instagramissa, sinne pääset täältä!

tiistai 17. syyskuuta 2019

Viimeisimmät kaksi vuotta ovat olleet elämäni parhaat - Neljä vuotta äitinä



Kaksi edellistä vuotta ovat olleet elämäni parhaita vuosia. Ihan heittämällä. Miksi? Siihen liittyy hyvin vahvasti äitiys, äitinä vietettyjen vuosien määrä sekä tietynlainen voimaantuminen.



Sisältövaroitus: Saattaa sisältää siirappisen stereotyyppistä vanhemmuuden parhaissa puolissa piehtarointia.



Rakas esikoiseni täytti tänään neljä vuotta. Ensimmäinen puolitoistavuotta äitiydestä oli uuden opettelua. Vaikka se oli ihanaa aikaa, niin olihan se samalla myös sinällään rankkaa, koska uudet asiat vievät aina voimia. Onnellista, mutta rankkaa.

Kun kuopus syntyi pari vuotta sitten, siinäkin oli taas pieni vaihe uuden oppimista siitä, miten kaksilapsisena perheenä toimitaan. Se opetteluvaihe ei kuitenkaan pitkään kestänyt, sillä aika pian sitä oppi sen, kuinka kauan kahden lapsen lähdöt kestävät, mitä kaikkea kassiin pitää pakata ja muita tärkeitä selviytymistaitoja. Kun selviytymistaidot on hallussa, voi keskittyä olennaiseen. Muu olikin jo aika lailla tuttua.



Koen, että tässä viimeisen parin vuoden aikana on tapahtunut kova voimaantuminen omassa äitiydessäni. Asiat sujuvat, on paljon ihania hetkiä ja äitiys enimmäkseen tosi antoisaa. Lapset tuovat paljon iloa ja sisältöä elämään, vaikka ei elämä tyhjää ja merkityksetöntä ollut ennen lapsiakaan.




Mukavat päivät, retket, reissut, lasten hassut juttelut ja uudet taidot, toimiva arki ja varmaan kymmenen muuta seikkaa lisäävät sitä voimaantumisen kokemusta. Nämä muutamat hassut vuodet äitinä ovat tuoneet varmuutta, iloa ja uusia tunteita. Toki myös toivottomia hetkiä, pinnan kiristymistä ja pettymistä itseensä. Paljon kasvamista vanhempana, tai ylipäätään ihmisenä.

Se kasvu, aah että tykkään siitä. Siitä, että vaikka olen ihan sama ihminen kuin ennen lapsia, niin en kuitenkaan ihan kaikella tapaa ole enää sama. Ehkäpä jalostuneempi versio itsestäni? Toki kukaan ei koskaan tule täydellisyyttä tavoittamaan, mutta saahan siitä iloita, kun onnistuu ja kehittyy jossakin! Hyvänlainen äiti-ylpeys, joka liittyy vaan omaan itseen, ei minkäänlaiseen kilpailuun muiden kanssa.

Hermostumisasiat lasten kanssa ovat yksi konkreettinen esimerkki omasta polusta. Pinna palaa edelleen, mutta nykyään pääsen jo vähän nopeammin asiasta yli. Ja toisinaan siedän myös toilailuja pitempään, ennen kuin alan puhua ikävällä äänensävyllä (tai karjua). Tyyni olotila on helpompi saavuttaa.

Jos pitäisi mainita yksittäinen voimaantumisen hetki, se on kyllä ehdottomasti kuopuksen syntymä. Sen jälkeen oli olo, että pystyn kyllä aivan mihin vaan, bring it on! Arkisempia voimaantumisen hetkiä löytyy useampia. Ne ovat esimerkiksi niitä hetkiä, kun koko aamupäivä on mennyt mukavasti, ja sitten on vielä saanut lapset päiväunille ja luvassa on oma hetki hyvillä mielin.




Kurjaa ei ole ollut ennen äitiyttäkään. Erilaista vain. Kiitollinen siitä kaikesta, mitä on saanut oppia ja kokea. Ja olen aika varma, että seuraavat kaksi vuotta on vielä edellisiäkin paremmat!


sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Vuosikymmenien miesvalta on pian ohi, niinkö?



Ensi kesänä uusi tieliikennelaki tulee voimaan, tuoden mukanaan muutoksia joidenkin liikennemerkkien ulkonäköön. Tällainen muutos kohtaa muun muuassa suojateiden liikennemerkkejä, kun nykyinen hahmo korvautuu pyöreäpäisemmällä "sukupuolettomalla" kuvituksella. Yle uutisoi asiasta eilen täällä.


Suomi seuraa tässä asiassa Tanskan ja Norjan jalanjälkiä. EU ei määritä merkkejä muuttamaan, vaan liikennemerkkien muuttamiseen intressit tulevat muualta.

Tämä muutos on nyt jo kohdannut jonkun verran kritiikkiä. Kuulemma Vaasan kokoisessa kaupungissa näiden suojatiemerkkien uusimisen kustannukset liikkuvat sadoissa tuhansissa.

Ymmärrän tuon kritiikin aivan täysin. Yhden kaupungin kustannukset ovat noin suuret, saati sitten koko Suomen. Olisin tämmöisen muutoksen puolella ehkä siinä vaiheessa, kun ne kaikki muut, isoja rahoja ja päätöksiä vaativat seikat maassamme olisi saatu jo korjattua.

Kaksi syytä


Muitakin liikennemerkkimuutoksia on tulossa, mutta näille suojatiemerkkien muutoksille on kaksi syytä. Kansainvälinen yhtenäistäminen ja "ajassa pysyminen", vanhanaikaisuus.

Yhteinäisiä muiden maiden merkkien kanssa? Onko sillä oikeasti merkitystä, jos kuitenkin merkeistä tulee ymmärretyksi? Jokaisessa maassa on erilaisia tapoja, sääntöjä, ja niitä liikennemerkkejäkin. Haittaako se? Ketä se haittaa?

Ajassa pysyminen. Puhutaanko siis sukupuolineutraaliudesta? Loukkaako se naisia, muun sukupuolisia tai muita, että liikennemerkissä kävelee ulkoisesti mieheltä näyttävä hahmo? Vai tuoko se kenties miehille paineita, kun kävelijä näyttää niin reippaalta, ja siltä, että urheiltu kyllä on? Onko vanhanaikaista, että koko maatamme hallitsevat nuo kävelevät, hyväkuntoisilta näyttävät suojateitä ylittävät miehet? Vai hallitsevatko ne? Itse en edes ajattele, että hahmot kuvaavat miehiä, olen vain ajatellut niiden olevan liikennemerkkiukkeleita. Ilmeisesti kuitenkin tämä on niitä rakenteita, joiden nähdään olevan haitallisia. 

Ymmärtäisin asian, jos se menisi tällä mallilla: suunnitellaan uusi liikennemerkki, koska vanhat alkavat olla huonokuntoisia. Sitä mukaa kun vanhat merkit sitä kaipaavat, ne korvataan uusilla merkeillä, joissa on huomioitu myös se pyöreäpäisyys, tämän päivän arvoissa ja ajatuksissa pysyminen. Nyt kuitenkaan ei ole merkkien huonokuntoisuudesta kyse. Siksi suurien summien sijoittaminen tähän hankkeeseen herättää tunteita. 


Miesvaltaiset rakenteet


On totta, että miehisyyden historia näkyy vähän joka puolella. Ammattinimikkeissä, ehkäisyvälineissä (miksi vain naiset pumpataan hormoneilla jne), "miesten alojen" palkoissa ja no, vähän joka puolella. 

Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että naisiin liittyviä asioita olisi hyvä tarkastella monessa suhteessa. Ihan vaikka se kuukautissuojiin liittyvä verottomuus olisi hyvä askel asiassa. Tai synnytysten hoito, jälkihoito ja keskenmenoihin ja muihin liittyvät seikat. Se vasta tasa-arvoa olisikin, kun nähtäisiin asioiden tärkeys ja ajettaisiin koko hyvinvointivaltiomme etua näin. Tältä istumalta ei tule mieleen edes kolmasosaa epäkohdista, mutta kyllä niitä on, valitettavasti.

Ja monet näistä ovat periaatteen asioita, eivät niinkään suuriin budjetteihin ja summiin liittyviä. Vaan sellaisia, joihin tarvitsisi perehtyä ja ottaa selvää. Tehdä päätöksiä sen pohjalta. Kiinnostusta vaan ei taida olla näihin naisten asioihin, sillä muut seikat näyttävät vievän sen kaiken keskittymisen. Monet naisille arkipäiväiset asiat polkeutuvat jalkoihin, jäävät ilman ääntä.



Ääriratkaisuja?


Tuntuu, että tasapäistämisessä tehdään välillä vähän ääriratkaisuja. Tehdäänkö päätökset jossain pienessä porukassa, jossa ajatukset tuntuvat tosi hyvältä, kun piirin väki ajattelee samansuuntaisesti, ja kokee sen olevan kaikille paras? Että ne toiset eivät vain ymmärrä, eivät ole tarpeeksi älykkäitä olemaan samaa mieltä? Ymmärtämättömiä, rasistisia, sovinistijuntteja? Parempi tehdä päätökset sellaisten puolesta?

Vaikkapa tyttö- ja poikasanojen poistamisyritys varhaiskasvatus- ja koulukäytöstä, isäkiintiön kiinnittämisyritys vanhempainvapaisiin (kyllä, tiedän, että jos isä ja äiti käyttävät omat osuutensa ja sitten lisäksi se yksi vapaavalintainen, on vanhempainvapaa silti ihan hyvän pituinen. En kuitenkaan silti kannata kiintiöittämistä, tässäkään asiassa.) ja nyt nämä suojatiemerkit ovat asioita, joita tiedän muidenkin kuin itseni ajattelevan aina välillä. Sitä, mihin suuntaan me ollaan menossa. Onko tämä varmasti hyvä suunta?  

Sinälläänhän nämä pyöreäpäiset hahmot eivät ole keneltäkään pois. Ihan kivat ukkelit. Mutta se niihin käytetty raha, se on jostain muusta asiasta pois. 



Herättääkö nykypäätökset ajatuksia, vai oletko samoilla linjoilla vaikkapa suojatiemerkkien kanssa?


Kuva Pixabay

torstai 12. syyskuuta 2019

Pssst, haluaisitko mukaan Ti-Ti Nallen "Raketilla kuuhun!" -konserttiin?

Kaupallinen yhteistyö Ti-Ti Tuotanto Oy



Moni varmaan tietääkin, että meidän lapset ovat Ti-Ti Nallen perheen kovia faneja. Minä aktiivisesti haluan ylläpitääkin tätä fanitusta. Kesän aikana ollaan oltu Ti-Ti Nallen Kodissakin useampaan kertaan, kun päästiin nalleperheen somelähettiläiksi.

Lokakuussa alkaa Ti-Ti Nallen konserttikiertue "Raketilla kuuhun!"
Paikkakuntia 20, joista yhdelle mekin osallistutaan. Käy kurkkaamassa aikataulu Ti-Ti Nallen nettisivuilta

Jos haluat mukaan, käy osallistumassa arvontaan Instagramin puolella, @iloelolaura -linkin takaa. Voittajalle lähtee neljän kappaleen lippupaketti.

18.9.2019 asti ehdit osallistumaan arvontaan! 

tiistai 10. syyskuuta 2019

Kuihtumattomia kukkia. Muistoksi vauvasta jota ei tullut sekä elämän jatkumisesta



Sain tänään postia, jota olin odottanut. Kuihtumattomia kukkia. Toisin kerrottuna: tilasinpa korvikset, jotka tänään iltapäivällä kolisivat alas postiluukusta. Näillä kukilla on tarina kerrottavanaan.



Toukokuun keskenmeno oli raju ja aika mullistava asia elämässäni, olinhan jo kuitenkin niinkin pitkällä raskaudessani. Ajatuksissa elämää jo pitkälle eteenpäin mietittynä, koko tuo yhteinen tulevaisuus menetettynä yhdessä illassa.

Kun pääsin sairaalasta kotiin, hain ensimmäisenä itselleni kimpun lohtukukkia. Tuomaan kauneutta sinne, mistä sitä ei muuten oikein löytynyt. Lohduksi.

Kun olimme lähdössä vauvaa hautaamaan, ystäväni toi minulle kukkia haudalle istutettavaksi, omalta pihaltaan. Ele, jota arvostan edelleen suuresti.

Kesällä kävimme anoppilassa. Jokaiselle lapsellemme hän on kerännyt raskauden ajalta lahjarahaa, jokaiselta päivältä, joina hän on tiennyt vauvan olemassaolosta. Kesällä hän antoi keskenmenneen raskauden lahjarahan minulle, tästä viimeisimmästä vauvasta. Lapsesta, jota me ei saatukaan pitää ja jolle ei koskaan säästötiliä avattaisi. Osta jotakin muistoksi itsellesi, hän sanoi.

Ajattelin heti, että haluan kukkia. En kukkakukkia, vaan jotain muuta. Olin jo aiemmin pohtinut tiettyjä korvakoruja, jotka Instagramissa olivat eteeni osuneet. Oli uusi kuva, jossa teksti kuihtumattomien kukkien talteen keräämisestä. Se osui minuun, ne halusin kerätä talteen. Ja toki tietenkin korvikset olivat mielestäni ihanat.



Kuukauden odotus, koska juuri ne korvakorut haluamassani värissä eivät olleet sillä hetkellä saatavilla. Pieni hetki elämästä.

Tänään ne saapuivat. Kukat, jotka eivät kuihdu, niin kuin ei myöskään muisto vauvasta, jota sain vain hetken pitää kädelläni. Kuihtumattomuudessaan ne symboloivat minulle myös elämää. Elämää, joka jatkuu.



Korvikset on Kukkakiska :n käsialaa.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Yhden taaperon vessahistoria: vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen ja kuiviin öihin


Meillä on tykätty harrastaa lasten vessattamista alusta asti. Se on ollut niin osa sitä juttua pienen lapsen kanssa, että ei olla koettu sitä rasitteeksi tai voimia vieväksi. Olen edelleen sitä mieltä, että kuivaksi opettelusta ei kannata ottaa stressiä, mutta vessajutut voi halutessaan aloittaa myös jo heti syntymästä, kuten me tehtiin.



Kaksi lasta, kaksi aika samanlaista polkua. Eroa taitaa olla vain se, että esikoinen oli mahavaivainen vauva ja taapero, ja hänen pissavälinsä oli lyhyempi kuin oireettomalla siskollaan. Allergiat ja herkkyydet kun tuppaavat vaikuttamaan ihmiseen kokonaisvaltaisesti, myös tähän asiaan.

Taukoja vessahommista on ollut vain vauvavuoden alkupäissä, kun vauva on välillä lakkoillut. Sekään ei ole vakavaa, vaan välillä voi kuulestalla, joko jatkettaisiin taas. Sen kummempia takapakkeja asiaan ei ole tullut kummallakaan. Alta löydät nuoremman lapsen vessahistorian, hän kun on nyt taaperona melkoinen konkari ollut näissä hommissa jo pitkän aikaa.


Pienestä se lähti - vessahätäviestintä


Kahden päivän ikäisenä saatiin vauvan ekat pönttökakat ja -pissat. Melkein syntymästä aloitettiin. Oli taas niin huikea tunne, kuinka vastasyntynyt oppii suhu-merkkiäänen ja tekee tarpeensa. Kestovaippoja pidettiin vauvalla kyllä koko ajan, vaipatta hän oli lähinnä vain välillä ilmakylpyillessä alkuun.

Kun vauva oli kahden viikon ikäinen, mietin vauvojen pidätyskykyä. Sen kun näki taas käytännössä, että pienikin vauva osaa pidättää pieniä aikoja.

Puolen vuoden ikään päästessä vauvalla oli ollut jo monia erilaisia vaiheita, vessajutuissakin. Reissujen jälkeen hän selvästi vain keräsi voimia, ennen kuin pääsi taas rytmistään kiinni. Minulle hän lakkoili vessakäynneillä muutaman kuukauden ajan, ollessaan 2-4 kuukauden ikäinen, mutta isin kanssa teki aina. Se tosin oli tuttua jo esikoisen ajalta, että äiti ei kelpaakaan kaikkeen.

Neljän, viiden kuukauden ikään mennessä hän oli saanut jo rytmistä hienosti kiinni, ja vessakäynnit noudattivat melko selkeää kaavaa. Oli siis helppoa ennustaa, koska vauvalla suunnilleen oli hätä, ja hänet vessaan viedä. Hän ilahtui vessaan pääsemisestä, ja välillä oli päiviä, ettei yhtään vaippaa kastunut, yleensä kuitenkin yksi.



Viittä vaille taapero -vessarutiinit ja päiväkuiva kotona


Kun vauva oli 11 kuukauden ikäinen, kerroin hänen olevan päiväkuiva kotona. Olimme lopettaneet hänellä tuolloin vaippojen käytön kotona hereillä ollessa, ja usein muskariin tai kauppareissullekaan ei tarvinnut vaippaa, vessarytmeistä ja menojen aikatauluista riippuen. Kerroin myös vauvan vessarytmistä, joka oli noin 7-9 vessareissua päivässä.

Puolitoistavuotiaan vessarytmistä kirjoitin täällä. Vessakäynnit olivat vähentyneet muutamalla kerralla tuosta vajaan vuoden ikäisestä, ja vaippoja käytettiin enää automatkoilla ja unilla. Silloinkin vaippa oli yleensä kuiva. Lapsen pidätyskyvyn kehitystä oli mielenkiintoista seurata, sillä se kasvoi koko ajan lapsen kasvun mukana.


Vajaa kaksivuotias - ei enää yövaippaa & omatoimisuus


Nyt taapero on vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen. Kesän aikainen edistysaskel on se, että univaipat on voitu jättää pois niin yöunilta kuin päikkäreiltäkin. Ensin jäi yövaippa, sitten päiväunivaippa heti perään.

Hän osaa useimmiten kertoa vessahädästään ja mennä potalle, mutta iso osa vessareissuista tapahtuu myös meidän kehotuksesta. Lähtopissit, unille meno -pissit ja muut. Lapsi mielellään pyyhkii itse pissan ja pesee kätensä. Ite, kuten hän sen ilmoittaa. Hän on ylpeä taidoistaan, ja me tietenkin hänestä.

Vaikka hän on kovin omatoiminen, on vastuu hänen vessakäynneistään tietenkin edelleen meillä vanhemmilla, onhan hän kovin pieni tyttö vielä. Vessarytmi on aika samanlainen kuin puolitoistavuotiaanakin, sellainen 6-7 vessakäyntiä päivässä on aika perus.



Kiitollinen


Aika harvakseltaan on tullut pissakakkavahinkoja, ne ovat yksittäisiä isin ja äidin unohduksia siellä täällä, ehkä muutaman kerran kuukaudessa. Mekään emme ole millään tapaa täydellisiä, tässäkään asiassa.

Meillä on koko kesän kulkenut matkapotta mukana minne mennäänkin. Tosin puskapissejäkin on tullut harrastettua ihan kiitettävästi.

Hyvin kiitollinen mieli on kuitenkin, kun molemmat lapsista ovat päässeet vaipoista jo reilusti ennen kahden vuoden ikää. Ja ei, tämä ei ole mikään kilpailu, mutta helpottaahan se meidän vanhempien työsarkaa, kun lapsi oppii kuivaksi. Se on hyvä motiivi tähän, muun palkitsevuuden lisäksi.

Ennen toisen lapsen syntymää kuulin monesti, että vessahätäviestintä on "vain esikoisten juttu". Olin vähän varautunut siihen, että se ei onnistuisi, kun lapsia on useampi. Nyt ajatus tuntuu hassulta, miksi ei onnistuisi? Toki on hyvin erilaisia perhetilanteita, eikä aina voi voimavarat riittää kaikkeen, mutta meillä ei onneksi ollut mitään syytä miksi ei olisi onnistunut.

"Kunnia" kaikesta kuuluu kestovaipoille, vessahätäviestinnälle, lapselle, vessarutiineille, matkapotille, isosiskolle ja muille. Me vanhemmat ollaan vain oltu statisteja, menossa mukana. Opittu paljon. 



Aika mukava on ollut tämäkin vessataival, kun se on aloitettu jo pikkuisena. Suosittelen kyllä, tämä on hyvin palkitsevaa itsellekin. 



Lisää aiheesta:






Arjen älynväläykset löytyy Instagramin puolelta @iloelolaura, tule mukaan!

torstai 5. syyskuuta 2019

Äiti, miksi tuolla aikuisella ei ole kypärää?

"Äiti, o-ou, tolla aikuisella ei ole kypärää! Tuhmeliini! Miksi se ei oo laittanut kypärää?" Vastaavanlaisia ajatuksia on voinut kuulla viimeisen vuoden aikana perheessämme hyvin usein, etenkin kesällä päivittäin. Tämä puheenaihe, aikuisten pyöräilykypärän käyttämättömyys on varmasti melko yleinen pikkulapsiperheissä? Ja kyllä se välillä mietityttää itseänikin, että miksi?


Miksi aikuiset ei käytä pyöräillessä kypärää?


Mitäpä siihen sitten vastaamaan. Lapselle sanon yleensä, että voi ei, tosi kurjaa kun aikuinen ei ole laittanut kypärää. Tuohon tuhmeliini-heittoon sanon, etteivät ne aikuiset ole tuhmia, vaan että aikuiset saavat itse päättää, käyttävätkö he kypärää vai ei. Lapsien kypärän käytöstä päättävät puolestaan aikuiset.  Jotkut aikuiset kaiketi ajattelevat, ettei heille satu mitään, etteivät he tarvitse siksi kypärää mihinkään. Ovathan he aikusia ja osaavat pyöräillä?

Ja toki asiaa ei voi siihen jättää. Lapselle täytyy kertoa myös, että aikuisillekin voi sattua jotain, sillä niinhän se on. Koskaan ei voi tietää, tuleeko pyörään vika, ajaako auto päälle, jääkö toisen polkupyörän alle tai hyppääkö jalankulkija eteen. Tai ihan vaan sekin, että itse mokaisi. Vai ajattelevatko aikuiset oikeasti olevansa niin kaikkivoipia, ettei kypärälle ole tarvetta? 

Onneksi sentään lapsilla näkee yleensä aina kypärän päässä. 


Mulla itselläni oli ongelmia kypärän kanssa teini-iässä. Kypärä oli mielestäni ruma, iso ja pilasi otsatukan. Siinä tuli hiki ja lättätukka. Se oli väärän värinen, ja liian sporttisen näköinen. Olin aika tyypillinen teini, ja silloin kun tuttujen aikuisten silmä vältti, poljin kouluun kypärä pyörän ohjaustangosta roikkuen. Onneksi olen kuitenkin kasvanut (edes) tässä asiassa aikuiseksi, ja nykyään löytää myös muita kypäriä, kuin niitä sporttimalleja. Ne kun vaan eivät istu omaan päähäni.

Kypärän käyttöikä ei ole ikuinen


Kypärä on samalla lailla turvalaite, kuin vaikkapa lasten turvaistuimet. Turvaistuimille on valmistajasta riippuen annettu 3-7-vuoden elinikä, jonka jälkeen olisi hyvä hankkia uusi turvaistuin tai turvakaukalo. 

Koitin keväällä etsiä tietoa pyöräilykypärien käyttöiästä, tai niiden suosituksista lähinnä. En löytänyt mitään yhtä selvää, mutta aika monessa lähteessä mainittiin 5-10 vuotta. Kypärän käyttöikää lyhensi kolhut ja muut osumat. 

Oma kypäräni oli ottanut aika paljonkin osumaa, vaikka olikin näennäisesti ehjä. Pyysin ja sain äitienpäivälahjaksi uuden kypärän. Nutcase edelleen, koska se istuu päähän hyvin. Vanha kypäräni oli samaa merkkiä, siitä tykkäsin kovasti. 



Miettiikö sun lapset aikuisten kypärän käyttöä? Käytätkö itse kypärää silloin, kun lapsesi ei ole näkemässä?




Myös Minnalta löytyy hieno kypärä, ja Selina ihmetteli, että missä on vanhempien pyöräilykypärät. Niinpä. Mutta Jasminin mies puolestaan pyöräilee ilman kypärää, auts! (Tuhmeliini? :D ) 


tiistai 3. syyskuuta 2019

Mitä lahjaksi 4-vuotiaalle?

Tässä kuussa häämöttää esikoisen 4-vuotissyntymäpäivä. Arvata saattaa, että lapsi on sitä jo odottanut. Oman lapsen syntymäpäivät on niin iloisen haikeat aina. Ylpeys, ilo ja haikeus kulkevat kaikki rinta rinnan, kun miettii oman lapsen kasvua.


Lähiviikkoina päästään lapsen kanssa suunnittelemaan synttäreiden tarjottavia. Aika upeaa, kun lapsi on jo sen ikäinen, että haluaa itse olla mukana tekemässä päätöksiä. 



Kolme pientä porsasta -peli Leikkien / Sylvanian Families -puumaja Lelufantti / Helmet ja kuvakortit Iloinen Heppu / Peppi-mekko Martinex / Frozen-paperinuket Pinterest / Puinen meikkisetti Leikkikauppa / Ariel-legot Kärkkäinen / Puinen rakentelusarja Iloinen Heppu


Lahjapähkäilyä


Minusta on myös kiva pohtia, mitä sitä itse antaisi lapselle syntymäpäivälahjaksi. Olen miettinyt asiaa viikkokaupalla (en kuitenkaan stressaten), enkä ole ihan varmaksi päättänyt vieläkään. Paljon mahdollisuuksia, neljävuotias on jo niin kiinnostunut monenlaisista leikeistä ja tekemisistä.

Sitä äitinä tietenkin haluaisi antaa omalle lapselleen lahjan, josta lapsi huokailisi vielä pitkänkin ajan päästä, että "vau miten ihana". Lapsen lahjatoiveita on kysytty jo pitkän aikaa, mutta mitään selvää ei ole tullut. Olen myös kysynyt, haluaako hän lelukaupasta itse valita lahjan jonka syntymäpäivänään saa, vai meidän valitseman. Isin ja äidin valitsema on kuulemma parempi vaihtoehto.

Vaikka eri lahjavaihtoehtoja on hauska pyöritellä päässään, ei se silti ole helpoin tehtävä. Mistä olisi lapselle iloa vielä pitkänkin ajan päästä? Mikä innostaisi häntä aina vaan uusiin leikkeihin? Tässä siis vinkkejä muillekin pähkäilijöille, että mistä 4-vuotias voisi pitää. Saatanpa kaivaa nämä omat vinkkini esille myös jouluna, sillä syntymäpäiviä varten emme itse hanki kovin montaa pakettia.

Lahja neljävuotiaalle?


Ainakin teoriassa olen päätynyt kuvassa olevaan Sylvanian Families -sarjan puumajaan. Sitä kun löytyy käytettynäkin, ja jemmakaapista löytyy myös samaan sarjaan kirpparilta ostettu kenguruperhe. Kävimme lapsen kanssa yhtenä päivänä lelukaupassa ihailemassa leluvalikoimaa. Ihme kyllä, lapsi olisi halunnut vain ja ainoastaan kolmikerroksisen Sylvanian Families -kerrossängyn, eikä tavanomaista "mä haluun tän ja tän ja tän" -kertosäettä kuultu sinä päivänä. Voi olla siis, että se sänky päätyy samaan pakettiin.

Myös muut kuvasssa olevat asiat ovat sellaisia, joista tiedän lapsen tällä hetkellä innostuvan. Peppi-mekkoja hän on ihastellut kaupassa aina välillä, ja paperinukkeja olen ajatellut hänelle jostain etsiä ja laminoida. Prinsessoja, tietenkin, jos lapselta kysytään. Ja kysytäänhän häneltä tällaisissa asioissa.

Puinen meikkisetti on aika hauska ajatus. Neljävuotias on hyvin kiinnostunut meikkaamisesta, koruista ja muusta. Oikeita meikkejä hän ei tule saamaan vielä hyvin pitkään aikaan, tuskinpa edes niitä lasten versioita (tai etenkään niitä. Eivät ehkä ole laadukkaimpia).

Meillä on hyvin vähän vielä mitään pikkulegoja, mutta lapsi on niistä selvästi jo kiinnostunut. Selailtiin Lego-valikoimaa, ja etenkin prinsessalegot ilahduttivat lasta kovasti. Ovat kuulemma "tyttöjen leluja". Noita prinsessalegoja löytyykin 4+ -ikäisille.

Pelit ja muut rakentelut ovat myös meillä ahkerasti aktiviteetteina. Olen kirppareilta metsästänyt meille kasan Geomageja, joilla lapset ovat tykänneet rakennella. Myös tuollainen ruuveja ja muttereita sisältävä pakkaus voisi olla mielekästä näprättävää. Ja etenkin, kun paketissa näkyy myös vaaleanpunaisia osia. Lapsuus on lyhyt aika olla pieni ja elää sitä vaaleanpunaista unelmaa. Aika harvoin se jatkuu koko iän, joten nauttikoon nyt.

Kolme pientä porsasta -peli ja Helmet ja kuvakortit ovat molemmat päättelyä vaativia pelejä. Aivosolujen hierontaa. Neljävuotias on jo mukavaa peliseuraa, mutta paljon on iloa myös tällaisista peleistä ja pähkäilyistä, joita hän voi tehdä itsekseenkin.

"Äiti, nyt mä tiedän mitä haluan synttärilahjaksi! Haluan jotain, mitä sinä ja isi annatte mulle.", tuumi hän.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Eihän isot lapset nuku enää päiväunia!

"Äiti, eihän näin isot lapset nuku enää päiväunia", totesi esikoiseni eräänä päivänä menneellä viikolla. Miten niin ei, tiedustelin neljävuotiaalta. "Pienet vaan nukkuu", sain vastaukseksi. Kuka sinulle niin on sanonut? Hiljaisuus. Kulta, kyllä isotkin lapset välillä nukkuu päiväunia. Sitten kun olet viisivuotias, ei sun enää tarvitse nukkua. "Mutta äiti, mä tarvitsen päiväunia! Mä en halua olla viisi, jos en saa nukkua päiväunia!"


Tällainen keskustelu käytiin tuon vajaan nelivuotiaan kanssa. Ilmeisesti siis joku kerhossa oli maininnut, että noin isot lapset eivät enää nuku päiväsaikaan. Ja yksi kerhopäivistähän on iltapäivällä, joten ehkä oletus on, että kerhoikäiset lapset eivät enää nuku?

Tai ainakaan kotioloissa, päiväkodissahan toiset lapset kaipaavat unta vielä eskarissakin. Päiväkotiarki useimmiten poikkeaa kuormittavuudellaan kotiarjesta.  Viiden vuoden etappia heitin lapselle siksi, koska lähiaikoina hän on paljon pohdiskellut, mikä on sopiva ikä millekin asialle. Tokikaan en osaa ennustaa tilannetta vuoden päähän.

Neljävuotiaamme tosiaan nukkuu vielä päiväunia. Ei joka päivä, mutta useita kertoja viikossa. Saa nähdä nyt kun kerhoarki on alkanut, että lisääntyykö tarve päiväunille. Lapsella on nyt neljä kerhopäivää takana, ja niiden jälkeen hän on ollut aika poikki. Aamupäivän kerhon jälkeen unet tulevat tarpeeseen, iltapäivän kerhon perään ei tietenkään ole unia luvassa kuin vasta sitten yöunet.


Liian vanha nukkumaan päiväunia?


En tunne kovin montaa kotihoidossa olevaa neljävuotiasta, joka edelleen nukkuisi päiväunia. Toisaalta, en ylipäätänsä tunne kovin montaa kotona olevaa nelivuotiasta. Lapsemme nukkuu öisin 11-12 tuntia. Vau, leikki-ikäisen unentarvehan täyttyy jo siitä, miksi siis päikkärit? Lapsi kuitenkin selvästi vielä tarvitsee unia, ei joka päivä, mutta useimpina päivinä.

Sen huomaa siitä, että häntä uuvuttaa, pinna kiristyy helpommin, hän hermostuu nopeasti, saattaa harmistua ja itkeskellä tavallista herkemmin, kiukustuu nollasta sataan hetkessä ja niin edelleen. Väsähtämisen merkkejä. Joskus hän myös itse kertoo, että haluaa päikkäreille, väsyttää. Tällaisina päivinä hän myös nukahtaa nopeasti päiväunille.

Silloin kun hän ei vaikuta väsyneeltä, ei ole päikkäripäivä, etenkin jos edellisenä päivänä hän on nukkunut. Muutaman kerran olen lukenut häntä väärin, eikä uni olekaan tullut. Silloin hetki huilataan, ja sitten pääsee hiljaisiin leikkeihin. Mistään pakkomakuutuksesta ei ole kyse.



Päiväunien vaikutus yöuniin


Neljävuotias on ihan mestari nukkumaan päiväunia. Meillä kuopus herää päiväunilta omaan tahtiin, esikoinen kaipaa yleensä herättelyä. Kello kolme on meillä takaraja, sen jälkeen ei enää nukuta, vaan herätellään. Siksi, ettei yöunille käyminen viivästyisi. Ja jos kuopus heräilee aikaisemmin, herätän myös esikoisen samaan aikaan.

Niinä päivinä kun nelivuotias nukkuu päiväunet, hänen uniajakseen tulee suunnilleen tunti. Joskus vähän vähemmän, joskus enemmän. Laitan yleensä kuopuksen ensimmäisenä unta hakemaan, onhan hän pienempi, sitten vasta leikki-ikäisen. Tuplarattailla liikenteessä ollessamme käyvät käytännön syistä yhtä aikaa.

Päiväunipäivinä kahdeksaan mennessä lapset ovat sängyssä valmiina hakemaan yöunta. Silloin kun neljävuotias ei ole nukkunut päikkäreitä, molemmat lapset ovat sängyssä jo yleensä ennen puoli kahdeksaa. Nukkuvat siitä sitten seitsemään, puoli kahdeksaan tai kahdeksaan.

Leikki-ikäisen unentarve on noin 10-13 tuntia vuorokaudessa. Lapsi nukkuu yönsä hyvin, eikä meillä onneksi ole univaikeuksia ollut sen jälkeen, kun suolisto-ongelmat taaperoikäisenä saatiin kuriin. Hän herää aamulla virkeänä, paitsi silloin, jos pikkusisko on hänet äänillään herättänyt, eikä ole saanut herätä omaan tahtiin. No joo, minäkään en herää hymy huulilla, jos minut on karjuttu hereille.


Mitä tapahtuu silloin, kun on liian monta päivää ilman päiväunia?


Joskus reissussa, kyläillessä ja muina arjesta poikkeavina päivinä mennään menojen ja tekemisten mukaan, ja neljävuotiaalta jätetään suosiolla päiväunet väliin. Kannattaako? No se on vähän siinä ja siinä. Jännittävinä päivinä päiväunille voi olla vaikeampi asettua, eikä toisaalta toista aina raaskikaan laittaa. 

Ei se yksi päivä vielä mitään, mutta jos on useampi päivä, tai jos lisäksi vaikka yöunille asettuminenkin viivästyy (niinkuin usein reissussa, koska käyvät kierroksilla), kostautuu se yöllä. Silloin yöllä itkeskellään ja puhutaan unissaan. Ei siis kovin levollista ja syvää unta lapsella tai meillä aikuisillakaan.

Useamman päivän reissuilla koitan sumplia myös isommalle lapselle päiväunet, edes pienet sellaiset. Hän onkin nyt iän myötä oppinut nukahtamaan päikkäreille myös kainaloon. Silittelyä otsasta niin, että silmät on pakko laittaa kiinni, sekä rauhallinen, raskas hengitys itselle. Toimii! Tämä ei tosiaankaan toiminut hänelle taaperoikäisenä, mutta on aika ihanaa nyt.



Joskus nolottaa kertoa


En tiedä, miksi joskus ehkä melkein nolottaa kertoa, että kyllä, meidän neljävuotias nukkuu edelleen päiväunia. Ehkä pelkään jonkun ajattelevan sen perusteella minun olevan höösäävä vanhempi, joka pitää neljävuotiasta vauvana. Tai jotain vastaavaa. 

Tulee tarve selittää, että se ihan oikeasti tarvitsee unosiaan, vaikka teidän lapsi ei niitä tarvitsisikaan. Ja että kaikilla on kivempaa, jos lapsi saa tarpeeksi unta. Ja että yliväsynyt lapsi ei nuku aamulla pitempään, vaan päinvastoin herää entistä aikaisemmin, ja sitä en todellakaan halua, hui.


Hermoja hivelevä ratkaisu


Ja joillakin voi olla niinkin, että lapsi kyllä tarvitsisi vielä päiväunet, mutta nukuttaminen tai nukahtaminen on vaikeaa, ja päiväunet ovat siksi jääneet. En itsekään erityisemmin pidä nukuttamisesta. Meillä nukutaan päikkärit rattaissa, ilman nukuttamista. Sekin vaati aluksi totuttelua. Jotkut unikonsultit tosin ohjeistavat, että kaikki unet olisi hyvä nukkua sängyssä. Olen tästä hieman eri mieltä, sillä hyvät ja riittävän pitkät päiväunet voi kyllä nukkua rattaissakin, neljävuotiaanakin. 

Tämä on ollut toimiva ratkaisu meillä, sillä ajattelen, ettei lähes mikään revi hermoja niin hyvin, kuin riehuvan taaperon tai isomman lapsen nukuttaminen. Rattaissa kun on ne vyöt, ja ajan kanssa se on myös lapselle merkki rauhoittumisesta. 


Kaikki eivät päiväunia tuossa iässä enää tarvitse, mutta osa tarvitsee. Uni on tärkeää, se on edellytys kaikelle oppimiselle ja aivojen toimimiselle.



Miten teillä nukutaan? Minkä ikäisenä teillä on jätetty päikkärit pois?




Ollaan myös Instagramissa, tuuhan mukaan tästä!