Sain tänään postia, jota olin odottanut. Kuihtumattomia kukkia. Toisin kerrottuna: tilasinpa korvikset, jotka tänään iltapäivällä kolisivat alas postiluukusta. Näillä kukilla on tarina kerrottavanaan.
Toukokuun keskenmeno oli raju ja aika mullistava asia elämässäni, olinhan jo kuitenkin niinkin pitkällä raskaudessani. Ajatuksissa elämää jo pitkälle eteenpäin mietittynä, koko tuo yhteinen tulevaisuus menetettynä yhdessä illassa.
Kun pääsin sairaalasta kotiin, hain ensimmäisenä itselleni kimpun lohtukukkia. Tuomaan kauneutta sinne, mistä sitä ei muuten oikein löytynyt. Lohduksi.
Kun olimme lähdössä vauvaa hautaamaan, ystäväni toi minulle kukkia haudalle istutettavaksi, omalta pihaltaan. Ele, jota arvostan edelleen suuresti.
Kesällä kävimme anoppilassa. Jokaiselle lapsellemme hän on kerännyt raskauden ajalta lahjarahaa, jokaiselta päivältä, joina hän on tiennyt vauvan olemassaolosta. Kesällä hän antoi keskenmenneen raskauden lahjarahan minulle, tästä viimeisimmästä vauvasta. Lapsesta, jota me ei saatukaan pitää ja jolle ei koskaan säästötiliä avattaisi. Osta jotakin muistoksi itsellesi, hän sanoi.
Ajattelin heti, että haluan kukkia. En kukkakukkia, vaan jotain muuta. Olin jo aiemmin pohtinut tiettyjä korvakoruja, jotka Instagramissa olivat eteeni osuneet. Oli uusi kuva, jossa teksti kuihtumattomien kukkien talteen keräämisestä. Se osui minuun, ne halusin kerätä talteen. Ja toki tietenkin korvikset olivat mielestäni ihanat.
Kuukauden odotus, koska juuri ne korvakorut haluamassani värissä eivät olleet sillä hetkellä saatavilla. Pieni hetki elämästä.
Tänään ne saapuivat. Kukat, jotka eivät kuihdu, niin kuin ei myöskään muisto vauvasta, jota sain vain hetken pitää kädelläni. Kuihtumattomuudessaan ne symboloivat minulle myös elämää. Elämää, joka jatkuu.
Korvikset on Kukkakiska :n käsialaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti