tiistai 29. lokakuuta 2019

Odotetut arkipäivät, väärät ajatukset ja ne ilmaiset junamatkat

Edellisen tekstin jälkeen koko blogi tuntuu huutavan avukseen positiivisia sanoja ja vähän keveämpää kaikua. Arki-ilojen aika siis! Ajatuksissa on voimaa. Myös niissä, jotka tänne näppiksen kautta iskeytyvät. Kevään teksteistä löytyy edellinen arki-ilottelu, se on täällä


Tykkään arjesta täällä uudessakin kodissa, uudella paikkakunnalla. Usealle arkipäivälle löytyy mukavaa tekemistä, sellaista, josta ei halua jäädä paitsi. Se on huippua. Esimerkiksi keskiviikko on yksi lemppareimmista päivistä.

Viikonloppuna sain latautua, ja olla kotona ihan yksin. Harvinaista, todella harvinaista. Ja tosi ihanaa. Käynhän toki välillä ilman perhettäkin menoillani, mutta yksin kotona oleminen on vielä asia erikseen.

Käytin aikaani myös siivoamiseen ja järjestelyyn. Yksin ollessa se on tosi mielekästä, lasten kanssa ei niinkään. Kuuntelin vaihdellen äänikirjaa ja musiikkia, laulaa hoilotin ja levittelin tavaroitani niin, että koko ajan oli useampi operaatio meneillään. Eikä kukaan tullut näpistämään tavaroitani tai vähän avustamaan hommassa. Ah.



Oman ajan ilona toimi myös Kirjamessut, jossa kävin ihastelemassa kirjavalikoimaa. Juuri mitään en ostanut, mutta monen monta uutta kirjaa tuli iskettyä lukulistalle Goodreadsiin. Kuuntelin myös muutaman kirjailijan tarinoinnit.

Sunnuntaina kun perhe saapui kotiin, samalla ovenavauksella saapui myös pitkään etsinnässä ollut pöytä lastenhuoneeseen tori.fi:stä. Sitä etsittiin pitkään siksi, koska oli kriteereitä. Käytetty, tietyn näköinen ja sopivan pituinen, että molemmat lapset mahtuvat puuhailemaan pöydän päissä, ilman että yltävät ropeltamaan toistensa touhuja. Pöytähommille ja ah sille askartelulle, jota nuo tyypit niin rakastavat. Olen kyllä tosi tyytyväinen, että jaksettiin odottaa, eikä hankittu niitä pikkuisia lastenpöytiä, joita torit ja facebookin marketplacet ovat tulvillaan.

Ja myös tämä viikko tuo kaikkea kivaa tullessaan. Vaikka myös ne menkatkin kuuluvat tähän viikkoon oleellisena osana. Edelliseen tekstiin viitaten, kyllä ne menkat vaan on silti helpommat kuin se odotus. Tai ainakin nyt, kun hormoneilleni kuuluu jo parempaa, ja menkat ovat siksi kivuttomat.

Ja aion vähän fiksata myös omaa ajattelua. Vaikka parisuhteeseen liittyen olen osannut valita ajatuksia, en ole muistanut tehdä sitä raskaushaaveisiin liittyen, vaikkakin ajatus on tavallaan positiivinen, että kyllä me vauva saadaan.  Silti olen ajatellut paljon vaikkapa keskenmenoa ja "entä jos"-aiheita. Ei hyvä. Pari iltaa sitten luin kirjaa, joka inspiroi minua aiheeseen liittyen, ja aion työstää myös mieltäni tässäkin asiassa.





Yksi kiva tältä viikolta on  myös ilmaiset lähijunat rattaiden kanssa Tampereelle saakka. Pari viikkoa sitten käytiin viimeksi junareissussa Tampereella, ja tällä viikolla käväistään taas. Ihanan helppoa! Ja koska rahaa ei mene matkoihin, voi tällaisia reissuja tehdä useammin.


Toivon sulle ihanan iloista ja riemullista viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa viikkoa teille, ihanat!

    VastaaPoista
  2. Oo, aika mahtava tuollainen ilmainen lähijuna rattaiden kanssa! Ihan mahtavan pitkälle pääsee!

    Iloista viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kiva! Pääsee Tampereen lisäksi Lahteenkin, ja toki kaikille väliasemille myöskin. Varmaan aika paljon tullaan käyttämään jatkossakin tätä etua :)
      Kiitos, ja ihanaa alkavaa viikkoa sinnekin!

      Poista