torstai 28. marraskuuta 2019

Kulttuurieroja, vaikka välimatkaa vain 229km


Kesän alussa me muutettiin. Pakkaamista, heippojen sanomista, purkamista, uusiin elinkulmiin tutustumista. Sijainti 229 kilometriä etelämpänä aiemmasta. Tuntuu melkein, että olisi asunut maalla aiemmin, sen verran erilaista on elämänmeno pääkaupunkiseudulla.


Elämäni 14. muutto, yhdeksäs paikkakunta. Nykyään sen tietää jo, että ei se ennalta tunnu miltään. Aina jälkeenpäin se kirpaisee. Olen useimmiten ollut se lähtijä, en se joka jää. Ystävät vanhassa paikassa jatkavat elämäänsä. Omassa mielessä vanha elämä on usein. Vaikka ehkäpä hekin ajattelevat, että lähtijällä on uutta ja kivaa, ei se jouda vanhoja miettimään?

Vain se 229 kilometriä, mutta jotenkin silti ihan erilaista elämää. Uuden kodin ikkunoiden paras näkymä ja viihdyke on vieressä kulkeva junarata. Eksoottista. Junia kulkee kymmenen minuutin välein molempiin suuntiin. Kirjastoon ja ostarille kävelee kahdessa minuutissa. Helsingin keskustaan pääsee kahdessakymmenessä minuutissa sillä junalla, joka vilistää ikkunan vierestä.

Lähes joka paikkaan tulee liikuttua kännykän kartan kanssa, se kun näyttää myös julkisen liikenteen aikataulut. Ennen muistin bussien aikataulut ulkoa, nyt ei tarvitse, aina joku kulkee kohta. Suunnitelmia voi muuttaa lennosta, eikä kyytiä silti tarvitse kovin kauaa odotella.

Vantaa on kuulemma niiden asuinpaikka, joilla ei ollut varaa muuttaa Helsinkiin. Meille tämä oli kuitenkin "huh, onneksi ei tarvinnut muuttaa Helsinkiin". Tämäkin on jo aivan tarpeeksi pääkaupunkiseutua omaan makuun.

Syksy tuntuu pitkältä. Eikö talvi tule tähän paikkaan, jossa asumme? Vanhan paikkakunnan ihmiset postaavat lumisia kuvia, meillä sataa kylmää ja märkää joka päivä. Siirtyessä paikasta toiseen tulee cityulkoiltua sateenvarjon ja kumisaappaiden kanssa. Lapsikin tykkää prinsessasateenvarjosta paljon enemmän kuin kurahousuista. Ulkoilemalla ulkoillaan sitten, kun kukaan ei marise säästä. 

Milloin siihen tottuu, että ihmisiä on niin paljon? Ihmisjoukkoja, jotka juoksevat paikasta toiseen. Kiireistä väkeä, jotka eivät meinaa väistää mitään tai ketään. Viimeksi tällä viikolla eräs ihminen jäi lastenrattaiden alle, koska hyppäsi sinne ilman ennakkovaroitusta, kiireisesti juoksennellessaan.




Katukuvassa vilisee lukemattomia eri etnisyyksiä, ja toisinaan sitä itse tulee edustaneeksi vähemmistökieltä ja -ihonväriä vaikkapa junassa. Ei sillä, että se haittaisi, mutta se on vain hyvin erilaista, kuin mihin on tottunut.

Tähän mennessä pääkaupunkiseutuun on kyllä jo tottunut, mutta ei sopeutunut. Moni tuttu on kertonut, että heillä kesti useampi vuosi sopeutua pääkaupunkiseudulle. Oho. En ennalta olisi ajatellut niin olevan, mutta voin kyllä nyt uskoa sen. Tuntuu tutulta, mutta ei oikeastaan kotoisalta. Paitsi koti, seinien sisäpuolelta.

Aluksi lapsi jutteli usein sitä, kuinka muutto oli tyhmä ja typerä. Vanhassa kaikki oli paremmin kuulemma. Lapset kuitenkin sopeutuvat nopeammin kuin aikuiset, hyvässä ja pahassa. Silti lapsi kertoo, kuinka ikävöi vanhoja kavereita. Tärkeitä ihmisiä.

Kirppiselämäkin on täällä erilaista. Pääkaupunkiseudulla on laaja kirppistarjonta, sanotaan. Mutta missä ne hyvät kirppikset on? Tai isot sellaiset? Olen käynyt kurkkaamassa lähemmäs kaksikymmentä kirpparia, mutta vain muutama niistä on sellaisia, joihin viitsii palata toiste. Ja nekin pitkien matkojen päässä. Onneksi naapurissa on yksi pikkuinen ja mukava.

Eiköhän se talvi tännekin joskus ennätä, ja joulu nyt ainakin tulee!

torstai 21. marraskuuta 2019

Joululahjaostoksilla yhdessä lapsen kanssa - Operaatio Joulun lapsi 2019


Tänäkin vuonna me haluttiin osallistua Operaatio Joulun Lapsi -keräykseen, jossa kootaan lahja, joka lähtee meren taa Romanian ja Moldovan suunnille. Tämä perinne on tuntunut vuosi vuodelta itselle merkityksellisemmältä, kun oma lapsi kasvaa. Olen iloinen, että meillä on mahdollista auttaa myös muita, ja lapsi saa kasvaa siihen.


Nämä Operaatio Joulun Lapsi -lahjat koostuvat pienistä, mutta tärkeistä tarvikkeista. Meidän antamaamme lahjaan asiat on valittu lasten kanssa yhdessä. Selvästi huomaa jo, että isommalla lapsella alkaa olla jo ajatusta tämän suhteen. Ollaan keskusteltu, että ostetaan sellaisia asioita, joista lapsi tykkää, sellaisia, jotka ovat ihania. Tällä kertaa valintaprosessissa oli ihan kuultavissakin harkintaa, viime vuonna kun valittiin lähes se, mikä ensimmäisenä osui silmiin.

Valittiin lahjansaajaksi taas abaut meidän tytön ikäinen lapsi, neljävuotias tyttö. Sen mukaan mietitään lahjaan tulevien asioiden kokoa; pipon, hanskojen, villasukkien ja pitkähihaisen paidan. Muut lahjaan ostettavat asiat ovat piirustusvälineitä, saippua, hammasharja ja joku lelu. Muitakin kivoja tavaroita saa mukaan laittaa, kunhan mahtuvat mukaan, ovat uusia, eivätkä ole syötävää.



Näitä lahjoja sitä jotenkin miettii paljon. Sitä pientä lasta, joka lahjan saa. Laatikko täynnä arkisiakin asioita on jollekin ihan valtava aarre. Tosin, kyllä nuo omat lapsetkin laatikon aarteista innostuivat, yhdessähän ne on valittu sellaisiksi, joista pienen lapsen voisi ajatella tykkäävän. Kaikki noista tavaroista voisin omallekin lapselle kotiuttaa.

Lapsi muisti jo tällä kertaa, että lahja menee jollekin pienelle lapselle, joka ei varmaankaan saa muuta joululahjaa. Tänäkin vuonna lahjaan valikoitui mukaan leikkitimantti. Se oli viime vuonnakin eräälle lahjanantajalle tärkeä aarre, joten samanlainen haluttiin valita myös lahjaan.

Prismasta tai sittarista taitanee saada kaikki lahjaan tarvittavat asiat, jos haluaa harrastaa yhden pysähdyksen taktiikkaa. Me ostettiin osa Tigeristä, vaatteet, asusteet ja lelu Prismasta.



Eilen käytiin hakemassa laatikko, johon tavarat pakataan. Pakattiin tavarat siinä samalta seisomalta, niin saatiin jättää lahja jo valmiina odottamaan, kun lahjojen palautusviikko on käynnissä juuri. Täältä löydät lisätietoa Operaatio Joulun Lapsesta, ja pääset myös osallistumaan kätevästi netistä ostettavan pikapaketin kautta.

Tällä kertaa saatiin tällainen summa:


Lelu 7,95€
Paita 6,95€
Villasukat 2,95€
Hattu 7,95€
Hanskat 4,95€
Piirustusvälineet, hygieniatarvikkeet ja muut asiat 21€

Yhteensä 51,75€. Hämmästyttävän sama summa, kuin viime vuonna! Ostaessa en laskenut näitä, vaan vasta tätä kirjoittaessa.




Meidän viime vuoden 
lahjoja pääsee kurkkaamaan alta:


Osallistutaanko teillä yhdessä lapsen kanssa johonkin joululahjakeräykseen?


Seuraatko jo meitä Instagramissa? Pääset mukaan tästä!

maanantai 18. marraskuuta 2019

Äiti mennään taas sinne Ti-Ti Nallen Kotiin! -Terveisiä Nallekodin somelähettiläiltä

Kaupallinen yhteistyö Ti-Ti Nallen Koti Oy




Kaksivuotias nousee korokejakkaralle, nostaa hihan ylös ja ojentaa kätensä tomerana Ti-Ti Nallen Kodin lipunmyyntitiskiä kohti. Kun nallejen luona ollaan vierailtu useampi kerta, tietää pieninkin, miten homma toimii. Ranneke, jossa on nalleperheen kuvia, se on tärkeä. Neljävuotias puolestaan pohtii aina etukäteen, minkä värinen ranneke on luvassa.


Meidän kesää ja syksyä ovat värittäneet kuukausittaiset kyläilyt Nallejen kotipaikalle Lempäälän Ideaparkkiin. Meidän perhe on saanut toimia Ti-Ti Nallen Kodin somelähettiläinä. Instagramin puolella meidän reissuja onkin voinut seurailla tarkemmin.

Takit riisutaan ja mietitään, mitä lähdetään puuhaamaan. Hei, tuolla on Ti-Ri Vauva! Ja sinne ne lapset painelevat. Ollaan käyty jo niin useasti, että nalleperhe on lapsille ihanan tuttu. Leikkejä jatketaan siitä, mihin ollaan jääty. Nallet saavat haleja aina leikkien lomassa. Kuinkahan monta kymmentä annosta leikkiruokia taapero onkaan näiden vierailujen aikana kullekin nalleista tarjoillut? Veikkaisin, että aika monta.







Esikoisen lemppari on Tau Nalle, pienemmästä en oikein ota selvää, sillä se tuntuu vaihtelevan hetken ja mielialan mukaan. Kaikki nallet ovat ihania, ja heidän kanssa touhuillaan vuoron perään. Välillä käydään ajelemassa paloautoa, lasketaan liukumäkeä Hirsimetsässä tai leikitään nallelasten huoneissa. Kun kellon pitkä viisari heilahtaa ylös, on yhteisen tekemisen aika. Tasatunnein siis tapahtuu kaikkea hauskaa.

Ekalla touhuhetkellä omat lapseni tyytyivät vain katsomaan, kun muut tanssivat Tau Nallen kanssa tai vilistivät keppareiden kanssa Ti-Ti Nallen perässä. Muita seuraamalla omakin rohkeus löytyi, ja pienempikin on viilettänyt keppihevosen (tietysti sen pinkin) kanssa Puuhahuonetta ympäri.

Ehkä hellyyttävin hetkin on ollut, kun taapero kävelee Äitinallen kanssa käsi kädessä ympäri taloa. Se on jotenkin niin liikkistä, miten pienikin osaa olla niin tohkeissaan.

Ehdottomasti eniten ollaan nalletalosta saatu irti silloin, kun on ollut seuraa mukana. Kavereiden kanssahan kaikki on kivempaa, niin myös Nallejen Kodissa seikkailu. Näyttää kavereille kaikki omat lempparit, ja keksiä yhdessä uusia leikkejä. Meillä vanhemmillakin on ollut mukavimpaa silloin, tietenkin. Leikkitreffit Nallejen Kodissa, liputan sen puolesta!

Monilla käynneillä myös Isänallen nikkarointiverstas veti lapsia puoleensa, mistä yllätyin. Lasten kanssa ollaan paljon askarreltu, mutta varsinaiset nikkaroinnit on kyllä jääneet välistä, ja olin ehkä ajatellut jotenkin, että naulahommat on aika hurjia pienille. Mutta eipä ne nyt sen hurjempia olleetkaan, ollaanhan me vanhemmat siinä vieressä mukana. Nyt on sitten naula- ja sahaushommia harjoiteltu, aika kivaa kyllä, että tällaiseenkin on mahdollisuus Nallejen Kodissa!






Ekan kerran nallejen luona käytiin alkuvuodesta. Silloin kerroin, kuinka Nallejen kotona näkyy Riitan kädenjälki, onhan hän lastentarhanopettaja ja sen lisäksi myös opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikkileikkikoulunopettajaksi. Tykkään siitä, että Koti on ajatuksella suunniteltu.

Näiden kyläilyjen aikana ollaan varmaankin koluttu Ti-Ti Nallen Kodin joka nurkka, ja silti aina muodostuu vähän erilaiset leikit. Tylsiä hetkiä tai tekemisen puutetta ei kyllä Nallejen Kodissa ole ollut. Me tykätään kovasti!


Marraskuu on nyt Leikkikuu -rannekekampanja on juuri meneillään, ja Ti-Ti Nallen Kodin rannekkeet saa nyt kympillä 28.11. asti verkkokaupasta. Käyhän ostamassa liput ja käytä ne 6kk kuluessa :)


Ootteko käyneet jo vierailulla Ti-Ti Nallen Kodissa?




sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Matkasynnytyksestä saa hyvän tarinan kerrottavaksi? Huhhuh!


Viime viikolla Ylen Spotlight-ohjelmassa aiheena oli, kuinka kätilöt kärsivät synnytysten keskittämisen seurauksista. Keskittäminen, eli toisin sanoen pienempien synnytysyksiköiden sulkeminen herättää tunteita. Ohjelmassa esitettiin mielenkiintoisia ajatuksia matkasynnytyksiin liittyen. Matkasynnytysten suunta kun on kovasti lisääntymään päin, käsi kädessä synnytysyksiköiden sulkemisen kanssa.


Lausahduksem hyvästä tarinasta on lausunut Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen. Aika villejä ja kyseenalaisiakin sanoja, etenkin lausujan titteli huomoonottaen. Vai miltä kuulostaa: synnytä matkalla ja saat hauskan tarinan kerrottavaksi sukulaisille siitä, kuinka vauvalla oli kiire maailmaan?

Kyllähän se jälkeenpäin voi naurattaa. Synnyttää nyt vaikka talvipakkasessa bussipysäkillä. Ottaa supistuksia vastaan autossa, ja yrittää odottaa, että ambulanssi ehtisi paikalle ennen vauvaa. Veikkaan, että siinä hetkessä ei useimpia meistä naurata. 

Asioissa on aina monta puolta. Keskittämisen suurin syy on raha, vaikka turvallisuussyihin on vedottu sen puolesta, että keskittäminen takaisi lääkäreiden päivystysvalmiuden. Kääntöpuolena vaan saadaan myös matkasynnytykset, käynnistysten riskit ja ylikuormitetut kätilöt.

Kyseisen Spotlight-jakson voit katsoa täältä

Tässä alla Aktiivinen synnytys ry:n vastine aiheeseen:


"Aktiivinen synnytys ry:n vastine lääkintöneuvos Timo Keistisen Ylen Spotlight-ohjelmassa esittämiin näkemyksiin matkasynnytyksistä ja vuonna 2015 voimaan tulleen päivystysasetuksen vaikutuksesta niihin. (Julkaisuvapaa heti.)


Tämän viikon maanantaina 11.11. esitettiin Yle Fem -kanavalla Spotlight-ohjelmasarjan jakso, jossa käsiteltiin kätilöiden jaksamista yhä vähenevässä määrässä synnytysyksiköitä. Synnytyssairaaloiden rajun keskittämisen vanavedessä kätilöiden työtaakka, uupuminen ja matkasynnytykset yleistyvät.

Matkasynnytys on aina riski, jota ei voi ottaa liian kevyesti. Ohjelmassa haastateltu sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen toteaa matkasynnytyksistä seuraavaa: ”Siitä syntyy ehkä samalla hyvä tarina suvulle kerrottavaksi kuinka kiire vauvalla oli.” Mielestämme matkasynnytyksestä vitsailu tai sen turvattomuuden väheksyntä ei ole hyväksyttävää. Kenenkään ei tulisi joutua synnyttämään vaarallisessa, stressaavassa ympäristössä tien päällä. 


Pääkaupunkiseudun lyhyistä välimatkoista ja synnytysten kokonaismäärän laskusta huolimatta matkasynnytykset lisääntyvät myös Uudellamaalla, kun ruuhkaisista synnytyssairaaloista käsketään synnyttäjiä pysymään kotona viimeiseen asti. Pitkät välimatkat koko Suomessa taas lisäävät synnyttäjien pelkoja sairaalaan ehtimisestä, ja tilannetta yritetään korjata lisääntyneillä synnytysten käynnistyksillä. Käynnistetty synnytys sisältää monia riskejä luonnollisesti käynnistyneeseen synnytykseen verrattuna, ja se myös lisää riskiä synnytyspettymykseen ja -traumaan. Kätilöiden lisääntynyt työtaakka korostuu käynnistettyjen synnytysten kohdalla, kun synnyttäjä tarvitsisi mahdollisesti pitkään tukea käynnistysprosessissa. Huomattava osa keväällä 2019 alkaneessa Minä myös synnyttäjänä -kampanjassakin kokemuksensa jakaneiden synnyttäjien kaltainkohtelusta ja synnystysväkivallasta tapahtui käynnistetyissä synnytyksissä. Synnytystraumojen hoito on itsessään suuri kuluerä yhteiskunnalle.

Päivystysasetuksen turvallisuusnäkökulmaa on katsottu vain yhdestä suunnasta, lääkäreiden päivystysvalmiuksista ja siitä syntyvästä kustannuksesta. Synnytysten turvallisuudessa on kuitenkin huomioitava synnyttäjien kokonaisvaltainen turvallisuus. Kiireessä ja valtavan paineen alla toimiva kätilö ei ole asiakkaalleen turvaksi vaan jopa vaaraksi. Kätilöiden määrää ei ole lisätty samassa suhteessa kuin yksiköitä on lakkautettu. Kätilöitä on myös poistunut alalta muihin töihin. Näemme, että akuutein vastaus synnyttäjien ja kätilöiden hyvinvointiin olisi kätilöiden huomattava lisääminen olemassa oleviin yksiköihin, varsinkin sellaisiin, joissa synnytysten määrä on todella korkea.

Lisäksi ehdotamme, että päivystysasetus on synnytyssairaaloiden osalta arvioitava uudelleen. Tuhannen synnytyksen rajaa olisi erityisesti tarvetta tarkastella niin turvallisuuden kuin hyvän synnytyskokemuksenkin näkökulmasta. Olisi outoa ajatella, että asiakkaidensa kiittelemissä nyt jo lakkautetuissa pienemmän volyymin synnytysyksiköissä ei olisi osattu hoitaa kaikenlaisia synnytyksiä ja niiden variaatioita ammattimaisesti. Aktiivinen synnytys ry näkee, että ilman keinotekoista rajaa synnytysten määrästä synnytysyksiköt voisivat paremmin tarjota niitä palveluita, joita synnyttäjät tarvitsevat. Pienemmät yksiköt lisäävät lyhyellä aikavälillä kuluja verrattuna suuriin synnytyslaitoksiin, mutta synnyttäjiin ja perheisiin investoiminen on investoimista tulevaisuuteen.

Aktiivinen synnytys ry

Lisätietoja: puheenjohtaja@aktiivinensynnytys.fi"


Onko matkasynnytys hyvä tarina kerrottavaksi? Vai tilanne, johon ei haluaisi joutua?




Kuva Pixabay

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Ostan kirpparilta halpamuotia. Hyvillä mielin?



Kun olin teini-iässä, en ollut kuullutkaan käsitettä pikamuoti tai halpamuoti. Silloin ei puhuttu sellaisesta, tai ainakaan niin paljoa kuin nykyään. Vastahan takana oli yhdeksänkymmentäluvun lama, jonka johdosta ehkä se rahankäyttö oli sen jälkeen tarkempaa. 


Kohokohtia muinoin oli, jos lomalla pääsi johonkin kotimaan kaupunkiin, josta löytyi henkkamaukka. Oi autuutta, se kun oli niin eksoottista. Siihen aikaan luettiin hartaudella vaatekuvastoja, niin olihan se ihmeellistä päästä ihan oikeasti paikan päälle. Kunnes niihin pääsi niin usein, ettei se tuntunutkaan enää miltään. Edulliset ketjuliikkeet jalkautuivat pienempiinkin kaupunkeihin. Olin jo silloin kirppareiden ja uusien vaatteiden onnellinen sekakäyttäjä.

Nykyään uusia kauppakeskuksia avautuu kuin sieniä sateella. Jokaisen täytteeksi tulee lähes sama setti muotia, sisustusta, hyvinvointia, ruokaa ja viihdettä. Uusimpia elementtejä taitaa olla kourallinen pikamuotiliikkeitä Puolan maasta. Mekin käytiin katsastamassa Triplassa, että miltä ne näyttää.

Pikamuoti. Siitä on ryhdytty puhumaan enemmän. Siitä, että halvalla ostetaan keinokuiduista tehtyjä kamppeita, käytetään pari kertaa, ja laitetaan eteenpäin. Vaatteella on nopea kiertokulku. Kaupassa on uusia tuotteita joka viikko. Ja samalla tuetaan työntekijää (lasta??) riistävää yritystä. Pikamuoti ja halpamuoti ovat järkyttävä rasite myös maapallon varojen kannalta.

En väitä olevani mitenkään parempi, minäkin harvakseltaan saatan vaikkapa sieltä henkkamaukalta jotain ostaa, vaikka ei pitäisi. Pääsääntöisesti kuitenkin kannan vaatteeni kotiin käytettynä. Vaan entä se halpamuoti kirpparilta? Osa halpamuodista kun päätyy kirpputoreille aika nopeasti.



"Älä osta kirpparilta halpamuotia, sillä sen myyjä täyttää saamillaan rahoilla vain kaappinsa uudestaan halpamuodilla?"


Tätä ajatusta on näkynyt monessa paikassa. Onko halpamuodin ostaminen kirpparilta epäeettistä? Vaikka edellisellä omistajalla paita olisi päätynyt vain kaksi kertaa päälle, entä jos seuraava käyttää sitä viisi vuotta aktiivisesti? Eikä halpamuoti automaattisesti tarkoita huonolaatuistakaan, vaikka toki usein niin onkin.

Silti mä olen vähän eri mieltä tästä halpavaatetta kirpparilta -asiasta. Tai siis siitä, että olisi epäeettistä ostaa niitä kirpparilta. Miksi niin on? Itse en usko, että kirpparilta ostaminen tai ostamatta jättäminen saa kenessäkään aikaan sitä, että "hei, enpä enää harrastakaan pikamuotia, kun se kerta ei mene kirpparillakaan kaupaksi."

Yleensä muutos, missä tahansa asiassa lähtee ihmisestä itsestä. Todennäköisemmin ehkä tavaroitaan huonolla menestyksellä myynyt ihminen ajattelee, että kirpparit on syvältä sieltä jostain, ja ehkä jopa turhautuu ja heittää jäljelle jääneet tavarat sekajätteeseen. Eikä välttämättä halua hetkeen kirpparille ollenkaan. Ei mitenkään tavatonta. Sen sijaan ostokäyttäytymistä tämä tapahtumaketju tuskin vielä muuttaa. Siihen tarvitaan muitakin ajatuksia kuin se, että oma myyntijakso ei ollut menestys.

Ja mistä me muutenkaan tiedetään kenenkään motiiveja? Miksi jonkun kirpputoripöytä on täynnä halpojen ketjujen vaatteita? Ei vastaus kaikkeen ole hillitön shoppailuhimo, kerskakulutus ja jo ennestään pursuileva vaatekaappi. Toki välillä kuitenkin se on juuri se tilanne, mutta ei aina.

En ajattele kirpputoritavaroiden olevan osa riiston ketjua. En boikotoi kirpputorilla mitään merkkejä. Ajattelen, että se ostopäätös on tehty silloin, kun se tuote on sieltä kaupasta haettu. Jo ostetun tuotteen elämän jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin uuden hankkiminen.

Jos ostat kirpparilta tarpeeseen ja käyttöön tulevaa, vaate saa uuden elämän. Jos ostat kirpikseltä ostamisen riemusta ja muodin oikusta, voi vaatteen nopea kiertokulku jatkua vielä kirppariltakin eteenpäin.




Jos puhutaan lastenvaatteista ja niistä edullisista merkeistä kirpputoreilla, niin usein niiden uutena ostamiseen ei liity sen suurempia ajatuksia. Ne ovat  vaatteita, jotka ovat helposti saatavilla useilla paikkakunnilla. Ja tokikin edullisuus määrittää ostopäätöksen monella. Ei kaikilla ole rahaa laittaa suuria summia lastenvaatteisiin kiinni, vaikka rahan saisikin takaisin vaatetta eteenpäin myydessä. Jos alkupääoma kuitenkin puuttuu, niin ei se kauheasti auta. Suomessa on niin köyhyyttä, vähävaraisuutta kuin matalapalkkaisia alojakin.

Me ostetaan kirpparilta kaikenlaisia lastenvaatteita, jotka miellyttää meidän silmää. Ei se merkki vaan vaatteen kunto ja sopivuus tarkoituksiimme. Huonokuntoisia ei kotiuteta, se karsii jo jonkun verran. Kirpparilla näkee hyvin, mikä vaate on kestänyt elämää ja käyttöä siihen asti. Mitkä vaatteet eivät nukkaannu ja haalistu pesuissa, reikiinny, kutistu tai haperoidu. Toisinaan se voi olla jopa se henkkamaukka, niitäkin kirpparilöytöjä meiltä löytyy.

Kirppariostos on kuitenkin aina myös uusi elämä vaatteelle tai muulle tavaralle, joka on tullut jollekin tarpeettomaksi. Jatkossakin siis ostellaan kirpparilta kaikkea tarvittavaa. Ja ehkä haasteeksi itsellemme otamme sen, että vielä vähemmän tulisi kirppariltakaan kotiutettua sellaista, mitä ei tarvitse tai mikä ei kuitenkaan löydä tietään käyttöön saakka.


Mitä ajatuksia pikamuoti herättää? Kierrätkö halvimmat merkit kirpparilla kaukaa?



Nämä satunnaisotokset kuvituksina ovat valikoituneet tähän siksi, koska ne sisältävät kirppiksiltä kotiutettuja vaatteita. Kuvassa minulla oleva paita taitaa olla alunperin henkkamaukan. Ehkä? Se on yksi lempivaatteistani.

torstai 7. marraskuuta 2019

Lapseni pissasi housuun, jonka johdosta pääsin mukaan synnytykseen



Viime kuussa jännitti. Siskon perheeseen odotettiin vauvaa, ja tietyllä tapaa elin itsekin odotusta. Mun oli tarkoitus mennä mukaan synnytykseen doulaksi, sikäli mikäli ehtisin välimatkan takia paikalle ajoissa.



Kun on useampi nopea synnytys takana, on 175 kilometrin välimatka ollut mielessä kerran jos toisenkin. Olin kutsuttu mukaan synnytykseen, ja todella kovasti halusinkin päästä niin tärkeään tapahtumaan. Ei sitä joka päivä pääse todistamaan syntymän ihmettä, saati mukaan uuden perheenjäsenen syntymään.

Oma kotisynnytykseni oli niin huima kokemus, että sen pohjalta minua ei juurikaan tarvitse houkutella mukaan kotisynnytykseen.


Se odotus


Pidin poikkeuksellisesti öisinkin puhelinta päällä, jonka lisäksi oltiin myös sovittu takarajapäivä, jolloin lähtisin lasten kanssa heille synnytystä odottamaan. Muutama päivä ennen vauvan syntymää sain uuden puhelimen, jolle oli kova tarve. Entinen toimi huonosti, ja kaipasin parempaa kameraa.

Laitoin joka ilta puhelimesta netin pois, mutta jätin itse puhelimen kuitenkin päälle, jos yöllä soitettaisiin.

Yhtenä yönä heräsin, kun kaksivuotias huusi sängyssä pissihätää. Hän on ollut kuiva jo pitemmän aikaa, eikä öisinkään ole käynyt vessassa. Nyt kuitenkin hän asiaa itkeskeli, niin kävin katsomassa tilanteen, valmiina käyttämään häntä pöntöllä. Asia olikin sitten jo ehtinyt eskaloitua märkään sänkyyn.

No, ei siinä mitään, vaikkakin tilanne oli normaalista hyvinkin poikkeava. Pissavahingot ovat olleet todella, todella harvinaisia, joten heti mietin, että mikähän tämän takana on. Samassa muistin, että lapsi oli saanut illalla mehua, kun tehtiin kivan päivän päätteeksi pitsaa. Mehun juominen on meillä tosi harvinaista, ja vielä harvinaisempaa on, että kaksivuotiaskin sitä saa. Niin joo, mehuhan kiihdyttää pissan tuotantoa. Jäi laittamatta lapsi ylimääräisen kerran vessaan illalla.

Vein lapsen pesulle ja kaivettiin puhtaat yökkärit päälle. Sänkyyn heitin vain pyyhkeen lakanan päälle, sillä sänky ei mitenkään uinut pissassa, ja toki lakanan alla on aina varuiksi pissasuoja, jonka päällä on pyyhe. Lakanat ehtisi vaihtamaan aamullakin, eikä silmät ristissä yöllä. Keskellä yötä kun ei mukava tehdä mitään ylimääräistä.

Eikun unia jatkamaan.

Iskin juuri pään tyynyyn, kun kuulin hiljaisen, yksittäisen tärinä-äänen. Mikä se oli? Kurkkasin kännykkää, jossa ei näytöllä näkynyt mitään, eikä näyttöä avatessakaan näkynyt vastaanotettuja puheluita tai viestejä. Outoa, etenkin kun mulla piti olla äänetkin päällä, eikä mikään värinä. No, erikseen viestit ja puhelut avaamalla näkyi, että kyllä puhelu oli tullut. Synnytys oli alkamassa.

Kävin vessassa ja puin päivävaatteet suoraan yöpaidan päälle, heitin vähän evästä ja laturin kassiin ja olin valmis lähtöön viidessä minuutissa. Kassi oli nököttänyt odottamassa jo valmiina, vaikka sinne ei montaa asiaa tarvittukaan. Onneksi oli viikonloppu, niin lapset saivat jäädä kotiin nukkumaan.




Öinen, hiljainen tie, jota en tosin kovin hiljaa ajanut, koska jännitin sitä ehtimistä. Meiltä Tampereelle ajaa sen 1h45min normaalioloissa rajoitusten mukaan. Luukutin musiikkia ja fiilistelin sitä, että ehdin kyllä.

Ja niin ehdinkin. Olin perillä 3.20 aamuyöstä. Pieni tyttö syntyi varhain aamupäivällä veteen, tunnelmallisessa saunarakennuksessa kynttilöiden palaessa ja musiikin soidessa. Se oli tosi upeaa. Synnytystiimissä oli vanhempien lisäksi kaksi kätilöä ja minä.

Uusi puhelin oli kai laittanut itsensä johonkin yötilaan. Onni oli, että lapsi oli pissannut housuun. Hiljaiseen kännykän yhteen värinään en olisi herännyt, sillä sitä ei meinannut kuulla hereilläkään ollessa. Todennäköisesti olisin herännyt sitten vasta aamulla, liian myöhään. Onnekas pissavahinko siis. Vau. Elämä on aika ihmeellistä välillä.



tiistai 5. marraskuuta 2019

Vuoden kestänyt projekti: päiväpeitot kerrossänkyyn


Vuosi sitten meidän iloksemme saapui kerrossänky nimeltään Liisa pieni. Hän, kuten aika moni ostoksistamme, löytyi käytettynä tori.fi:stä. Siitä lähtien onkin ollut missiona saada päiväpeitot sänkyyn. Nyt viimein se onnistui.


Kyllä, päiväpeittojen saamisessa kesti vuoden ajan. Ei, kyse ei ole perusteellisuudesta, vaan pienestä saamattomuudesta. Aluksi etsin päiväpeittoja hurjalla metsästysinnolla kaupoista ja netin uumenista, mutta aika pian huomasin, ettei kivoja lasten päiväpeittoja ole juurikaan. Into lopahti.

Kävin myös kangaskauppoja läpi, mutta oikeanlaista inspistä ei tullut. Ja lisäksi kankaat ovat kyllä aika arvokkaita, kahdelle päiväpeitolle tulisi nopeasti hintaa ihan mukavasti.

Homma siis jäi. Silloin kun meillä oli lapsiystäviä kylässä (Lappeenrannassa ihania pieniä kävi usein), otettiin yleensä vain tikapuut irti ja alasankyyn petasin viltin päällimmäiseksi, että sekin olisi leikkitilan jatkeena pienille. Koko ajan kyllä kaipasin päiväpeittoja, mutta en halunnut sellaista "no, menettelee" -vaihtoehtoa. Tosin kerran jo melkein ostin Ikeasta pinkit halvat huovat päiväpeitoiksi, mutta jäivät kauppaan, kun olisivat kuulemma nukkaantuneet nopeasti huonoiksi. Huh.

Alkusyksystä sisko sitten houkutteli minut mukaansa Tallinnaan, juurikin kangaskaupoille. No, Karnaluksissa minä sitten riehaannuin ja sommittelin eri kankaita yhteen reippaasti toista tuntia. Sillä aikaa mini-ihmiset viihdyttivät itseään keräillen ostoskoreihinsa kaikkea ihanaa..




Kankaat ja jopa ne vanutkin raahattiin siis Tallinnasta asti. Onneksi meillä on hyvät reissurattaat, joihin mahtuu tavaraa! Laskin, että silti tulivat halvemmaksi kuin kankaat Suomesta, kun risteilykin oli vain viitisentoista euroa.

Tästä silti kesti vielä muutama kuukausi, ennenkuin kankaat muuntautuivat itsensä päiväpeittojen muotoon. Siskolla oli taas osuutensa, pyysi ottamaan nyt ne kankaat mukaan, kun oltiin menossa heille. Mulla kun on tapana lykätä tiettyjä asioita hamaan tappiin saakka (kuten vaikkapa puhelimessa puhumista, haastavalta tuntuvia suorituksia, virallisten asioiden hoitamista ja muita).

Mulla oli hyvä palvelu, tilkkupalojen koko laskettiin mulle valmiiksi, kädestä pitäen näytettiin saumurin toiminta ja kerrottiin työvaiheet. Minä sitten ompelin, ja päiväpeitot saatiin! Oikeasti ompelin yötä myöten, koska halusin päiväpeitot valmiiksi ennen kotiin lähtöä. Seuraava päivä menikin sitten puoliunesssa, olen jo liian vanha yökukkumiseen. Heh.

Vuoden siinä tosiaan kesti, eikä ne ihan priimaa ole, mutta ai että mä tykkään! En välitä siitä, että kyseessä ei ole virheetön suoritus.


Jos tekisi elämässä vain sellaisia asioita, jotka hallitsee loistavasti, niin jäisi varmasti aika monesta kivasta paitsi. Niinkuin vaikka näistä päiväpeitoista.



P.s. Tuohon Liisa pieni -kerrossänkyyn myydään myös kolmoskerrosta. Siitä haaveilen seuraavaksi ;)

P.p.s . Ollaan tykätty tuosta kerrossängystä tosi paljon.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Vanhempi, olet lapsesi turvasatama. Uudessa neuvolassa neljävuotistarkastuksessa.


Neljävuotisneuvola. Yhtenä maanantaiaamuna kello kahdeksaksi lompsimme kilometrin matkan lähimpään neuvolaamme, ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Odotin mielenkiinnolla kohtaamista uudessa neuvolassa, lapsi ei niinkään.



Olin valmistellut lasta ajatukseen neljävuotisneuvolasta. Jotkut ihmiset hyötyvät prosessointiajasta, ja osaavat suhtautua tulevaan avoimemmin, kun asiaa on voinut pureskella jo ennalta mielessään.

Luin netistä neuvolaoppaasta käynnin sisältöä: näöntarkastus, hyppiminen, yhdellä jalalla seisominen, neljävuotistehtävät yksin terveydenhoitajan kanssa, ja mitähän muuta. Ja lisäksi tietysti perusjuttuja, kuten kuulumiset, paino ja pituus ja muut.

Sain hyvin selväsanaisen palautteen puhuessamme neljävuotistehtävistä: "äiti, ethän jätä minua yksin siellä?". Kerroin, että ne yleensä tehdään terveydenhoitajan kanssa kahdestaan, ja että se voi olla ihan mukavaakin. "Ei." Noo, jos se tuntuu pahalta, niin voin tulla mukaan. Sovittiin, että katsotaan sitten myöhemmin sitä. 

Ei se neuvola, vaan se siellä oleva uusi ihminen. Me ollaan osa neuvoloista jätetty välistä, siitä löytyy lisää täältä ja täältä. Neuvolapalvelut kun ovat vapaaehtoisia. On siellä kuitenkin aika tasaisesti silti käyty, kun lapsia on kaksi ja lisäksi oli raskausneuvolatkin kuopusta odottaessa, ja keskenmenneessä raskaudessakin ehdittiin neuvolassa käymään. Mulla kun on aina koko konkkaronkka mukana paikalla. 

Ei siis kyse ole siitä, että neuvola olisi meille niin vieras laitos, että se siksi jännittäisi. Edelllisessä kotikaupungissamme meillä myös oli aivan ihana neuvolaterveydenhoitaja, josta tykkäsin ja lapsetkin tykkäsivät kovasti. Silloin harvoin kun kävimme, oli neuvolaan kuitenkin mukava mennä.

Neuvolapäivä ja lapsen turvallisuudentunne


No, neuvolapäivä sitten koitti. Meitä tultiin hakemaan käytävältä, ja samaan hengenvetoon lapselle ehdotettiin, josko hän menisi heti alkuun tekemään ne tehtävät kaksin työntekijän kanssa. Katson lastani ja mietin, ettei mikään paras aloitus. Emme siis olleet käyneet koko paikassa ennen, tai nähneet työntekijöitä.

Sain instagramissa viestejä, kuinka aika monella on neuvola toteutettu juuri näin, että ensin jännittävä osuus. Joillakin oli onneksi toisinkin perin, että ensin oltiin tilanne juteltu mukavaksi ja rennoksi, jolloin hitaammin lämpiävä lapsikin saattaisi ehtiä tunnelmaan mukaan. 

Tiedän, että lapset ovat erilaisia, ja joku lapsi voisi singota itsensä huoneeseen onnesta soikeana kaksin ihan uppo-oudonkin aikuisen kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia, ja se on ihan yhtä lailla ok.

Ja jotkut lapsethan voivat päiväkodissa olla tottuneet siihen, että aikuinen vaihtuu tiuhaan tahtiin, kun on sijaisia ja muiden ryhmien aikuisia ympärillä pyörimässä. Kaikille päiväkotilapsillekaan se ei kuitenkaan ole luottamusta herättävä asia. Ja miksi oikeastaan tuntemattomien ihmisten pitäisikään herättää luottamusta ennen tutustumista? Onko se ihannoitavaa reippautta? Ja onhan siinäkin valtava ero, oletko vaikka yhdeksänvuotias vai vasta neljä. 

Noh. Lastani tarkkaillen ehdotin, että jos aloitellaan ensin muilla jutuilla, niin kohta ne tehtävät voisivat onnistuakin. Kuitenkin niillä tehtävillä sitten aloitettiin, enkä sitten lähtenyt jankkaamaan asiasta enempää. Myös minä ja taapero jäimme huoneeseen. Ei kauhistunutta lasta jätetä vieraan kanssa, kun ei ole pakko. 

Olen lapsen vanhempi, on minun vastuullani pitää kiinni lapsen rajoista ja vaalia sitä turvallisuudentunnetta. Ei se ole neuvolatyöntekijän vastuulla, eikä voisikaan olla, kun ei hän lasta tunne ja tiedä, miten juuri kyseinen lapsi mihinkin reagoi.




Taitojen kartoitus, hinnalla millä hyvänsä?


On tärkeää tietää, mitä lapsi osaa. Onko hänen kehityksensä ikätasoista, millaisia taitoja löytyy jo, mitä vielä harjoitellaan. On kuitenkin eroja, miten taitoihin liittyvän testauksen toteuttaa. Ja toisaalta, aika usein lapsen vanhemmatkin ovat perillä lapsen taidoista.

Jännitys ei yleensä takaa niitä parhaita tuloksia. Voi tulla rimakauhu edes aloittaa koko hommaa. Neuvolan testeissä kuitenkin on tarkoitus nähdä ne oikeat taidot, niin miksi asiaa ei toteuteta siten, että lapsen aito potentiaali tulisi näkyviin? Ei pitäisi olla ajasta ainakaan kiinni. Meilläkin oli kaikkiaan kahdelle lapselle varattu aikaa peräkkäin yhteensä yli kaksi tuntia, josta käytimme sitten vain kolme varttia (neljävuotis- ja kaksivuotistarkastukset).

Yhtään en ollut yllättynyt, kun lapsi kieltäytyi osasta asioista. Mitäpä siinä sitten tekisi? Rohkaista ja tsempata voi, ja näyttää itse asenteellaan esimerkkiä. Sekään ei aina tuota tulosta.  Jos lapselta alkaisi tivaamaan tai pakottaisi, niin tilanne todennäköisesti menisi vain möykkyisemmäksi.

Onko se sen arvoista, onko yksittäinen neuvolatilanne niin tärkeä? Omalta kohdaltani vastaan, että ei ole. Se ei ole niin tärkeää. Annan itse enemmän painoarvoa havainnoinnille arjessa.

Eikä tässä ole kyse myöskään tottelemattomuudesta. Että hui, onpa siinä tottelematon lapsi, tuollaisia ne ovat, kun niitä ei laiteta päiväkotiin kasvamaan ja tapoja oppimaan! Ei sentään, lasten luonteiden erot eivät ole tottelemattomuutta. 

Tällaisessa asiassa on mielestäni tärkeää edetä lapsen ehdoilla. Toki kaikissa asioissa se ei mene niin, sillä vanhemmilla on vastuu päättää ja asettaa rajat, ei lapsilla. Kuitenkin lapsi osaa käyttäytymisellään kertoa myös siitä, missä hänen turvallisuudentunteen rajat menevät. Sen rajan asettaa lapsi, ei aikuinen.

Verikokeen otto tai muu ehkä inhottava, mutta tarpeellinen toimenpide ei ole mielestäni verrattavissa kyseiseen tilanteeseen, sillä niissä lapselta ei vaadita yksinoloa tai taitojen esittelyä. 

Neuvolan jälkeen lapsi oma-aloitteisesti kertoi, että ei se ollutkaan niin jännittävää kuin hän luuli. Näin ollen olen tyytyväinen, vaikka alku ei näyttänytkään lupaavalta. 

Ja lapsi oli iloinen. Lapsen rajoja ei ylitetty, lapsi koki olonsa turvalliseksi myös epämiellyttävässä tilanteessa, koska häntä kuunneltiin. Uskon sen vahvistavan lapsen tunnetta siitä, että vanhemmat pitävät hänen puoliaan, että hänen tunteillaan on väliä. Ehkä näin vältimme kurjan kokemuksen, eikä ainakaan traumoja syntynyt?


Mikä tämän tekstin pointti on? Se on vertaistuki sinulle vanhempi, jonka lapsi ei ollut yhteistyökykyinen oikealla hetkellä. Se on yläfemma sinulle, joka pidit lapsen puolia. Tai sitten ihan vain kertomus siitä, että lapset ovat erilaisia ja siksi tarvitaan myös joustavia toimintatapoja ja tilannetajua.



Tule mukaan myös Instagramiin tästä, sillä sieltä löytyy arkea laajemmin :)